Lidlin energyjuomasta tulee masentava olo

Energiajuomat voivat häiritä huonoa unen laatua, vaikuttaa negatiivisesti mielialaan ja johtaa mielenterveysongelmiin, kuten ahdistukseen ja masennukseen. Vaikeissa tapauksissa liiallinen energiajuomien kulutus voi myös aiheuttaa sydänkomplikaatioita. Terveysasiantuntijat suosittelevat energiajuomien välttämistä kokonaan. Niillä ei ole ravintoarvoa. Näin lukee Googlessa.
Miten tuosta Lidlin energyjuomasta tulee niin skitso olo? Masentuu ja ahdistuu kun juo sitä. Mitä siihen oikein laitetaan? 😴☹️😯
5109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En osta enää noita juomia.

Äänestä

Muiden juomista ei tule noin skitsoa fiilistä mitä Lidlin.

Äänestä

kofveenia on enemän kuin kahvissa, joka piristää ensin mutta lopulta väsyttää kun veden paine laskee,

Äänestä

kun on nuori luulee että kaikki on terveellistä mitä nyt vähän lisäaineita.
kunpa olisi ollut itsellä tieto kun olin kolmenkymmenen vaan ei ollut .
limsaa meni ei mahdottomasti mutta kaikki liikaa.
hiljaa kehittyi sokeritauti se puhkesi 30vuotta myöhemmin.

aloita jo nuorena pitämään huolta terveydestä kaikkea on tarjolla mutta niihin ei tarvitse koskea keho kiittää .

Äänestä

energiajuomat on liikaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Energiajuomat voivat häiritä huonoa unen laatua, vaikuttaa negatiivisesti mielialaan ja johtaa mielenterveysongelmiin, kuten ahdistukseen ja masennukseen. Vaikeissa tapauksissa liiallinen energiajuomien kulutus voi myös aiheuttaa sydänkomplikaatioita. Terveysasiantuntijat suosittelevat energiajuomien välttämistä kokonaan. Niillä ei ole ravintoarvoa. Näin lukee Googlessa.
Miten tuosta Lidlin energyjuomasta tulee niin skitso olo? Masentuu ja ahdistuu kun juo sitä. Mitä siihen oikein laitetaan? 😴☹️😯

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu