Musiikin alavireisyys ulkomailla ja kotimaassa

Oletteko huomanneet että musiikki menee yleensä alasuuntaan, ei duurissa. Tai jos on duuria tai neutraalia, jossain vaiheessa koukkaa alas. Tämä olisi hyvä mietinnän aihe. Ääni on värähtelyä ja kuljettaa taajuuksia, heijastaa. Musiikkia on jo aiemmin pohdittu mielenhallinnan suhteen, miten ääni vaikuttaa, myös koneääni (ja valo), mainokset, radio. Kaupassa pauhaa usein radio, sitä on vaikea välttää täysin. Lisäksi sanat voivat olla negatiivisia usein, vaikka osa kai haluaa opettaa tai varoittaa. Illalla voi olla aaltojen kohina paras, jos haluat neutralisoida melut pois tai oma äänirauta tms. Kaupungissa liikennemelua ja jyrinää on vaikea paeta kokonaan.
2218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ennenvanhaan levysoittimessa saattoi muuttaa nopeutta jotenka musiikin taajuuskin muuttui.

Audacity tmv taitaa osata saman tempun.

Äänestä

Eivät ne mollisoinnutkaan alavireisyyttä suinkaan tarkoita. Voi soittaa esimerkiksi C-duurin soituna tai saman C- mollina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oletteko huomanneet että musiikki menee yleensä alasuuntaan, ei duurissa. Tai jos on duuria tai neutraalia, jossain vaiheessa koukkaa alas. Tämä olisi hyvä mietinnän aihe. Ääni on värähtelyä ja kuljettaa taajuuksia, heijastaa. Musiikkia on jo aiemmin pohdittu mielenhallinnan suhteen, miten ääni vaikuttaa, myös koneääni (ja valo), mainokset, radio. Kaupassa pauhaa usein radio, sitä on vaikea välttää täysin. Lisäksi sanat voivat olla negatiivisia usein, vaikka osa kai haluaa opettaa tai varoittaa. Illalla voi olla aaltojen kohina paras, jos haluat neutralisoida melut pois tai oma äänirauta tms. Kaupungissa liikennemelua ja jyrinää on vaikea paeta kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu