Hyväksyykö markkinatalous minut ihmisenä jos

teen töitä vain 7 kuukautta vuodessa? Ajattelin aloittaa "kesälomat" huhtikuun alusta ja palata takaisin töihin syyskuun alkussa. En jaksa krääsäkuluttaa juurikaan "muka-pakko-tuotteisiin" rahaa vaan olen priorisoinut oman terveyteni ja vapaa-ajan korkeammalle, itseasiassa hyvinkin paljon korkeammalle kuin kulutuksen.

Viisi kuukautta tietysti pois työelämästä vuodessa tekee loven talouteen, mutta luulisin siitäkin huolimatta pärjäävän 40 000e-vuosituloilla? Onko ihmisillä kokemuksia, kuinka pärjätä alle 50 000-70 000e vuosituloilla?
281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja nuo seitsemän työkuukauttakin haluaisin mielelläni tehdä jossain aurinkoisessa maassa etätyönä. Tulen sitten kesällä Suomeen.

Äänestä

markkinatalous uskonnon ideana on huijjaamisen ja kiskonnan onnistunut ketju.
ja muissa poliittisten uskomusten suuntauksissa uskotaan rahan siirtoihin myös muille, kuin kuin kiskonnan ketjussa onnistuneille.
Ja eri suuntauksissa on ongelma korruptio,
joka on myös olennainen osa markkinatalous uskontoa.

Miksi yli velka maa riitelee? Eikä kehitä yhteistyössä omaa maata ?
Puolin toisin eletään harhoissa, miksi ?
https://youtu.be/4Gq1HMXmUKE?si=Ef_7M1pwTXLb4hut

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

teen töitä vain 7 kuukautta vuodessa? Ajattelin aloittaa "kesälomat" huhtikuun alusta ja palata takaisin töihin syyskuun alkussa. En jaksa krääsäkuluttaa juurikaan "muka-pakko-tuotteisiin" rahaa vaan olen priorisoinut oman terveyteni ja vapaa-ajan korkeammalle, itseasiassa hyvinkin paljon korkeammalle kuin kulutuksen.

Viisi kuukautta tietysti pois työelämästä vuodessa tekee loven talouteen, mutta luulisin siitäkin huolimatta pärjäävän 40 000e-vuosituloilla? Onko ihmisillä kokemuksia, kuinka pärjätä alle 50 000-70 000e vuosituloilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu