Itsemurhat

olen 14 vuotias poika suomesta ja oon miettinyt noin parisen vuotta itsemurhaa ja ylipäätänsä toivon että kuolisin joku päivä enkä heräisi enää ikinä. Oon kehitysvammainen ja minulle on tullut noin 10-11 vuotiaana tosi kauhee puhe ongelma ja vasta noin kuukaus sitten sain siihen apua mutta ei ole helpottanut yhtään. Minun tunteeni ovat lähteneet siitä asti kun oon halunnut kuolla, oon myös miettinyt että kun joku tappais mut jollakin tavalla missä ei kestä kauaa kuolla ja just tänäänkin mietin kuten eilen, jne.
6260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voi, kuukausi on aika lyhyt aika, kun puhutaan puheongelmasta.
Anna ajan kulua ja ota puheopetusta ja terapiaa vastaan, puheesi varmasti tulee paranemaan ajan kanssa.
Joskus asioihin tarvitaan pitkäjänteisyyttä, asiat eivät aina tapahdu hetkessä, vaan voi mennä aikaa.
Ihmisillä on paljon erilaisia ongelmia, jos alat miettiä, pahempiakin kuin puheongelma, ja siltikin monet pärjäävät elämässään ihan hyvin. Kaikilla on ajoittain vaikeaa, kenellä mistäkin syystä. Vaan kyllä me ihmiset loppujen lopuksi aika vahvoja ollaan, kun tarkemmin ajattelee.
Toivon, että sulla alkaa asiat parantumaan, varmaan myös puhuminen helpottuu, kun jaksat olla sitkeä. Jos lopettaisit elämäsi, et koskaan tulisi näkemään sitä aikaa, kun jo puhut paremmin. Voimahaleja sulle!

Äänestä

Voi että sinä rakas 14-vuotias, sinun kirjoituksesi sai minut itkemään,
se on niin koskettava ja olen itse menettänyt läheiseni kuolemalle
äskettäin, olen hyvin herkässä ja surullisessa mielentilassa jo senkin
takia ja toivon sydämestäni, että näkisit valoa ja syitä haluta elää.

Äänestä

Hei 14-vuotias ! Onko sinulla ystävää ? Tukeeko sinua kukaan ?
Tietävätkö vanhempasi miten onneton olet ?

Äänestä

Ei kannata miettiä itsemurhaa. Elämä on niin lyhyt muutenkin
ja kuoleman mahdollisuus on koko ajan läsnä.
Jos elämä kestäisi tuhat vuotta se olisi jo toinen juttu,
mutta elämä on lyhyt, se menee äkkiä ohi.

Itsemurhan mahdollisuus muuten estää ja sen tekemistä
ja suojelee sen tekemiseltä-
Kun tietää, että on takaportti, se antaa voimia kestää ja jatkaa elämää,
voimia joita ei muuten ehkä olisi.

Äänestä

Tota...sinähän täytit 14v. 1950 luvulla. Myös 80v. päivät juhlittu jo aikoja sitten.
Mistä kiikastaa, että provoilet joka päivä nettipalstoilla?

Ei ihme, että "uskonnollisuutesi" on hatusta heitettyä.
.fd.

Äänestä
  • Itse sinä provoilet eri palstoilla. Näkyy olevan joku ikäongelma, kun aina kirjoitat, että joku olisi syntynyt joskus 40- tai -50-luvulla.
    Oletko ehkä itse yksinäinen ikäihminen ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

olen 14 vuotias poika suomesta ja oon miettinyt noin parisen vuotta itsemurhaa ja ylipäätänsä toivon että kuolisin joku päivä enkä heräisi enää ikinä. Oon kehitysvammainen ja minulle on tullut noin 10-11 vuotiaana tosi kauhee puhe ongelma ja vasta noin kuukaus sitten sain siihen apua mutta ei ole helpottanut yhtään. Minun tunteeni ovat lähteneet siitä asti kun oon halunnut kuolla, oon myös miettinyt että kun joku tappais mut jollakin tavalla missä ei kestä kauaa kuolla ja just tänäänkin mietin kuten eilen, jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu