Tänään on koko päivän tullut tuutintäydeltä ohjelmia ja haastatteluja eri puolueilta siitä, että lapsilta ei pidä leikata enää yhtään. Hallitus kokoontuu miettimään mistä saadaan säästettyä 3 mrd euroa. On myös kerrottu, että lapsetkaan eivät ole suljettuja pois säästökohteita etsittäessä.
Mua riepoo sellainen ajatussuunta, että raha pelastaa, tekee lapsen onnelliseksi ja pitää hänet/hänen päänsä "terveenä". Niin se ei ole. Lapset tarvitsevat turvallisen aikuisen, joka kuuntelee, antaa aikaa, ymmärtää, rakastaa, hyväksyy, suojelee, opettaa ja joka kertoo rajat mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Rahan kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä ja raha ei todellakaan korvaa noita lapselle elintärkeitä asioita. Kodeissa vanhempien pitäisi mennä itseensä ja miettiä syntyjä syviä.
Ymmärrän toki, että lapsetkin ovat "sairastuneet" ja etenkin koronan jälkipyykkiä perataan vielä pitkään, mutta että joka paikkaan annetaan lääkkeeksi "lisää rahaa" on kyllä kaukaa sieltä minne päivä ei paista. Läheistä luottoaikuista lapsi tarvitsee kaikkein eniten.
Mua riepoo sellainen ajatussuunta, että raha pelastaa, tekee lapsen onnelliseksi ja pitää hänet/hänen päänsä "terveenä". Niin se ei ole. Lapset tarvitsevat turvallisen aikuisen, joka kuuntelee, antaa aikaa, ymmärtää, rakastaa, hyväksyy, suojelee, opettaa ja joka kertoo rajat mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Rahan kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä ja raha ei todellakaan korvaa noita lapselle elintärkeitä asioita. Kodeissa vanhempien pitäisi mennä itseensä ja miettiä syntyjä syviä.
Ymmärrän toki, että lapsetkin ovat "sairastuneet" ja etenkin koronan jälkipyykkiä perataan vielä pitkään, mutta että joka paikkaan annetaan lääkkeeksi "lisää rahaa" on kyllä kaukaa sieltä minne päivä ei paista. Läheistä luottoaikuista lapsi tarvitsee kaikkein eniten.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kaikki kodit eivät ole turvallisia, eikä turvallisissakaan kodeissa voida toisaalta vaikuttaa siihen, että turvallista on myös esimerkiksi koulussa. Yhteiskunnan tulee hoitaa oma tehtävänsä ja jotta yhteiskuntakin voi tarjota niitä turvallisia aikuisia, esim. koulukuraattoreja ja psykologeja, siihen tarvitaan väistämättä rahaa. Yhteiskunnan tasolla siis leikkaaminen tarkoittaa suoraan sitä, että vähennetään lasten tarvitsemasta turvallisuudesta ja avusta, vaikka kotioloissa samaa yhtäläisyyttä ei voikaan vetää.
Kotioloihinkin vaikuttaa, jos aletaan leikellä kaikesta toimeentulosta.
Jos vanhemmat voivat huonosti esim. taloudellisen tilanteen takia, voi se hyvinkin heijastua myös lapseen/lapsiin.
Sitä tarkoitetaan tuolla lapsilta leikkaamisella, että leikkaukset kohdistuvat ja vaikuttavat tavalla tai toisella myös lapsiin.
Tämä on valitettavan totta. Kohtuullisissa oloissa elävä ei ehkä ymmärrä, miten se kurjistaminen vaikuttaa perheen vanhempienkin jaksamiseen ja kykyyn olla lastensa tukena. Tai lasten mahdollisuuksiin intergroitua yhteiskuntaan.
Akat estävät hyvin monen Isän olemasta kuunteleva ja läheinen Isä!
Jos ex vaimo estää lasten tapaamisen - miten olla kuunteleva Isä?
Ex puoliso vielä kertoo kaikenlaisia valheita Isästä lapsille!
Tämä on sosiaalitoimiston ja Oikeuksien tietämää toimintaa mitä naiset tekevät!
Isä lähivanhempana on usein paljon parempi kuin nainen!
Miehet armeijassa opetetaan tottelemaan käskyjä, joten se mitä on Sosiaalitoimistossa sovittu niin sen Lähi Isä myös toteuttaa!
Juu, ja samalla tapaa ukot estävät ja hakkaavat ja valehtelevat jne. Meitä on yksilöitä joka lähtöön. Kunnollisempia ja kunnottomampia.
Sinutko armeejaa opetti 🤣🤣🤣 miksi ex puolisi sitten haki eroa.
Kirjoitat asiaa. Itse kuuntelin erään ex-rouvan jutustelua ja lapsensa oikeutta isäänsä. Siinä meni niinkin pitkälle, että syytti lapsen isää seksuaalisesta hyväksikäytöstä... melkein oksensin. Ei tietenkään pitänyt paikkaansa, asiahan tutkittiin perinpohjin.
Sen jälkeen en ko naisen kanssa ole ollut missään tekemisissä. Oli aivan hirveää, mitä ihminen keksiikään. Sairasta, todella sairasta.
Pitkänvärsyn kirjoitit Purran puolesta.
Lyhyt kommentti Moskovasta.
Persut ovat käskeneet ottaa toisen työn jos huonosti palkattu työ ei elätä perhettä. Ja nyt kertovat antakaa aikaa lapsille. Miten se onnistuu jos teet kahta työtä ja olet ihan poikki?
Tinkikää Suomen Äidit mieluummin Persujen kannatuksesta kuin lastemme harrastuksista ja tulevaisuudesta.
Ajatus on hyvä. Kun kouluammunnan kohu laantuu niin kaikki kauniit puheet unohtuu. Ei muuta kuin kiristetään lisää lapsiperheiden toimeentulosta ja muusta tuesta.
En yhtään ihmettele jos suomalais nuoret eivät halua lapsia. Pitää ainakin olla "pappa betalar" taustalla niin ei tule ongelmia.
Ei lapsiperheitäkään sovi rahallisesti unohtaa,lapset tarvii rahaa harrastusten aloittamiseen jotta heidän mielenterveytensä pysyy normaalina ja lapsi voi kehittyä aikuiseksi normaalisti.
Muuten yhteiskunnassa on ongelmia enemmänkin kuten nämä 'kouluammunnat' aina todistaa.
Tuossa joku lapsipsykiatri yrittää vierittää syytä ja vastuuntuntoa vain tuon ressukan eli yksilön harteille kun syy hänen ja monen muun pahoinvointiin onkin päättävissä aikuisissa ja ihan muualla.
Aikuisten eli yleensä hallituksen väärä rahojen käyttö ja leikkaukset vääristä paikoista ovat noiden väärinkäyttäytymisien alku ja juuri nyky-yhteiskunnissa.
Ja kun aina sitten sanotaan että mistäs rahat kaikkeen kivaan ,niin vastaus on myös sitten aina sama,miksi tämäkin valtio on jätetty liian köyhäksi että pitää kiristää köyhempien elämää aina ja jatkuvasti liikaa? Siinä syy,ja syylliset tähän löytyy aina oikeistosta ,ei vasemmistosta.
Oikeat sosiaaliset demokraatit olisi laittaneet nämä raha-asiat paikalleen jo ajat sitten ellei oikeisto olisi koko ajan kiristämässä heidän toimintaansa nollaan ja lopulta mistään ei tule mitään meininki valtaa koko yhteiskunnan kuten nytkin on käynyt. Oikeat vasurit ei olisi koskaan tehneetkään mitään nykyvelkayhteiskuntaa joka on vain oikeiston keksinnöistä niitä katalimpia ihmiskuntaa kohtaan.
Valtionvelkoja joita ei voida koskaan maksaa takaisin ,kaikki keskuspankit EK mukaan lukien esim. EUssa,voisi mitätöidä ne aina kun sitä syntyy liikaa eikä niitä todellakaan pystytä ikinä maksamaan takaisin.
Sopiikin kysyä miksi näin ei ole jo tehty ajat sitten? No aina tullaan tuohon oikeiston hulluuteen ja tavisihmisten tahalliseen kiristämiseen ja uhkailuun pelkällä perustoimeentulolla.
Ehkä nuoremmat sukupolvet alkaa tätä logiikkaa vähän jo tajuamaan ,vanhemmista siihen ei ainakaan ole enää.