On. Tulee jo uniini. Toivottavasti en puhu unissani sivu suun.
Onko Sanna Mirella Marin liian seksikäs?
Anonyymi-ap
21279
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Joo, miehesi voi muuten hermostua.
Olen täysin tympääntynyt tähän "Marin ilmiöön". Pääministerikausi meni juhliessa "ystävien" kanssa ja näyttävä lähtö politiikasta luomaan uraa maailman tähtenä kertoo kaikesta muusta kuin feminismistä. Se vaan on yksinkertaisesti oman edun tavoittelua. Ulkomailla lehtihaastattelut ja oman kauneuden ja seksikkyyden julki tuominen kertoo suuresta itsekkyydestä. Ulla Appelsinin artikkeli iltasanomissa kertoi juuri sen mitä tällainen on. Kannattaa lukea ja laittaa piste tälle koko Marin hysterialle.
Itsekkyydestä ????
Juuri se että näin on kaunis on saanut kaikki kahjot kirjoittelemaan hänestä, ,jos olisi ollut vähemmän kaunis niin olisi sulaantunut muiden joukkoon ja kateelliset olisivat jättäneet hänet rauhaan aikoja sitten. Itsekkyydestä et oikein voi puhua koska et ole ollut mukana näkemässä asioita mitä on ollut, itsekäs on se joka lukee juorumediaa ja uskoo joka asiaan mitä siellä kirjoitetaan, eikä ymmärrä edes miten juorumedia toimii .
Ja levität kovasti että pääministeri kausi meni ryypätessä , onko totta että oikein uskot median jauhamiseen jossa ylsi viinilasi lasketaan teikäläisten mielikuvissa ryyppäämiseksi .Sanna hysteria loppuu kun te kaikki jotka rakastatte juoruja lopetatte juoruamasta hänestä .
Ainoa asia on juoruavilla aina se että yritetään jotenkin vähätellä toisen ihmisen olemusta , niin alkukantaisia on aina vaan maassa jonka piti olla onnellisin maa , miksei esim kateellisin maa, silloin ollaan lähempänä totuutta .joten Sanna hysteria loppuu kun teikäläiset lopettavat hänestä juoruamisen tavalliset ihmiset eivät siis välitä juoruista
Ymmärrän sinua tuossa "Marin kuplassa" olevaa kun ei elämässä muuta ole. Älä syytä ketään juoruilusta jos kerrotaan sitä mitä Marin tekee (ja tietoisesti) ja tekemättä jätti. Luuletko että ihmiset unohtaa juhlimiset valtion tiloissa, se ei ollut mitään kahvittelu juhlintaa. Marinin pilkkalaulut boomereille ja kaiken kukkuraksi uhriutuminen torilla "minäkin olen vain ihminen". Ei kukaan kiellä häneltä ihmisyyttä, mutta yhteiskuntamme suurinta vallankäyttäjää kummastellaan kun vie porukkaa taksilasteittain valtion tiloihin. Vai voitko väittää juoruamiseksi sieltä tulleet rivot kuvat. Samoin julkisella paikalla ravintoloissa käyttäytyminen, pääministeri kännissä jota muut suuresti ihmetteli. Niistäkin tuli kuvia. Ota huomioon juoruaminen ja tosiasiat, kaksi eri käsitettä jotka sinunkin on syytä miettiä. Ei kovin hyvää Suomi kuvaa jos kaikki kerrotaan niinkuin ne on.
Juuri näin on asia! Ja huom: en ole persu.
Ei. Onhan hän melko näyttävän näköinen varsinkin jos meikit ja asu on huoliteltu. Ja yleensä on. Mutta alkaa hänellä olla jo ikääkin ja vain nuori eli 22-32 on todella seksikäs.noin yleisesti ottaen. Poikkeuksia on mutta Sanna ei sellainen ole.
Taitavat ulkomaiset mediat haastatteluissaan kulmat kohollaan tehdä Marinista haastatteluja. Kohta 40v nainen puhuu kuin teini joka on osallistumassa missikisoihin. Silloin heitä ohjeistetaan kehumaan itseään.
olkoon vaikka kuinka kaunis mutta ei ole sielua jossa on lämpöä.
Tuskin tunnet marinia niin hyvin että voisit perustella heittosi.
Kyllä Marin itse teki itse itsensä tunnetuksi pääministeri aikana. Vai väitätkö muuta.
Tunnetuksi tuleminen ei kerro ihmisestä vielä oikeastaan mitään.
Ei hän mitään hengellistä heräämistä ainakaan ole nostattamassa. Enemmänkin sellaista jatkuvaa juhlimista samanmielisten julkkisten ihailemana. Se että pintaliitäminenkin alkaa jo monia väsyttää, saattaa lopulta tulla yllätyksenä.
Nämä 20 piirrettä paljastavat psykopaatin
1. Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima
2. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
3. Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen
4. Patologinen valehtelu
5. Petkuttaminen ja manipulointi
6. Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
7. Tunteiden pinnallisuus
8. Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen
9. Loismainen elämäntyyli
10. Heikko käyttäytymisen kontrolli
11. Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)
12. Varhaiset käyttäytymisongelmat
13. Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
14. Impulsiivisuus
15. Vastuuttomuus
16. Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
17. Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
18. Nuorisorikollisuus
19. Ehdonalaisen vapauden peruutus
20. Monipuolinen rikollisuus
Ei Sanna mikään ruma ole, mutta kyllä hänen ns. kauneuttaan on härskisti liioiteltu. Selvästi keskivertoa nätimpi kasvoiltaan, mutta kropassa ei ole mitään viisaria väräyttävää. Vaappuukin kävellessään hassusti etukenossa. Eikö ole veronmaksajien rahoista löytynyt konsulttiapua siihen? Kummallista.
Kaikkea muuta. Hän otti velkaa Suomen valtiolle 40 miljardia ja se jää suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi. Sen lisäksi hän teki eutanasiapaperit Suomen valtionjohtajista ja he aivan varmasti kostavat sen vielä aivan kaikille. Sinulla on sairas perverssi, jos hänessä näet seksikkyyttä. Tai sitten olet sairaan tyhmä.
Ei nuo kaapissa olevat persupoitsut tykkää
Joo, Tuhlaaja-sanna. Kansa tottui liian löysään talouspolitiikkaan ja nyt vahinkojen korjaajat saavat kuraa niskaansa. Kansa ei muista/tajua syyt nykytilanteeseen löytyvät 1-2 edellisestä hallituksesta.
Vasemmistossa lienee homoja enemmän kuin persuissa vaikkakin ehkä niukasti.
NO, EI SE SILLÄ AINAKAAN OLE LIIAN VÄKEVÄÄ.
sen piti ottaa 40miljardia velkaa että maa luhistuu .
mARIn on ihan komea mies!
Tosi kulmikkaat kasvot - kuin kirveellä veistetty!