Herkällä korvalla mitä Lii sanoo
, repäisi sellaiset luvut pöytään että oksat pois.
, repäisi sellaiset luvut pöytään että oksat pois.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Niitä kutsutaan huuhaaluvuiksi. Olivat sitten koko edellisen hallituskauden hukassa luvut, kun persnettoa tuli niin että tukka pöllysi ;D
Jääjääjää.....BÄÄÄÄÄ. Edellinen hallitus sitä, komukat tätä, vihervassarit tota, koronarokotukset huuhaata ja vielä punah#orahallituskin oli ihan kauhea🙈 Emmä kyl tiiä, mitä noi sanat tarkottaa, mut näin on käsketty huudella🤔
Terv. Kouluttamaton persujonne tarkkikselta.
Ottipa koville.
Huuhaa on Persujen lupaukset, vai miltä kuulostaa.
EMME LÄHDE MUKAAN SELLAISEEN HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.
Se on lopun alkua kun alettaisiin vasemmistoa talousasioissa kuunnella. Se on nähty, mitä se tulee maksamaan - ihan helvetisti.
Meillä oli o punapääoma aikoinaan,ihan pankkia myöden, kaikki meni ja siinä sivussa myös pankki.Meillä oli Vihervasurit edellisessä hallituksessa.Mitään muuta ei saatu aikaan kuin hirveästi uutta velkaa.
En viitsinyt pitkään lukea tälläistä potaskaa,jos nämä ehdotukset toteutuisi, kuinka monta yritystä lähtisi tästä maasta.Ja kuka uskaltaa investoida tähän maahan yhtään mitään.
Onneksi Vasemmisto ei ole missään hallitukssa tuskin koskaan, ovat polttaneet poliittiset siltansa joka suuntaan.
Joo, se oli silloin, kun Kokoomus päästettiin hallitukseen.
Ensin vapautettiin markinat, uusittiin pääomaverotus ja sitten oltiinkin jo ennenkokemattomassa LAMAssa!
Muistan hyvin se ahdingon, mihin pienyrittäjät, esim raksajonnet, joutuivat.
Kuinka monta vuotta kokkelit ovat olleet vallassa , kun olemme eläneet valeksi vuodesta 2008 lähtien.
Nyyh nyyh ja voi voi, kun miljoonista tullaan ottamaan...köyhiltä viedään tuhkatkin pesästä,saatana! Ja miksei kukaan puhu mitään edustajaketkujen sopeutumiseläkkeiden saksimisesta vai onko sen aika vasta sitten,kun köyhimmät on saksittu hengiltä?!!
Aika kornia höpinää persulta, kun Purra tekee paraikaa itsestään uutta velkakuningatarta :)))
Ei kukaan niin kauan, kuin taantumukselliset persut istuvat hallituksessa.
Vasemmistoliiton ainoa ongelma on Keskusta. Itse en edusta kumpaakaan viiteryhmää, mutta tunnistan näiden kahden puolueen välisen kuilun koskien talouspolitiikkaa. Sosiaalipolitiikka ei näille kahdelle ole mikään kynnyskysymys vaan nimenomaan talouspolitiikka. Ja koska Vasemmistoliitolla ja Kokoomuksella on vielä vähemmän yhteisiä näkemyksiä, niin onhan Vasemmistoliitto vähän kuin nurkkaanajetun asemassa. Jotta Vasemmistoliitolla olisi jatkossa mahdollisuuksia istua hallituksessa, sen kannatus pitäisi kasvaa vähintään 15 %:n paikkeille, jotta sitä ei voitaisi enää ohittaa tuosta vaan hallitustunnusteluissa. En usko, että näin tulee käymään, mutta "never say never", kun siitä päättävät äänestäjät omilla valinnoillaan. Eivät mitkään poliittisten keskustelupalstojen höpisijät.
Vaan sanoisin, että Perussuomalaiset eivät ole oikeastaan yhtään sen häävimmässä asemassa kuin Vasemmistoliitto vaikka Perussuomalaisten kannatus on säilynyt vielä toistaiseksi suht korkeana. Perussuomalaisillakaan ei tahdo löytyä enää poliittisia kavereita, koska niin moni puolue on jo ilmaissut, ettei suurten näkemyserojen vuoksi yhteistyölle nähdä minkäänlaisia edellytyksiä. RKP tuskin toista kertaa lähtee samaan kelkkaan Perussuomalaisten kanssa, joten jäljelle jäävät enää Kokoomus sekä KD. Olen huomannut, että Perussuomalaisissa elätellään toiveita Keskustasta, mutta viimeisin Annika Saarikon Suomenmaa-lehdessä julkaisema blogikirjoitus osoittaa, ettei tälläkään yhteistyöllä ole olemassaolon edellytyksiä.
Seuraavan hallituspohjan muodostamisesta tullee todella vaikeaa, ellei sitten oikealla tai vasemmalla tule suuria kannatuskasvuja puolueille, joilla on kykyä keskinäiseen kumppanuuteen. Oikealla Kokoomuksella sekä Perussuomalaisilla ja vasemmalla SDP:llä sekä keskikentän Keskustalla. Eli runkovaihtoehtoina sinipohjahallitus tai punamultahallitus. Jälkimmäisellä taitaa tällä hetkellä olla valoisammat odotukset olemassa, koska SDP:n sekä Keskustan kannatukset ovat noususuunnassa.
12 vuotta, kohta 13.
Katsotaan, mahtaako "talousasiantuntijoiden" patterit ottaa edes käsittelyyn koko Lin ajatusta, tuotakaan. Edellinen älynväläys maksaa n. 180 miljoonaa vuodessa, yllä pitää kouluhaluttomia muutaman vuoden lisää koulussa, pakolla ja kulut maksettuna.
Mitään työelämän uudistuksia ei tienkään ole, olisi ihanaa kun työhaluttomat voisivat elää muiden siivellä.Mutta ei tälläistä paratiisia ei taida olla maan päällä.
Kouluhaluttomia? Persu siis ajattelee, että mitäs sitä koulutuksesta huolehtimaan ja takaamaan koulutuspaikkoja, kun ei nuoret kumminkaan halua käydä koulua? Jospa tämä koskee vain ja ainoastaan koulupudokaspersujen ajatuksia? Vaan ajattelepas, että heillekin on opiskelumahdollisuus turvattu, joten mikä mättää? Liian kovat odotukset vaiko pessimistisyys?
Jopa Li Andersson joutuu opastamaan persuja. Voi sitä naurun remakkaa, joka Soinin talosta kuuluu, kun hän seuraa ruskeakielisten Halla-aholaisten toilailua.
Hallitus ei korviaan notkauta Liin typerille ehdotuksille, vaan jatkaa määrätietoisesti hallitusohjelmaa, minkä valtakirjan ovat äänestäjät antaneet.
Hyvähän se on Soinin päästellä räkänaurjuja.Veronmaksajien kustantamalla sovittelurahalla joka muuttuu tai on jo muuttunut sovittelueläkkeeksi.Kyllä siinä ei läskit karkaa.
Gallupit kylläkin osoittavat, ettei hallituksen valtakirja ole kovinkaan vahva. Hallituksen kannatus on ollut liki koko kuluneen toimikauden ajan eli vajaan 10 kuukautta alle 50 %:n tasoa. Viimeisin Taloustutkimus Oy:n mittaustulos hallituksen kannatukselle oli 45 %. Toistaiseksi vielä menee, mutta paljon ei tarvitse pudota, jotta hallituksen toimet alkavat kääntymään sitä itseään vastaan.
Vertailupohjaksi voi katsoa edellistä Marinin hallitusta, joka veti päätyyn asti yli 50 %:n kannatuksella, kertaakaan käymättä sen alle. Suosio pyöri pääasiassa yli 55 %:n lukemissa. Jos Orpon hallitus nauttisi vastaavista lukemista, niin silloin voitaisiin puhua kansan antamasta vahvasta mandaatista. Nykyisellä kannatuksella ei kansan mandaattiin kannata vedota, koska sellainen on aliarvostavaa äänestäjiä kohtaan. Etenkin heidän, jotka katsovat tulleensa petetyiksi.
Liillä on hyviä ehdotuksia,jos loppuu leipä niin varasta kaupasta,älä ole nälissäsi.heh heh tosi uskottava hetukka tuo Lii!
Lii on näitä Varissuon kasvatteja joka ei ole koskaan tehnyt oikeita töitä.Juuri tälläistä saattaa odottaa heidän kaltaisista kuten tämä mitä hän juuri kirjoitti.
Taas yksi tohelo joka ei osaa lukea ::)))))
''Ehdokkaille esitettiin väite, jonka mukaan kaupasta varastaminen on hyväksyttävää, jos ihmisellä ei ole varaa ostaa ruokaa lapselleen.
Kahdeksasta ehdokkaasta tästä oli samaa mieltä vain Andersson.
”Jos lapset Suomessa muuten joutuvat näkemään nälkää, niin minä en kyllä lähde moralisoimaan sitten vanhempaa, joka pyrkii huolehtimaan siitä, että lapset saavat ruokaa pöytään”, Andersson sanoi.
Kyllä niistä monet osaa lukea, hiukan kankeasti tosin. Eivät vaan halua.
Elämä on helppoa kun sulkee korvat ja hölisee "poikain kaa" :-))
no onko tämä persesuon persepurrakaan mitään tehnyt?!!
Missä sosialistisessa maassa ei ole nälänhätää???
Jos ei osaa lukea , niin voisiko joku lukea ja Jonne kuuntelisi oikein tarkasti?
Li ja Saramo ovat oikeita henkilöitä oikeilla paikoilla. Ja on siellä varmasti heitä lisääkin.
Voivat päästää millaisia sammakoita suustaan,ei heitä noteerata mitenkään, meillä on hallitus joka tekee päätökset.ja oppositio pitää turpansa tukossa.
Aina kun heidän naama ilmestyy ruutuun,pistän teveen kiinni, ja otan töpselin irti seinästä..
Aina kun Vasemmisto on ollut mukana hallituksesta, siitä ei ole seurannut mitään hyvää, Kokoomus ilmoitti että he eivät ole koskaan samassa hallituksessa Vasemmiston kanssa.Pitkää oppositiokautta tälle maamme typerimmälle puolueelle ennustelelän.
''Aina kun Vasemmisto on ollut mukana hallituksesta, siitä ei ole seurannut mitään hyvää..''
Vasemmisto oli Marinin hallituksessa. Työllisyys nousi ennätyslukemiin, ym, ym.
''Kokoomus ilmoitti että he eivät ole koskaan samassa hallituksessa Vasemmiston kanssa.''
Orpo puhuu kuten poliitikko:))
Kokkarit ja vasurit olivat Kataisen hallituksessa.
Työllisyysprosentit nousi, kun työlliseksi lasketaan yksikin tunti tehnyt. Tehdyt työntumit laskivat, joten älä vääristele..
Ketkäs tämän yhden tunnin järjestelmän loivatkaan? Ettei sattunut olemaan itse PersKeKo-hallitus?
Jotta voi keskustella, niin pitää kuunella. Se on kulttuuria. Ruotsalaiset ovat kovia diskuteeraamaan.
Mitään keskustelua ei tässä vaiheessa tehdä,hallitus tekee sen mitä pitää tehdä, oppositio inisee, ovat kuin rakkikoirat joilla ei ole muuta tehtävää.
Näin on. Eivätkä lakkoile, neuvotellaan niin kauan että asiat voidaan sopia. Suomessa elää vanhan ajan isäntähenki jolla aina pyritään nöyryyttämään heikompaa osapuolta. Tuttua monilta työnantajilta, nyt siihen on lähtenyt mukaan myös maan hallitus. Työnantajien etujen ajajana tietenkin.
Oet itse varsin hyvä esimerkki "hyvästä keskustelijasta" kutsuessasi vastapuolta iniseviksi rakkikoiriksi. Ei sinusta ainakaan valtakunnansovittelijaa tulisi, se on ihan varma!
Purran leikkauskiilto silmissä pöyristytättää! Sotamenoihin suunta vaan!
Ja mielenkiintoista on se, että YLE ja HS eivät edes noteeraa Li'n huomionarvoisia ehdotuksia. IS sentään. Mutta kun yläluokalta leikattaisiin, valtamedia vaikenee.
Suomi on ollut itsenäisenä reilut sata vuotta. Uskooko kukaan, että toinen sata täyttyy?
Ja perustelut sille?
Kiinitin huomiota sanaan ns.''valtamedia'' sellaista ei todellisuudessa ole,kyseinen
ilmaus on peräisin Pietarin trollitehtaalta.
Persuthan muutoinkin levittelevät putinistien käsityksiä someen,sekään asia ei ole
mikään yllätys.Siten toimivat kaikki laitaoikeistolaiset puolueet Euroopassa.
Kyllä on, se on ihan valtamedian käyttämä sanonta itsestään. Silläkään ei ole mitään tekemistä Pietarin trollitehtaan kanssa.
Sehän loppui jo, Nato-jäsenyys viimeisteli sen. Ei itsenäisellä maalla ole vieraiden valtioiden armeijaa maassaan.
Eiköhän tuokin Lin "nerokas keksintö" ole käsitelty jo useita kertoja vuosien varrella.
Asiallinen huomautus, tämäkin oli käännekohta. Euron otto valuutaksi oli ensimmäinen naula arkkuun.
yhdet ja samat skitsot harhat ja persupakkomielteet jokaisella nikillä 24/7-365..
Valtamedia... sitä persut on syyttänyt vaikka mistä vuosien aikana :))))
Meinaatkos ihan aikuisten oikeasti, että markalla oltaisiin rikastuttu?
🤣🤣🤣🤣🤣
Sopisiko lii johonkin bändiin? Osaa heiluttaa päätä samalla kun avaa suuta!
Persuista ei löydy yhtään Li Anderssonin tasoista päättäjää ja itse en ole vasemmistolainen.
Mikä se Anderssonin taso sitten on ? Talousasioissa ainakin nollatasoa. Kustannusvaikutuksiltaan edellisessä hallituksessa, min. 180 miljoonaa vuodessa, ja koulupudokkaat pakotetaan muutamaan lisävuoteen koulussa, jossa eivät ole viihtyneet enää vuosii.
Persut ovat varmaan tosi tyytyväisiä, yhdessä Putlerin kanssa, kun saavat jaettua maan useisiin toisiaan kyräileviin osapuoliin.
Kokoomuksella sen ei niin väliä, kun ovat korsussa johtotehtävissä ja katsovat,
kun sossut, maajussukat ja persut ryynää miinoihin :-))
Li on sivistynyt ihminen ja osaa käyttää asiantuntijoita, ellei itse hallitse asiaa. Siinä on se "opiskelun" ja "koulunkäynnin" ero...
"koulupudokkaat pakotetaan muutamaan lisävuoteen koulussa, jossa eivät ole viihtyneet enää vuosii."
No mitäs itse tekisit heidän kohdillaan? Ei heistä oikein töihinkään ole, ellei ala tulevaisuus ja siten sekä koulutus että työnteko kiinnostamaan. Paljonkos nämä tulevat sitten maksamaan meille, jos he tulevat viettämään aikansa työttöminä tai psykiatrisessa hoidossa? Osaatko laskea hintalapun tälle vaihtoehdolle?
Vaikka en Lin kannattaja olekaan, niin totesitpa osuvasti! Minusta Li on erittäin fiksu ja hänen parhaat vahvuutensa ovat terävässä ajattelukyvyssä sekä erinomaisissa puhetaidoissa. Ei hänen kannatakaan alkaa esiintymään joka alan substanssiasiantuntijana (koska sitä hän ei ole) vaan nimenomaan hyödyntää muiden osaamista omassa työssään. Näin tekee jokainen teräväpäinen ja vastuuntuntoinen poliitikko puoluetaustasta riippumatta.
Lin opeilla rikkaat lähtevät pois Suomesta ja sitten jää nekin verotulot saamatta.
ääliömäistäja raukkamaista suomessa kun politiikot uskaltavat tehdä leikkauksia kaikista köyhimmiltä ,toivottavasti myös mamuilta mutta ei uskalleta puuttua yrityksien toimintaan ja tehtanjohtajien palkkoihin ja optioihin. pian puuttuvat miljardit koossa pian kun tehdään korjausliikkeet. Poistetaan kansanedustajien sopeuttamiseläkkeet, hakemaantöitä4 x kk kuin taviksetkinja edut kansanedustajien matkustukseenja kaikki tarjoilut juhlineen. maksakoon itse liikkumisensa ja ruokansa niinkuin tavikset.
RAHAA SYSÄTÄÄN HEVOSURHEILUN PÖNKITTÄMISEKSI ESIM 40 MILJOONAA ja muita tukia . Lopetetaan muiden maiden tukemiset miljardeilla kunei kerran rahaa ole
POLITIIKOT SAA HÄVETÄ HELVETIN HUONOJA RATKAISUJA. TÖRKEÄÄ TOIMINTAA. Hyvinvointialueet pistävät lomautuksille ihmisiä paitsi tietysti itse kaikkivaltiaat jotka vetävät 20 tuhatta etuineen mutta pikkupalkkaisten töitä yhdistellään mielivaltaisesti. siivoustaso varmaanlaskee kun neliöt kertaistetaan yhdelle ihmisille viisinkertaisesti ja sanotaan että työn taso on ollut liian korkea aiemmin esim.korona aikaan.Saattaa kuolleisuus laitoksissa kasvaa ja näin päästään pitkäaikaispotilaista eroon. PIILO EUTANASIA ALKAA TOIMIMAAN.
Tuossa suhteessa kannatta kyllä kuunnella vaihtoehtoja.
Nykyisin ja pitkään on tuudittauduttu kuplaan jossa köyhyyden seuraamukset on unohdettu.
Tuo Ruotsin ampumatapaus oli hyvin herättävä tuossa suhteessa. Köyhyys perheissä näet kun johtaa jengiytymiseen ja tuota Suomessa on saatu jo esimakua. Kun nuorelta viedään toimeentulomahdollisuudet viemällä sosiaaliturva alas vanhemmilta joiden talouteen hänet on liitetty. En sano että tilanne tekee teot oikeutetuksi vaan että toimilla on seuraukset.
Tuo on näkökohtana lähtökohtaisesti vain alkusoittoa sille mitä tuleman pitää jos tällä polulla jota hallitus on lähtenyt kulkemaan viimesijaisien toimeentulon leikkaamiseksi. Aiemmin tuossa suhteessa on nähty tapauksia joissa perheen pää on päästänyt toimeentulovaikeuksien myötä päiviltä koko perheensä. Muistaakseni viimeisin tuollainen tapaus sattui vuosia sitten Sipoossa. Sen vuoksi että välttyisimme tuollaiselta ja turvattomuuden lisääntymiseltä jossa ihmiset joutuvat ryöstön uhreiksi koska muuta tapaa ei ole toimeentuloon tai hakemaan yö sijaa heittämällä tiiliskiven kaupan ikkunasta sisään pakkasta pakoon päästäkseen ,on suotavaa löytää vaihtoehtoisia kohteita tuon sosiaalisen turvan leikkaamisien sijaan, jolla vältämme nuo ilmiöt .
Andersson on oikeasti asiantunteva,fiksu ja ei provosoidu. Purra ei yllä lähellekkään Anderssonin sivistystä ja tieto , taitotasoa. Niin se vain on.
Samaa mieltä täälläkin.
Missä pienituloinen sielä urran kosto.
Purran sakset siis