Väkivaltaisille lapsille hybridi-yksikkö. Ihan hyvä ajatus. Mutta mitä niille kiusaajille? Heidätkin tulisi kiireellisesti sijoittaa muualle ellei toiminta muutu. Kiusaaja kiusaa koulun ulkopuolellakin. Ei voida puhua koulukiusaamista pelkästään, koska he ovat niin taitavia ettei sitä opettajatkasn huomaa. Koulukiusaaja osaa hämätä erittäin hyvin ja opettajakin ovat heidän hyppysissään. Kiusatun mielipiteitä vähätellään, niille naureskellaan. Heidän mielipiteitä ei kuunnella. Heidän äänensä ei kuulu. He ovat näkymättömiä. Ahkeria ja kilttejä. Näitä kiusattu ja on myös työelämässä. Ei tarvitse kuin avata silmät ja huomioida ympäristöä. Jossain vaiheessa joku näistä hiljaisista ja ahkerista saa häiriön ja toimii väärin, räjähtää niin sanotusti. Sitten hänestä tehdään häirikkö ja koulukaverit leimaavat hänet omituiseksi. Sen jonka nämä kiusaajat ovat aiheuttaneet. Kiusaaja syntyy kotoa. Hänet on luonut kiusaajan lähipiiri, koska he ovat myös kiusaajia. He kiusaavat omaa lastaan. Ja kierre on valmis. Nämä kiusaajat ovat siinä päänä joka paikassa. Tuovat esille sitä kuinka hyviä he ovat. Heillä on laaja kaveripiiri, jonka ovat luoneet pönkittääkseen omaa egoaan. Toki kaikista kotikiusatuista ei tule kiusaajia. Heillä vahvempana piirteenä on empatia kyky. Koulukiusaaja tulee erottaa koulusta ellei käytös muutu kyseisen lukukauden aikana. Kiusaaja ei toisinaan huomaa kiusanneensa ja tällainen osaa kyllä pyytää käyttäytymistään anteeksi. On paljon opettajista kiinni kuinka luokassa oppilaat oppivat hyvinkin yksinkertaisia asioita. Valitettavasti Suomen päiväkodeissakin on epäpätevä kasvattajia, jotka aiheuttavat ja sallivat kiusaamisen. Ja jo päiväkodista väärä aikuisen toiminta aiheuttaa sen, että joku lapsista tulee syrjityksi. Tuleeko tällaisesta syrjitystö lapsesta se kiusaaja vai kiusauksen kohde? Lapset päiväkodissa huomioivat hyvin tarkasti aikuisen toimintaa lapsia kohtaan ja he kasvavat siinä toimimaan samoin. Näitä leikkejä he sitten leikkivät kotiympäristössä. Ollaan ystävällisiä kaikille rakentavasti.
Hybridi-yksikkö
Anonyymi-ap
0
65
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2832968Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2151890Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591562Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t21330- 771208
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2611152- 801042
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521011- 80951
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk142814