Silloin ei enää tilata tarvikkeita Saksasta, vaan rahat jäävät Suomeen.
Viina- ja tupakkavero Saksan tasolle
Anonyymi-ap
18256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ulkomailta kannattaa tilata kaikki viinakset yms.
Mielelläni tilaisin esimerkiksi Woltin kautta työllistääkseni kotimaisen somaIin, mutta kun verottaja ei salli. Nyt pitää tilata sitten Saksasta, ja kaikki ne rahat menevät sakemanneille.
Termi voi viitata henkilöön, joka on syntynyt Suomessa somalialaisista vanhemmista, mutta se voi silti aiheuttaa hämmennystä tai ristiriitaisia mielikuvia.
Ahkeria ovat joka tapauksessa.
Miksi "pitää" tilata, alkotkin on keksitty.
Verottaja pakottaa.
Alkosta ei saa kannabista. Enkä kyllä maksaisi alkon riistohintoja alkoholeista. Suomen päihdepolitiikka on niin typerää ettei mitään rajaa. Haittojen kasvattamista kun pidetään kannabista laittomana.
Alkostakin voi tilata.
Alkosta ei saa myöskään ruisleipää ja lenkkimakkaraa. Suomalaiset tuntuvat oikein nauttivan, kun poliitikot juoksuttavat heitä luukulta luukulle.
Peruselintarvikkeet pitäisi saada Alkoon. Saisi kaikki päivittäistavarat samasta paikasta.
Me käydään lasti säännöllisesti Latviasta. Harmi vaan, että sinnekin tuli panttimaksut. Mutta on silti halvempaa kuin laivalla.
Joo.
Maataloustukirahoilla voitaisiin subventoida viinan hintaa. Kaikki voittaisivat. Valtio saa edelleen verotulonsa ja jeppe saa viinansa samaan hintaan kuin saksalainen. Sakemanni viinakauppias menettää toki asiakkaita, mutta se ei ole meidän ongelma.
Keuhkosyövän hoito omalla kustannuksella.
Kokoomus on aina ollut ulkomaalaisten asialla, jo Fortumin sähkönsiirtoverkkojen ja Kemira Growhown myynnistä lähtien. Se ihmetyttää miksi persut peesaavat kokoomusta, vaikka väittävät olevansa "isänmaallisia". Teot ja puheet eivät persuilla tunnu kohtaavan.
Viina- ja tupakkaverojen asettaminen Saksan tasolle voisi olla hyvä tapa lisätä verotuloja Suomessa ja samalla vähentää haitallista kulutusta. Kun verot Suomessa olisivat samalla tasolla kuin Saksassa, ei enää olisi taloudellisesti kannattavaa tilata alkoholia ja tupakkaa ulkomailta. Tämä tarkoittaisi sitä, että rahat jäisivät Suomeen ja niitä käytettäisiin kotimaiseen talouteen.
Tämä voisi olla hyvä tapa lisätä verotuloja ja vähentää haitallista kulutusta. Samalla se tukisi kotimaista alkoholi- ja tupakkateollisuutta ja vähentäisi ulkomailta tilaamisen houkutusta. Lisäksi kotimaiset tuotteet olisivat kilpailukykyisempiä hintojen osalta.
Kesäkuun lopussa lähden jälleen "paripyörä pakettiautolla" Saksaan, ja lataan ko pakeetterin niin täyteen halpaa alkoholia eri muodoissa, kuin vain mahdollista. Hirveä lastihan tuo on, mutta ei edelleenkään tarvitse ostaa ylihintaisia alkoholijuomia suomesta.