Hallitus muuttaa vuokrasuhteet määräaikaisiksi

Vuokrasopimukset halutaan puolestaan määräaikaisiksi ja tulotason noustessa asukkaille korkeammat vuokrakorotukset.

https://www.vuokralaiset.fi/asuntomme-lehti/asuntomme-3-2023/hallitus-ajaa-asukkaat-vuokrashokki/

Hallitusohjelmassa esitetään, että ARA-asuntoihin palautetaan tulorajat.

– Hallitusohjelmassa on pieni- ja keskituloisten asukkaiden kyykyttämisen makua. Toimenpiteillä ei saada aikaan esimerkiksi säästöjä, joilla muutoksia voitaisiin perustella. Sen sijaan muutokset aikaansaavat kannustinloukkuja työelämään ja aiheutetaan ihmisille turvattomuuden tunnetta, painottaa toiminnanjohtaja Anne Viita.

Vastikään Helsingin Sanomien Hekalta saamien tietojen mukaan Helsingin kaupungin omistamiin asuntoihin valituista yksinasuvista 95 % tienaa alle 3 000 euroa kuussa. Lapsiperheistäkin alle kolme tuhatta euroa tienaa 42,7 % ja pariskunnista 60,5 %.

– Asunnot on todettu kohdistuvan oikeille kohderyhmille. Siksi nämä toimenpiteet tuntuvat kohtuuttomilta ja myös vuokra-asumista leimaavilta asioilta. Tällainen toiminta ajaa ihmisiä vuokrashokkiin aikana, jolloin ARA-asumisen kustannukset ovat kohonneet merkittävästi taannoisen energiakriisin, jatkuvan korkean inflaation sekä kohonneiden rakennuskustannusten takia, muistuttaa Viita.
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuokrasopimukset halutaan puolestaan määräaikaisiksi ja tulotason noustessa asukkaille korkeammat vuokrakorotukset.

https://www.vuokralaiset.fi/asuntomme-lehti/asuntomme-3-2023/hallitus-ajaa-asukkaat-vuokrashokki/

Hallitusohjelmassa esitetään, että ARA-asuntoihin palautetaan tulorajat.

– Hallitusohjelmassa on pieni- ja keskituloisten asukkaiden kyykyttämisen makua. Toimenpiteillä ei saada aikaan esimerkiksi säästöjä, joilla muutoksia voitaisiin perustella. Sen sijaan muutokset aikaansaavat kannustinloukkuja työelämään ja aiheutetaan ihmisille turvattomuuden tunnetta, painottaa toiminnanjohtaja Anne Viita.

Vastikään Helsingin Sanomien Hekalta saamien tietojen mukaan Helsingin kaupungin omistamiin asuntoihin valituista yksinasuvista 95 % tienaa alle 3 000 euroa kuussa. Lapsiperheistäkin alle kolme tuhatta euroa tienaa 42,7 % ja pariskunnista 60,5 %.

– Asunnot on todettu kohdistuvan oikeille kohderyhmille. Siksi nämä toimenpiteet tuntuvat kohtuuttomilta ja myös vuokra-asumista leimaavilta asioilta. Tällainen toiminta ajaa ihmisiä vuokrashokkiin aikana, jolloin ARA-asumisen kustannukset ovat kohonneet merkittävästi taannoisen energiakriisin, jatkuvan korkean inflaation sekä kohonneiden rakennuskustannusten takia, muistuttaa Viita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu