Stubb on pelkkä sotahullu, ei mitään muuta.

Mihin hän on ottanut kantaa?
Toistaiseksi pelkkiin sotaan liittyviin, kriiseihin , harjoituksiin.
Niihin on helppo ottaa kantaa, ei tarvitse keskustella kenenkään kanssa.
Hänhän on erittäin huono keskustelija, jää heti fiksumpien jalkoihin, kun hänellä ei ole muuta sanottavaa kuin NatoSotaJargonia.
Jos hänen pitäisi yhdessä muiden kanssa neuvotella ja päätellä, mitä pitäisi tehdä ja mitä seurauksia sillä olisi, alkaisi mitä kummallisimpia sammakoita lennellä hänen suusta.
Siksi hän väistää ne tilanteet.
Perinteistä läheisen naapurimaamme Ruotsin vierailuakaan hän ei ole vielä toteuttanut, ja se on aina ollut listan kärjessä.
Sen sijaan Stubb lähti Ukrainaan Halla-ahon kanssa, sitä voidaan jo sanoa typeräksi toilailuksi.
Se oli "pommisuojien vientimatka" pari vuotta myöhässä, hitto mikä hölmöily.
Maailmasta ei taida löytyä toista valtionpäämiestä, jolla olisi triatlonharrastus, muusta hän ei osaa keskustella.
Siksi hän on tässä omassa ylimielisessä maailmassaan täysin yksin.
20298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

onko kukaan käynyt vilkalsemassa presidentinlinnaa sisältä, onko jo arvokkaat taideteokset korvattu stefan lindforsin aku-ankka tauluilla?

Äänestä

Vanhempi väestö sanoisi "hepsankeikka" tarkoittanee pinnallinen snobi, tai jotain sinnepäin.

Äänestä

Neuvonantajiensa kirjoittamat käsikirjoitukset opettelee ulkoa, jos niistä toimittajat kysyisivät jotakin poikkeavaa, Stubb jähmettyisi hölmön näköiseksi.

Äänestä

Stuppin heikkous paljastui nopeasti, 1 ½ kk.

Äänestä
  • teimme pahan virheen, pekka olis oikea valinta presidentiksi.

    Äänestä

Tyypillinen porvari Idiootti,oli pääministerinä täysin nolla

Äänestä
  • Lähti pakoon keskenkaiken, kun ei ollutkaan kivaa.
    Sama toistuu nyt pressana?

    Äänestä

Meidän on tyytyminen epäpäteviin pressoihin, koska fiksut pelataan ovelasti pois jo eka kierroksella taktisella äänestämisellä. Toiselle kierrokselle junaillaan sitten yksi ikuinen kakkonen ja Kokoomuksen ehdokas ja peli on sitä myöten selvä. Tuo asetelma on pomminvarma Kokoomuksen kannalta mutta kansa rankasti aliarvioiva.

Äänestä

Ryzzänkätyrit ovat raivoissaan kun presidentti keskittyy siihen mikä hänen toimenkuvaansa juuri kuuluu eli ulkopolitiikkaan.

Sehän ei ole millään lailla Stubbin vika että naapurivaltiomme on sotarikollinen terroristivaltio, jota johta sotakiimainen raivohullu psykopaatti, joka ei tunnusta naapurimaiden itsenäisyyttä eikä niiden valtionrajoja. Psykopaatti joka on kansainvälisesti etsintäkuulutettu sotarikollinen ja jolla on maaninen pakkomielle imperiumin rajojen palauttamisesta.

1Äänestä
  • Mutta Stub ei ehkä ,ja muu Suomen oikeisto ei ota nyt huomioon että jenkit on poliittisten ristiriitojensa takia nyt heikko Itään verrattuna ,se heijastuu Natoon.
    Idän kaikki sotavoimat yhdessä on erittäin vahva vastus ja siellä sotilaita enemmän kuin Lännessä on kaikkiaan asukkaitakin.

    Jos suuri palo syttyy ,niin tämän takia Länsi olisi helisemässä,siitä ei pääse yli eikä ympäri vaikka kuinka ydinaseita laskettaisiin ja ne ammuttaisiin Itään,niinhän hekin tekevät Länteen päin.

    Tietysti jos torjuntaprosentti olisi tuo Israelin 99% ja Idässä paljon pienempi ,niin vain silloin Lännellä olisi mahdollisuus voittaa ww3,muussa tapauksessa tulee hyvin varmasti jo takkiin.
    Länneltä loppuu sotilaat ennemmin kuin Idältä kuten nyt on käymässä Ukrainalle ja käy ehkä Israelillekin jos Lähi-Itään syttyy nyt sota ,vaikkapa Iran-Israel pelkästään.

    Ja tuo skenaario on pahin Lännen kannalta.
    Ja se on ehkä Suomen oikeiston pahin virhe myös.

    Jos pystyisimme edes hieman pidättäytymään ja olemaan sivussa ,Suomi saattaisi selviytyä vähemmillä naarmuilla sitten vaikka Lännelle tulisikin tappio.
    Mutta nyt jos painamme täysillä päälle kuin höyryjyrä ,niin Itä tuo sotatilanteessa rajallemme miljoonia venäläisiä ja kiinalaisia että ehkä intialaisiakin sotilaita, Intia kun Idän puolella taitaa myös olla Bricks sopimustensa nojalla.

    Suomi ei Nato avustettunakaan tuolloin pysty voittamaan heitä kaikkia mitenkään.
    Tuolloin loppuu Suomi niminen valtio hyvin lyhyeen,vähän yli sataan vuoteen.

    Jos Israel tekee ohjusvastahyökkäyksen pian Iraniin niin on mielenkiintoista katsoa pystyvätkö he Itätekniikalla samaan ohjustentorjuntaan kuten Israel pystyi Lännentekniikoilla,siitä riippuu ehkä nyt kaikki miten ww3ssa kävisi suurimmalle osalle ydinohjuksia Idässä ja Lännessä, ja sen jälkeiselle loppu maailmansodalle.

    Äänestä

Stuppi tulee olemaan heikoin pressa ikinä.
Se tiedettiin jo etukäteen, mutta eipä ollut parempiakaan vaihtoehtoja

Äänestä

Haistakaa persut kakka. Stubbukka on huono, mutta jussipussi olis ollut umpisurkea. Hävettävä kaksikko maailmalla, kuten luutatukka-silmäpussi valtonenkin. Voi luoja, kyllä noita saa hävetä!

Äänestä

Joo

Äänestä

Saimme eriskummallisen pressan

Äänestä

Juu, pelkkä Naton marionetti.

Äänestä
  • naton papukaija

    Äänestä

Putinistitrollien ajatuksenjuoksu on tosi outoa. Sotaa saa käydä, tappaa ja tuhota silmittömästi niinkuin Venäjä tekee. Venäjä on suunnitelmallisesti, vakain tuumin ja harkiten hyökännyt naapurimaahansa. Venäjällä kaikki pyörii sodan ympärillä. Venäläisiä vaaditaan sotimaan ja kasvatetaan sotimaan pikkulapsista alkaen. Sotadiktaattoria pitää ihannoida ja palvoa suurena sankarina. Putinistitrollien mielestä kaikki se ei ole sotahulluutta, mutta kun Suomessa puhutaan ja uutisoidaan Venäjän käymästä raa'asta sodasta ja sen aiheuttamasta uhasta täällä sotaa käyvän maan naapurissa niin SE on sotahulluutta!?! Venäjällä hullu sotapropaganda uppoaa kansaan, mutta täysin umpihullua on uskoa, että se uppoaisi suomalaisiin. No, onhan Suomessakin muutamia sekopäitä, joiden pimeässä vintissä ei järjen valo pilkota.

Äänestä
  • Kokoomuslaisten takia me sotaan 1939 jouduttiin, se on kaikille selvää.

    Äänestä

Näillä ulostuloilla stubbi saa eniten somenäkyvyyttä maailmalla ja se on Stubbille nannaa.

Äänestä
  • Lähteekö kesken pressakauden Naton kulissikonttoria vetämään Stoltenbergin jälkeen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mihin hän on ottanut kantaa?
Toistaiseksi pelkkiin sotaan liittyviin, kriiseihin , harjoituksiin.
Niihin on helppo ottaa kantaa, ei tarvitse keskustella kenenkään kanssa.
Hänhän on erittäin huono keskustelija, jää heti fiksumpien jalkoihin, kun hänellä ei ole muuta sanottavaa kuin NatoSotaJargonia.
Jos hänen pitäisi yhdessä muiden kanssa neuvotella ja päätellä, mitä pitäisi tehdä ja mitä seurauksia sillä olisi, alkaisi mitä kummallisimpia sammakoita lennellä hänen suusta.
Siksi hän väistää ne tilanteet.
Perinteistä läheisen naapurimaamme Ruotsin vierailuakaan hän ei ole vielä toteuttanut, ja se on aina ollut listan kärjessä.
Sen sijaan Stubb lähti Ukrainaan Halla-ahon kanssa, sitä voidaan jo sanoa typeräksi toilailuksi.
Se oli "pommisuojien vientimatka" pari vuotta myöhässä, hitto mikä hölmöily.
Maailmasta ei taida löytyä toista valtionpäämiestä, jolla olisi triatlonharrastus, muusta hän ei osaa keskustella.
Siksi hän on tässä omassa ylimielisessä maailmassaan täysin yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu