Aivan varmasti monet PerusSuomalaiset äänestäjät tulee vaalikauden lopuilla oikein itkemään kun tulivat taas höynäytetyksi.
Se on ollut kautta aikojen ollut kun kokoomus voittanut vaalit niin hallituskumppanit yhdessä nostaneet hintoja ja peloteltu kansaa. Toki peloteelleet on muutki puolueet. Suomi menee aaltoille tunne mukaisesti. Suomen pienituloisia on helppo ostaa vaaleissa vain pullalla ja kahvi tarjoilulla. Köyhät - pienituloiset kuvittelee hetken olevan miljoonäärejä kun jutustelevat ja juovat "kaffeet". PerusSuomalaistenki äänestäjät luulee puolueen porvarien jotain jakavan heille ja että maahan muuttoa estettäisiin. Siinäki taas kävi täysin vastakkain kuin luulivat. Muutto lisääntynyt entisestään Suomeen, itärajasta tehty ongelma ja saman aikaisesti EU alueilta pursuaan pakolaisia.
Hyvä asia on, että viisaammat nuoret muuttaa pysyväisesti ulkomaille. Jopa Ruotsi on käytännössä yritysten unelmamaa. Ruotsissa hyvässä yrityksessä käydään asioita läpi ja työnjohto perustelee miksi mitäkin tehdään uudella tavalla jne.
Suomessa työelämä asiat kuin kopioidaan Venäjältä. Mutta eipä ihme, kun monet yritykset , politikot niin kauvan sisäisti venäläisten ajattelutavan Venäjällä. Suomi on Venäjä. Politiikan keskeiset ajattelut on alistavan suutaisia kopioita venäläisestä työmaailmasta. Tietysti Suomen politiikassa on murunen länsimaalaisuutta mutta käytänmössä kuulee vain venäläistä tyyliä ohjata menoilla.
Oikestaan Suomi oli Suomi vain noin 1952 asti, sen jälkeen vasemisto toi Suomeen Neuvostoliiton politiikan. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen venäläinen yhdistelmä sodan aikainen Saksalispolitiikka kaivautunut esille peitetyissä "väreissä" hallitsee nykypolitiikkaa? Asteittain yhä enemmän mennää "raippa" aikaan, jossa kansan äärirajoja testataan, "ottavat" kun on niin helposti on otettavissa. Se on sitä samansuuntaista kuin joitain satoja vuosia sitten kuninkaalliset pitivät huolta kansan rahoista?
Niin kuin ennenki
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2632583Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1921652Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591434Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31159- 791156
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2231022- 78990
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45895Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39729Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15720