Demokraattinen Sivistysliitto toimii Protulle valtionavustuksen bulvaanina

Anonyymi-ap

Paljastui, että Demokraattinen Sivistysliitto tukee Protua noin 35000 eurolla. Mistä nämä rahat tulevat DSL:lle?

Pieni nettiseikkailu osoittaa, että DSL saa rahansa pääosin erilaisista valtionavustuksista. Mutta miten esim. vuoden 2024 budjetissa DSL:n tulot tarkkaan ottaen muodostuvat?

Kun Protu saa 160000 valtiolta suoraan, pitänee DSL:n 35000 ynnätä tuohon päälle, koska sekin on ilmeisesti alun perin valtion rahaa. Protu käyttää siis DSL:a valtionrahoituksen bulvaanina!

Samaan aikaan kirkon riparit eivät saa valtiolta senttiäkään. Yhdenvertaisuuden (PerL 6 §) vuoksi Protun valtiontuki lakkautettava ja bulvaanien käyttö saatava loppumaan.

27

575

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomessa on useita sivostysjärjestöjä, jotka pitävät yllä opintokeskuksia. Niillä on valtion säätäminen pelisääntöjen mukaisesti tehtävänä tukea opintokerhojen ja seminaarien toimintaa, muun muassa osallistujien matkalukujen ja opettajakustannusten osittaisen korvaamisen kautta. On hyvä, että tällainen omaehtoista sivistystoimintaa tuetaan. On hienoa, että Suomessa on monenlaista opinto- ja sivistystoimintaa on olemassa.

      • Anonyymi

        Sekulaarista sivistyksestä en tykkää. T. Antivapari


      • Anonyymi

        Et taaskaan kommentoinut sitä, mitä aloituksessa sanotaan. Se paljastaa, että asiassa on todellinen ongelma ja haluat suunnata huomion siitä pois.

        Kolme kysymystä sinulle:
        - Millä tavoin olet mukana DSL:n toiminnassa?
        - Onko mielestäsi oikein, että DSL antaa rahaa Protulle?
        - Onko mielestäsi oikein, että DSL toimii valtiontuen bulvaanina?

        Saapa nähdä, vastaatko. Joskus vastaat, mutta silloinkin yleensä ohi asian. Myös antivaparihuutelu on sinulle tavanomaista. Odotukset eivät ole korkealla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taaskaan kommentoinut sitä, mitä aloituksessa sanotaan. Se paljastaa, että asiassa on todellinen ongelma ja haluat suunnata huomion siitä pois.

        Kolme kysymystä sinulle:
        - Millä tavoin olet mukana DSL:n toiminnassa?
        - Onko mielestäsi oikein, että DSL antaa rahaa Protulle?
        - Onko mielestäsi oikein, että DSL toimii valtiontuen bulvaanina?

        Saapa nähdä, vastaatko. Joskus vastaat, mutta silloinkin yleensä ohi asian. Myös antivaparihuutelu on sinulle tavanomaista. Odotukset eivät ole korkealla.

        Ei vastausta. Tietenkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vastausta. Tietenkään.

        Koska vastaukset ovat selvät mutta niiden ääneen lausuminen kiusallista:
        - Keskeisesti
        - Tottakai on.
        - Ilman muuta on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska vastaukset ovat selvät mutta niiden ääneen lausuminen kiusallista:
        - Keskeisesti
        - Tottakai on.
        - Ilman muuta on.

        Sairasta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairasta

        Vaparit ja protu on sekoilua


    • Anonyymi

      Valiitto itse on tulonsiirroilla elävä kommunistilahko, jossa johtavana on puoluepoliittinen tutkimuspäällikkö, jolla ei ole tutkimuksia

      ttps://keskustelu.suomi24.fi/t/17917096/kimmo-sundstrom-uutisoi-jalleen-asioista-joista-vapariliitto-vaikenee#comment-122029544

    • Anonyymi

      Rahahanat kiinni!

      • Anonyymi

        Jep


    • Anonyymi

      Miksi vaparit, kommarit ja protuilijat ovat yhtä jalkaa toisten taskuilla? Vieläkö vaparit saa valtion rahaa jotain kautta vaikka suora avustus lopetettiin?

      • Anonyymi

        Tämä on muuten todella hyvä kysymys!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on muuten todella hyvä kysymys!

        Vastaisko vaparit mitään jos tekis tästä aloituksen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaisko vaparit mitään jos tekis tästä aloituksen?

        Tuskin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin

        Täytyy kokeilla


    • Anonyymi

      Törkeää. Rahat pois molemmilta!

    • Anonyymi

      Höh

    • Anonyymi

      Röyhkeää

    • Anonyymi

      Röyhkeää

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tuskin lainaa ottavat. Ehkä myyvät pääomaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin lainaa ottavat. Ehkä myyvät pääomaa.

        Näin voi käydä. Hitaasti alas


    • Anonyymi

      Valtion rahalle on parempaakin käyttöä kuin DSL ja Protu. Ei tukea näille hömppäyhdistyksille

    • Anonyymi

      Erotkaa vapareista. Älkää tunkeko lapsia protupervojen käsiin.

    • Anonyymi

      Protupervoilu kiellettävä

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe