Ateismi turmeli elämäni

Anonyymi-ap

Kun olin pieni poika, niin kävelin metsässä ja ajattelin Jumalan luoneen kaiken. Uskoin luojaan, sillä siitä oli kerrottu minulle kotona.

Kun kasvoin vanhemmaksi, niin isot pojat houkuttelivat minut jengiinsä. He olivat kaikki ateisteja. Minustakin tuli ateisti.

Aloin pilkata uskovia ja elää niin kuin muutkin ateistit. Opettelin polttamaan tupakkaa ja juomaan kaljaa. Myöhemmin siirryin viinaan ja huumeisiin.

Elämäni meni vähitellen päin helvettiä, vaikka pärjäsin hyvin koulussa. Pahat elämäntavat pilasivat elämäni. Syynä oli ateismi.

Kaikki hajosi käsiini ja menetin haluni elää. Tahdoin vain kuolla. Ajattelin tappaa itseni, mutta silloin evankelista kertoi minulle Jeesuksesta.

Päätin kokeilla vielä Jeesusta ja uskoa häneen. Se auttoi! Muutuin mieleltäni ja minusta tuli raitis ja rehellinen kunnon kansalainen.

Olen nyt onnellinen perheen isä ja hyvässä työpaikassa. Kiitän Jumalaa joka päivä siitä, että sain syntini anteeksi ja uuden elämän.

Jumala tarjoaa sinullekin mahdollisuuden terveeseen ja raittiiseen elämään. Tartu kiinni Jeesuksen ojennettuun käteen. Hän auttaa sinua ja tuo sinulle onnen.

5

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun olin kuudennella luokalla, naapurin uskovaiset pojat tulivat luokseni. He olivat koulukiusaajia ja koko koulun kauhukakaroita enkä olisi halunnut olla edes heidän kavereita, mutta he halusivat fiksun kaverin, joka oli kohtuullisen kokoinen ja voimakas. He kertoivat, että heidän isoveljet pelaavat pöytätennistä autotallissa ja nahkatakit tupakkiaskeineen olivat ulkopuolella naulassa vartioimatta. He olivat varastaneet isoveljien tupakkeja.

      Opettelin polttamaan heidän kanssaan. Tunsin suurta häpeää kun eräänäkin aamuna poltimme ennen koulua kaksi Camelia mieheen ja haisin voimakkaasti tupakille koko päivän. Tytöt nyrpistivät nenäänsä ja halveksivat, että olin polttanut tupakkia.

      Hetken kuluttua varastelin uskovaisten tovereideni kanssa. Varastin jopa pornolehden seiskaluokalla Shellin huoltamolta myyjien silmien edessä. Ratto vain vilahti nahkatakin povitaskuun. Aallonpohja oli se, kun sain 8. luokalla matematiikan kokeesta 5½. Opettaja nuhteli siitä. Lukion päättötodistuksessa laaja matikka oli jo 10 ja kirjoituksissa Laudatur.

      En ollut koskaan nähnyt niin sakeaa tupakin savua ja kiroilua kuin vanhoillislestadiolaisten rippileirillä Reisjärvellä. Iltayöstä opettajat ja rippipappi kyttäsivät majoitushuoneiden ikkunoiden takana kuin James Bondit. Mitä ilmeisimmin heitä kiinnosti tirkistellä, että 15 vuotiaat tytöt peittivät kasvavat rintansa eivätkä pojat häirinneet heitä. Rippileirillä näin myös elämäni pahimman tappelun, jossa "uskovainen" oppilas meinasi päästä hengestään.

      Elämäni pelasti sen, että yläasteen jälkeen saatoin haistattaa paskat lestadiolaisille lapsuuden kavereille, jotka menivät amikseen. Itse menin lukioon kirkonkylälle. Teismi meinasi tuhota elämäni. Jumalattomuus pelasti sen.

      • "he halusivat fiksun kaverin, joka oli kohtuullisen kokoinen ja voimakas."

        Lisäksi minulla oli Tex Willerit vuosilta 1972-1986 (siihen hetkeen asti) ja melkoinen Mustanaamiokokoelma, joita he halusivat lainailla ja jättivät palauttamatta.


      • Anonyymi
        Hard_atheist kirjoitti:

        "he halusivat fiksun kaverin, joka oli kohtuullisen kokoinen ja voimakas."

        Lisäksi minulla oli Tex Willerit vuosilta 1972-1986 (siihen hetkeen asti) ja melkoinen Mustanaamiokokoelma, joita he halusivat lainailla ja jättivät palauttamatta.

        Meidän ateistisessa kodissa ei ollut sääntöjä seksin suhteen muuten kuin ohje ehkäisystä. Isäni lueskeli sen aikaisia seksilehtiä Kalle ja Jallu. Olivat nähtävillä muiden lehtien joukossa olohuoneen pöydällä.
        Varma Tieto


    • Anonyymi

      "Kiitän Jumalaa joka päivä siitä, että sain syntini anteeksi ja uuden elämän."

      Kiitän Jumalaa joka päivä siitä, että minulla ei ole ikinä Mooseksen keksimiä syntejä ollutkaan eikä minun ole tarvinnut mennä seurakunnan tilaisuuksiin sätkimään selälläni ja puhumaan siansaksaa ja että voin olla ihan hyvin selvinpäin ilman Jumalaa. Kiitos Jumala olemattomuudestasi, koska sen ansiosta et häiritse elämääni mitenkään!

    • Anonyymi

      Kaikista ei ole itsenäiseen elämään.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      633
      20906
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      106
      17765
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      393
      9640
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      106
      8284
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      24
      5397
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      241
      4984
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      138
      2618
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      62
      1585
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      116
      1540
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      39
      1340
    Aihe