Kuinka yksinkertaisia perussuomalaiset ovat?

Perussuomalaiset on aiemmin mainostanut, että suomalainen tulee aina ensin. Heidän kannattajissaan on paljon tavallisia suomalaisia, jotka käyttävät julkisia palveluita. Nyt perussuomalaiset lyö kannattajiaan kanveesiin kokoomuksen käsikassarana. Ovatko he niin tyhmiä, etteivät itse tajua sitä?

Kokoomus pyrkii esimerkiksi siihen, että terveydenhoitoa saa jatkossa entistä enemmän vain rahalla. Julkisen terveydenhuollon vahvistamisen sijaan rahaa suolletaan yksityisen terveydenhuollon tukemiseen ja kasvattamiseen. Kasvava yksityinen sektori vie entistä enemmän osaajia julkiselta puolelta, joka näivettyy entisestään. Kokoomus päätti, että hallitus leikkaa julkisesta terveuöydenhuollosta ja antaa rahaa yksityiselle. Samoin leikataan sosiaalimenoista, mutta ministeri Kaisa Juuso ei edes tiedä mitä ollaan leikkaamassa. Persut ovat aivan pihalla.

Yksityisen terveydenhuollon palveluja käyttävät pääosin hyvätuloiset, eli kokoomuksen kannattajat. Perussuomalaiset edistävät kokoomuksen politiikkaa ja tuhoavat samalla suomalaista julkista terveydenhuoltoa ennätystahtia. He edistävät samalla pääasiassa kokoomuksen kannattajien asiaa ja unohtavat omansa. Milloin puolueesta tuli kokoomukselle hyödyllinen idiootti?
22289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

''Milloin puolueesta tuli kokoomukselle hyödyllinen idiootti?''

Samana päivänä kun Orpo valitsi persut hallitukseen.

Äänestä

Täytyy muistaa, että perussuomalaisissa on myös paljon korkeasti koulutettuja.

Äänestä
  • Mitä tarkoitat korkeasti koulutetulla? Peruskoulun läpäissyttä?

    Äänestä

  • Se ei takaa yhtään mitään. Korkeasti koulutettukin voi olla köyhä. Onhan heitä nytkin työttömänä 43.000.

    Äänestä

  • Eipä montaakaan ! Tietysti on aina onnenonkijoita jotka tähyävät valtapuolueitten siivellä avautuvia työmahdollisuuksia.
    Muutoinhan kukaan ajatteleva ihminen ei tuohon puolueeseen tartu rukkaset kädessäkään.

    Äänestä

  • Korkea koulutus ei välttämättä kerro ihmisen älykkyydestä.
    Hauki on kala.
    Hauki on kala.
    Hauki on kala.
    Hauki on kala.
    Hauki on kala.

    Mikä Hauki on?
    A. Hauki ei ole kala.
    B. Haukion äijä on Sauli.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Se ei takaa yhtään mitään. Korkeasti koulutettukin voi olla köyhä. Onhan heitä nytkin työttömänä 43.000.

    Ja amis pojalla boi olla omakotitalo Vantaalla ja hybriid nelibetomaaaturi, lomalla 6 kettaa etelässä ei töissä ja tilillä 200 000 e

    Äänestä

Persut pettivät" tavalliset" äänestäjät. Oma etu on niille nyt tärkein.Kyllä ne taas mielistelevät ennen seuraavia vaaleja että pysyvät hillotolpalla.

Äänestä
  • Ei taida enää mennä valehtelu läpi ensi kerralla.

    Äänestä

Suomalainen tulee viimeisenä.

Äänestä
  • Persut leikkaavat enemmän kanatsuomalaisilta kuin mamuilta. Saivatko persuäänestäjät mitä tilasivat?

    Äänestä

  • Persun lupaukset on tyhjiä puheita.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Persut leikkaavat enemmän kanatsuomalaisilta kuin mamuilta. Saivatko persuäänestäjät mitä tilasivat?

    No ei varmasti saaneet.

    Äänestä

Persut on p*skanjauhajia.

Äänestä

kuinka yksinkertaisia suomalaiset ovat ? demarit lupaa taivaat ja maat velkarahalla

Äänestä
  • Ai tämä kauhukabinetti ei ota velkaa ? Älä viitsi.

    Äänestä

Silloin kun pääsivät hallitukseen valheilla.

Äänestä

DEMAREILLA SUTII TAAS.

KEVÄÄLLÄ VEDET JA HULLUT LÄHTEVÄT LIIKKEELLE.

HAHHAHHAAA.

JA POOOIS.

Äänestä
  • Todistit juuri kirjoituksellasi, kuinka tyhmiä persut ovat. Khihihi.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Todistit juuri kirjoituksellasi, kuinka tyhmiä persut ovat. Khihihi.

    Tyhmä, tyhmempi, persu. Niin se menee. Valitettavasti.

    Äänestä

Tuttavapiiriini kuuluu muutamia persuja mutta ystäväpiiriini ei ainuttakaan ja oma havaintoni on, että juuri noin asia on.
Persut ovat aivan vilpittömästi niin tyhmiä ihmisä, etteivät edes itse ymmärrä sitä.

Äänestä
  • Tyhmyys tarttuu. Viettäkää persujen seurassa päivä niin huomaatte, että illalla olette paljon tyhmempiä kuin aamulla lähtiessänne.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Perussuomalaiset on aiemmin mainostanut, että suomalainen tulee aina ensin. Heidän kannattajissaan on paljon tavallisia suomalaisia, jotka käyttävät julkisia palveluita. Nyt perussuomalaiset lyö kannattajiaan kanveesiin kokoomuksen käsikassarana. Ovatko he niin tyhmiä, etteivät itse tajua sitä?

Kokoomus pyrkii esimerkiksi siihen, että terveydenhoitoa saa jatkossa entistä enemmän vain rahalla. Julkisen terveydenhuollon vahvistamisen sijaan rahaa suolletaan yksityisen terveydenhuollon tukemiseen ja kasvattamiseen. Kasvava yksityinen sektori vie entistä enemmän osaajia julkiselta puolelta, joka näivettyy entisestään. Kokoomus päätti, että hallitus leikkaa julkisesta terveuöydenhuollosta ja antaa rahaa yksityiselle. Samoin leikataan sosiaalimenoista, mutta ministeri Kaisa Juuso ei edes tiedä mitä ollaan leikkaamassa. Persut ovat aivan pihalla.

Yksityisen terveydenhuollon palveluja käyttävät pääosin hyvätuloiset, eli kokoomuksen kannattajat. Perussuomalaiset edistävät kokoomuksen politiikkaa ja tuhoavat samalla suomalaista julkista terveydenhuoltoa ennätystahtia. He edistävät samalla pääasiassa kokoomuksen kannattajien asiaa ja unohtavat omansa. Milloin puolueesta tuli kokoomukselle hyödyllinen idiootti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu