Jolla korva on, se kuulkoon.
Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee
nälänhätä niin, että se päättyy 42 kuukauden kuluttua eli 12.9.2026.
Suomi on vajonnut syvälle syntiin, eikä Jumala katso sitä sormien välistä.
Mustien hevosten vetämät vaunut (nälänhätä) tulee.
Mutta se ei ole viimeinen sana, vaan valkoisten hevosten vetämät vaunut
tuovat herätyksen, vanhurskauden, ilon ja voiton.
Lopputulos on, että Herran Henki lepää pohjoisessa maassa.
Sakarjan kirjan 6. luku
32
2084
Vastaukset
- Anonyymi
Job 4:16
12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:- Anonyymi
Oli sakarjan aikana montakin kristittyä ? Eikö ne murhannut itse näitä profeettojaan siellä.
- Anonyymi
Juutalainen Job ilmestyi keskelle Suomi24 aikana ennen Jeesuksen syntymää. Suomi olikin silloin olemassa eikö niin.
- Anonyymi
Profetointi on vajavaista.
Muinaisesta Israelista katsoen pohjoinen on Assur,/Babylonia Jer 6:22, ja Danielin kirjeen vaihdon aikana Persia.
Sinearin maahan rakennetaan Antikristuksen valtakunnan pääkaupunki, joka vihan ajan lopussa vitsauksessa pimenee Ilm 16: 10-11, mutta Kristuksen kuningaskunnassa toteutuu Jes 19 siunauksen loppujakeet Assurille.- Anonyymi
Älä liiku entisissä ajoissa, vaan huomioi Sakarjan eskatologinen kerros.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä liiku entisissä ajoissa, vaan huomioi Sakarjan eskatologinen kerros.
Sakarja sai ilmeisesti vaikutteita n 100 v aiemmin vaikuttaneelta Jeremialta sen ajan maantiedon ulottuvuuden, niinpä on pitäydyttävä vain uskollisesti tulevat tapahtumat ilmoitettuun sanaan.
- Anonyymi
Olikos tohon aikaan Suomi olemassa ? Entä venäjä minä vuonna venäjä perustettiin. Entä ristiin naulitseminen entä moskeijan rakentaminen Siionin vuorella. Minä vuonna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sakarja sai ilmeisesti vaikutteita n 100 v aiemmin vaikuttaneelta Jeremialta sen ajan maantiedon ulottuvuuden, niinpä on pitäydyttävä vain uskollisesti tulevat tapahtumat ilmoitettuun sanaan.
Jere nuhteli synneistä mitähän ne synnit olikaan siihen aikaan ennen kristittyjä j Jeesusta siellä.
- Anonyymi
Jaaha karttakin on vaihtunut mielikuvikseen. Babylon on eufrat virralla ollut Arabiassa ja pysyy.Haaremit tuottaa lisää ihmiskauppaa.Arabian idän meri on idässä siellä.
- Anonyymi
Hinnata ovat jo monelta osin kaksikertaistuneet siitä, mitä ne olivat ennen koronaa. Riittäisi jo, että lumen tulo jatkuisi vielä vapunkin jälkeen, niin satomme on suuressa vaarassa.
Jumalan on pakko ravistella kansakuntaa, jos se ei muuten herää. Se on Hänen suurta rakkauttaan meitä kohtaan. Ajallisen ajan pieni kärsimys ei ole mitään iankaikkisuuden rinnalla.
Vaikeita aikoja tulee, mutta Jumala tulee myös monella tavalla siunaamaan ja pitämään huolta omistaan - niistä, jotka haluavat seurata Jeesusta ja etsivät Jumalaa kokosydämisesti.
Olen nänyt unia siitä, että hinnat tulevat nousemaan. Tulee köyhää aikaa, jolloin lainataan toisilta ja korjaillaan vanhoja vaatteita. Hinnat tulisivat nousemaan noin 8 - 10 kertaisiksi. Nythän ne ovat jo kaksinkertaistuneet.
Jokin aika sitten näin unen, että olin kaupassa maksamassa ostoksiani. Maksoin ne pankkikortilla. Kauppa sai maksamani rahat, mutta huomasin, että tililtäni ei ollut vähentynyt yhtään rahan määrä. Uskon, että juuri tällaisia ihmeitä Jumala tulee tekemään omilleen vaikeina ja köyhinä aikoina.- Anonyymi
Oliko oikeesti Suomi olemassa jo ennen Kristusta ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko oikeesti Suomi olemassa jo ennen Kristusta ?
Mitähän sinä tarkoitat tuolla kysymyksellä. Eikö Jeesuskin ennustanut, että nälänhätää tulee paikoin? Ennen kaikkea tulee vielä Jumalan sanan nälkää, näin uskon.
Musta hevonen on ratsastanut kautta aikojen ja nyt - ja pian enenevässä määrin alamme nähdä sen viimeistä laukkaa. Eikö niin ollutkin Ilmestyskirjan kolmannen sinetin kohdalla? - Anonyymi
Kyllä niin helluntailaisten kirpputorit varastetut kengät tunnetaan lähiöissä ottavat muiden reppuja takkeja itselleen se on ihan kasvatuksessa heillä että HIMOITSE muiden omaa ota muilta älä palauta tongi roskia varasta vessapaperit.Ahneuden synti on oppina.Ihan päin vastoin mitä Jeesuksen opit on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän sinä tarkoitat tuolla kysymyksellä. Eikö Jeesuskin ennustanut, että nälänhätää tulee paikoin? Ennen kaikkea tulee vielä Jumalan sanan nälkää, näin uskon.
Musta hevonen on ratsastanut kautta aikojen ja nyt - ja pian enenevässä määrin alamme nähdä sen viimeistä laukkaa. Eikö niin ollutkin Ilmestyskirjan kolmannen sinetin kohdalla?Sinetit avasi Jeesuksen risti jo. Lopunaika oli kun Jeesus syntyi ja nousi kuolleista. The end.
- Anonyymi
Hmm...Kuurot hänet kuulevat,sokeat hänet näkevät ja maatuneet sekä puutteenalaiset nousevat hänen tullessa ja alkavat elää....
- Anonyymi
Odotan mielenkiinnolla. Nyt kansakunta kärsii epäinhimillisesti rahakirstuun tuijottavia, eikä heillä ole käsitystä pienituloisten hädästä - Kunhan nyt vaan saadaan velka taittumaan eikä nämä valtion velat ole edes kansan aiheuttamaa, vaan vääriä poliittisia tekoja/ratkaisuja, joista nyt osa kärsii todenteolla.
Saako paha palkkansa, koska suomi mikään syntinen ole, vaan nipullinen ihmisiä. Elämän virheet suurimmaksi osaksi on opetusta, eikä suinkaan menolippu synninpäästöön tai helvettiin.- Anonyymi
Luuletteko kun mohametti lisääntyy siitä seuraa jotain hyvää elintasoa vai. No ei seuraa ikävä kertoa arabien elukkauhrit kulttuuri turmelee kaiken. Tulee hiekkaa kasvit puut kuolee väkivallan tähden. Ihmiskaupan.
- Anonyymi
Pohjonen maa Jerusalemista pohjoiseen ei ole Suomi vaan Moskova ja hevonen tarkoittaa vihanratsua.
- Anonyymi
Tohon aikaan vai niin ennen Jeesusta no ehkä oli olemassa Kreikka Libanon italia arabia Aasiaa.
- Anonyymi
Moskovan juutalaisia asuu jo golanilla on kultaliikkeen myyjinä ja vihannes.
- Anonyymi
Hesekiel 54: 61 : Ihmeellisiä ovat Herran tiet sanoi Rouva.
- Anonyymi
Otetaan sitten ajalta ennen Jeesusta Joosua luku 7 kohta 15
- Anonyymi
HESEN aikana JEESUS ei ollut vielä syntynyt ihmiseksi.
- Anonyymi
Lopettakaa mielettömät jonkun raamatun jakeen siteeraaminen , erotkaa kirkosta ja tulkaa järkiinne, Sakarja, Hesekiel ja Joosua töihin siitä, hopi hopi.
- Anonyymi
Helluntailaiset kuten muutkin Raamattuun uskovat, puoluselevat nykyisen juutalaisvaltion sota operaatioita vetoamalla Ilmestyskirjaan, profetioihin ja ajan merkkeihin. Neutraali tarkkailija sanoisi että kysymys on jostain muusta.
- Anonyymi
1Piet. 5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
Luuk. 21:36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä." - Anonyymi
Voi teitä, te järjettömät tomppelit!
Miksi te olette HYLJÄNNEET, tiedon ja taidon???
Sananl. 23:
12 Tuo sydämesi kuritettavaksi ja korvasi taidon sanojen ääreen.
13 Älä kiellä poikaselta kuritusta, sillä jos lyöt häntä vitsalla, säästyy hän kuolemasta.
Tuokaa nyt sydämenne, aivoituksenne ha ajatuksenne KURITETTAVAKSI;
Kuule ja ymmärrä;
Job 36:
2 "Maltahan vähän, niin julistan sinulle, sillä vielä on minulla Jumalan puolesta puhuttavaa.
3 Minä noudan tietoni kaukaa ja osoitan Luojani oikeuden;
4 sillä totisesti, sanani eivät ole valhetta-mies, jolla on täydellinen tieto, on edessäsi.
Nyt te kaikki yksinkertaiset, oppikaa ja ymmärtäkää:
https://fi.peopleperproject.com/posts/460-the-geographic-and-magnetic-north-poles
- - - Maantieteelliset ja magneettiset pohjoisnavat
sekä
https://www.greelane.com/fi/humanistiset-tieteet/maantiede/the-north-pole-1435098/
Maan kahden pohjoisnavan ymmärtäminen
ja sitten vielä muutama kuva että, te yksinkertaiset saisitte tietoa ja ymmärrystäm jopa mahdollisesti viisautta :O
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c7/North_Hemisphere.png
Pohjoinen tähtikartta:
ja viittaus Jumalan tekoihin:
1. Moos. 1:
14 Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,
ja sitten se että, Neuvostoliitto, ei siis Venäjä on "varastanut" meiltä alueita, niin, missä on POHJOINEN?
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/fe/Arctic_Ocean.png
eli
voi teitä te järjettömät tomppelit!
Kuinka kauan minun tulee kärsiä teitä :(
oppikaa, ja sen te voittet tehdä lukemalla Jumalan Sanaa ja olemalla viisaiden seurassa, kuten Jobi!
ja vielä, te järjettömät tomppelit, mikä KARTTA on teidän käsityksen mukaan oikea ja luetettava?
itkekää ja valittakaa kurjuuttanne!
no sama se,
ja sitten lisää kahvia, tuoretta juuri pavuista jauhettua, maukasta ja makeaa.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä. - Anonyymi
on todennakoista etta profetiasi on oikea ...samaan aikaan karitsa avaa ilmestys kirjan sinetteja 1 niista julistaa paivan palkalla saa noin litran kaurapuuroa ...no kukapa olisi uskonut etta helsingissa on uusi pula aika ,ihmiset ovat jattaneet suomen maan joiden piti viljat myyda ja pakenivat venajaa suurin osa kaupoista on kiinni ja tukuista ....seka ruon jakelu on viran omaisten ,,,,,,valvonnassa ,,,,,..,suomalaisia asuu suomessa enaa 2 miljoonaa muut karkasivaty sotaa eika kaupat eika muut toimi lisaksi sadot matanevat pelloille ...suomi ensi syksy ,...na -.--.suomeen tulee uusi pula aika .........seka ihmiset pakenevat taalta ,,,,,,,ne jotka paasevat ....kauppaketjut eivat toimi kun ei ole kukaan myymassaeika mikaan
- Anonyymi
kuka olisi uskonut etta suomessa helsingin kadut ovat hiljaisia .....eika oisinnay ketaan ,,missaan ,,,,,,,eika baarit ole auki .,.......suomalaiset ovat ....jo osa paenneet venajaa ,,,ja sotaa seka ,,,yks kaks ....taalla ei ole oikein ketaan
- Anonyymi
jeesus aukaisee ilmestys kirjan sinetteja seka vauhti vaan tulee kiihtymaan eika suinkaan ,,,,,loppumaan ..siis kun loppua kohden mennaan ,......ja kohti herran paivaa .,..ynna armagedonia seka 3 osa maasta nuclear fire ynna bla bla lopuksi jumala tulella polttaa koko maan ,,,,,joka tarkoittanee nuclear tulta ......laava jarvi jaa........olemaan varmaan siita tulee se helvetti -----aikanaan ..kun kaikki on ohi ....ja ...kuka on missakin
- Anonyymi
anteeksi vaan suomeen ei voi tulla mikaan nalan hata sanoo terve ymmarrys
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1084843Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1132505- 282457
- 2012225
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4292071- 1761597
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1061311Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.351147Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72996Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?81910