Minulle jumaluus merkitsee hyvyyttä. Se merkitsee ihmisen henkisyyttä, olemuksemme keskusta. Siksi Jumalan kohtaaminen merkitsee ennenkaikkea oman sisimpänsä kohtaamista. Jumaluus asuu meissä jokaisessa. Se on sisäisen olemuksemme ydin.
Oman sisimpänsä voi puolestaan kohdata ainoastaan tässä hetkessä. Vain tässä ja nyt voin olla läsnä itse itselleni. NYT-hetki on tila, jossa ikuisuus inkarnoituu. NYT-hetkessä ei ole aikaa. NYT-hetki on elämä.
Ihmiselämä ei tapahdu ajassa, vaan NYT-hetkessä. Siksi olemme iäisyysolentoja. Tosin jos olemme kadottaneet yhteyden sisimpäämme, olemme joutuneet ulos "paratiisista".
Itämainen nirvana on NYT-hetken elämistä todeksi. Samoin kristinuskon autuus. Sen sijaan kadotus on joutumista eroon sisimmästä itsestään eli Jumalasta ja Kristuksesta.
Itsensä löytäminen on samalla kertaa sekä ihmisyyden että jumaluuden löytämistä. Ihmisen henki on hänen keskuksensa. Vain kohtaamalla sisimmän itsensä voi saavuttaa tietoisuuden jumaluudesta. Jumaluus on se osa meistä, joka on totta. Totta meissä on se, mikä on tätä hetkeä. Totuus tekee meidät vapaaksi.
Oman sisimpänsä voi puolestaan kohdata ainoastaan tässä hetkessä. Vain tässä ja nyt voin olla läsnä itse itselleni. NYT-hetki on tila, jossa ikuisuus inkarnoituu. NYT-hetkessä ei ole aikaa. NYT-hetki on elämä.
Ihmiselämä ei tapahdu ajassa, vaan NYT-hetkessä. Siksi olemme iäisyysolentoja. Tosin jos olemme kadottaneet yhteyden sisimpäämme, olemme joutuneet ulos "paratiisista".
Itämainen nirvana on NYT-hetken elämistä todeksi. Samoin kristinuskon autuus. Sen sijaan kadotus on joutumista eroon sisimmästä itsestään eli Jumalasta ja Kristuksesta.
Itsensä löytäminen on samalla kertaa sekä ihmisyyden että jumaluuden löytämistä. Ihmisen henki on hänen keskuksensa. Vain kohtaamalla sisimmän itsensä voi saavuttaa tietoisuuden jumaluudesta. Jumaluus on se osa meistä, joka on totta. Totta meissä on se, mikä on tätä hetkeä. Totuus tekee meidät vapaaksi.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Olemuksemme ydin ei ole Henki vaan Eläin. Raaka, julma, alkukantainen Eläin joka on valmis tappamaan lajitoverinsa omaa etuaan ajaakseen. Ytimessä ovat vaistot jotka ohjaavat meitä. Ihminen, henkisyys, on meissä vain pintapuolista.
Ihmisen eläimellisyys pitää sisällään myös jälkeläisistä huolehtimisen, monimutkaisest sosiaaliset laumajärjestelmät, kyvyn sopeutua ympäristöön ja kielen. Kaikki eläimet myös rakastavat: matelijanaivot, missä tunnemme rakkautta (tai mitä tahansa tunteita), ovat aivojemme alkukantaisin osa.
Luonnossa tapahtuu kaikenlaista, mutta luonto sinällään on perusolemukseltaan hyvä: se on se elämänverkko, joka tukee kaikkea elämää. Mikä ettei eläimellisyys olisi pyhää? Eläimellisyys ei ole pelkästään raakaa, vaan myös hellyyttä ja iloa elämästä, sekä omasta, että muiden. Kävelyretki kesäisessä luonnonhelmassa auttaa valaisemaan tätä asiaa.
..vielä toi sun jauhanta. Itse on myös toisessa. Jos kiellät itsen toisessa, kiellät itsen itsessäsi, ja jäät itsen ulkopuolelle. Siihen ihminen enimmäkseen sortuu. Kukaan ei voi omistaa itseä; itse ei ole mikään ajatus tai käsite.
Totta. Itse on myös toisessa sama. Tämä on päivän selvää. Sisimpämme on yksi ja sama.
Myös aika on sama. Aika ympäröi itseä. Ajassa tapahtuvat murhat, aviorikokset, perversiot yms. Mutta aika on katoavaista, sisin pysyvää. Ihminen on ihminen vasta, kun häntä ympäröivä aika sekä materia ovat palaneet loppuun.
Vain itsessä voi kohdata toisen,
eikä siihen mitään sorru. Vain toisen kohtaamisesta voi jotakin rakentua (olipa sitten kyseessä talo, rakkaus tai uskonto).
Totta. Kun löydät tien itseesi, so. sisimpääsi, löydät myös yhteyden. Toisen ihmisen kohtaaminen todella tapahtuu itsessä.
Ellemme tunne itseämme, on toisen ihmisen kohtaaminen mahdotonta. Voimme kyllä puhua paljon sanomatta mitään, mutta todellista kohtaamista ei synny. Elävä ja rakentava vuorovaikutus syntyy aina itsensä kohtaamisen kautta.
Joku lauluntekijä sanoo: "päästäkseni lähelle itseäni, on päästävä lähemmäs sinua.", mutta asia toimii myös toisinpäin: päästäkseni lähelle sinua, minun on ensin päästävä lähelle itseäni.
Kunpa näin ajattelevia löytyisi yhä enemmän ja enemmän. Se joka kohtaa Jumalan itsensä sisällä, ja tietää että kuka tahansa voi tehdä samoin, tuskin enää luulee että joku ihminen voi olla Jumalalle otollisempi kuin joku toinen. Saati että joku voisi olla Jumalasta erossa, tai jonkinlaisen "saatanan" oma.
Jolloin pimeyden projisoiminen muihin ihmisiin päättyy.
Se että itse edistyy, ei tietysti vaikuta muihin. Kun omat silmät kirkastuvat, ja katselee kirkkain silmin ihmiskuntaa, on näky aika surkea. Helposti masentuu; Jeesuskin itki verta, noin kuvaannollisesti.
Se on helppo ajatella teoriassa.
Valaistuminen, itseksi tuleminen. Mutta tee se käytännössä, ja kohtaa itsesi sekä itsessäsi että toisessa. Puhu totuus, niin huomaat että perusihmiset välttävät sinua. Jäljelle jää yksinolo Jumaluuden kanssa. Sitä voi olla ihmisten keskuudessa, mutta anonyymisti; samaistuminen ihmisiin on lakannut.
Jos avaat suusi, laumat alkavat vihata sinua; ja helposti riehaantuvat lynkkaus- ja ristiinnaulitsemistunnelmiin, yhä vieläkin. Joka paikassa olet outo ja muukalainen.
Jos tapaat kaltaisesi, kukaan ei usko sinua. Joudut absorboimaan koko ihmiskunnan negatiivisuuden itseesi, ja kantamaan sen harteillasi kuin Atlas. Voit puhua enkeleille ja demoneilla, jos seurankaipuu yllättää; ihmiset ei ymmärrä; he elävät viikonlopun odotuksessa, vertailevat tupakkakartsojen hintoja, ylistävät känniä. Uskovaiset perustaa juttunsa uskoon, siinä kuin sinä näkemiseen.
Se yksinäisyys on niin valtava että harva kestää. Olympoksen yksinäisyys. Pohjoisnavan yksinäisyys.
Mitä olen huomannut, niin ihmiskunta hyväksyy vain kaltaisensa. Jos olet erilainen - on se sitten positiivista tai negatiivista erilaisuutta(murhaajan tai pyhimyksen) - niin kohtaat niin silmitöntä vihaa ja kauhua ettet uskonut sellaista olevan edes olemassa. Ihmiset haluaa että kaikki olisivat samanlaisia; porukkahenkisiä.
Jos pettää porukan, sitä ei anneta anteeksi. Ehkä pimeyden projisointi muihin päättyy, kun sitä alkaa nähdä pimeyden objektiivisemmin, lakkaa syyllistämästä kaikesta itseään. Mutta se vaatii ihan mieletömästi. En usko että tästä sukupolvesta montaa nousee. Vaaditaan vielä 1000 tai 100 000 vuotta kypsymistä.
Käytät hienoja kielikuvia: "kantamaan sen harteillasi kuin Atlas", "Olympoksen yksinäisyys. Pohjoisnavan yksinäisyys." yms.
Minulla on se kokemus, että edistyminen yksilötasolla on seurausta koko ihmiskunnan edistymisestä. Itseksi syntyminen on seurausta koko ihmiskunnan sekä kaiken olevaisen kehityksestä kohti täydellistä ykseyttä.
On totta, että aluksi kun "omat silmät kirkastuvat", näkee vain ihmiskunnan hajanaisuuden, järjestelmän hulluuden, valtio-/ isänmaa-ajattelun mielettömyyden sekä yksilöihmisten kypsymättömyyden. Tämän näkeminen ja kokeminen johtaa väistämättä Elian yksinäisyyteen.
Mutta näkyvyys on kirkas vasta tomun laskeuduttua. Kaiken vajaisuuden keskeltä, voimme löytää täydellisyyden. Vasta ympyrä voi osoittaa meille keskuksen.
Ihmiskunnan minuus, ykseys ja tasa-arvo perustuvat sisimpään itseemme. Sen olemassa olo on todellista jokaisessa ihmisessä, vaikka vain harvat ovat sen löytäneet. Mutta käymällä kohti tuota olemisen keskusta itsessäsi kaikkien kanssa, helpotat myös muita kokemaan itsensä merkittäväksi, hyväksytyksi sekä rakastetuksi.
Taidollisuus opitaan elämän kautta. Tie kaikkein pyhimpään on avattu, mutta sen löytäminen toisesta ihmisestä vaatii äärimmäistä herkkyyttä aistia tämän mielentaso.
Vain mieli tarvitsee muutosta, sydän itsessään elää sen sijaan aina Jumalalle, tässä ja nyt. Vain väärä mielenlaatu erottaa meidät sisimmästä itsestämme. Kristinusko kutsuu tätä synniksi.
Jos siis elämme sisimmästämme käsin, so. kaikkein pyhimmästä käsin, tavoitamme kaiken olevaisen keskuksen myös kaikista muista. Mielen harharetket eivät enää voi erottaa meitä tuntemasta, näkemästä ja kokemasta tätä yhteyttä. Olemme löytäneet elämän tarkoituksen, tulla joksikin, so. syntyä omaksi itseksi. Minä Olen se, joka Minä Olen.
>Se että itse edistyy, ei tietysti vaikuta muihin.
Jos itse edistyy, voi opettaa muita ja tarjota muille esimerkin. Ei pimeys voi nielaista valoa kun se syttyy, vaan valo valaisee pimeyden.
>Kun omat silmät kirkastuvat, ja katselee kirkkain silmin ihmiskuntaa, on näky aika surkea. Helposti masentuu; Jeesuskin itki verta, noin kuvaannollisesti.
Enpä usko että Jeesus itki. Eiköhän hän kumminkin nähnyt ihmisten naamioiden taakse heidän todelliseen itseensä, joka on yhtä Jumalan kanssa.
Se joka on vasta matkalla toki kärsii koko ajan siitä rumuudesta johon ihmiset kietoutuvat. Mutta on oma valinta, katseleeko aurinkoa vai likaista ikkunaa sen edessä.
>yksinolo Jumaluuden kanssa. Sitä voi olla ihmisten keskuudessa, mutta anonyymisti; samaistuminen ihmisiin on lakannut.
Samaistuminen rooleihin on lakannut. Mutta toiset voivat toki olla vielä unikuviensa vallassa.
>Jos avaat suusi, laumat alkavat vihata sinua; ja helposti riehaantuvat lynkkaus- ja ristiinnaulitsemistunnelmiin, yhä vieläkin. Joka paikassa olet outo ja muukalainen.
Siksi juuri, ettei tie olisi niin kivinen, olisi hyvä että puhuisi suunsa kyllyydestä, niin ehkäpä saattaisi löytää tovereita. Ettei jää ylpeä mielikuva että on yksinään yläpuolella muiden...
>Joudut absorboimaan koko ihmiskunnan negatiivisuuden itseesi, ja kantamaan sen harteillasi kuin Atlas.
Miksi? Ei sitä kannata kanniskella, vapautetaan se energia ja annetaan maailmankaikkeudelle raaka-aineeksi...
>Voit puhua enkeleille ja demoneilla, jos seurankaipuu yllättää; ihmiset ei ymmärrä; he elävät viikonlopun odotuksessa, vertailevat tupakkakartsojen hintoja, ylistävät känniä.
No eipä kyllä ole tullut juurikaan puheltua... Ja kyllä joku ihminen aina jossain ymmärtää. Vaikka suurin osa tosiaan valuisikin viinapulloon aina tarpeen tulleen, mutta hehän ovat vielä sielussaan lapsia.
>Uskovaiset perustaa juttunsa uskoon, siinä kuin sinä näkemiseen.
Pakko myöntää ettei minulle tosiaan usko riitä, se paremmin kuin toivo, kuvitelmat tai oletukset. Mutta oletteluahan tämä kaikki kirjoittelu tietysti on!
>Jos pettää porukan, sitä ei anneta anteeksi. Ehkä pimeyden projisointi muihin päättyy, kun sitä alkaa nähdä pimeyden objektiivisemmin, lakkaa syyllistämästä kaikesta itseään. Mutta se vaatii ihan mieletömästi. En usko että tästä sukupolvesta montaa nousee. Vaaditaan vielä 1000 tai 100 000 vuotta kypsymistä.
Hengen tasolla aikaa ei ole, joten mikäs kiire tässä.
Olen itse varsin pessimistinen ihminen, ja masentuvaisuuteen taipuvainen, ja siksi mielestäni juuri näenkin ettei tällaisessa "oih kun olen yksin ja huipulla tuulee" -fiilistelyssä oikein ole mitään pointtia. Aivojensa puutteille ei ehkä mahda mitään, mutta jkv kykenee toki valitsemaan tuijottaako tunkiota vai puutarhaa. :)
>>Olen itse varsin pessimistinen ihminen, ja masentuvaisuuteen taipuvainen, ja siksi mielestäni juuri näenkin ettei tällaisessa "oih kun olen yksin ja huipulla tuulee" -fiilistelyssä oikein ole mitään pointtia.>>
Kaikki nämä ovat vain rooleja.
Jeesuksen rooli on yksi rooli, Buddhan rooli toinen; depressioon taipuvaisen vaatimattoman taviksen rooli kolmas. Jos itse on kovin maan tasolla, niin voi olla vaikea ymmärtää huippuja. Tai, kansanomaisemmin: "toisin merell tuulee, ku ämmät koton luulee".
Masennus on yleistä ihmisissä, ja mä näkisin sen aika vakana häiriönä; ihmiset menee eläkkeelle masennuksen takia. En usko että masentunut ihminen on missään asemassa opettamaan miten muiden pitäisi käyttää viledaa ikkunoihinsa. Mun nähdäkseni masennus on valinta, jonka ihminen on tehnyt jossain vaiheessa; se on itsetuhoisuutta. Ehkä maailma on koettu niin ahdistavana, että tällainen tukipuu on ollut tarpeen.
Mun kokemus on se, että mulla ei ole mitään sanottavaa masentuneille. Masennus on syntiä; omaa itseä ja toista kohtaan.
Pitäisi pitää kuitenkin varansa ettei ala ottamaan liian mestarin elkeitä, ja luennoida näistä jutuista jos rahkeet ei sitten kuitenkaan riitä.
Itse olen pitänyt joistakin feministisistä kirjoittajista.. Helene Cixieus; jotka vastusti juuri tällaista PATRIARKAALISUUTTA, että yksi asettuu yläpuolelle, ja opettaa sieltä korkeuksista. Vaatii rohkeutta olla nainen; myös miehelle; löytää sisäinen feminiinisyytensä. Olla epätäydellinen, fyysinen, konkreettinen ihminen. Mutta se on rehellisyyttä... joskus olla ristiriitainen, tyhmä, idiootti; nähdä itsensä armottomassa valossa; puutteineen.
Se on kait(?) tämä écriture feminine....?
MINÄ OLEN on tietysti ykseys; se on olemisemme MINÄ-SINÄ, ISÄ-ÄITI -keskus.
Toki on todellisia opettajia; mutta se vaatii (mun mielestä) poliittisesta korrektiudesta luopumista, porukan miellyttämisestä luopumista; ja tapahtuu erämaassa. Se vaatii isän integroimista itseensä; ja: epämuodikkaasti, maskuliinisuutta. Epäilen että "IamWhoIam" on nainen....
Tuomaan evankeliumi päättyi siihen... "ja minä teen hänestä miehen"; mitä se mahtaa tarkoittaa? Miksi jeesus on yhtäkkiä tekemässä naisista miehiä (ja miehistä naisia)?
En halua käyttää mitään ulkopuolista auktoriteettia pönkittääkseni itseäni, koska sellainen on turhaa. Ainoa auktoriteetti on sisäinen intuitioni. Lainaan kuitenkin vanhaa pölyttynyttä MikroRabbia, koska sanat tulivat jostakin mieleeni. Eli Jaakobin kirjeestä luemme:
"1. Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
2. Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
3. Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.
4. Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen."
Ja Paavali puolestaan kirjoittaa:
"1. Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.
2. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä;
3. olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?"
"18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua."
Jos olisimme päässeet tuntemaan itsemme, kokisimme "Minä Olen". Nyt voin lukea "suurten" riitelevän edelleen lasten tavoin: "Minä olen, ei minäpäs, ei kun minä...jne."
Niin, varmaan alkaa masentamaan jos kuolettaa lihan, halun, ja himon paavalilaisessa mielessä. Paavali ei tajunnut sitä kun jeesus sanoi että neitsyiden pitää pitää ÖLJYÄ siellä lampuissa, ja olla halullisia sieluja. Paavali kuvitteli että on hyvä täyttää se lamppu vedellä ja tyhjyydellä, ja kuolemalla.
Sitä en hyväksy. Eikä ole mikään ihme että intuitiosi hakee juuri Paavalin. Samankaltainen aina vetää puoleensa smankaltaista.
"Saati että joku voisi olla Jumalasta erossa"
Niin Psalmin kirjoittaja kysyy: "Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi..." Ja kun olemme tulleet ymmärtämään tämän: Jumala asuu jokaisen ihmisen sisimmässä, minne voisimme paeta itse itseämme?
En pääse eroon sisimmästäni vaikka matkustaisin maapallon toiselle puolelle tai lentäisin kuuhun saakka. En voi paeta sisintäni pinnallisuuteen enkä päästä yhteiskunnallisen aseman suojaan. Sisimpäni on minua aina lähempänä kuin itse olen itseäni. Siksi ainoa mahdollinen keino on kohdata se.
Ja kun olen tullut tuntemaan sisäisen itseni, en enää tahdo muuta kuin olla täydellisesti yhtä sen kanssa. Näin olen yhtä myös sinun kanssasi.
Minä Olen, se joka Minä Olen, on meidän tosi olemuksemme. Eikä pelkästään meidän, vaan kaikkien ihmisten kaikkialla.
"Minä Olen" on meidän sisäinen lähteemme. Se joka on löytänyt tämän lähteen, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.
'Minä Olen' on Jeesukselle ja Jumalalle kuuluva nimi, jota ei ihmisen ole lupa käyttää itsestään. Se on pyhä nimi, se on hepreaksi JHVH, ja vain Jumalaa tarkoittava persoonanimi.
Oletko masentunut? Kuulostat siltä. Joskus on tosin kauhean vaikea havaita ylemmyydenpuuskan sikiävän masennuksesta, sillä masentunut ihminen kompensoi pysyvää alemmuuskompleksiaan satunnaisesti kaikenlaisilla mairittelevilla kuvitelmilla joiden peruspointti on se että hän on muka jotenkin erikoinen ja erityinen.
Seuraavaksi huipulla tuulee, ja sitten tuulee jo tapulissakin.
>Mun kokemus on se, että mulla ei ole mitään sanottavaa masentuneille. Masennus on syntiä; omaa itseä ja toista kohtaan.
Ei siis ihme että olet yksin, koska et halua kohdata itseäsi.
Tai ehkä olen vähän ymmärtänyt väärin, mutta oletan että sinä olet täällä valittanut että olet kovin yksinäinen omassa ylhäisyydessäsi?
Kun rinnastat masennusta syntisyyteen, tahtomattasi(?) vedät masennuksen ympärille jonkinlaista synkkää gloriaa. Ei siinä ole mitään syntistä, eikä mitään pimeyden loistoa, se on vain aivojen kemiallinen häiriö.
Eikä se estä elämästä täyttä elämää, kunhan vain muistaa aina tiedostaa mikä johtuu mistäkin.
Jos kuvittelee että masentuneelta ei voi oppia mitään, ei opi keneltäkään eikä mistään mitään. Kaikki täällä maailmassa on materiaalia oppimista varten. Ihan turha olettaa että yhtäkään ihmistä voisi katsella ynseästi ylhäältä nenänvarttansa pitkin. Mitä yksikään ihminen on olettamaan itsestään yhtään mitään? Kukaan ei ole niin huono ettei mahtuisi tähän Jumalan suureen happeningiin, eikä kukaan niin hyvä että voisi arvostella kovin sanoin niitä muita happeningiin osallistujia.
Mutta ainahan sitä tietysti kumminkin tulee arvosteltua, kun kuvittelee tietävänsä asioista jotakin, ja että joku toinen ei tiedä. Typerää touhua.
Näkisin tämän näin, että kun apostoliparat ja muut miesrievut eivät voineet kuvitellakaan naista muuna kuin äitinä, tyttärenä, synnyttäjänä, piikana, käyttötavarana etc. niin tottakai Jeesuksen piti osoittaa että naisesta voidaan tehdä "miehen vertainen". Tämä tapahtunee siten että nainen vapautetaan maisista velvollisuuksistaan joilla hänet on kuormitettu aikojen alusta. Taikka hänelle opetetaan jotain sellaista mitä hän ei siinä kulttuurissa muuten oppisi, koska on nainen. Esim. lukemisen ja kirjoittamisen taidothan eivät aina itsestäänselvästi ole naisille tarjolle riippuen kulttuurista missä hän elää.
Buddhakin meni kauhean vaikeaksi kun tivattiin eikö naisista voisi tulla valaistuneita. Hänen oli pakko myöntää että voisi, ja sen vuoksi hänen oli myös pakko päästää nämä luostareihin saamaan henkistä oppia. Tämä tietenkin vähensi sen väestönosan määrää, jolla oli perinteisenä roolinaan miesten ja lapsien ylläpito.
(Tässä voisi tietysti vinoilla että minkähän takia aikuisia miehiä pitää passata kuin lapsia, mutta olkoon nyt. Ymmärrän kyllä että alkeellisemmassa kulttuurissa on luontevaa naisten keskittyä lapsiin ja kotiin, kun taas ulkomaailmassa duunaa mies.)
Ei, ei Jeesus tarkoittanut vertaisuutta; - nähdäkseni Jeesus sanoi aika selvään että nainen, Magdalan Maria on otollisempi Taivaaseen kuin miehet.
Pietari, joka oli vannoutunut naisvihaaja kielsi Jeesuksen ja perusti "kristinuskon".
Jeesus viittaa tuolla androgyniaan. Se meni ihmiskunnalta kokonaan ohi, ja menee yhä tänä päivänä.
On tunnustettava etten osaa suhtautua sun sanoihin tuossa. Mun nähdäkseni väännät väkisin kaikesta valtapelia; ja koen sellaisen vieraaksi.
Luovutan, - voitit. Olet ylempi kuin minä.
Réne, oi lämmin Pariisin tuulahdus,
Sabbatai Zevi oli yksi juutalainen joka rohkeasti sanoi JAHVE ääneen synagogassa. "Minä olen" EI TARKOITA mitään uskontojen jumalaa, vaan se tarkoittaa sellaisten rohkeitten tyyppien minuutta kuin Zevi. Se tarkoittaa messiasta; ei yksin Jeesus Nasaretilaista. Jeesus oli vain yksi.
Mitä Jeesus ennemminkin varoitti, oli että älkää sanoko veljeänne hulluksi; ja sitähän ihmiset tekevät tekemästä päästyään.
Minä olen se joka minä olen; ja ennen kuin maailma oli luotu, minä olin. Mikä on tämä "minä olen" tässä, kehen se viittaa?
Kysyit:
"Minä olen se joka minä olen; ja ennen kuin maailma oli luotu, minä olin. Mikä on tämä "minä olen" tässä, kehen se viittaa?"
Minä Olen-nimitys tarkoittaa vain Israelin Jumalaa. Se on sama nimi, jonka Jumala antoi moosekselle, joka nimeä kysyi, hepreaksi IHVH tai Jahve, kuten suomalainen sanoo. Eli tuossa mainitsemassasi kysymyksessä Jeesus vastasi kirjanoppineille ja tarkoitti itseään, yhdistäen itsensä samaan Luoja-Jumalaan, joka ilmoitti nimensä IHVH Moosekselle. Tämä raivostutti juutalaiset perinpohjin, kun Jeesus käytti tätä nimeä, joka kuului vain Jumalalle.
Jeesus varoitti paljon muutakin kuin sanomasta veljeään hulluksi.
Heprealaisten lakikirjasta luemme: "Älä TURHAAN lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä (Minä Olen). Onko mikään muu nimi maanpäällä enemmän raiskattu eli turhaan lausuttu?
Sanotaan: "Minä olen sitä ja tätä..." Näin ihmiset samaistuvat kuolleisiin esineisiin, titteleihin, järjestöihin, kansalaisuuksiin jne., ja lausuvat olevansa se. Mikä muu voisi olla enemmän herran nimen lausumista TURHAAN? For nothing!! Mutta kun lausumme yhdessä olemuksemme ytimen kanssa: "Minä Olen", sanomme vain sen mitä pohjimmiltamme olemme. Toisin sanoen siis puhumme ainoastaan totta.
Tärkeintä kuitenkin on, että tunnemme itsemme, so. sisimpämme. Se, mitä puhumme on toissijaista, sillä maailmassa on paljon puhetta, mutta vähän merkityksellistä sisältöä. "Voimme puhua paljon, jottei meidän tarvitsisi sanoa mitään." -kirjoittaa eräs suomalainen terapeutti.
Naisvihaajaksi haukuttu Paavali kirjoittaa kirjeessään Galatalaisille:
"Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa...Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, EI OLE MIESTÄ EIKÄ NAISTA; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."
Siis ei ole miestä eikä naista, kun puhumme hänestä, joka ON. Toisin sanoen "Minä Olen se, joka Minä Olen."
Eikös suomalainen Katekismus sano samaa Herran nimen turhaan lausumisesta , lainatessaan 10 käskyä.
Kirjoitit näin:
" Sanotaan: "Minä olen sitä ja tätä..." Näin ihmiset samaistuvat kuolleisiin esineisiin, titteleihin, järjestöihin, kansalaisuuksiin jne., ja lausuvat olevansa se. Mikä muu voisi olla enemmän herran nimen lausumista TURHAAN?"
Sanoisin tuota näkemystä kyllä enemmän kokeilevaksi filosofiaksi, kuin loogiseksi ajatusrakennelmaksi. Miten lausuma 'minä olen pohjalainen' voisi olla Jumalan nimen turhaan lausumista. Raamattu ei kiellä olla-verbin käyttämistä ensimmäisessä persoonassa.
Mitä sanomme, on äärimmäisen tärkeää, eikä suinkaan toissijaista. Raamattu sanoo jopa: 'Jokaisesta turhasta sanasta meidän on tehtävä tili tuomiopäivänä.(Jumalalle)
Ymmärsit nyt täysin väärin. Oletin että puhuit suuresta yksinäisyydestä ja erilaisuudesta siten kuin masentunut voi siitä puhua, TAI että ilmaisit että minulla ei ole mitään oikeutta sanoa mistään mitään koska myönsin olevani masentuvainen.
En siis minäkään tiennyt miten sanoihisi suhtautua, joten halusin selvittää kumpi noista vaihtoehdoista on nyt kyseessä.
Ilmeisesti emme voi ymmärtää toisiamme koska se mitä puhumme herättää vääriä mielleyhtymiä toisessa? En ole kiinnostunut valtapeleistä vaan vaihtamaan ajatuksia, ja mikäli minusta joku ihminen vaikuttaa kovin negatiiviselta, yritän etsiä jotain millä kertoa hänelle että muutakin on kuin synkkiä pilviä. Ehkä olen käsittänyt jotenkin väärin, mutta kovin kyyniseltä ja negatiiviselta kommenttisi tuntuvat. Miksi?
Miten voi olla "Uskon puolustaja" jos ei usko oikein paljon mihinkään?
>>Jeesus varoitti paljon muutakin kuin sanomasta veljeään hulluksi. >>
Sua selvästi harmittaa tämä kohta...
Todellisuus menee monella eri tasolla. "Uskon puolustaja" on nyt vaan jonkinlainen kulissi.. Se on että halusin erottautua ateismista.
Väärinymmärrykset on minusta vaan hauskoja.
>>Ehkä olen käsittänyt jotenkin väärin, mutta kovin kyyniseltä ja negatiiviselta kommenttisi tuntuvat. Miksi? >>
Harjoittelen tässä kirjoittamista. Mä olen hirveän herkkäuskoinen/herkkä oikeasti. En mä tiedä mitä olen. Ihminen? En usko oikein ihmiskuntaan; sen suhteen olen kyyninen.
Mielikuvitukseen uskon, ja että yksilön on mahdollista paeta yleistä ihmiskuntaa. Naamioitua erilaisiin kaapuihin.
Illalla yritin rukoilla, mutta havahduin siihen että mulla ei ole mitään pyydettävää Jumaluudelta. Lepään vaan siinä Jumaluuden kämmenellä pikku poikana.
Olen yrittänyt kertoa että Jumaluuden pystyy tuntemaan aika helposti.. mutta ihmiset on epäuskoisia, ja KIELTÄÄ ensireaktiona yleensä kaiken; torjuu ja rationalisoi. Yritän sitten etsiä "vaihtoehtoisia avauksia". Jotkut näistä tunteista mitä herää, on mustia; voin tuntea vihaa, turhautumista, kyynisyyttä suhteessa ihmisiin, ja ihmisten ymmärryskykyyn.
Ehkä se saattaa tuntua mustana varjona.
Kerran tässä näin Jumalattaren hahmon, ja Hän oli musta kuin yö. Siinä on se paradoksi.. Jumalatar puheli mulle, ja tajusin että kukaan ei tule koskaan uskomaan näitä; että olen ihan tavallinen "ufouskova", ja paroni von Münchausen ihmisten silmissä.
Muukalaisten alus EI KUITENKAAN telakoitunut makuuhuoneen ikkunalautaan; enkä saanut "pistoksia".
Joskus en jaksa kuin nauraa. Jumalatar sanoi kerran että voi olla että tulen perustaneeksi "uuden uskonnon", mutta mä en jaksa ottaa Hänen juttuja aina vakavasti. Hän sanoi myös että löydän shaktin, joka vastaa omia värähtelytasoja; eli suhteen josta on henkisessä mielessä hyötyä; eikä ole vaan kuolevaisten rutiineja, ja turhaa itsensä uhraamista.
Yritin ensin tehdä, ..jatkaa elänmistä omin voimin; sitten löin ohjausnarun tiskiin, ja sanoin että Jumalatar, ohjaa sinä ratsukkoani.
Kärsin.
Jumalatar tuli luokseni ja sanoi: en halua että kärsit minkäänlaista tuskaa. Haluan että olet iloinen. Mä antauduin kuin vauva.
...onkin aivan turhaan saanut kovasti suitsutusta osakseen. Siinä missä "pyhät miehet" ruoskivat itsestään hengellisiä kokemuksia katolilaisuuden ja hinduismin parissa, voisi aivan yhtähyvin kokeilla intensiivisen nautinnon vaikutusta tietoisuuden porttien avaamiseen. Tai miten sen nyt sanoisi, siihen että materiaalisen atomiruumiinsa sijasta tietoisuuden painopiste siirtyy henkis-energeettiseen kvanttitason olemukseen?
En ole tuota itse hakemalla hakenut, mutta pari kertaa olen silti kokenut että nautinto tosiaankin voi altistaa meditatiiviselle tilalle jossa voi nähdä yhtä sun toista.
Jos joku näkee jumalia siinä tai missä hyvänsä tilassa, niin mikäs siinä. Maailma on merkillinen paikka ja ihmisetkin merkillisiä, vaikka täällä teemmekin kaikkemme että tietäisimme tästä kaiken jotta voimme räytyä arkisuudessa ja tylsistymisessä.
..että onko Qadesha mies vain nainen? Profiilin akuankat ja castanedat viittaa mieheen; toisaalta noi sun jutut voi tulkita feminismiksi.
En tiedä onko se olleellista, tuo sukupuoli; mutta aina kun on henkisellä tasolla tuntenut positiivisiä väreitä..on kyse miehestä; ja miehen kanssa voi olla vaan kaveri, kun ei ole....
Ehkä Gadesha on naismainen mies joka kirjoitteleee "pöllyssä"? Ehkä älykäs nainen..? Kuka tietää.... Ei kukaan nainen kyllä lue akuankkoja...
>>En ole tuota itse hakemalla hakenut, mutta pari kertaa olen silti kokenut että nautinto tosiaankin voi altistaa meditatiiviselle tilalle jossa voi nähdä yhtä sun toista. >>
Olet TOINEN ihminen jonka olen tämän elämän aikana kuullut sanovan noin.
Harvinainen totuudenjyvä ihmiseltä....
Kysymys ei ollutkaan siitä, että Maria olisi ollut otollisempi taivaaseen koska oli nainen eikä mies, vaan koska hänen sydämen asenteensa oli Jumalalle otollinen.
Ehkäpä ihmiset eivät yleensä huutele näistä julkisuudessa. Nekin jotka ovat kiinnostuneet ns. henkisestä kehityksestä kuvittelevat yleensä että maailmassa olisi olemassa yksityisiä ja yleisiä asioita. Ei välttämättä ole. Me ihmiset olemme yksi laji, ja mikä on mahdollista yhdelle, on mahdollista monille muillekin.
Mitä tulee sukupuoleen... Ehkä kiinnostuksenkohteeni ovat tehneet minusta harvinaisen epänaisellisen, mene tiedä. Feminismi puolestaan sikiää tunteesta ettei kykene pitämään itseään yhtään sen vähempänä kuin mieskään pitää omaa itseään: oman elämänsä sankarina. Tai antisankarina, sillä sehän on toissijaista onko murheellinen vai onnellinen ritari, kunhan vain torvet soivat mahdollisimman kovaa.
Vaikka enimmäkseenhän sitä on tietenkin itse se torvi, jos antaa omahyväisyyden sekoittaa päänsä kovin pahasti.
>>Ehkäpä ihmiset eivät yleensä huutele näistä julkisuudessa. Nekin jotka ovat kiinnostuneet ns. henkisestä kehityksestä kuvittelevat yleensä että maailmassa olisi olemassa yksityisiä ja yleisiä asioita. >>
Aikoinaan televisiosta tuli dokumentti kerkrisna-nuorista, ja katselin sitä mielenkiinnolla. Kunnes päästiin kohtaan jossa yksi..en muista oliko se mies vain nainen, julisti että he ovat päässeet sellaisen "lapsellisen joutavanpäiväisyyden" kuin sukupuolisuuden yli. Että he elävät korkeampaa elämää.
En pitänyt sitä mahdollisena. Ajattelin että he ovat sortuneet itsepetokseen, ja ovat kehittymättömiä vielä.
Sittemmin menin itse mukaan kultteihin, ja lahkoihin, ja olin sahaja yogassa. Koin iloa, opettelin meditoimaan, tapasin ihmisiä. Jossain vaiheessa koin että mun polkuni on kuitenkin itsenäisempi; enkä pysty alistumaan "ryhmäkuriin". Tapasin muita itsenäisiä henkisiä ihmisiä, joogan harjoittajia; ja yksi heistä puhui... hmm.. vaikea määritellä tässä..mutta jostain sellaisesta kuin "jumalaisesta tantrasta"; yhtymisestä Jumalan kanssa, yhdeksi tulemisesta. Hän oli sahaja yogi, ja tapasin tämän ihmisen.
Jälkeenpäin juttelin muutaman joogin kanssa, ja yksi joogini otti asian puheeksi kansainvälisillä foorumeilla. En olisi halunnut ottaa näitä esille; mutta se tapahtui. Siitä oli valtava seuraus; ja tämä tyttö, minut ja kaikki kenet tunsimme tuomittiin jyrkästi, ja inkvisitorisesti. Viestimme poistettiin, kaikki meihin liittyvä pyyhittiin pois, ja joka ei vaiennut, heitettiin pois.
Ei ollut kyse siitä että yksityistä ei olisi saanut tuoda julkiseksi; vaan että henkisen tien kulkijoiden ENEMMISTÖN mielestä seksuaalisuus ei SAA liittyä henkisyyteen mitenkään.
En usko että etsijöillä on salattu herkkä kohta sydämessä, johon eivät vieraita päästä. uskon ennemminkin että maireiden sanojen takana he piilottelevat ..selän takana...miekkaa. He rakastavat sensuuria, tuomioita ja "avainten valtaa". Heistä on kiva vaientaa, hiljentää ja omata valta heittää ihmisiä ulos "taivasten valtakunnasta".
Kaiken sen jälkeen mitä tapahtui, en ole enää pystynyt ajattelemaan kovin hyvää henkisistä ihmisistä, olivatpa nämä mitä buddheja tai joogeja tahansa. Mun mielestä parhaat ihmiset ovat joko ateisteja, tai seuraavat omaa polkuaan; ryhmien ulkopuolella.
No, ei ole syytä salata asiaa... tuossa keskusteluja, anti-SY sivulta...
http://sahajacult.com/articles/kooks.htm
Aikoinaan tuli kaikenlaisilla (teosofis-tyyppisten ryhmien) luennoilla pyörittyä, sittemmin olen havainnut että suurin osa luennoista on minulle tarpeettomia. Eikä kumppaninikaan oikein innostu niistä, yleensä vain polttaa päreensä jos kuulee juttuja joihin ei yhdy, tai häntä ärsyttää se pullakahviharrastelu siinä touhussa. Niin kyllä vähän minuakin. Enemmän minua itseäni kuitenkin ärsyttää se että nämä luennot käsittelevät lähes järjestään jotain yhtä ainoaa kirjaa joka nyt kulloinkin sattuu muodissa olemaan. Joku tyyppi lukee sen kirjan, ja polkaisee pystyyn varsinaisen tivolin sen ympärille. Piirtoheitinkalvot suhisevat ja keski-ikäiset naiset nyökyttelevät kilvan kuulijoina. Hoh hoijaa.
Erityisen ärtynyt olin siitä kun Urantia-kirja paukahti suureen huutoon, mutta ei siitä nyt sen enempää tässä.
Yksittäiset ihmiset taitavat olla mielenkiintoisempia kuin ihmislaumat, vaikka tuollaisen lauman tarkoitus olisikin olevinaan miten ylevä ja henkinen hyvänsä. Laumassa muodostuu aina jonkinlainen voimakas mielipide siitä mikä nyt tällä kertaa on oikein ja pyhää, ja mitä tulee välttää. Minä mieluiten taidankin sitten välttää laumoja. Viime vuosina on tullut kyllä vältettyä oikeastaan ihmisiä kaikin mahdollisin tavoin... Minulla kun on aika paha itsetuntovamma, minun on todellisessa elämässä erittäin vaikeaa toimia ihmisten parissa jos havaitsen että joudun kynsin ja hampain puolustamaan omia näkemyksiäni tai itseäni. Netin jukujuku-maailma on paljon helpompi paikka harjoitella Eri Mieltä Olemista.
Joskus mietin mahtaisiko jonninmoinen lapsuudesta asti minua rassannut kuolemanpelkokin johtua vain siitä, että tavallaan mieliksi muille ihmisille vähättelen omaa vakaumustani reinkarnaatiosta ja sen sellaisesta. Tuntuu jotenkin "pahalta" olla mitään mieltä mistään, koska joku toinen voi olla toista mieltä... Ja miksipä minä sitten olisin oikeassa?
Mutta näin kun sitten on ulkopuolelle jättäytyneenä tarkastellut sivusta ihmisten ja omiakin hömpötyksiään, ei todellakaan voi lämmetä yhdellekään kovin kiivaalle näkemykselle tai katsomukselle. Eivät asiat ole niin mustavalkoisia kuin sitä nuorena olettaa. Ja jotkut ihmisethän ovat sielussaan nuoria, vaikka turpa jo rupsahtaisikin. Heillä sitä riittää intoa väittää tietävänsä miten kunkin tulee elämänsä elää ja itseään kehittää.
Vaikka, jos on olemassa (panteistisen näkemykseni mukainen) Jumala, niin minkä ihmeen takia kaikki sen osaset olisivat samanlaisia, kun ihmiskehossakin sentään on mitä erilaisimpiin tehtäviin erikoistuneita soluja. Ja minkä ihmeen takia Tie jumaluuteen olisi kaikille samanlainen. Tai jokin yksi ainoa uskonto oikea? Ja onko ihminen muka uskontoa varten, kun paremminkin uskonnon pitäisi olla ihmistä varten?
Sanoisin että varokaa ihmisiä jotka sanovat että "näin se nyt sitten on ja sillä siisti". xD
Paavali on hämmentävä kaveri kun sotkee kirjoituksiinsa sitä sun tätä; samanlainen hämmentäjä kuin Osho.
Ei androgynia tarkoita neutraalia olemista; vaan mieheksi ja naiseksi tulemista/miehenä ja naisena olemista, ja se on ihmisenä tehtävä, tässä elämässä eläen.
Ei se ajatus tai tieto elämässä auta että esiripun takana on abstraktinen "olevaisuus". Paavali oli lihankieltäjä, ääri pneumaatikko...
Ihmiset hirveästu tuntuu rakastavan Paavalia; jopa niin paljon että kun on puhe Jeesuksesta, niin vääjäämättä ajaudutaan tilanteeseen että "mut kun Paavali sanoi näin."
Hiiteen Paavali.
..niin, ja myös sen perusteella mitä oli alempana sydäntä...
>>mutta jostain sellaisesta kuin "jumalaisesta tantrasta"; yhtymisestä Jumalan kanssa, yhdeksi tulemisesta.
Jos tuntisit totuuden, et teitittelisi.
>>tarkastellut sivusta ihmisten ja omiakin hömpötyksiään, ei todellakaan voi lämmetä yhdellekään kovin kiivaalle näkemykselle tai katsomukselle.>>
Siinä meidän ero. Kun sinä mietit hyväksytkö jonkun näkemykset vai ei; minä olen etsinyt ihmistä jota rakastaa, ja joka vastaa rakkauteen.
Siis...rakkaus.
Ei kristillisessä mielessä, että "mene ja etsi sanaksi tullut rakkaus raamatusta"; etsin aina ihmistä.... Tässä maailmassa ei ole kuin pari kolme ihmistä.
...mutta minulla oli vuosia sitten "mystinen" kokemus jossa oivalsin että sielu jota kaikkein eniten, oikein todella ja raastavasti, voisin rakastaa koko sielustani kuin elämää itseään, ei ole nyt inkarnoituneena tänne... Ja sillä siisti. Tuo ajatus olisi voinut olla epätoivon paikka, mutta haikailtuani vuosia turhaan Sitä Oikeaa tunsinkin suunnatonta iloa ja autuutta siitä että tilanne on se mikä se on. Hengessä voin yhä silloin tällöin tuntea tuon rakkauden joka vallitsee minun ja Opettajani välillä. Hän on ollut myös puolisoni, mutta kaikkein eniten suhteemme on kuin isosisaren ja pikkusiskon. (Jonka jotenkin oletankin olevan fyysisesti totta seuraavassa elämässäni...)
Täällä maisella tasolla kuitenkin toki etsin kumppania vielä senkin jälkeen, ja onnekseni löysin ihmisen jonka kanssa koen olevani suht'koht' vertainen. Rakkautta on niin montaa lajia. Jotakuta voi rakastaa kuin palvoisi aurinkoa, toista kuin katsoisi peiliin... Tämä kumppanini on aivan yhtä lapsellinen, keskenkasvuinen ja mahdoton ihminen kuin minä, ja hyvä niin.
Mutta se mikä minulta puuttuu on tietysti vertaisten verkko. Ehkäpä tilanne on omaa syytäni, kun olen niin pirun kranttu että haluan olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä joita todella ymmärrän ja vastoinpäin.
"...mieliksi muille ihmisille vähättelen omaa vakaumustani...Tuntuu jotenkin "pahalta" olla mitään mieltä mistään, koska joku toinen voi olla toista mieltä..."
Tuntuu kovin tutulta, vaikka en reinkarnaatiosta mitään tiedä. On hyvin vaikeaa olla totta, se mikä on, koska "ympärileikattuna" sitä aistii niin kovin herkästi toisten ihmisten tunteita sekä mielialoja. Siksi on suuri kiusaus käyttäytyä "ei omana itsenään" vain mielyttääkseen toista.
Tosin joskus toisen ihmisen mukaileminen on varmaan myös viisasta tämän henkisen kasvun sekä itsetiedostuksen kannalta. Onhan meillä yksi ja yhteinen päämäärä jota tähyilemme, ja jonka eteen me vaivaa näemme. Tämä päämäärä on kaiken olevaisen tuleminen täydelliseksi myös tässä maailmankaikkeudessa. Tulkoon "Minä Olen" tunnetuksi kaikissa teissä, niinkuin minä hänet tunnen, ja toisinpäin.
Nimim. Uskon puolustaja kirjoitti:
"Ei ollut kyse siitä että yksityistä ei olisi saanut tuoda julkiseksi; vaan että henkisen tien kulkijoiden ENEMMISTÖN mielestä seksuaalisuus ei SAA liittyä henkisyyteen mitenkään."
Mitä noitiin ja luonnonuskovaisiin tulee, ei tämä päde alkuunkaan. Täysin päinvastoin: seksi on pyhää, se on henkistä ja hengellinen on seksiä.
"minä olen etsinyt ihmistä jota rakastaa, ja joka vastaa rakkauteen."
Erään lähteen mukaan Karl Marx kirjoittaa seuraavasti:
"Jos rakastat herättämättä vastarakkautta, toisin sanoen, jollei rakkautesi rakkautena synnytä vastarakkautta, jollei ulkoinen elämäsi rakastavana ihmisenä tee sinusta rakastettua ihmistä, silloin rakkautesi on voimatonta, epäonnistunutta sekä epäaitoa."
"Nykyihminen on yksinomaan huolissaan siitä, rakastetaanko häntä, eikä siitä, osaako hän itse rakastaa, siis pystyykö hän rakkaudellaan herättämään vastarakkautta." Kirjoittaa puolestaan Erich Fromm.
Eli jos rakkautesi on todellista, et voi olla saamatta vastarakkautta. Mutta jos rakkautesi on itsekästä, ts. oman egosi pönkittämistä rakastavana ihmisenä, ei se voi herättää todellista vastarakkautta.
Rakkaus on kuin virtaava vesi. Se on elävä. Se on elämä. Sitä ei voi omistaa, so. kerätä itselleen, sitä voi vain antaa, so. luovuttaa pois. Ja silti vain rikastut koko ajan.
"Ette voi palvella rakkautta ja omaisuutta", sanoi nasaretin mies jo 2000 vuotta sitten. Rakkaudesta ei voi tehdä omaisuutta. Se kuuluu aina lähimmäisellesi, ja sitä kautta siitä tulee myös sinun "omaisuuttasi". Olettehan te yhtä.
Jumaluus on lopulta hyvin inhimillistä. Kirjoittihan joku kirkkoisä jo yli tuhat vuotta sitten näin: "...ja Sana tuli lihaksi."
Mitä seksuaalisuuteen tulee, olen kirjoittanut jossakin näin: "Sisimpänsä voi jakaa kenen ihmisen kanssa tahansa tekemättä huorin, mutta ruumistansa ei voi jakaa kuin aviopuolisonsa kanssa."
Tapasin aikoinani kovastikin riidellä uskonasioista, ja vieläkin toisinaan innostun väittelemään. On kuitenkin oma viehätyksensä siinä että löytää edes jotain yhteistä lähes kenen kanssa tahansa, ja siksi on mielenkiintoista etsiä aina pienin (tai suurin) yhteinen nimittäjä mikä vaikuttaa niin minun kuin toisenkin elämässä tai mielessä. Mikä se sitten milloinkin on... aina jotain löytyy.
Niin, Jumalahan loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala loi ihmisille myös kyvyn fyysiseen intiimiin nautintoon (siihenhän vihjaat viestissäsi), jonka tarkoitti jaettavaksi parisuhteessa, mikä on pyhä, kaunis ja rakkauden täyttämä. Täyttymyksen saadakseen ei siis voi ottaa vain osasta tästä kauniista kokonaisuudesta, vaan vaaditaan mielen, kehon ja sydämen yhteys, jossa toista ei loukata. Niin kauniiksi Jumala tarkoitti ihmisen fyysisen nautinnon seksuaalisessa mielessä. Mutta Jeesus oli eläessään jo kahden maailman asukas = taivaan ja maan. Taivaassa "nautinto" tulee syntymään henkisistä vaikuttimista ja olemaan moninkertaisesti tajunnan räjäyttävämpää kuin mikään maanpäällinen kokemuksemme, joten tuskimpa Jeesuksen vaikuttimena oli mikään sydäntä alempana oleva.
Jouduin eilen jonkinlaiseen kriisiin tämän nettikirjoittelun takia, ja ihmettelin omia tuntemuksia. Lähinnä sitä että "voiko ihmiset olla näin tyhmiä"... Tämä kysymys.
Reagoin sitten turhautumalla, masentumalla, ja joskus mussa herää vihaa ja raivoa; ja olen hukassa että miten mun pitäisi suhtautua sekä itseeni että ihmisiin. (laajasti käsitettynä)
Ajattelin että mun pitäisi olla rehellisempi.
Siis. Kun olin Jeesuksen kanssa Taivaan kynnyksellä, niin yksi ensimmäisiä kysymykyksiä mitä heitin, oli että onko Taivaassa seksiä? Hän sanoi että on, että se on kaiken perusta.
Tuosta parisuhdejutusta hän ei ollut noin optimistinen, vaan sanoi että avioliitto ihmisten maailmassa on kuin kalsareiden vaihto; eikä se häntä kiinnosta. Kunhan itse viihtyy kalsareissaan.
Parisuhde on valtapeliä.
Et tiedä millaista on Taivaassa, ei sulla ole edellytyksiä. Siinä portilla on ISÄ, ( ei siis "pyhä" pietari kuten kuvitellaan...) enkä nyt sanoisi että Isä niin itsestäänselvästi suhtautuu ihmisiin rakastavasti. Se että "Jumala on rakkaus" on paavalilaista siirappi-propagandaa; kansanmurhaajalla oli tarve kiillotella julkisuuskuvaansa.
Ihmisen Pojan nautinto on NIMENOMAAN "jumalaillinen tantra", - "heavenly intercourse", ja tämä oli syy miksi Kristus heitettiin pois sahaja yogasta.
No, Qadesha, siksi tuossa mun profiilissa on sähköposti. Tämä julkinen kirjoittelu on rajoittavaa, ja ahdistavaakin usein. Ei tässä voi olla vapaasti, tai oma itsensä; eikä ehdi kehenkään tutustumaan; tämä on ennemminkin jonkinlaista roolipeliä.
I am,
Niin... Mä olen kyllä huutanut rakkauden tarvettani, ja siihen on vastattu. Marx myös VIHASI, ja tuo yhdistää mua Marxiin enemmän kuin "rakkaus".
Mua ei kauheasti kiinnosta edes alkaa leikkiä äititeresaa; se ei ole mun tie. Ennemminkin etsiskelen tässä ihmisiä joilla on sisällä terästä. Tai.. Jumala etsiskelee kauttani... Mikä mä olen itsessäni ..?
En oikein jaksa uskoa ihmisiin..mutta kirjoittele, niin katsotaan millä tasolla sun energiat menee.
Toki avioliittoa on syytä kunnioittaa. Jesse vastasi kerran tähän kysymykseen: "at least practise serial monogamy"
En tekisi noin jyrkkää rajaa ruumiin ja hengen välille.
"Joka tekee sydämessään huorin, on jo tehnyt..".
Jumaluus ei ole inhimillistä. Ihmisten välinen tantra(seksi) ei kovin paljon edesauta valaistumista. Ehkä siinä mielessä että on tyytyväinen... mutta ei avioliitto automaattisesti ole tie "hieros gamokseen"; ja joskus se on ESTE. Parhaimmillaan avioliitto tukee ihmisen henkistä kasvua.
Jeese vaikutti aika kyyniseltä ihmiskunnan suhteen, ja kysyi viimeksi että KUINKA MONI ihmiskunnasta on valmis mahasamadhiin. Ei ainoakaan? Ehkä 4-5 ihmistä? Sanoin etten jaksa enää edes puhua ihmisille, se on pään lyömistä seinään.
"Joka tekee sydämessään huorin, on jo tehnyt..".
Sisimpänsä jakaminen toisen ihmisen kanssa ei suinkaan ole sama asia kuin "tehdä sydämessään huorin". "Sydämessään huorin tekeminen" liittyy ruumiin tyydyttämiseen, sen sijaan sisimpänsä jakaminen toisen kanssa liittyy ensisijaisesti ihmisen sielun tyydyttämiseen.
Ruumiin tyydyttämiseen ihminen tarvitsee puolison, sen sijaan sielun tyydyttämiseen ihminen tarvitsee ainoastaan avoimuutta kaikkien ihmisten kanssa.
Kyllä huoraaminen on itsensä myymistä, kapitalistmin peruskäsite siis.
Naiminen, ilman että tulopuolelle kirjataan muuta kuin molemminpuolinen nautinto, ei ole huoraamista.
Hassua, että koen oikeastaan päinvastoin. Ns. oikeassa elämässä ihmiset pyrkivät kaikin tavoin peittoamaan toisensa, osoittamaan toisilleen missä heidän kuuluu seisoa nokkimajärjestyksen määräämässä laumassa. Kyllästyin ja petyin siihen jo ammoin lapsena...
Toki pelkkä kirjoittelu on kovin yksipuolista, ja on ihmisiä joille kaikki on pelkkää pelleilyä, mutta jopa näissä pelleissäkin on joskus vissi tahto löytää jotain olennaista ja syvää kaiken sen häsläämisen takaa. Jos ihminen jaksaa loukkaantua yhä uudelleen ja uudelleen kaikenlaisista jonninjoutavista sanomisista netissä, niin silloin hänellä todella on itsetunto pirstaleina tai sitten se aiemmin mainitsemani ylemmyyskompleksi kovasti rassaamassa. Minäkin aikoinani löin päätäni seinään täällä pitkään erinäisten ihmisten kanssa, kunnes tajusin yhä paremmin että itsestänihän se on kiinni annanko muiden ihmisten sanomisten häiritä itseäni. Noh, tietysti sitä aina välillä edelleenkin tulee sellainen "kääk, miten tuo voi sanoa noin, täytyypä sanoa hänelle..."
Olen seurannut eniten Magia-foorumia, ja siellä on muutama mielenkiintoinen ihminen joilla on aito agenda henkisessä itsekasvatuksessa ja kehityksessä. Tosin kovin helpolla he eivät kyllä ketään päästä, jos havaitsevat lusmuilua ja pöhöttyneisyyttä kenessäkään. Taitaa olla se saitti painumassa horrokseen, mutta jotenkin tulee väistämättä mieleen että nykyisin nimellä "Unileijona" esiintyvä henkilö voisi olla sopivaa juttuseuraa sinulle(kin), varsinkin mitä tulee noihin seksuaalijuttuihin. Josko olet siellä jo käynytkin, en muista.
Mutta aika usein tietysti paritus menee pieleen, sillä ulkopuoliseksi asettautuessaan sitä kuvittelee muka tietävänsä kenet kaikki voisi ympätä yhteen jutskaamaan. Eikä se sitten sujukaan. Mutta tulipa mainittua.
Riippuu varmaan, mistä elämäntilanteesta asiaa tarkastellaan. Sillä jos minun puolisoni menee ja nai jotakin toista ihan vain siksi, että se on molemminpuolinen nautinto, ei se ole minulle nautinto vaan hylätyksi tulemisen kokemus ja pettymys. Siksi se on myös tekemistä huorin. Sillä kaikki mikä vahingoittaa toista fyysiseti tai henkisesti on huorintekemistä.
Jeesus sanoi "syntiselle" naiselle: "mene ja älä tee enää syntiä", mutta Minä sanon teille: Mene ja tee mitä ikinä huvittaa, kunhan et vahingoita sillä ketään toista, so. lähimmäistäsi.
Empä vaivaudu sanomaan tuohon enää mitään, sanoja on liian helppo kierrellä. Se mitä kuvaat... Sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa. Kaikkea hyvää sinulle, toivon, että et mene hukkaan omaan itseesi.
Tuomitsevat itse itsensä. Se tässä surettaa; vaikka Jeesus varoitti mua monta kertaa, ja sanoi että näin tulee käymään.
Te kiellätte hänet, kun hän tuli, vaikka olette odottaneet tätä hetkeä 2000 vuotta.
En mä tiedä olenko etsimässä mitään paria. Lauon tässä vaan kaikkea mitä kuohuu mielen pinnalla; niin kuin ehkä sinäkin. Kuokin pikkulapiolla tunteiden & halujen multia.
En ole käynyt magia palstalla kuin...ehkä kerran. Unileijona..?
Voiko ihminen edistyä sisäisen itsen tuntemisessa paremmin kuin joku toinen?
Eli onko keskuudessamme niitä, jotka ovat päässeet syvemmin perille olemuksemme ytimestä? Ja niitä, jotka ovat edistyneet jonkin verran. Sekä toisaalta niitä, jotka eivät lainkaan päässeet ymmärrykseen sisäisestä itsestä.
Jos on, aiheuttaako tämä kateutta niissä, joilla ei ole sen kaltaista tietoa kuin jollakin toisella? Tai tunteeko sellainen henkilö, joka on mahdollisesti päässyt paremmin perille tosi minuudestaan, että hän on muita varttuneempi tiedossa?
IamWhoAm luulee, että ihminen, joka käsittää koko minuutensa, so. olemuksensa ytimen, ei enää ajattele, että joku toinen olisi edistynyt itsensä tuntemisessa paremmin kuin joku toinen.
Tällainen vertailuajattelu kuuluu ainostaan lapsille Kristuksessa (käyttäen Paavalin kielikuvaa). Että joku toinen olisi enemmän kuin toinen, on mahdoton ajatus hänelle, joka on tullut yhdeksi kaikkien kanssa.
IAmWhoIam uskoo, että kaikki ihmiset ovat yhtä ja samaa "hedelmäpuuta". Jokaista juurta, oksaa, lehteä tms. tarvitaan yhtä paljon. Toisinaan puu näyttää varttuneemmalta rungon osalta, toisinaan lehtien, tai toisinaan kukkien osalta, mutta kokonaisuus tähtää yhteen ja samaan päämäärään, so. hedelmän syntymiseen.
Ihmisen poika (Minä Olen) on tämän ihmiskunnan yhteinen hedelmä. Meidän kaikkien tehtävä on saada tuo hedelmä syntymään. Jokainen voi tuntea tuon hedelmän sisimmässään, mutta sen muuttuminen uskosta näkemiseksi kestää määräaikansa.
>>IamWhoAm luulee, että ihminen, joka käsittää koko minuutensa, so. olemuksensa ytimen, ei enää ajattele, että joku toinen olisi edistynyt itsensä tuntemisessa paremmin kuin joku toinen. >>
Niin. Totuus muuttuu sen mukaan mistä näkökulmasta sitä tarkastelee; ja kuka tarkastelee; totuus on enemmän kuin hologrammi, kuin mustavalkoinen yhden pisteen perspektiivi.
Ihminen on henki, on totta; mutta ihminen voi olla henki absoluuttisessa tai suhteellisessa mielessä. Absoluuttisessa mielessä maailma on harha; meitä ei ole olemassa.
Koen usein ettei minulla ole uskoa paljon missään asiassa, mutta en silti pystyisi luopumaan ajatuksesta että Hengessä me olemme täydellisen tasa-arvoiset, KAIKKI me elävät olennot. Ei vain pelkästään ihmiset. Kaiketi tämä sitten on minun uskoni.
Vain kehomme ovat erimuotoisia ja -kokoisia, vain mielemme näpertelevät mittojen, painojen ja kaikkinaisen vertailun ja arvottamisen parissa.
En jaksanut lukea kaikkia ketjuja, mutta paras palsta tämä on mitä olen löytänyt...
(mulla on ollut netti vasta pari kuukautta)
Totuutta kannatta etsiä, sillä etsivä löytää...
"Minä" On edelleen Tie Totuus ja Elämä...
T. Tie toinen
Hyvä että tässä on tämä Jumaluus-palsta. Tykkään tuosta sanasta.. mun korviin se kuulostaa siltä että tähän voivat tulla ihmiset joita kiinnostaa tulla Jumaluuden itsensä luo, suoraan, - ilman eri uskontojen määrittelyjä, ja mielikuvia siitä mitä "Jumalan" pitäisi olla.
-"Minä" On edelleen Tie Totuus ja Elämä...-
Ah, niin totta, niin totta.
"Minä olen se, joka todistan itsestäni, ja minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt."
Itsensä ulkoistaminen tarkoittaa sitä, että näkee itsensä muista erillisenä sekä riippumattomana yksilöllisenä olentona. Tämä on harhaa.
Itsensä ulkoistaminen on samoin sitä, että näkee Jumalan itsestään erillisenä täydellisenä olentona. Näin ollen siirrämme itseemme kuuluvat hyvät ja täydelliset ominaisuudet "Jumalan" ominaisuuksiksi, ja väistämme näin vastuutamme ajattelevina olentoina, ts. oikeutamme itsemme pahuuteen.
Itsensä ulkoistaminen on maailman jakamista toisistaan riippumattomiksi tekijöiksi. Se on itsensä murtamista eri yksilöiksi ja ilmiöiksi maailmassa, vaikka todellisuudessa me kaikki olemme yhtä.
Itsensä ulkoistamisen vastakohta on luonnollisesti itsensä sisäistäminen. Itsensä sisäistäminen tarkoittaa itsensä löytämistä. ITSE, jonka löydämme, so. sisäistämme, on kokonaisuus, jakamaton minuus, joka "hengittää" kaikessa mikä ON. Itsensä sisäistämisen jälkeen ihminen ei enää ole "sinä ja minä", vaan hän yksi ja sama henki(lö) kaikissa. Itsensä sisäistämisessä me ikäänkuin nielaisemme koko maailmankaikkeuden osaksi itseämme. Meistä tulee yksi. "Sillä Minä ja Isä olemme yhtä."