Kilpikonnat kumoavat älykkään suunnittelun!

Anonyymi-ap

Kilpikonnia on 360 erillistä lajia ja vain fossiileina tunnetut sukupuuttoon kuolleet lajit mukaan lukien kilpikonnilajeja on elänyt maapallolla yli tuhat erilaista (ei yhtä aikaa).

Kilpikonnat ovat niin selkeä taksonominen ryhmä, että alle kouluikäinen lapsikin osaa tunnistaa kilpikonnan kilpikonnaksi, vaikka ei lajia tunistakkaan ja vaikka ei kyseisen lajin edustajaa ole koskaan ennen edes nähnyt.

Älykäs suunnittelu ei mitenkään selitä eri kilpikonnien yhteistä perusrakennetta (ja siihen liittyvää yhteistä perimää). Kilpikonnien koko vaihtelee vajaasta 1000 kilosta pienimpään sukukypsänä vain 100g painavaan kääpiökilpikonnaan. Elinympäristöinä joillakin lajeilla on kuivat aavikot, toisilla rehevät suot, merikilpikonnilla valtameret. Ravinnoltaan jotkut kilpikonnat ovat melko puhtaita kasvissyöjiä, jotka syövät vain eläinperäistä ravintoa, jotkut lajit aloittavat elämänsä eläinpainotteisella ravinnolla ja kasvaessaan siirtyvät kasvispainotteiseen.

Mikään ulkoinen seikka ei siis perustele sitä miksi erikseen "suunnitelluille" lajeille olisi pitänyt suunnitella noin yhteinäinen rakenne. Yhteisen rakenteen perustelee vain se, että kilpikonnat ovat kehittyneet yhteisestä kantamuodosta. Lisätukea yhteisestä kantamuodosta kehittymiselle antavat lisääntymistapa: kaikki lajit munivat maalle tyypillisesti maahan kaivettuun koloon munansa ja merikilpikonnanaaraille munimaan ryömiminen (muistona esi-isien maaelämästä) on hengenvaarallinen urakka ja yleinen kuolinsyy kilpikonnanaaraille.

Fossiiliaineistosta on myös nähtävissä kilpikonnien kehittyminen yhteisestä kantamuodosta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Turtle#/media/File:Origin_of_Turtle_Body_Plan.jpg

Kilpikonnat ovat yksi osoitus siitä, että uskomus älykkääseen suunnitteluun on perätön eikä selitä sitä miksi elokehä on sellainen kuin on.

10

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kilpikonna on suunniteltu ottamaan vastaan avaruudesta ja tulivuorista tulevan pommituksen.

      Ihminen ei olisi voinut suunnitella kilpeä taisteluihin ellei olisi ollut mallina kilpikonnaa.

      • Anonyymi

        Eli kaikki muut eläimet, jotka ovat kilvettömiä on ihan paskasti suunniteltu.
        Taas tuli kumottua älykäs suunnittelu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli kaikki muut eläimet, jotka ovat kilvettömiä on ihan paskasti suunniteltu.
        Taas tuli kumottua älykäs suunnittelu.

        Jos olisimme kaikki yhtä hitaita, niin toki meillä olisi myös koti selässä, koska emme ehtisi turvaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisimme kaikki yhtä hitaita, niin toki meillä olisi myös koti selässä, koska emme ehtisi turvaan.

        Eli kilpikonnat on suunniteltu huonosti, kun ne ovat niin hitaita?

        Erityisen huonosti on suunniteltu mm. Galapagos-saarilla elävät ja aiemmin mm. Réunionilla ja Mauritiuksella eläneet (mutta sieltä ihmisen sukupuuttoon tappamat) jättiläiskilpikonnat. Näillä saarilla ei ole lainkaan suuria petoeläimiä ja jättiläiskilpikonnat olisivat pelkän kokonsa puolesta turvassa kaikilta pedoilta (paitsi ihmisiltä, mihin kilpikään ei auta) ja tuo jättiläiskilpikonnan jättiläiskilpi on aivan turha.


      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🔞 ­N­­y­­m­­f­­­o­­m­­a­­­a­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Kreationisteilta ei löydy selitystä.
      Ainoa mihin he pystyvät on valehtelu evoluutiosta, mutta kun kysytään miten "älykäs suunnittelu" (tai miten luomisuskoa milloinkin kutsutaan) selittää sen, että elokehä (kuten sadat kilpikonnalajit) on sellainen kuin on, niin mitään selitystä ei anneta.
      Selitystä ei ole.

    • Anonyymi

      Älykäs suunnittelu olisi loogista.

      Se että aavikolla elää aavikolle sopeutuneita kilpikonnia ja valtamerissä ui valtamerielämään sopeutuneita kilpikonnia ei ole loogista eikä perusteltua.

      Aivan samoin on useimpien taksonomisten ryhmien kanssa. On lintuja, jotka uivat kalojen perässä jääkylmässä vedessä ja on lintuja jotka syövät mettä kukista kuin hyönteiset. Ja sitten on lepakoita, jotka nekin syövät mettä kukista ja silti kukista metta imevät kolibrit muistuttavat rakenteeltaan ja perimältään enemmän uivia, lentokyvyttömiä pingviinejä kuin mettä syöviä syöviä lepakoita tai hyönteisiä.

    • Anonyymi

      Ateistien evoluutio ei osaa tehä mitää muuta, kuin pyörittää kiviä myötämäkeen ja juoksuttaa vettä puroja pitkin. Siihen se jääkin, kuten omenan päähän putoaminen.
      Mitään muuta liikkuvaa se ei ole koskaan saanu aikaan.
      Kyllä ateistit on ihan selvästi pikkukakkos porukkaa.

    • Anonyymi

      Ei tule kretuilta vastausta!

      Nostavat kädet pystyyn. Kreationismin pohjalta on mahdoton selittää sitä miksi elokehä on sellainen kuin se on.

      Ja vielä vaikeampi on selittää, että mitä varten 99% eliöistä on kuollut sukupuuttoon, jos ne on "älykkäästi suunniteltu" hienoviritteisen ekosysteemin osaksi.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9599
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      394
      4100
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2840
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2584
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      189
      2571
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1648
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe