Onko suomessa mikään muu Ammattikunta ! Mafioinut Itsenä !!

Alkanut jo kurssituksista lähtien ! Joka on Kollegiaalisuus ! vannomisien jälkeen oikeasti paikallisen terv.keskuksen vähä, älyisen korona tohtorin . Sanomisiin Liipoon väittämillä että hän tiesi että 1.5 kk feikkilekurin paperin saanen yli - ikäisen osasi hyvin palbudoida . Esim ! Potilaan huuto ei kuulunut hänelle nikamakohtaan feikkinsä osuessaan ? Joten sitä ei merkattu potilastietoihin . Siitä alkoi suomen HUS , HOITOKETJU . EI OLLUT VÄLIÄ , MENINKÖ YKSITYISELLE VAI MIHIN . AINOA VAAN ETTÄ EN OLISI SAANUT TOTELLA FYSIOTERAPIAN JA N.S LÄÄKÄRIN KÄSKYÄ KÄVELLÄ . MINULLE OLISI PITÄNYT SELKÄÄNI PITÄNYT LAITTAA RAUTAKEHIKKO KUTEN JULKISUUDEN IHMISILLE ! TULEE MAHD .JULKISUUTEEN KIELITAIDOTTOMIEN STUBBIN RAKKAAT IHANUUDET PÄIVYSTYKSISSÄ , Ei siis nimellä mainiten kuin mahd, jopa lakimiehen / kera lehdissä
5843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eli eihän kellariin pudonnutta voi noin kohdella . Hän mursi selkänsä . Ja hänet määrättiin ilman kunnon kuvauksia Kimmo Halosen johtamasta n.s sairaalasta aamu klo 07.00 . Ettei uusi vuoro kerinnyt potilaasta sanoa että miksi niskaa oli kuvattu ? Sitä potilas oli myös ihmetellyt . Koska ainoa särky oli rintarangan takana . SAATANA MITÄ APINOITA LEKUREINA !

Äänestä

Kuulemma Latina ja Ruotsinkieli heillä tärkeetä ? Kumma kun ei osannut sama lekuri Mehiläisessä kumpaakaan ! Vaikka mehiläisessä pärtstä kuvineen mainosti ! Tietysti porvoossa , Von
, Helssan ym. lisää Helssania Rkp.n akkojen elättien virastotalot joen rannalla ! Intialainen minut selkä invaliidiksi tehnyt osannut röngtenkuvaakaan tulkita . Arvatkaa olenko Rasisti lopun iän ?

Äänestä

En ihmettele yhtään kantaasi

Äänestä

Juu tuskin aloittaja ei ole yksin tämän Tubbin tienataan tällä uhri . Eli tubbile ikävää toivon

Äänestä

Aloittajasta tehtiin lääkärien toimesta selkä ' invaliidi . Liikuntakykyky 50 metriä per kk . Tiedän ystäväni

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Alkanut jo kurssituksista lähtien ! Joka on Kollegiaalisuus ! vannomisien jälkeen oikeasti paikallisen terv.keskuksen vähä, älyisen korona tohtorin . Sanomisiin Liipoon väittämillä että hän tiesi että 1.5 kk feikkilekurin paperin saanen yli - ikäisen osasi hyvin palbudoida . Esim ! Potilaan huuto ei kuulunut hänelle nikamakohtaan feikkinsä osuessaan ? Joten sitä ei merkattu potilastietoihin . Siitä alkoi suomen HUS , HOITOKETJU . EI OLLUT VÄLIÄ , MENINKÖ YKSITYISELLE VAI MIHIN . AINOA VAAN ETTÄ EN OLISI SAANUT TOTELLA FYSIOTERAPIAN JA N.S LÄÄKÄRIN KÄSKYÄ KÄVELLÄ . MINULLE OLISI PITÄNYT SELKÄÄNI PITÄNYT LAITTAA RAUTAKEHIKKO KUTEN JULKISUUDEN IHMISILLE ! TULEE MAHD .JULKISUUTEEN KIELITAIDOTTOMIEN STUBBIN RAKKAAT IHANUUDET PÄIVYSTYKSISSÄ , Ei siis nimellä mainiten kuin mahd, jopa lakimiehen / kera lehdissä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu