Yhdysvaltain salaa toimittamilla pitkän kantaman ATACMS-ohjuksia käytettiin jo 17. huhtikuuta iskussa Krimillä sijaitsevaan sotilaslentokenttään sekä Berdjanskin kaupunkiin.
ATACMS-ohjuksilla isketty jo Krimille
Anonyymi-ap
9185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
TAURUS olisi oikea väline.
Kertsin salmen rautatiesilta pitäisi tuhota.
Onko nuo sitten rypälepommiversioita kuten aikaisemmin, vai yhden ison jytkyn malli?
Taas on salaa suhmuroitu ja toimitettu ohjuksia joiden sopimus tehty vasta myöhemmin, eilen uutisoitiin että Ukraina vasta neuvottelee parasta aikaa pitkän kantanan ohjuksista.
Nuo kuuluivat siihen 300 miljoonan dollarin pakettiin, josta sovittiin jo maaliskuussa.
Miksi niistä sitten neuvotellaan nyt...
Eri paketti, eri neuvottelut.
Hyvä homma.
Kremliä katkeroittaa katsella Lännen salaoperaatioita Krimin kaappaamiseksi. Venäjä itse noudatti täyttä avoimuutta vapauttaessaan Krimin 2014
Hyvä läppä 😁