Murskaavan laadukasta...

Jumala on kulttuurievoluution luomus. Aluksi pienet animistiset metsästäjä-keräilijöiden porukat palvoivat luonnonhenkiä. Ukkonen johtui taivaan Jumalasta jne. Luonto oli täynnä henkiä ja jumalolentoja.

Yhteisöjen kasvaessa, jumalatkin kasvoivat. Vähitellen eri yhteisöjen välille syntyi vuorovaikutusta, jolloin jumaluusajatukset levisivät yhdestäyhteisöstä toiseen ja muuttuivat.

Antiikin aikana, esimerkiksi Platonin seurauksena ajateltiin, että demiurgi - "käsityöläinen" on luonut maailman, mutta se on vain korkeamman jumaluuden palvelija - työläinen. Samaan aikaan ajateltiin, että daimoonit, enkelit ja demonit ovat alempia jumaluuksia. Jokaisella kansalla oli oma alempi jumaluutensa. Juutalaisilla se oli Jahweh (YHWH, JHWH, Jahve), eli Ihaa - niin kuin egyptiläiset ajattelivat liittäessään Jahwen palvojat aasin palvojiin.

Jahweh oli midianilaisten tulivuoren jumala, joka saattoi olla sukua egyptiläisten pahalle Seth-jumalalle. Vähitellen Jahweh syrjäytti muut jumaluudet - "minun lisäkseni ei ole muita jumalia". Enkelit jäivät. Vanhan testamentin ja juutalaisen monoteismin aikanakin tunnustettiin, että myös muilla kansoilla on omat jumalansa. Jumalat kävivät sotia. Jos juutalaiset sotivat persialaisten kanssa, silloin juutalaisten ja persialaisten jumaluudet sotivat.

Kristinusko rimpuili irti juutalaisuudesta ja Jahwesta. Tutkijoiden mukaan ero oli suorastaan metafyysisen antisemitistinen. Kristinuskon Jumala ei ollut sama Jumala kuin juutalaisten Jahweh, vaan korkeampi. Monet varhaiset kristityt ajattelivat Platonin tavoin, että maailman on luonut alempi käsityöläinen, ehkä Jahweh, mutta sen yläpuolella on korkeampi Jumala - Jeesuksen Jumala. Proto-ortodoksiset kirkkoisät yhdeistivät Jahwen ja Jeesuksen Jumalan. Paavali, eli Saul Tarsolainen teki ahkerasti lähetystyötä yhden Jumaluuden puolesta. Kristinusko kasvoi ja levisi ympäri välimeren. Kirkko hylkäsi varhaiskristilliset opit ja rakentui vallan välineeksi.

600-luvulla judaismista ja kristinuskosta kehittyi Islam, joka vei uskonnon vallan välineenä juutalaisia ja kristittyjä pidemmälle. Monet tulkitsevat, että kaikissa näissä abrahamilaisissa uskonnoissa palvotaan samaa Jumalaa, mutta eri nimillä. Minä olen eri mieltä. Tanakin, Uuden testamentin ja Koraanin Jumalat eivät ole samoja, vaikka ne ovat kehittyneet samasta kulttuurisesta perimästä.

Jokainen Raamatun lukenut ymmärtää, että Vanhan testamentin ja Uuden testamentin kuvaamat Jumalat ovat kuin yö ja päivä. Vanhan testamentin Jumala on ankara, pitkävihainen, pikkumainen, mustasukkainen jne. ja Uuden testamentin Jumala on armollinen, anteeksiantava ja rakastava - siis Jahwen vastakohta.

Gnostilaisuudessa aluksi oli Yksi, täydellinen ja sanoinkuvaamaton. Se oli Monadi tai Bythos (kaaos), josta spontaanisti emanoitui toinen (Barbelo). Barbelosta syntyi kolmas, mutta kolmannen syntymän aikana yksi jumalaisen valon kipinä (Sophia) putosi vasemmalta syvyyteen. Siellä se harhaili paniikissa ja tuli luoneeksi aineen ja hengen, joista syntyi demiurgi ja arkhonit. Nämä loivat maailmankaikkeuden ja kaiken, mitä on, mutta Sophia osallistui luomiseen, jolloin ihmiset saivat korkeimman jumaluuden kipinän. Myöhemmin kolmas, eli Kristus, nosti Sophian syvyydestä valoon ja laskeutui ihmisten pariin lunastaakseen ihmiset pahan luojajumalan luomasta maailmasta. Alkuperäinen pyhä kolminaisuus on siis isä, pyhä henki ja poika, mutta pyhä henki on kaikki-äiti - eli tulkittu feminiiniksi: siis isä, äiti ja poika. Sophia on Kristuksen aionipari - syzygy ja joissain tulkinnoissa Kristuksen feminiininen puoli.

Jumala on erilaisten satujen ja faabeleiden tuotos