Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

EIVÄT TERVEET TARVITSE PARANTAJAA, VAAN SAIRAAT

Anonyymi-ap

27 Ja sen jälkeen hän lähti sieltä ja näki tulliasemalla istumassa publikaanin, jonka nimi oli Leevi, ja sanoi hänelle: "Seuraa minua."
28 Niin tämä jätti kaikki, nousi ja seurasi häntä.
29 Ja Leevi valmisti hänelle suuret pidot kodissaan; ja siellä oli suuri joukko publikaaneja ja muita aterioimassa heidän kanssaan.
30 Niin fariseukset ja heidän kirjanoppineensa napisivat hänen opetuslapsiansa vastaan ja sanoivat: "Miksi te syötte ja juotte publikaanien ja syntisten kanssa?"
31 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
32 En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."
( Luuk. 5)


Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on.
( Hes. 34:16)

" Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on". 
( Luuk. 19:10)

Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
( 1Tim. 1:15)

-

"Ei evankeliumi voi ihmistä pelastaa ennen kuin hän on alkanut tuntea pelastuksen tarvetta, kaivata armoa, isota ja janota vanhurskautta. Uutta elämää ei syntinen halua, ennen kuin hän on kyllästynyt vanhaan elämäänsä, ennen kuin hänestä on tuskallista rakastaa syntiä ja elää sen orjana. Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat, sanoo Jeesus (Matt 9:12). Lain avulla Henki vaikuttaa syntisen omaantuntoon niin, että hän tuntee olevansa sairas" (Hallesby).

s-seutulainen

4

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos tästä.

      Herättää paljon ajatuksia.

      Kun Jeesuksen luokse tuotiin aviorikoksesta kiinni saatu nainen ..

      3 Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle
      4 ja sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä.
      5 Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?"
      6 Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.
      7 Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".
      8 Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.
      9 Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään. ( Joh 8)

      Herra Jeesus kirjoittaa maahan ilmiselvästi lain käskyjä.

      Ensin yhden kerran, ilman vaikutusta. Ja kun he yhä kysyivät ..

      ""Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä". Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan."

      Nyt laki vaikutti heihin ..

      "Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti".

      Tarvitaan evankeliumin julistamista, mukaan lukien synnin synniksi julistamista, Jumalan sana ei tyhjänä palaa, vaan tekee sen tehtävän, mikä sille on tarkoitus tehdä.

      Erään uskovan vaimon mies ei ollut uskossa. Ei käynyt sanan kuulolla ja vietti aikaansa ravintoloissa ja alkoholi näytteli merkittävää osaa hänen elämässään.
      Vaimo ja hänen uskovat ystävänsä pyysivät miestä mukaan kokoukseen ja viimein mies lähti. Kesken kokouksen mies oli lähtenyt, ei oluut loppuun saakka ja hän löytyi läheisestä ravintolasta. Kotiin tultuaan mies alkoi raivota vaimolleen, että miksi olet mennyt kertomaan hänen asiansa saarnamiehelle.
      Vaimo sanoi, ettei hän ole kertonut miehestään yhtään mitään.
      Mies tivasi, että mistäs se puhuja sitten tiesi hänen asiansa?

      Saarnaaja oli saarnannut tekstikohtaan 1Kor 6: perustuen.

      9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
      10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

      Sana tuli ns. kohti tuon miehen elämän tilaa ja hänen elämänsä muuttui, hän tuli uskoon, alkoholi jäi pois ja hän alkoi palvelemaan Jeesusta palvelutehtävässään.

      Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

      Usko Toivonen

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        🍒 ­­N­­­y­m­f­­­o­m­­­a­a­­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      EIVÄT TERVEET TARVITSE PARANTAJAA, VAAN USKOVAISET

    • Anonyymi

      "Ei mikään teko voi ansaita eikä mikään synti estää Jumalan armoa. Nyt jää jäljelle vain se, että syntinen tulee Isän luo, joka on jo sovitettu, ja ottaa uskon kautta vastaan sen, mitä Kristus on tehnyt. Mutta Isän luo emme koskaan tule ennen kuin laki on saanut tehdä suuriluuloisesta, omavanhurskaasta ja ylpeästä syntisestä neuvottoman."
      ( Rosenius)

      s-seutulainen

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe