Krista Kiurun paikka vankilassa, ei eduskunnassa

Entinen Marinin tyrannihallintoon kuuluva ministeri Kiuru huuteli yöllä eduskunnassa. Hänen oikea paikka olisi tutkintavankeudessa. Tuhannet koronapiikkeihin kuolleet ja vammautuneen on rinnastettava joukkomurhaan. Käsiraudoissa Kiuru ja muut asiasta vastaavat ministerit tuomiolle. Kuolemantuomio olisi ainoa oikea tuomio näille hirviöille.

Yksi puoluejohtaja sentään vaatii rangaistuksia näille hirviöille. Hän on joutunut lähtemään maanpakoon Suomesta. Kukaan ei voi sanoa että hän oli tietämätön.

Koronatyrannit tuomiolle!
2224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ketään ei väkisin rokoteta!

Äänestä

Suomessa ei ole kuolemantuomiota. Vastuulliset eivät tule pääsemään kuitenkaan pakoon tätä asiaa.

Marin, Kiuru, Ohisalo, Henriksson ym. tietävät hyvin mihin ovat syyllistyneet. Koronarokotteisiin kuolleita on niin paljon että kylmäsäilytystilat ovat loppuneet.

Yhä useampi maa on KIELTÄNYT koronarokotteen käytön.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Entinen Marinin tyrannihallintoon kuuluva ministeri Kiuru huuteli yöllä eduskunnassa. Hänen oikea paikka olisi tutkintavankeudessa. Tuhannet koronapiikkeihin kuolleet ja vammautuneen on rinnastettava joukkomurhaan. Käsiraudoissa Kiuru ja muut asiasta vastaavat ministerit tuomiolle. Kuolemantuomio olisi ainoa oikea tuomio näille hirviöille.

Yksi puoluejohtaja sentään vaatii rangaistuksia näille hirviöille. Hän on joutunut lähtemään maanpakoon Suomesta. Kukaan ei voi sanoa että hän oli tietämätön.

Koronatyrannit tuomiolle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu