sannukka viihtyy saksassa berliinissä ,, ahaa siellähän saa
sannukka viihtyy saksassa berliinissä ,, ahaa siellähän saa cannabbista poltaa vapaasti
jauho nen pilvessä koko ajan sdp
Saksa laillisti kannabiksen kasvatuksen ja hallussapidon
Vaikka Saksan hallitseva koalitio höllentää nyt lainsäädäntöään, kannabiksen käyttöön liittyy jatkossakin useita rajoituksia Saksassa.
sdp tulevaisuus pilvessä
juuu savu nousee pilveen
EBERSBACH / LEUNA Kuin juuristaan hieman jo maatunut voimakastuoksuinen kukkapelto. Tai etelän lämmössä kostealla mullalla kasvava makea yrtti. Häivähdyksiä sitruksesta, korianterista, jopa mintusta.
Heti kannabiskasvattamon ovella naamalle pelmahtaa lämmin ja sakea ilma.
Tuoksu ei ole hyvä eikä paha, mutta vahva se on. Ehkä vähän tunkkainen myös.
Hamppukasvi eli kannabis tuottaa noin kahta sataa aromiyhdistettä.
Osaa haju etoo, osaa kiehtoo.
Hius- ja hengityssuojiin, laboratoriohaalareihin ja kumikäsineisiin pukeutunut mies katsoo kannabiskasvia kellertävässä valossa.
Avaa kuvien katselu
Demecanin toimitusjohtaja Philipp Goebel esittelee kannabiksen kukintoja, jotka ovat pian valmiita tuotantolinjalle. Kuva: Anna Karismo / Yle
Täällä kelmeässä valossa kasvaa yhteensä yli 600 vihreää vartta, joiden päihin on neljän viikon kasvun jälkeen syntynyt tahmeita haihtuvapalleroita.
Näistä saadaan noin kuuden viikon kasvatuksen tuloksena 80–100 kiloa lopputuotetta eli kannabiksen kukintoja.
Demecan on Euroopan suurin laillisen kannabiksen tuottaja. Yhtiöllä on voimassaoleva sopimus Saksan valtion kanssa, ja tällä erää se toimittaa koko tuotantonsa viranomaisille. Jatkossa Demecan saa myydä kannabista myös apteekeille.

Vastaukset 4
Vanhimmat
aaaa
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
www
Tikanderin mukaan uuden podcast-sarjan tarkoituksena on pelottelun sijaan kertoa avoimesti, millaisia huumeiden viihdekäyttäjät ovat, miksi ja mitä he käyttävät ja mistä huumeita hankitaan.
ENSIMMÄISESSÄ jaksossa on vieraana Julia-nimellä esiintyvä 29-vuotias korkeakouluopiskelija, joka käyttää juhliessaan säännöllisesti ennen kaikkea kokaiinia.
Julian huumeidenkäytön historia on monipuolinen. Hän kertoo käyttäneensä teinivuosina ensin kannabista, mutta myöhemmin niin ekstaasia, amfetamiinia kuin LSD:täkin ja ”vähän kaikenlaista”.
Suosikiksi on muodostunut kuitenkin kokaiini, jota hän on käyttänyt nyt parin vuoden ajan säännöllisesti. Ensimmäinen kerta oli ”yhden illan jutun luona jatkoilla”.
– Ei harkinnut yhtään. Olen aika impulsiivinen ja olen aina ollut sellainen kaikkien huumeiden kanssa. Suonensisäiset tai ehkä joku Subutex on sellaisia, mihin en ehkä lähtisi. Mutta kaikki tollaset bilehuumeet, en ole kieltäytynyt ikinä, Julia kertoo.
Julia kertoo podcastissa pitävänsä kokaiinin tuomasta olosta, jonka voimalla hän jaksaa bilettää. Se piristää ja tuo hänelle itsevarman ja estottoman olon. Perusarki väsyttää.
Julia myöntää, että erityisesti vaikeat elämäntilanteet, kuten masennuskaudet tai erot parisuhteista ovat usein kiihdyttäneet käyttöä. Hänestä on tärkeää löytää myös muita selviytymiskeinoja, kuten terapia ja liikunta.
Hanna Tikander, podcastissa haastateltava pääsee kertomaan monipuolisesta huumeidenkäytöstään korostaen sen tuomia etuja ja hyvää oloa. Näetkö tässä riskiä kuuntelijoiden kannalta, voiko tämä kannustaa kokeiluun?
– Tätä kysymystä paljon pohdimme podia tehdessä. Tutkimusten mukaan huumeista pitäisi puhua avoimesti ja monipuolisesti. Käyn tästä keskustelua podcastin jaksossa kaksi tutkija Mikko Salasuon kanssa, Tikander vastaa IS:lle sähköpostitse.
– Se, että valistuspuheessa usein korostuu riskit, jotka ei sitten välttämättä niissä kokeiluissa realisoidukaan, voi myös omalta osaltaan kannustaa nuoria käyttämään huumeita ja sivuuttamaan puheet niiden riskeistä.
JULIAN tuttavapiirissä viihdekäyttö on tavallista eikä hänen mukaansa sitä peitellä. Monissa bileissä on hänen mukaansa erikseen ”vetohuoneet” ja yöelämässä näky on yleinen.
– Kun menee klubille, niin kyllähän sen huomaa, että ihmiset menee viiden hengen porukoissa vessaan. Onhan se selkeätä, ettei sinne mennä muuta tekemään kuin vetämään kolaa, Julia sanoo.
Nykyään itse selvin päin juhliva Tikander pitää moista avoimuutta mielenkiintoisena ja jokseenkin hämmästyttävänä.
Julia myöntää joskus käyttäneensä huumeita täysin avoimesti festareilla esimerkiksi ihmisjoukon keskellä.
– Eihän ketään edes kiinnosta.