Jeesus itse edusti oman aikansa proletariaattia. Sitä mukaa kuin kirkko vaurastui, vieraantuivat Jeesuksen edustajat hänen alkuperäisistä lähtökohdistaan yhä kauemmas. Tätä on nyt jatkunut kohta 2000 vuotta kun Jeesuksen nimissä on harjoitettu proletariaatin sortoa, ryöstämistä ja tappamista.
Jeesus kuuluisi mukaan vappumarssille mutta hänen maanpäälliset edustajansa eivät.
Jeesus kuuluisi mukaan vappumarssille mutta hänen maanpäälliset edustajansa eivät.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jos Jeesus eläisi tänä päivänä niin hän olisi demari tai vihreä. Eikä ainakaan missään tapauksessa persu, kokkari tai krisu.
Huono provo/vitsi
Jeesus ei todellakaan voisi olla mikään himojen varassa ja muiden kustannuksella elävä demari tai vihreä.
"Jeesus kuuluisi mukaan vappumarssille mutta hänen maanpäälliset edustajansa eivät."
Niinpä, tosin on aika paljon uskovia, jotka edelleen kannattavat Jeesuksen opetuksia juuri tuohon suuntaan.
Oliko sinulla antaa esimerkkejä tälläisestä uskovasta?
Mitä esimerkkejä kaipaat? Eikö riitä että seuraa niiden ihmisten tekoja sekä kannanottoja?
Kenen puolella Jeesus oli? Keitä hän oli aina tukemassa?
Jeesus oli aina sellaisten sorrettujen puolella, jotka eivät nostaneet nyrkkejään tai miekkojaan esivaltaa vastaan, vaikka SYYTÄ OLISI ollutkin.
Hän käski TYYTYMÄÄN vallitseviin oloihin, sillä Hän tiesi, että ulkonainen rikkaus ei tuo ihmiselle onnea, mutta samalla Hän kehoitti pitämään huolta köyhistä ja avun tarpeessa olevista.
Mutta Jeesuksen tehtävänä ei ollut maanpäällisten etujen ajaminen vaan IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN johtaminen.
”Hän käski TYYTYMÄÄN vallitseviin oloihin, sillä Hän tiesi, että ulkonainen rikkaus ei tuo ihmiselle onnea, mutta samalla Hän kehoitti pitämään huolta köyhistä ja avun tarpeessa olevista.”
Mielenkiintoinen tulkinta. Eli köyhiltä kielletään parantamasta olojaan ja pitämään puolia silloin, kun heitä sorretaan? Köyhä ei saa edes haaveilla siitä, että jonain päivänä asiat olisivat paremmin.
Se tiedetään, että köyhät pitävät toinen toisistaan huolta, mutta varakkaita vaivaa itsekkyys eikä kiinnosta köyhien elämä.
Kuten Jeesus opettaa:
Luuk. 4:18 "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,
Luuk. 16:20 Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
16:21 ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa
16:22 Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin
…
16:25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
Luuk1:53 Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.
6:24 Mutta voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet lohdutuksenne!
Jaak. 5:1 Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa.
Miksi muuten että yhtä ahkeraan varoittele rikkaita heidän ahneudestaan ja itsekkyydestään, jonka Jeesus tuomitsee lukuisia kertoja?
Mummonmuori ymmärsi täyisin väärin ja tulkitsi väärin tuon kirjoituksen::
"Mielenkiintoinen tulkinta. Eli köyhiltä kielletään parantamasta olojaan ja pitämään puolia silloin, kun heitä sorretaan"???
Eihän Jeesus tarkoita opetuksillaan tuollaista. Mutta Hän varoittaa tavoittelemasta rikkautta, koska se johtaa väärinkäytöksiin ja toisten sortamiseen.
"Kun teillä on elatus ja vaatteet, tyytykää niihin."
Hän kieltää tarttumasta miekkaan silloin, kun heitä vastaan hyökätään uskonsa tähden.
Valtiovallan tehtävänä on suojella hädässä olevia. "Ei esivalta turhaan miekkaa kanna".
Kyllä kristityn kuuluu pitää huolta myös niistä, jotka ovat vaikeuksissa:
Matt 25
"Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
Liberaalit ovat ottaneet itselleen kunnian siitä, että kristinusko yleensä on edesauttanut heikompiosaisista huolehtimisesta, sairaaloiden, koulujen ja vanhainkotien perustamisesta.
Sydämen kristitty, kuuluupa hän mihinkä kirkkokuntaan tahansa, on aina ymmärtänyt Jeesuksen sanat:
"Minkä tahdotte tehtäväksi itsellenne, tehkää se myös lähimmäisillenne."
”Mutta Hän varoittaa tavoittelemasta rikkautta, koska se johtaa väärinkäytöksiin ja toisten sortamiseen. "Kun teillä on elatus ja vaatteet, tyytykää niihin."
Tuossa olet vallan oikeassa. Tosin ilmaisit sen vähän erikoisella tavalla:
”Jeesus oli aina sellaisten sorrettujen puolella, jotka eivät nostaneet nyrkkejään tai miekkojaan esivaltaa vastaan…” ja ”Hän käski TYYTYMÄÄN vallitseviin oloihin…”
Tyytyminen vallitseviin oloihin käyhän kannalta vain tarkoittaa sitä, ettei itse saa tehdä mitään oman elämänsä elinolojen parantamiseen.
Mitä tulee siihen, että käytetään väkivaltaa, johtuu yleensä siitä, että sorto alkaa olemaan jo sellaisissa mittasuhteissa, joka on syöstänyt epätoivoon köyhät. Toivon mukaan sellaista tilannetta ei enää koskaan tule.
”Valtiovallan tehtävänä on suojella hädässä olevia. "Ei esivalta turhaan miekkaa kanna".” ja ”Kyllä kristityn kuuluu pitää huolta myös niistä, jotka ovat vaikeuksissa…”
Aivan, ja suomessa se tapahtuu tehokkaimmin verotuksen kautta. Näin kerätään varoja yhteiseen ”kassaan”, josta voidaan tasapuolisesti niitä sitten jakaa. Eikä se poista sitäkään, että me jokainen voidaan tehdä aina jotain hyvää siellä lähipiirissä.
Eivät köyhät tai vähävaraiset edes tavoittele rikkauksia. Kyllä se on se varakkaampi kansanosa, joka niitä tavoittelee. Heille näitä varoituksia pitäisi ”saaranata”.
Totta.
Tuo ei ole ateistien keksintöä
Itse asiassa väite ”Liberaalit ovat ottaneet itselleen kunnian siitä, että kristinusko yleensä on edesauttanut heikompiosaisista huolehtimisesta, sairaaloiden, koulujen ja vanhainkotien perustamisesta.” on täyttä hölynpölyä.
Onhan tuo ollut alusta saakka kristinuskon keskeinen arvo, että vähäosaisia ja muiden halveksimia autetaan. Liberaaliteologian painopiste oli siis Jeesuksen opetukset. Tähän liittyi valistusaate, johon kuului mm. lukutaidon opetus kaikille, joka mahdollisti monien köyhien elämän parantumisen siten, että he pääsivät yhteiskunnallisesti parempiin asemiin.
AAMEN!!!
”Jeesus kuuluisi mukaan vappumarssille mutta hänen maanpäälliset edustajansa eivät.”
Tuosta tuli mielen kertomus siitä, miten fariseukset mollasivat Jeesusta:
Matt. 9:11 Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?"
Luuk. 7:34 Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'