Karpon veljesten syntilista, lukekaa kaikki Ähtäriläiset mitä tuhoa he ovat saaneet aikaan.
-Perustivat kunnan periferiaan karun mäen päälle joita suot ympäröivät, ruskeavetiset järvet lainehtivat rauhattomasti pois päin. Luontaisia edellytyksiä esim.suuri mittaiseen matkailuun ei ole ,ei luonnon nähtävyyksiä.
-Perustivat Eläinpuiston sen ikuista tappiota tuottavan.
-Äkkiä siitä tuli eläinvankila, karhut betonibunkkerissa ym kaameaa kuten lintutalo. Kaikki Zoon infa ränsistyi ja asiakkaat vähenivät.
-Perustivat Mini-Suomen ja ajoivat sen taitamattomuudessaan konkurssitilaan, josta ei ollut muuta tietä kuin siirtää alaskirjattavat velat Ähtärin Energia/vedelle ja samalla kunnan syömävelkoja myös, tällä toimenpiteellä säästyttiin kriisikunta statukselta, mutta rikottiin osakeyhtiö lakia. Zoo jatkoi ränsistymisen tiellä.
-Hoitivat kunnan taloutta huolimattomasti edelleen.
-Valitsivat kunnanjohtajaksi täysin kokemattoman kansakoulun opettajan siitä alkoi Ähtärin nopeutettu alamäki. Ähtäri muuttui ajopuuksi kohti suurta rysähdystä.
-Rakensivat valtavan asuntoalueen Honkiniemen kauaksi vanhalle kytömaalle, siihen upposi yli 2 miljoonaa euroa,muutama tontti myyty,sähköitys ja viemäröinti makaavat maassa suurimmaksi osaksi käyttämättöminä ,mutta ikääntyvät koko ajan.
Perustamiskustannuksista tuli kunnalle velkaa ja korot ja lyhen. pitää maksaa.
-Ostivat Niittylän tontin väkisin,jotta ei vaan ulkopuolelta kunnan tule siihen yrittäjää, hankeelle on tullut hintaa jo mojova summa.
-Rakensivat järjen vastaisesti päiväkodin Niittylän tontille ja pian se siirrettiin kampinmäelle siinä paloi taas rahaa yli 2,5 miljoonaa.
-Solmivat pandoista vuokrasopimuksen kommunisti Kiinan kanssa, järjen vastaisesti tekivät 15 vuoden sopimuksen jota on vaikea purkaa ilman sopimusrikkomus sakkoa, Laittoivat tehtävää suorittamaan kokemattoman koulupojan paikallisen kansanedustajan.
- Ottivat älyttömän riskin Zoo oli jo konkurssikypsä pandojen saapuessa, mutta hämäsivät Husu-Kalliota uskottelemalla ummet ja lammet.
-Rakensivat panadatalon 8-10 miljoonaa maksavan palatsin.
Kaikki rahat menivät palatsiin, mainostamiseen ei ollut kykyä eikä rahaa.
-Antoivat takauksen Zoolle ilman vastavakuuksia vaikka kuntalaki sen selvästi vaatii, aiheuttivat Zoolle 600 000 euron vahingon ,rahoitus tuli tuon verran kalliimmaksi, siitä muistutti kaupunginjohtaja joka medialle syyttäen siitä valittajia, vaikka vika oli heissä itsessään, virkavirhe.
-Pääomittivat miljoonilla Zoota eivätkä kysyneet lupaa EU:a, kerran onnistuivat siinä 2 miljonaa tuhoamaan kunnan varoja.
-Antoivat lyhytaikaisia lainoja useaan otteeseen ilman vastavakuuksia,sitten tuli hätä kun lainoista jotkut kyselivät, äkkiä yrittivät muuttaa lainat pääomalainoiksi 3 milj., asia päätyi hallinto-oikeuteen.
- Luultavasti antavat yhä lyhytaikaista lainaa ilman vastavakuuksia täysin maksukyvyttömälle Zoolle, kaikki nämä lainat on menetetty.
-Nyt kunnan saatavat tytäryht. 8 milj. ja erinäiset takaukset 17 milj. ja lisää on tulossa kun tilinpäätös kunnan valmistuu.
-Rakensivat suuruuden hullun keilahallin sen tuotto vuodessa vaatimaton,kovat kulut siitäkin kunnalle.
-Eivät valinneet omistajanohjaus keinoilla pätevää toimitusjohtajaa eikä hallituksenpj. eikä pätevää hallitusta Zoolle.
Jättivät pandojen vuokrat maksamatta, ja maksamatta vielä tänäkin päivänä.
Rakensivat suuruuden hullun ison liikuntahallin.
-Kouluista löytyi hometta piilottelivat tutkimustuloksia jotta matkailumäellä saadaan investoinnit loppuun,hotellin laajennus,kauppakeskus,matkailukeskus,iglut,saunamaailma ym. ym.
Tästä viivyttelystä seurasi se että samaan aikaan kustannukset pomsahtivat rajusti,viivyttelystä tuli miljoonien ylimääräinen lasku kunnalle.
Koulusta tuli liian pramea kuihtuvaan kuntaan.
-Rakensivat suuruuden hullun uimahallin senkin rakentamiskustannukset nousivat kohisten ja vakava rakennusvirhe tuli kalliiksi.
Tässä vai osa mitä Karpon veljekset ovat saaneet aikaan Ähtärissä, järkyttävää toimintaa. Tv. Tämän palstan Hysteerinen Huutokuoro ”pienet naiset”
Meitä on iso työprukka kavitaolla ja kyllä ollaan niin taas naurettu .
Karpo taitaa sarkasmin.
10
178
Vastaukset
- Anonyymi
Karpon sarkasmi kuihtui surkasmiksi.
- Anonyymi
menää panee
- Anonyymi
On lahjakas kaveri kirjoittamaan niitä on mukava lukea.
- Anonyymi
Harmi vaan, että välillä valehtelee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harmi vaan, että välillä valehtelee.
Kerro heti esimerkki, vai vi..... kun ei ollut rohkeutta pyytää todisteita, tarjous on yhä voimassa nyt luuserit vauhtia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro heti esimerkki, vai vi..... kun ei ollut rohkeutta pyytää todisteita, tarjous on yhä voimassa nyt luuserit vauhtia.
Tuolla on pari aloitusta joissa kerrotaan keskustelusta, jossa karpo huijaa, valehtelee ja lopuksi solvaa. Karpo ei ole kumonnut väitteitä. Eikä pysty kuomoamaankaan.
- Anonyymi
No takaan sen että nauru vielä hyytyy monelta kuntapäättäjältä ja heidän tukijoiltaan.
- Anonyymi
Onpa ihmisellä hieno elämäntehtävä. Kostaminen.
- Anonyymi
Karpo uhkailee ihan kuin pikkupoika. Hassu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911305
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511076En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse73861Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15787- 60715
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107708Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290706Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39681- 60668
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt43655