psyykenlääkkeiden hermostollisten haittojen kanssa eläminen

Ette tule koskaan kuulemaan lääkäriltänne moisesta koska monet eivät ehdi vastaanotoilla tai eivät yleisesti ajattele oireiden hoitoa lääkkeillä pidemmälle. Puhutaan kyllä elintavoista mutta jotenkin ei kuitenkaan ymmärretä kuinka tehokasta ylipäätään kokonaisvaltainen ajattelu olisi.
Jos oikeasti alettaisiin tukemaan ihmistä tasapainoon elämässään, joka monella nykypäivänä on tosi stressaavaa. He eivät myöskään ikinä mieti mitä he tekevät toisten keholle pillereillä. Ei niitä monesti edes tutkita kovin pitkään.

Pystyin luopumaan lääkkeistä kun ymmärsin miten kokonaisvaltaista on kehon hyvinvoinnista huolehtiminen ja miten se linkittyy mielen hyvinvointiin. Kun ymmärsin miten herkkä ja monimutkainen kokonaisuus kehomme toiminta on.

Ihminen joka elää miten sattuu ei voi olla lääkkeistä vapaa koska hänen tapansa sabotoida kehoaan johtaa tarpeeseen myös tasapainottaa sitä luonnottomasti esim pillerillä.
Puhun tässä ihmisistä esimerkiksi jotka vaikuttavat hermostoonsa jatkuvasti negatiivisesti esim liialla stressillä. liian vähällä unella ja erinäköisillä hermostoon vaikuttavilla aineilla sekä myöskin elintavoilla jotka eivät anna keholle oikeita rakennuspalikoita. Kehon tarpeet on hyvin luonnollisia mutta esim luonnottomat elintapamme eivät vastaa niihin. esimerkiksi jo se että miten valo tahdittaa toimintoja kehossamme ja kuinka elämme luonnottomasti valonkin suhteen keinotekoisessa valossa itseämme virkistäen.

Keho on herkkä ja sitä pitää kohdella silkkihansikkain. Aikansa se kestää kaltoinkohtelua mutta todellinen hyvinvointi voi rakentua vain terveellisistä elämäntavoista. Avain asioiden ymmärtämiseen on sisällämme, kohtuullisuudessa ja tasapainon löytämisessä. Sekä sen ymmärtämisessä mitä on terveellinen elämä. Tunne-elämä linkittyy kehon hyvinvointiin ja sen sisäisen balanssin löytämiseen mitä on autonomisen hermoston balanssi.

Sitä en tiedä miksi kehossani menee edelleen näitä luonnottomia oireita seurauksena lääkkeistä jotka puhkesi jossain vaiheessa vieroitusta mitä lääkittiin. Sillepä ei ole vastausta koska kukaan ei tutki pitemmän päälle tai päällekkäin näiden lääkkeiden seurauksia. Sen tiedän mitä kehoni minulle viestittää ja kehoni kuunteleminen on auttanut minua paranemisessa kaikesta.

Sen tiedän että hermostossani on edelleen päällä jonkinlainen epätasapainotila. Mutta se rakentaa itseään uusiksi. Kuin rakennus olisi romahtanut osittain ja sitä aletaan rakentaa uudelleen vaikka osa siitä olisi romahtanut. Samaan aikaan rakennuksessa menee kokoajan ihmisiä. Yksi hissikin on rakennuksessa ja toinen on kesken. Se kuvaa sitä mitä kehossani menee. Paljon lukuisia prosesseja. Jotkut on menneet epätasapainoon, toiset toimivat jotenkin. Kokonaisuudessa on ongelmia.

Keho yrittää korjata itseään. Toisinaan oireet tasapainottuvat ja keho löytää jonkun homeostaasin kunnes tulee stressitekijä ja keho ei kykenekään vieroituksessa käsittelemään niin suurta tekijää. Sitten taas tulee huononnusta voinnissa. Pitemmällä aikavälillä oireet aaltoillen paranevat. Kemiallinen sekasotku korjaa itseään..

Valitettavasti aivot ovat alkaneet vuosien saatossa jo muovautua väärillekin urille. Kehoni ei esimerkiksi turruttavien lääkkeiden jälkeen tiedä mitä on esim seksuaalisuus enää. Kehoni on turra. Minulla on PSSD. Olen yrittänyt ratkaista sitä mutta se ei ole ratkaistavissa.

Välillä mietin mitä teki aivojeni reseptoreille ja aivoilleni ylipäätään tämä vuosikausien lääkekyllästäminen ajasta asti kun aivoni vielä kehittyivät aikuisuuteen. Mutta sitä vain tehdään nykypäivänä, aivan vastuuttomasti.

Lääkkeissä on tunne-elämää sotkevia ja sekaannuttavia seurauksia. Minulla on myös hankala hahmottaa sitä kuka olin lääkkeissä. Elämäni tuntuu jatkuvasti vieraalta. Mutta löydän uutta elämää lääkkeiden jälkeen.

Me ketkä olemme saaneet lääkkeistä pahaa ja pitkäkestoista harmia tiedämme mitä on tapahtunut. Lääketiede ei voi suppeassa käsityksessään sitä kieltää koska he eivät ymmärrä mitä aivot ja hermosto loppupeleissä kumminkaan toimivat saatika mitä seurauksia joidenkin välittäjäaineiden sotkemisella on. Tieteeseen uskovat vähättelevät mutta he eivät ymmärrä sitä että tiede on myös sitä mitä ei ymmärretä. Siksi pitää olla nöyrä sen suhteen mitä ei ymmärretä.

Tsemppiä kaikille jotka on saaneet lääkkeistä harmia tai kamppailevat esimerkiksi autonomisen hermoston oireiden kanssa. Meillä on paljon voimavaroja vaikka psykiatrian mukaan olisimme vain kasa diagnooseja. Jotka kaiken ohessa osaavat vielä kamppailla tunteidensakin kanssa.

Juuri näin. Ensiksi minulle valehdeltiin, että minulla on alhaiset serotoniinitasot joita lääke korjaa. Tämä oli tosi monta vuotta sitten, nykyäänhän on tullut jonkinlainen suunnanmuutos siinä miten masennuslääkkeistä puhutaan potilaalle. Tämä ei ole kuvitelmaani, koska ei ole kovin kauaa, kun mm. Taysin masennuksenhoitoa koskevilta sivuilta löytyi tämä väite ja lisäksi se löytyy esim Venlafaksiini-paketista edelleen ja tämä on aina ollut enemmän lääkeyhtiöiden markkinointiväittämä kuin kylmää faktaa. Ainoa vaan, että kuulin sen lääkärin suusta ja olen mm. hoitajan sanovan samaa. Tutkimusten mukaan se, että ihmiset mieltävät masennuksensa liittyvän tällaiseen biologiseen häiriöön aivoissa jota lääke korjaa edesauttaa tunnetta että lääkkeestä on hankala luopua ja pitempiaikaisia lääkekuureja (ja mieltävät oman kapasiteettinsa vaikuttaa asioihin heikompana) jos mieltää että lääke muka olisi jotenkin näin hyödyllinen ja simppeli hoitamaan mielialaa. Tosiasiallisestihan masennuslääke on dependenceä aiheuttava psykoaktiivinen aine, josta seuraa vieroitusoireita lopettaessa ja johon liittyy psykoaktiivisten aineiden lainalaisuuksia kuten toleranssi. Joka yleensä hoitaa vain oireita, eikä korjaa mitään biologisesti viallista kestävällä tavalla kuntoon.

Noh, kun lääkettä sitten käytti pitempään alkoi näkyä ongelmia. Jälkikäteen minulle selvisi, että monet tutkimukset mitä masennuslääkkeistä tehdään ja mistä on tehty meta-analyyseja ovat kestäneet viikkoja, kun minulle määrättiin nuorena masennuslääkkeitä vuosiksi niitä ei ole tutkittu kattavasti esim vaikutustensa osalta nuorena aivojen kehitykseen ja pisimmät tutkimukset millä on perusteltu pitkäaikaiskäyttöä on olleet max. 1-2 vuotta, enemmänkin 1 vuotta, eikä alunperin koko lääkkeitä ole suunniteltu käytettävän niin pitkään (vaikka niitä käytetään hurjan pitkiä aikoja). Lääketutkimuksissa on ollut ongelmia mm. siinä että ihmisten vieroitusoireita on käytetty syyksi jatkaa lääkkeen käyttöä.

Ongelmat ilmeni mm. siten, että kun lääke unohtui ottaa, vieroitusoireet alkoivat iskeä jo yhden pillerin tuntien unohduksesta. Se on tietenkin ymmärrettävää, kun tutustuu lääkkeen profiiliin, kysehän ei ole mistään kaikkein pitkävaikutteisimmasta aineesta. Tässä vaiheessa alkoi tuntua hurjia tuntemuksia, sähköiskuja ja pökkyräistä sanalla sanoen epämiellyttävää ja sietämätöntä pöhnäistä painostavaa oloa jossa oli hankala fysiologisten vieroitusoireiden vuoksi toimia.
Tietenkään vieroitusoireista ei oltu mainittu sanallakaan, vaan sanottu "turvallisesti" että lääkkeenhän voi lopettaa milloin vain haluaa joka tuntui lähinnä manipuloinnilta lääkkeen käyttöön.

Minulle oli aiheutettu kemiallinen epätasapaino lääkkeillä ja olin vielä kasvuiässä jonka aivot kävivät kokoajan kehitystä aikuisuuteen ja uskon että kaikki tämä lääkevenkslaus ei tosiaankaan tehnyt kehittyvien aivojeni terveydelle mitään hyvää. Ongelmat alkoivat tuntua, esim. seksuaalihäiriöt jotka eivät suinkaan helpottaneet ajan kanssa. Kun jälkikäteen luin lääkkeistä lisää, aloin laskea enemmän yksi plus yksi kaikkien asioiden suhteen ja ymmärsin, aa, siksi esim olin päiväväsynyt aina lääkkeissä.

Kun sitten vihdoin tempaisin itseni lääkkeistä irti vuosien ja vuosien käytön ja yhden vieroitusyrityksen jälkeen elämäni meni pitkiksi ajoiksi pilalle. Liian nopsaa tehty lääkevieroitus elämäntilanteessa jossa oli paljon velvoitteita eikä ollut otollisin tälle "voit lopettaa milloin vain" - vieroitukselle mm. tuhosi uneni, alkoi aiheuttaa autonomisen hermoston oireita missä liikunta teki huonoa oloa. Kun sitten pöljänä kokeilin lisälääkkeitä, onnistuin saamaan niistä vieroitusaikana määrättynä hurjia haittoja. Tämä johti yhä uusiin lääkekokeiluihin ja hirvenevään oloon ja siihen että menetin käytännössä useamman vuoden elämästäni kaiken tämän seurauksena ja elämänlaatuni oli todella alhainen. Epäilen suuresti että lääkkeitä määrättiin mentaliteetilla "yhtä toisen haittoihin". No, siitä seurasi kierre haittaa.

Vieroitus oli aivan hirvittävää hermosto sekaisin. Hermosto todentotta tällä veivauksella vahingoittui ja uskon vieroituspalstojen mukaisesti että jokainen lääkevenkslaus jättää jälkensä hermostoon. Jokainen huono lääkereaktio, miten sattuu tehty vieroitus jne on jälkenä hermostossa. Puhumattakaan siitä että huonoa lääkereaktiota lääkitään ja yritetään peittää lisäaineilla. Uskoisin että tästä jäi minulle neurologisia ja hermostollisia haittoja joista toipuminen meni VUOSIA niin että peruspalikat elämässä alkoi toimia jälleen, mm. palautuminen, uni, se ettei hermostoni vedä hirveällä kierroksilla tai en ole niin uupunut että silmäluomet roikkuu eli ts. toivuin autonomisen hermoston häiriöistä mitkä puhkesivat.

Anonyymi kirjoitti:

Juuri näin. Ensiksi minulle valehdeltiin, että minulla on alhaiset serotoniinitasot joita lääke korjaa. Tämä oli tosi monta vuotta sitten, nykyäänhän on tullut jonkinlainen suunnanmuutos siinä miten masennuslääkkeistä puhutaan potilaalle. Tämä ei ole kuvitelmaani, koska ei ole kovin kauaa, kun mm. Taysin masennuksenhoitoa koskevilta sivuilta löytyi tämä väite ja lisäksi se löytyy esim Venlafaksiini-paketista edelleen ja tämä on aina ollut enemmän lääkeyhtiöiden markkinointiväittämä kuin kylmää faktaa. Ainoa vaan, että kuulin sen lääkärin suusta ja olen mm. hoitajan sanovan samaa. Tutkimusten mukaan se, että ihmiset mieltävät masennuksensa liittyvän tällaiseen biologiseen häiriöön aivoissa jota lääke korjaa edesauttaa tunnetta että lääkkeestä on hankala luopua ja pitempiaikaisia lääkekuureja (ja mieltävät oman kapasiteettinsa vaikuttaa asioihin heikompana) jos mieltää että lääke muka olisi jotenkin näin hyödyllinen ja simppeli hoitamaan mielialaa. Tosiasiallisestihan masennuslääke on dependenceä aiheuttava psykoaktiivinen aine, josta seuraa vieroitusoireita lopettaessa ja johon liittyy psykoaktiivisten aineiden lainalaisuuksia kuten toleranssi. Joka yleensä hoitaa vain oireita, eikä korjaa mitään biologisesti viallista kestävällä tavalla kuntoon.

Noh, kun lääkettä sitten käytti pitempään alkoi näkyä ongelmia. Jälkikäteen minulle selvisi, että monet tutkimukset mitä masennuslääkkeistä tehdään ja mistä on tehty meta-analyyseja ovat kestäneet viikkoja, kun minulle määrättiin nuorena masennuslääkkeitä vuosiksi niitä ei ole tutkittu kattavasti esim vaikutustensa osalta nuorena aivojen kehitykseen ja pisimmät tutkimukset millä on perusteltu pitkäaikaiskäyttöä on olleet max. 1-2 vuotta, enemmänkin 1 vuotta, eikä alunperin koko lääkkeitä ole suunniteltu käytettävän niin pitkään (vaikka niitä käytetään hurjan pitkiä aikoja). Lääketutkimuksissa on ollut ongelmia mm. siinä että ihmisten vieroitusoireita on käytetty syyksi jatkaa lääkkeen käyttöä.

Ongelmat ilmeni mm. siten, että kun lääke unohtui ottaa, vieroitusoireet alkoivat iskeä jo yhden pillerin tuntien unohduksesta. Se on tietenkin ymmärrettävää, kun tutustuu lääkkeen profiiliin, kysehän ei ole mistään kaikkein pitkävaikutteisimmasta aineesta. Tässä vaiheessa alkoi tuntua hurjia tuntemuksia, sähköiskuja ja pökkyräistä sanalla sanoen epämiellyttävää ja sietämätöntä pöhnäistä painostavaa oloa jossa oli hankala fysiologisten vieroitusoireiden vuoksi toimia.
Tietenkään vieroitusoireista ei oltu mainittu sanallakaan, vaan sanottu "turvallisesti" että lääkkeenhän voi lopettaa milloin vain haluaa joka tuntui lähinnä manipuloinnilta lääkkeen käyttöön.

Minulle oli aiheutettu kemiallinen epätasapaino lääkkeillä ja olin vielä kasvuiässä jonka aivot kävivät kokoajan kehitystä aikuisuuteen ja uskon että kaikki tämä lääkevenkslaus ei tosiaankaan tehnyt kehittyvien aivojeni terveydelle mitään hyvää. Ongelmat alkoivat tuntua, esim. seksuaalihäiriöt jotka eivät suinkaan helpottaneet ajan kanssa. Kun jälkikäteen luin lääkkeistä lisää, aloin laskea enemmän yksi plus yksi kaikkien asioiden suhteen ja ymmärsin, aa, siksi esim olin päiväväsynyt aina lääkkeissä.

Kun sitten vihdoin tempaisin itseni lääkkeistä irti vuosien ja vuosien käytön ja yhden vieroitusyrityksen jälkeen elämäni meni pitkiksi ajoiksi pilalle. Liian nopsaa tehty lääkevieroitus elämäntilanteessa jossa oli paljon velvoitteita eikä ollut otollisin tälle "voit lopettaa milloin vain" - vieroitukselle mm. tuhosi uneni, alkoi aiheuttaa autonomisen hermoston oireita missä liikunta teki huonoa oloa. Kun sitten pöljänä kokeilin lisälääkkeitä, onnistuin saamaan niistä vieroitusaikana määrättynä hurjia haittoja. Tämä johti yhä uusiin lääkekokeiluihin ja hirvenevään oloon ja siihen että menetin käytännössä useamman vuoden elämästäni kaiken tämän seurauksena ja elämänlaatuni oli todella alhainen. Epäilen suuresti että lääkkeitä määrättiin mentaliteetilla "yhtä toisen haittoihin". No, siitä seurasi kierre haittaa.

Vieroitus oli aivan hirvittävää hermosto sekaisin. Hermosto todentotta tällä veivauksella vahingoittui ja uskon vieroituspalstojen mukaisesti että jokainen lääkevenkslaus jättää jälkensä hermostoon. Jokainen huono lääkereaktio, miten sattuu tehty vieroitus jne on jälkenä hermostossa. Puhumattakaan siitä että huonoa lääkereaktiota lääkitään ja yritetään peittää lisäaineilla. Uskoisin että tästä jäi minulle neurologisia ja hermostollisia haittoja joista toipuminen meni VUOSIA niin että peruspalikat elämässä alkoi toimia jälleen, mm. palautuminen, uni, se ettei hermostoni vedä hirveällä kierroksilla tai en ole niin uupunut että silmäluomet roikkuu eli ts. toivuin autonomisen hermoston häiriöistä mitkä puhkesivat.

Lue lisää

Ja oireissani oli juuri CFS, dysautonomia tyyppinen jakso joka kesti vuosia. Käytännössä nuo kaikki vieroitukset sotkivat autonomista hermostoani. Ymmärrys siitä miten lähteä ratkaisemaan asiaa pelasti minut eli todella helläkätinen varovainen vieroitus, kaikki todella helläkätistä, välttää monimutkaistamasta asiaa lisämömmöillä, välttää kehon liikaa koettelua kun hermosto on herkillä lääkepuruista ja stressille altis. Vieroituspalstat pelasti minut siinä tilanteessa ja jos olisin kuunnellut lääkäreitä jotka tyrkytti lääkkeitä nähden kuin kaikessa tuossa esim. vielä uudet masennuslääkkeet vielä lopulta ratkaisuksi olisi voinut viedä minut aiempaakin huonompaan jamaan, Hermostoni kyllä sanoi kiitti riitti ihan riittävän isolla äänellä sen jälkeen kun vieroitusta oli lääkitty, koska silloin iski oikeasti huonoja lääkereaktioita.. Se on hulluuden merkki kokoajan jatkaa samaa hoitotapaa ja odottaa eri tulosta jos viimeisimmät kerrat on suorastaan olleet katastrofi ja olet saanut paranneltua hermostoasi akuuttitilanteesta edes vähän parempaan kuntoon pahimmasta. Silloin ei huvita kokeilla enää mitään jos tietää mitä voi menettää.

Tuo on juuri erittäin ongelmallinen tilanne, kun lääketieteellä lyö tyhjää tuollaisissa tilanteissa. Käytännössä kokemani harmi suurimmalta osin (vaikkain sain kyllä eräissä liikehäiriöissä vahvistusta). Siinä voi käydä juurikin niin että potilas maksaa saamansa harmin niin että käytännössä esim asuntovelat on niskassa ja on työkyvytön tavalla millä ei saa kuitenkaan mitään työkyvyttömyysetuutta. Lääketiede ei ole kiinnostunut PAWS:sta eli protracted withdrawal ilmiöstä. Kannattaa varmaan potilaana säästellä sitä varten samalla sukan varteen jos huonosti käy, en tiedä muuta tapaa miten selvitä sitten jos on esim asuntolaina niskassa ja toimintakyky lähtee lääkeharmin vuoksi.

Toinen vaihtoehto on diagnoosien pohjalta työkyvyttömyyseläkkeen ottaminen jos on työkyvyttömässä tilassa, mutta siinä joutuu aika hulluun tilanteeseen jossa sinulle voidaan käytännössä kokoajan yrittää tyrkyttää lääkkeitä jotka alunperinkin vahingoitti sinua. Ja voit joutua kuulemaan melkoista "lääketieteellistä gaslightausta" jossa sinua ei uskota. Hyvässä lykyssä uskotaan tai lääkäri ottaa neutraalin kannan. on myös hyvin raskasta käydä erilaisia diagnoosikartoitusprosesseja aikana jolloin hermostosi hakee aineista tasapainoa ja voit tosi huonosti.

Pahinta varmaan tuossa tilassa on se että näennäisesti näytät että olet ok päällepäin mutta kukaan ei tiedä esim tilan laukaisemia kognitiivisia ongelmia kuin aivot olisivat vioittuneet, dysautonomiaa, sitä karmeaa olotilaa missä olet ollut kun kakka on osunut tuulettimeen. Muistan kuinka kävin erilaisissa hoitopalavereissa ja kuinka olin ihan loppu jälkikäteen. Sekin on ihan hullua että tosiaan käy läpi sitä vuosien vieroitusta jonka aikana kokoajan hermosto etsii sitä homeostaasia. Välillä esim stressin myötä tilanne taas pahenee, ja olo muuttuu hirveäksi. Samaan aikaan voit kuulla lääkäriltä kuinka muka vieroitusoireita ei ole vieroituksen aikana. Noh, ehkä se ei välttämättä enää olekaan vieroitusta vaan sen negatiivisen lääkehomman seurauksena oleva sekasotku hermostossa jossa yrität epätoivoisesti saada jollain tasolla hermostoasi tasapainoon esim vähentelemällä pikkumurusia,

Loppupeleissä hoksaat että ei, minulla ei ollut kemiallista epätasapainoa ja minulla olisi ollut paljon keinoja hoitaa hyvinvointiani, joissa olisi ollut paljon vähemmän riskejä. Surkuhupaisinta on se kun tajuat lääkkeen lopetuksenkin jälkeen kuinka lähellä plaseboa aine oli teholtaan kun vihdoin ja viimein sait olosi tasapainoon aineiden jälkeen mutta sitä on tietenkin hankala hahmottaa käytön aikana, etenkin jos on ihan täysin eri käsitys miksi sitä ainetta kannattaa vetää.

Tiedän aina että jotain hyvin negatiivista tapahtui aivoilleni tuossa myllyssä, josta puhkesi neurologisia ja hermostollisia oireita eikä olo ole koskaan muuttunut täysin normaaliksi. Voi vaan miettiä mitä neurologisella tasolla tuosta myllystä seurasi. Sitähän ei psykiatria osaa sanoa koska olin lääkekoekaniini. Nykyään oireisto on muuttunut vähän neuropaattisia piirteitä sisältäväksi (neuropaattiset tuntemukset), on PSSD, aivot tuntuu edelleen vähän sumuiselta hattaralta vaikka paremmin toimivat. Tiedän että kaikki ei ole kunnossa, mutta asiat on kuitenkin paremmalla tolalla monen oireen osalta mikä mahdollistaa suuremman elämänlaadun.

Anonyymi kirjoitti:

Ja oireissani oli juuri CFS, dysautonomia tyyppinen jakso joka kesti vuosia. Käytännössä nuo kaikki vieroitukset sotkivat autonomista hermostoani. Ymmärrys siitä miten lähteä ratkaisemaan asiaa pelasti minut eli todella helläkätinen varovainen vieroitus, kaikki todella helläkätistä, välttää monimutkaistamasta asiaa lisämömmöillä, välttää kehon liikaa koettelua kun hermosto on herkillä lääkepuruista ja stressille altis. Vieroituspalstat pelasti minut siinä tilanteessa ja jos olisin kuunnellut lääkäreitä jotka tyrkytti lääkkeitä nähden kuin kaikessa tuossa esim. vielä uudet masennuslääkkeet vielä lopulta ratkaisuksi olisi voinut viedä minut aiempaakin huonompaan jamaan, Hermostoni kyllä sanoi kiitti riitti ihan riittävän isolla äänellä sen jälkeen kun vieroitusta oli lääkitty, koska silloin iski oikeasti huonoja lääkereaktioita.. Se on hulluuden merkki kokoajan jatkaa samaa hoitotapaa ja odottaa eri tulosta jos viimeisimmät kerrat on suorastaan olleet katastrofi ja olet saanut paranneltua hermostoasi akuuttitilanteesta edes vähän parempaan kuntoon pahimmasta. Silloin ei huvita kokeilla enää mitään jos tietää mitä voi menettää.

Tuo on juuri erittäin ongelmallinen tilanne, kun lääketieteellä lyö tyhjää tuollaisissa tilanteissa. Käytännössä kokemani harmi suurimmalta osin (vaikkain sain kyllä eräissä liikehäiriöissä vahvistusta). Siinä voi käydä juurikin niin että potilas maksaa saamansa harmin niin että käytännössä esim asuntovelat on niskassa ja on työkyvytön tavalla millä ei saa kuitenkaan mitään työkyvyttömyysetuutta. Lääketiede ei ole kiinnostunut PAWS:sta eli protracted withdrawal ilmiöstä. Kannattaa varmaan potilaana säästellä sitä varten samalla sukan varteen jos huonosti käy, en tiedä muuta tapaa miten selvitä sitten jos on esim asuntolaina niskassa ja toimintakyky lähtee lääkeharmin vuoksi.

Toinen vaihtoehto on diagnoosien pohjalta työkyvyttömyyseläkkeen ottaminen jos on työkyvyttömässä tilassa, mutta siinä joutuu aika hulluun tilanteeseen jossa sinulle voidaan käytännössä kokoajan yrittää tyrkyttää lääkkeitä jotka alunperinkin vahingoitti sinua. Ja voit joutua kuulemaan melkoista "lääketieteellistä gaslightausta" jossa sinua ei uskota. Hyvässä lykyssä uskotaan tai lääkäri ottaa neutraalin kannan. on myös hyvin raskasta käydä erilaisia diagnoosikartoitusprosesseja aikana jolloin hermostosi hakee aineista tasapainoa ja voit tosi huonosti.

Pahinta varmaan tuossa tilassa on se että näennäisesti näytät että olet ok päällepäin mutta kukaan ei tiedä esim tilan laukaisemia kognitiivisia ongelmia kuin aivot olisivat vioittuneet, dysautonomiaa, sitä karmeaa olotilaa missä olet ollut kun kakka on osunut tuulettimeen. Muistan kuinka kävin erilaisissa hoitopalavereissa ja kuinka olin ihan loppu jälkikäteen. Sekin on ihan hullua että tosiaan käy läpi sitä vuosien vieroitusta jonka aikana kokoajan hermosto etsii sitä homeostaasia. Välillä esim stressin myötä tilanne taas pahenee, ja olo muuttuu hirveäksi. Samaan aikaan voit kuulla lääkäriltä kuinka muka vieroitusoireita ei ole vieroituksen aikana. Noh, ehkä se ei välttämättä enää olekaan vieroitusta vaan sen negatiivisen lääkehomman seurauksena oleva sekasotku hermostossa jossa yrität epätoivoisesti saada jollain tasolla hermostoasi tasapainoon esim vähentelemällä pikkumurusia,

Loppupeleissä hoksaat että ei, minulla ei ollut kemiallista epätasapainoa ja minulla olisi ollut paljon keinoja hoitaa hyvinvointiani, joissa olisi ollut paljon vähemmän riskejä. Surkuhupaisinta on se kun tajuat lääkkeen lopetuksenkin jälkeen kuinka lähellä plaseboa aine oli teholtaan kun vihdoin ja viimein sait olosi tasapainoon aineiden jälkeen mutta sitä on tietenkin hankala hahmottaa käytön aikana, etenkin jos on ihan täysin eri käsitys miksi sitä ainetta kannattaa vetää.

Tiedän aina että jotain hyvin negatiivista tapahtui aivoilleni tuossa myllyssä, josta puhkesi neurologisia ja hermostollisia oireita eikä olo ole koskaan muuttunut täysin normaaliksi. Voi vaan miettiä mitä neurologisella tasolla tuosta myllystä seurasi. Sitähän ei psykiatria osaa sanoa koska olin lääkekoekaniini. Nykyään oireisto on muuttunut vähän neuropaattisia piirteitä sisältäväksi (neuropaattiset tuntemukset), on PSSD, aivot tuntuu edelleen vähän sumuiselta hattaralta vaikka paremmin toimivat. Tiedän että kaikki ei ole kunnossa, mutta asiat on kuitenkin paremmalla tolalla monen oireen osalta mikä mahdollistaa suuremman elämänlaadun.

Lue lisää

Häiritsevää tuossa tilassa on se että sinulla ei diagnoosia kokemastasi harmista kunnolla (on aika harvoja lääkäreitä Suomessa, kenen kanssa lähteä selvittelemään psyykenlääkkeiden puhkaisemia neurologisia ja hermostollisia haittoja tai PSSD:tä) eli käytännössä olet sairas tämän asian vuoksi mutta kellään ei varsinaisesti kiinnosta. Eikä se näy esim analyysissä työkyvyttömyydessä. Toisaalta, myöskään kukaan ei juuri ymmärrä tilannettasi muutenkaan. Ainoa kuka ymmärtää on joku marginaalinen porukka jossain netissä, jossa ihmiset hyvinkin ymmärtävät toisiaan mikä on se hullu tilanne mihin joutuu kun on vetänyt näitä huonosti tutkittuja aineita ja asiat on menneet pieleen. Jos ihmisillä on joku sairaus, usein toisilta ihmisiltä saa tukea ja niin päin pois, mutta näissä tapauksissa sinulla on näkymätön sairaus ja voidaan vaikka gaslightata että se on pään sisäistä. Jos tuuri käy, toki on esim lähipiiri joka uskoo ja nykypäivänä netti onneksi tarjoaa tukea.

Hulluinta on myös se että lääkärit täysin vähättelevät niitä pitkäkestoisia seurauksia mitä näillä aineilla välittäjäaineiden sotkemisesta voi olla ja sitä vieroitusvauriota minkä jotkut kokevat. Itse menetin elämästäni nuoruusvuosia melkoisen määrän tälle jolloin elämänlaatuni ei varmaan ollut kovin kaukana vanhuksesta jaksamismäärältä mutta sekään ei ollut pahin vaan ne kamalat sahaavat vieroitusoireet joita tuli päälle aaltoillen esim stressin pahentaessa ne huippuunsa. Voisi sanoa että nuo vuodet oli menetetty. Ne olivat hirveitä vuosia. En tiedä olisinko koskaan joutunut kokemaan noita, jos alunperinkin olisin ollut informoitu asioista masennuslääkkeissä, olisin saanut turvallisemmat vieroitusohjeet ja joku ylipäätään ottaisi pitkän ajan vieroituksen riittävällä vakavuudella saatika että sitten olisi lähdetty lääkitsemään oireita joka nosti kaiken aivan astetta hirveämmälle tasolle ja sitten niistäkin aineista sai sitten vieroittautua hermosto enemmän vielä sekaisin.

Mielestäni ei ole lainkaan liioiteltua sanoa että nuo lääkkeet vahingoitti aivojani ja hermostoani. Ja en ole kokemukseni jälkeen yhtään yllättynyt jos nuo yhdistetään tulevaisuudessa enemmän aivosairauksiin etenkin pitemmällä aikavälillä.

Voisi sanoa että kyse on näkymättömästä sairaudesta jota lääkäritkään eivät halua ajatella olevan olemassa. Tai no jotkut vastuulliset lääkärit tiedostavat sen olemassaolon ja kapasiteetin vahingosta aivoille: https://www.youtube.com/watch?v=Wt5UDnsX-aU

Anonyymi kirjoitti:

Häiritsevää tuossa tilassa on se että sinulla ei diagnoosia kokemastasi harmista kunnolla (on aika harvoja lääkäreitä Suomessa, kenen kanssa lähteä selvittelemään psyykenlääkkeiden puhkaisemia neurologisia ja hermostollisia haittoja tai PSSD:tä) eli käytännössä olet sairas tämän asian vuoksi mutta kellään ei varsinaisesti kiinnosta. Eikä se näy esim analyysissä työkyvyttömyydessä. Toisaalta, myöskään kukaan ei juuri ymmärrä tilannettasi muutenkaan. Ainoa kuka ymmärtää on joku marginaalinen porukka jossain netissä, jossa ihmiset hyvinkin ymmärtävät toisiaan mikä on se hullu tilanne mihin joutuu kun on vetänyt näitä huonosti tutkittuja aineita ja asiat on menneet pieleen. Jos ihmisillä on joku sairaus, usein toisilta ihmisiltä saa tukea ja niin päin pois, mutta näissä tapauksissa sinulla on näkymätön sairaus ja voidaan vaikka gaslightata että se on pään sisäistä. Jos tuuri käy, toki on esim lähipiiri joka uskoo ja nykypäivänä netti onneksi tarjoaa tukea.

Hulluinta on myös se että lääkärit täysin vähättelevät niitä pitkäkestoisia seurauksia mitä näillä aineilla välittäjäaineiden sotkemisesta voi olla ja sitä vieroitusvauriota minkä jotkut kokevat. Itse menetin elämästäni nuoruusvuosia melkoisen määrän tälle jolloin elämänlaatuni ei varmaan ollut kovin kaukana vanhuksesta jaksamismäärältä mutta sekään ei ollut pahin vaan ne kamalat sahaavat vieroitusoireet joita tuli päälle aaltoillen esim stressin pahentaessa ne huippuunsa. Voisi sanoa että nuo vuodet oli menetetty. Ne olivat hirveitä vuosia. En tiedä olisinko koskaan joutunut kokemaan noita, jos alunperinkin olisin ollut informoitu asioista masennuslääkkeissä, olisin saanut turvallisemmat vieroitusohjeet ja joku ylipäätään ottaisi pitkän ajan vieroituksen riittävällä vakavuudella saatika että sitten olisi lähdetty lääkitsemään oireita joka nosti kaiken aivan astetta hirveämmälle tasolle ja sitten niistäkin aineista sai sitten vieroittautua hermosto enemmän vielä sekaisin.

Mielestäni ei ole lainkaan liioiteltua sanoa että nuo lääkkeet vahingoitti aivojani ja hermostoani. Ja en ole kokemukseni jälkeen yhtään yllättynyt jos nuo yhdistetään tulevaisuudessa enemmän aivosairauksiin etenkin pitemmällä aikavälillä.

Voisi sanoa että kyse on näkymättömästä sairaudesta jota lääkäritkään eivät halua ajatella olevan olemassa. Tai no jotkut vastuulliset lääkärit tiedostavat sen olemassaolon ja kapasiteetin vahingosta aivoille: https://www.youtube.com/watch?v=Wt5UDnsX-aU

Lue lisää

Ja eipä noiden työkyvyttömyysetuisuuksien saaminen ole sanottua, joten ihminen todentotta voi jumittua harmin vuoksi köyhyysloukkuun jossa lääke on vienyt terveyden, voi viedä kumppanin, työt ja ihmissuhteitakin. Siinä sitten otella varmaan karensseja jos ei pysty käytännössä terveyden vuoksi työvelvoitteisiin. Kun vihdoin saa paranneltua itsensä ja keho alkaa löytää homeostaasia noiden mömmöjen jälkeen, tulee hullu tunne kun palaat asioihin jopa vuosien tauon jälkeen. Sikälimikäli kaikki sitten palaavat.

Siitä on jo tosi monta vuotta (en sano tarkkaa vuosilukua että saan säilyttää anonymiteettiäni).