Marinin vastuuton velkarahan levittely - mm. Työkanava

Anonyymi-ap

Marinin hallituksen holtittomasta velkarahan levittelystä on pieni, mutta hyvä esimerkki tyttöhallituksen perustama valtionyhtiö Työkanava Oy, jota ehdittiin rahoittaa 20.000.000 eurolla vajaassa kahdessa vuodessa.

Yhtiön liikevaihto oli 2023 kokonaista 34.000€. Viime vuonna toimitusjohtajalle maksettiin 127 000 euroa. Runsaan 250 000 euron osuus meni viime vuonna muulle johdolle, eli kahden muun johtotehtävässä olevan toimihenkilön palkkoihin sekä hallituksen ja neuvottelukunnan palkkioihin.

Myös konsulttien ja viestintätoimistojen palveluita ostettiin sadoilla tuhansilla.

Yhtiön tavoite oli alunperin 400 henkeä vuoden 2023 loppuun mennessä. Sittemmin tavoite laskettiin 170 henkeen. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan asiakirjan mukaan yhtiö oli työllistänyt yhtiön ulkopuolisia yhteensä 17 henkilöä 2023 loppuun mennessä. NÄIN KÄVI.

Nykyään Marin sitten lentelee maailmalla. En tiedä miksi, sillä hänellä ei ole mitään opetettavaa keillekään maiden valtiojohdossa..

64

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siis aivan järjetön homma toikin, johtoryhmä veti rahat.

      • Anonyymi

        Sellaista sattuu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista sattuu...

        Riikka Velka-Purra Purra on kyllä jo nyt jakanut tietymättömiin 54 000 miljoonaa euroa suomalaisten rahaa-

        ei vaan porvaria tunnu kiinostavana nuo asiat...

        = 54 miljardia euroa... natsihallitus ryssii...

    • Anonyymi

      Miksi tämä hallitus ei tee mitään työllistymisen ja työpaikkojen syntymisen eteen?
      Ei tainnut kuitenkaan olla Sannan vika jos joku porukka ei saanut riittävästi aikaan? Ajatus on kuitenkin hyvä.

      • Anonyymi

        Kyllä hallitus tekee, mutta asiat ei käy käden käänteessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä hallitus tekee, mutta asiat ei käy käden käänteessä.

        Hallitus on vetänyt lisää velkaa 19 miljardia vaikkei ole ollut vuottakaan vallassa.

        Viime vuonna Purra otti velkaa 4,6 miljardia ohi budjetin. Tälle vuodelle budjetoitu 14,4 miljardin velka. Vuosi vasta alussa jiyen ehtui tulla monta miljardia päälle.

        Johtuen Marinin tuhlauksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä hallitus tekee, mutta asiat ei käy käden käänteessä.

        Marinin hallitus teki paljon tuhoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä hallitus tekee, mutta asiat ei käy käden käänteessä.

        ei tee mitään-

        koska on jo tiedossa jopa ennen äänestystä että Persukokoomus tuo 200 000 uutta ulkomaan halpatyövoimaa Suomeen.

        suomalaisia ei tarvita enää työvoimana...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä hallitus tekee, mutta asiat ei käy käden käänteessä.

        Aivan niin, on tehtävä ensin lisää työttömiä, että on mistä työllistää.

        Olisihan se ikävää, jos on kerrankin hallitus, joka osaa työllistää, eikä olisi kuin joku kourallinen työttömiä työllistettävinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtuen Marinin tuhlauksesta.

        Miten se siitä johtuu? Korkomenot ovat noin 1,5 mrd. Säästöistähän kertyy paljon paljon enemmän.

        Minne ne kaikki muut rahat, velka ja säästöt, oikein menevät?

    • Anonyymi

      Lyhyemmässä ajassa Purra tehnyt paljon velkaa. Ja harjoittanut kansa riistämistä. Rikkaat saa kaiken ilmaiseksi ja verovapauden. Kiitti riikka petterin perseennuolija.

      • Anonyymi

        Et siis tajua, että on ollut pakko ottaa, vai haluatko vielä lisää leikkauksia?

      • Anonyymi

        Koska on pakko nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis tajua, että on ollut pakko ottaa, vai haluatko vielä lisää leikkauksia?

        Miten niin ollut pakko ottaa? Leikkaaminen pienentää menoja, velkaahan pitäisi tarvita vähemmän kuin Marinin aikana.

        Korkomenot ovat 1,5 mrd, joka kertyy reilusti tehdyistä leikkauksista.

        Joku valehtelee ja ilmeisesti kääntää rahat omiin taskuihinsa.

    • Anonyymi

      Pilluhallitus teki paljon järjettömiä asioita. Fortum esimerkkinä.

      • Anonyymi

        Persuhallituksen aikana Uniper päätettiin ostaa. Marinin hallitus pääsi siitä eroon onneksi vähin tappioin.

    • Anonyymi

      Kannattaisi perehtyä asioihin enben täällä kälkättämistä. Työkanavaan ei köytetty veronmaksajien rahoja.

      EU rahoitti työkanavaa 10 miljoonalla, josta on köytetty 1,5 miljoonaa. Mihin se Purra ne loput rahat tunki? Veroparatiisiinko?

      • Anonyymi

        Mutta hukkaan meni täysin joka tapauksessa.

      • Anonyymi

        > EU rahoitti työkanavaa 10 miljoonalla, josta on köytetty 1,5 miljoonaa.

        Hehe, sosialistien mukaan ilmaista rahaa saatiin taas EU:lta.

        Tuossahan on kyse siitä 2021 sovitusta EU-pelastuspaketista, jonne Suomi maksoi 6 miljardia, ja sai siitä takaisin EU:lta 2,5 miljardia. Loput 3,5 miljardia käyttivät Italia, Espanja, Kreikka ja muut etelän tuhlurivaltiot, omiiin kotitalouksiensa remontteihin ym.
        https://yle.fi/a/3-12406762

        Suomalaiset sosialitit ovat sitä mieltä, että kyse on ilmaisesta EU-rahasta. Siksi sitä voi hyvin hassata vaikka Sanna Mainin onnettomiin Työkanava eli Ryöstökanava -hankkeisiin, tai minne tahansa. Kun se on "täysin ilmaista EU-rahaa", niin ei ole sosialismitaloudessa niin tarkkaa.

        Käytetään 1,5 miljoonaa euroa, ja sillä saadaan 17 henkilölle lyhytaikainen työpaikka. Tämä on "sosialistisen talouspolitiikan työllistämistoimia" tällainen typeryys.

        Demaripolitiikka on tuollaista, hyvä että edes 17 työllistettiin, olisi voinut mennä vielä huonomminkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta hukkaan meni täysin joka tapauksessa.

        Menivät, koska nykyhallitus lakkautti homman nyt, kun alkukustannukset oli maksettu ja kiinnostus ja toimeksiannot alkoivat kasvaa. Muutoin se olisi saattanut vaikka olla hyödyllinen, mutta sehän ei sovi, että osittain työkyvyttömät työllistyisivät. Heitä pitää mieluummin ruoskia.

        Hyvä myös muistaa työkanavan perustamisen tausta. Sehän oli aikanaan demareiden ratkaisu työllisyysasteen nostamiseksi. Eli kun eivät halunneet tehdä oikeita (ikäviä) päätöksiä työllisyyden nostamiseksi, päättivät tehdä tempputyällistämistä sen sijaan.

        Hyvä, että lopetettiin.

        Jep.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta hukkaan meni täysin joka tapauksessa.

        Miten niin hukkaan?

        Minne ne rahat nyt menevät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > EU rahoitti työkanavaa 10 miljoonalla, josta on köytetty 1,5 miljoonaa.

        Hehe, sosialistien mukaan ilmaista rahaa saatiin taas EU:lta.

        Tuossahan on kyse siitä 2021 sovitusta EU-pelastuspaketista, jonne Suomi maksoi 6 miljardia, ja sai siitä takaisin EU:lta 2,5 miljardia. Loput 3,5 miljardia käyttivät Italia, Espanja, Kreikka ja muut etelän tuhlurivaltiot, omiiin kotitalouksiensa remontteihin ym.
        https://yle.fi/a/3-12406762

        Suomalaiset sosialitit ovat sitä mieltä, että kyse on ilmaisesta EU-rahasta. Siksi sitä voi hyvin hassata vaikka Sanna Mainin onnettomiin Työkanava eli Ryöstökanava -hankkeisiin, tai minne tahansa. Kun se on "täysin ilmaista EU-rahaa", niin ei ole sosialismitaloudessa niin tarkkaa.

        Käytetään 1,5 miljoonaa euroa, ja sillä saadaan 17 henkilölle lyhytaikainen työpaikka. Tämä on "sosialistisen talouspolitiikan työllistämistoimia" tällainen typeryys.

        Oletko sinä sitten sitä mieltä, että EU:lta ei pitäisi ottaa takaisin sitä mitä on saatavissa?

        Suomi ei ole vielä maksanut EU-pakettiin euroakaan. Eikä kukaan muukaan.

        Persuna ei kannattaisi kommentoida, kun älylliset lahjat eivät riitä edes totuudessa pysymiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demaripolitiikka on tuollaista, hyvä että edes 17 työllistettiin, olisi voinut mennä vielä huonomminkin.

        Nykyinen hallitus ei ole päässyt edes tuohon. Työttömiä on tullut tuhansittain lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menivät, koska nykyhallitus lakkautti homman nyt, kun alkukustannukset oli maksettu ja kiinnostus ja toimeksiannot alkoivat kasvaa. Muutoin se olisi saattanut vaikka olla hyödyllinen, mutta sehän ei sovi, että osittain työkyvyttömät työllistyisivät. Heitä pitää mieluummin ruoskia.

        Persut ovat tyhmyyden tiivistymä ja kokoomukselaiset suurin piirtein samanlaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä myös muistaa työkanavan perustamisen tausta. Sehän oli aikanaan demareiden ratkaisu työllisyysasteen nostamiseksi. Eli kun eivät halunneet tehdä oikeita (ikäviä) päätöksiä työllisyyden nostamiseksi, päättivät tehdä tempputyällistämistä sen sijaan.

        Hyvä, että lopetettiin.

        Mitä ikäviä päätöksiä olisi pitänyt tehdä? Työllisyys nousi ennätyskorkealle Marinin hallituksen aikana ilman niitäkin.

        Ei millään ikävillä päätöksillä ole koskaan työllistetty ketään.

        Ellei nyt sitten keskitysleirejä ja gulageja lasketa. Niissä kyllä työllistettiin ja päätökset olivat takuulla ikäviä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > EU rahoitti työkanavaa 10 miljoonalla, josta on köytetty 1,5 miljoonaa.

        Hehe, sosialistien mukaan ilmaista rahaa saatiin taas EU:lta.

        Tuossahan on kyse siitä 2021 sovitusta EU-pelastuspaketista, jonne Suomi maksoi 6 miljardia, ja sai siitä takaisin EU:lta 2,5 miljardia. Loput 3,5 miljardia käyttivät Italia, Espanja, Kreikka ja muut etelän tuhlurivaltiot, omiiin kotitalouksiensa remontteihin ym.
        https://yle.fi/a/3-12406762

        Suomalaiset sosialitit ovat sitä mieltä, että kyse on ilmaisesta EU-rahasta. Siksi sitä voi hyvin hassata vaikka Sanna Mainin onnettomiin Työkanava eli Ryöstökanava -hankkeisiin, tai minne tahansa. Kun se on "täysin ilmaista EU-rahaa", niin ei ole sosialismitaloudessa niin tarkkaa.

        Käytetään 1,5 miljoonaa euroa, ja sillä saadaan 17 henkilölle lyhytaikainen työpaikka. Tämä on "sosialistisen talouspolitiikan työllistämistoimia" tällainen typeryys.

        täyttä passsskaa kirjoittelet, Suomi ei ole maksanut centtiäkään EU pelastuspakettiin. Maksut alkavat vuonn 2028 ja ovat noin 200 miljonaa euroa jäsenmaksukorotuksina.
        Persu puhuu aina passsskaa

    • Anonyymi

      Mitä yrittäminen oikeasti on? Nuorena yrittäjänä huomasin, että yrittäjillä on aina omia suosikkipoliitikkoja Kokoomuksessa, joiden kanssa he puhuvat yrittäjien ongelmista. Kokoomuksen poliitikot olivat ennen parhaita talousasiantuntijoita. Yrittäjien sudenkuoppa on remontin tekeminen, koska remontti on niin kallis investointi ja yritysten konkurssit johtuvat lähes aina remontin tekemisestä. Yrittäjät ovat aina niin ahtaalla ja kun yrittäjä tekee remonttia, niin yrittäjäkin saa siitintä peräsuoleen. Aina ei saa. Se on kapitalistisen kansan pelin henki, että rikkaat laitetaan kärsimään. Epäsuosiosta ainakin.

      Sitten tuli Sanna Marinin ikäinen sukupolvi, jonka mukaan remonttia tekemällä saa lisää liikevoittoa eli tuottoa yritykselle. Konkurssi siitä tulee. Ihme, ettei valtio ole vielä tehnyt konkurssia.

      • Anonyymi

        Oletko sinä joskus yrittänyt jotain muutakin kuin yrittänyt vaikuttaa itseäsi näppärämmälle?

        Kirjoituksesi oli kai käännetty googlella, koska siinä ei suomeksi ole mitään järkeä.

        Tosin eihän missään ole joka tulee Venäjältä, persuista tai yleensä oikealta.

      • Anonyymi

        Kokoomus ei ole ikinä tiennyt kansan mielipidettä vaan työntänyt omia juttujaan kansalle pilaaman sen elämän. Yrittämin on yksi asia jota se tyrkyttää vaikka se ei mitään auta kun pitäisi osata jotain ja pystyä tekemään itse työtä. On aika huvittavaa katsella tätä touhuamista jolla työt on hetkessä hävitettry Suomesta muuttamalla raha velaksi. Sopii hyvin kommunisteille ja mafialle. Tätähän on toteutettu Italiassa pitkin perintein. Sieltä se siirrettiin EUn ja EKPn piiriin jättirlvytyksen nimellä josta syntyi nykyinen talouslasma velkoineen ja inflaatioineen tuhomaan elämämme lopullisesti.

    • Anonyymi

      Marinia kiinnostaa tähteys. Eivät suinkaan köyhät ja menestystä vailla olevat.

      • Anonyymi

        Toista se on Purralla. Hän tietää itsekin, ettei hänestä ole tähdeksi, eikä oikein edes ihmiseksi, joten häntä köyhät ja heikot kiinnostavat kyllä, uhreina ilkeydelleen ja häviäjän vihalleen.

    • Anonyymi

      Monia vastaavia työllistämisprojekteja on ollut ennen Marinin hallitustakin.

      • Anonyymi

        Marin laittoi överiksi ja mahdollisimman kalliilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin laittoi överiksi ja mahdollisimman kalliilla.

        Ei todellakaan.

      • Anonyymi

        Muuhunhan puolueet ei pystykään. Puhutaan vaan sylki suussa . Ja kansa vain tyhmistyy.

    • Anonyymi

      Nyt ei tueta enää velkarahalla Ukrainan sotaa, ja se näkyy nyt meidän kaikkien kukkaroissa.

      • Anonyymi

        Tulihan se sieltä. Harashoo, tavarits.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulihan se sieltä. Harashoo, tavarits.

        Joo mutta sotaa tuetaan säästäjien rahoilla eikä veloilla. Lelallisethan hyötyvät vieläkin eniten inflaatiosta koska säästökorko on edelleem nolla ja inflaatio ties mikä. Samaa petkutusta oli hallitus mistä kulloinkin. Oikeistohan nyt maksattaa köyhien velat puhumatta mitään koko asiasta. Tää on nsuomalaista kommunismia., Jos on rahaa pankissa niin saa maksaa kaikien itse ja moninkertaisesti Rahat hupenee automaattisesti tililtä kaupunkien kerrostalojen velkojen maksuihin ja itse asuu parin tonnin mökissä rahoittamassa tätä ilveilyä.

    • Anonyymi

      Sosset ei vaan osaa.

    • Anonyymi

      Hyvin se unohti arvonsa.....

    • Anonyymi

      Kaksi vuotta oli aikaa harjoitella ja 1,5 milj. käytettävissä.
      Mitä saatiin aikaan? Korkeapalkkaiset kaverit johtajiksi.

    • Anonyymi

      Sinne meni rahat....

    • Anonyymi

      no, upeesti sdp osaajat hoiti homman omiin taskuihinsa

      • Anonyymi

        Kaikki eduskuntapuolueet olivat mukana ja hyötyivät siitä osansa paikkojen mukaan. Eduskunta on pelannut vaalirahaa itselleen jo vuosikymmeniä mm Fortumin osakkeilla,jopa viime vuonnakin miljoonan vaikka Fortum teki pelkkää persnettoa ja aiheutti sähkön hinnan järkyttävän nousun. Oikeaa sisäpiirin bisnestä jonka nimi on korruptio. Soipii hyvin suomalaiseen suoraselkäiseen poliotiikkaan kun seuraavaksi voidaan btaas sanoa ettei korruptio Suomessa ole lainkaan.

    • Anonyymi

      Johtajat olivat varmaan tyytyväisiä tuosta projektista, siinä tuskin työt hartioita paljon rasitti.

    • Anonyymi

      Ei saa pilkata. Tytöt panivat parastaan. Eihän sitä nyt voi ihan kaikkea osata, esimerkiski maan johtamista; ylintä toimeenpanovaltaa käyttävien pääasioitahan olivat intersektionaalinen feminismi, patriarkaaisen, perheinstituution tuhoaminen, ahdistavien terveen järjen kahleiden katkominen, kristinuskon kriminalisointi, ja monet monet muut ideologisesti korkeatasoiset ja lennokkaat agendat ja missiot.

    • Anonyymi

      Ilotalo preerialla miinoja siivotaan

    • Anonyymi

      Toverit työllistää rahaa paloi iloisesti

      • Anonyymi

        Sinä se jaksat yksinpuheluasi. Toivottavasti siitä edes maksetaan, edes ruplina, ellei wc-paperia enää ole.

    • Anonyymi

      Työkanava oli jo alun alkaenkin täysin absoluuttisen pystyyn kuolleena syntynyt ajatus.

      Miksi?

      Koska sen toiminnan tavoitteena oli työllistää vajaatyökykyisiä MUTTA valtiolla ei ole sellaisia oikeuksia että alettaisiin tuomaroimaan työttömiä vajaatyökykyisiksi.

      Edelleenkin työpaikat on saatava aikaan ihan normaalisti työmarkkinoilla neuvotellen, ja valtion on varmistettava se että sitä neuvotteluhalua löytyy riittävästi elinkeinoelämästä.

      Mitä huonommin valtio hoitaa hommansa suomalaisen työn kysyntään ja tarvittaviin investointimääriin liittyen, sitä enemmän tulee tällaisia Työkanava Oy:n kaltaisia typeriä ideoita.

      Työtä joko tehdään tai sitten sitä ei tehdä, ja silloin kun työtä tehdään, silloin siitä maksetaan kuten on sovittu.

      Tällaiset tavoitteet jossa luokitellaan kansaa työmarkkinoilla huonommiksi kuin muut täysin hatusta vedetyillä perusteilla, ja sitten kuvitellaan että he kaikki menevät tekemään halpatyötä johonkin työkanaviin, ei kestä edes oikeusjärjestelmän tarkastelua.

      Työntäkää jo lopultakin ne fasisminne ihan takaisin sinne mihin aurinko ei edelleenkään paista, rahat verotuksella ja menoleikkauksilla takaisin työmarkkinoille tarvittavia uusia työpaikkoja rahoittamaan sellaisilla summilla kuin kuuluukin. Ei ole halpatyötä tarjolla muualla kuin halpamaissa, viekää työkanavat halpamaihin.

    • Anonyymi

      Satosen Singaporen malli nyt viimeisin aivopieru työttömyysvakuutusmaksua korottamalla. Asiaa selvittää kommari-Lindström.

      Tämä on nyt ajossa.

      Suomen vankilat ovat jo täpötäynnä, ja hallituksen uudistukset tuovat niihin satoja vankeja lisää.

      Ruotsissa on työllistetty etupäässä vammaisia, nuppia kohti kustannus on 25 te/v.

      URPON JA PURRAN NATSIGULAGISSA MAKUUTTAMINEN MAKSAA YHTEISKUNNALLE 100 TE/PÄÄ. TÄMÄN SAKKOVANKIEN KIUSAUSAIVOPIERUN JÄRJETTÖMYYS ON SAMAA LUOKKAA, MUTTA

      ***KUNNAT EIVÄT JÄRJESTÄ LAIN MUKAISTA VELVOITETYÖTÄ EDELLEENKÄÄN. SIINÄ EI AUTA LINDSTRÖMIN SEPUSTUKSET UUNIN PANKOLTANSA!

      • Anonyymi

        Satosen sparraaja on ollut Singaporessa luopiokommunisti Sund.

      • Anonyymi

        Niin se ongelma syntyy poliitikolle siitä, kun hän ei ymmärrä sitä tosiasiaa että niin Suomessa kuin monissa muissakin länsimaissa se on kansa ja kansalaiset itse, jotka tekee kaikki päätökset siitä, mitä työtä tehdään ja millä ehdoilla tehdään. Asia perustuu lakiin, ja valtion on lain mukaisesti tuo oikeus kansalaisille tunnustettava (ja hoidettava myös toimet vastaavasti em. lakia kunnoittaen).

        Poliitikot Suomessa luulee, että ay-liike ja elinkeinoelämä ensin yksinoikeudella päättää työpaikat ja elinkeinot itselleen ja siitä joukosta työnnetään satoja tuhansia suomalaisia ulos tuolileikkien merkeissä, poliitikot kuvittelee että tuolileikeissä ulos ajetuilta olisi lakiin perustuva oikeudet poistuneet.

        Ei ole oikeudet poistuneet mihinkään, vaan edellytetään, että valtio laittaa - omien toimiensa ohessa - em. ay-liikeläisiin ja elinkeinoelämäläisiin vauhtia riittävän kovilla otteilla jotta uudet työpaikat alkaa syntymään. Keinoja on, verotuksesta alkaen.

    • Anonyymi

      Höpsistä taas. Kannattaa tutustua aiheeseen ennenkuin tekee avauksen. Muuten käy kuten nyt on käynyt. Tulee niin runsaasti virheitä juttuun, ettei se enää ole uskottava.
      Tämä valtion omistama firma toimii edelleen, mutta on vielä kohtalaisen alkuvaiheessaan.
      Työkanava työllistää vajaatyökykyisiä henkilöitä yrityksiin kuntoutuksen jälkeen. Tämä on arvokas lisä työllisyyden hoitamisessa.
      Työkanava ei ole käyttänyt toimintaansa valtion varoja, vaan EU:n myöntämiä varoja.

      • Anonyymi

        Edelleenkin, joku tekee päätöksen vajaatyökykyisyydestä, josta tulee aivan varmasti riita-asia käräjäoikeuteen jos valtion rahoittama toimija alkaa käytännössä invalidisoimaan omilla toimillaan työmarkkinoille kuuluvia kansalaisia.

        Vapaaehtoisesti itsensä vajaatyökykyiseksi julistavia työkykyisiä työttömiä puolestaan on perin vähän.

        Sopii olla melko tarkkana tuon työkanava-virityksen kanssa, siinä aletaan varsin helposti tallomaan kansalaisille kuuluvien oikeuksien yli niin että heilahtaa. Tätä oikeuksien mitätöimistä on harjoitettu eri muodoissaan eri valtioissa aina kun on haluttu laittaa ns. kansa kyykkyyn sortotoimien avulla.

    • Anonyymi

      Älä nyt kehtaa valehdella.

    • Anonyymi

      Kovin myöhään huomasit asian.Jäitkö ehkä paitsi noista rahoista jotka kupattiin säästäjiltä eikä veronmaksajilta kuten virheellisesti puhutaan.Mitään et ole vuosiin ja vuosikymmeniin huutanut noista elvytysrahoista jotka on varastettu säästältä,yhteensä satoja miljardeja ja myös muiden hallitusten toimesta. Ehkä et ymmärräkään tuon huijauyksen ydintä jolla on rahaa siirretty kaikienkarvaisten luusereiden taskuihin pullottamaan erilaisten valheiden kustannuksella. Tärkein piirre niissä on ollut juuri lapsia ja uskovaisia koskettava sanoma ympäristön tuhoamisesta joka onkin tällä keinoin onnistunut enemmän kuin koskaan. Kateus siitä että jää ulkopuolelle kuitenkin antoi potkua ajattelun leviämiseen pitkään jatkuneen topi,ettomuuden tilassa. Säästäjät toki saivat osansa hyvästä jos voidaan järri.imflaatiota jostain kiittää. nyt kyllä useimmat käsittää sen ahneuden joka politiikassa toimii9 ja aiheuttaa ongelmat. Mutta Suomen Pankki ei mistään välitä vaan jatkaa peliään noikean rahan ja työn tuhoamisessa vanhaan tapaan.

    • Anonyymi

      Työpaikkoja on järjestettävä innokkaalle nuorisolle, se on hyvä asia.

    • Anonyymi

      Singaporen malli olisi taas uusi kiky, mutta eihän persuministerit ymmärrä mitään näistä. Oli se Purralle helppo päästellä kikystä valeita vaaleissa.

    • Anonyymi

      Toverit saivat jäsenkortti työllisyyttä

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      596
      16378
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      48
      14658
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      375
      9254
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      45
      5259
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      11
      4502
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      171
      3009
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      111
      1810
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      57
      1339
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      90
      1245
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      41
      1227
    Aihe