SAK ja SDP haluavat Suomesta kehitysmaan

21286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

SAK ainakin on viime aikoina tehnyt kaikkensa sen eteen.

Äänestä
  • Kyllä SDP on hyvin auttanut.

    Äänestä

Venezuela oli Sannan ihannemaa. Sitä kohti siirryttiin,

Äänestä
  • Kyllä Kuuba ja Pohjois-Korea ovat myös saman ideologian helmiä. Niissä maissa talous kukoistaa Sannan oppien mukaan.

    Äänestä

Väärin. Juuri eilen oli lehdissä yhden todella Suomen bisneselämän ja talouden tuntevan tyypin arvio nykyhallituksen toimista ja hänen kommenttinsa mukaan hallituksen toimet ajaa maamme Argentiinan tielle joka oli aikanaan loistavasti menestyvä varakas valtio, mutta kun tietty poliittinen suunta aiheutti ettei ulkomaiset yritykset ja jopa oman maan yritykset eivät uskaltaneet investoida Argentiinaan, niin nyt koko maa on todella kurjassa tilassa. Sama on tilanne nyt myös meillä. Neste vei jalostamonsa muualle ja yksikään ulkomainen yritys ei lähde tänne, koska hallitukset eivät pysty näyttämään järkevää suuntaa ja päätökset poukkoilevat laidasta toiseen.
Esimerkkinä Sote joka oli saatu vihdoin luotua kymmenien vuosien jälkeen, niin Kokoomus ja Persut alkavat sitä purkamaan välittömästi, vaikka jokainen Sotentunteva asiantuntija sanoo, että nuo säästötoimet tulevat todella kalliiksi tulevaisuudessa ja palvelut ovat todella heikot.

Äänestä
  • SOTE ehkä periaatteessa hyväkin idea kunhan olisi pidetty huolta sen talouden säästöhausta joka kaiketi se ensimmäinen idea oli!

    Nykyinen keväisen linnun aikaansaama sosialistisote kun vain lisää kustannusta entisestään. Ainakin johtoportaista pitää karsia, alueiden määrää piotää pienentää, jotta saadaan rahaa hoitohenkilökunnankin lisäämiseen.

    Nythän sosialistiseen tyyliin perustyerttiin mahdollisimman monta piiriä jotta saadaan kunnostuneille poliitikoille työpaikkoja isolla palkalla. Kyllä se noin 7 piiriä riittäisi ja samalla päästäisiin eroon suuresta joukosta politiikan joutoväkeä, joka ei tippaakaan paranna hoitotasoa mutta rahat ne vievät.

    Äänestä

Demarien talousguru Matias Mäkynen on jo aiemmin sanonut, että velat voi jättää maksamatta.

Äänestä
  • Minkälaista elämä olisi Persulandiassa?

    Vastaukseni on Jarkko Laineen kirjan nimi:
    "Kuin Ruumissatto"

    Äänestä

  • FlyFish kirjoitti:

    Minkälaista elämä olisi Persulandiassa?

    Vastaukseni on Jarkko Laineen kirjan nimi:
    "Kuin Ruumissatto"

    Tuonkin onnistuit kirjoittamaan väärin, mutta eipä sulla olekaan aivotoimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tuonkin onnistuit kirjoittamaan väärin, mutta eipä sulla olekaan aivotoimintaa.

    Kirjoitin kieliopillisesti oikein kuten myös sen verran yksinkertaisesti
    että Tyhymäki ymmärtää.

    Äänestä

Sinä siis päätit tarttua osuuteen jossa henkilö kirjoittaa yhtä ja sitten heti perään päinvastaista.

Äänestä
  • "Anonyymi
    2024-05-06 13:02:44
    Kyllä Kuuba ja Pohjois-Korea ovat myös saman ideologian helmiä. Niissä maissa talous kukoistaa Sannan oppien mukaan"

    Kommentoin tuota ylläolevaa kirjoitusta.
    Eikö olis saanut ?

    Äänestä

  • FlyFish kirjoitti:

    "Anonyymi
    2024-05-06 13:02:44
    Kyllä Kuuba ja Pohjois-Korea ovat myös saman ideologian helmiä. Niissä maissa talous kukoistaa Sannan oppien mukaan"

    Kommentoin tuota ylläolevaa kirjoitusta.
    Eikö olis saanut ?

    Se arvostelu taisi eniten osua ilmaisuusi "Ruumissatto", se kun ei oikein suoraan herätä mielikuvia siitä mitä sillä tarkoitat, vaikka fiksumpihan näkee siinä kirjoitusvirheen!

    Oikoluku, joka itseltäkin ajoin unohtuu, on hyödyllinen apuväline kirjoitettaessa!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Se arvostelu taisi eniten osua ilmaisuusi "Ruumissatto", se kun ei oikein suoraan herätä mielikuvia siitä mitä sillä tarkoitat, vaikka fiksumpihan näkee siinä kirjoitusvirheen!

    Oikoluku, joka itseltäkin ajoin unohtuu, on hyödyllinen apuväline kirjoitettaessa!

    Aha niinpä oliki.
    Nyt vasta hokasin. Kiitän.

    Miten sitä oikolukua käytetään ?

    Äänestä

  • FlyFish kirjoitti:

    Aha niinpä oliki.
    Nyt vasta hokasin. Kiitän.

    Miten sitä oikolukua käytetään ?

    "YXKAXEX
    2024-05-06 16:17:09"
    -------------
    Löysinkin sen pitää vaan varmaa ehkä käyttää kirjakieltä

    Äänestä

  • FlyFish kirjoitti:

    Aha niinpä oliki.
    Nyt vasta hokasin. Kiitän.

    Miten sitä oikolukua käytetään ?

    Minä luen itse jos mistan! (mistan = muistan!)

    Äänestä

SAK:n ja SDP:n masinoimat lakot olivat juuri askel tuohon suuntaan. Pohjolan Japani onkin pian Argenttiina.

Äänestä
  • Näin se on. Tulen juuri hallituksen kokouksesta, jossa päätettiin yhtiön tuotannollisesta investoinneista Tanskassa sijaitsevaan konsernin tehtaaseen. Alkuperäinen valmistelu perustui sijainniltaan Suomen tehtaaseen.
    Turhaa on vääntää tarinaa, että lakkoalttius ja erityisesti AKT:n toimet eivät vaikuttaisi investointipäätöksiin.
    SAK/SDP toimii yhteiskunnan tuella sabotöörinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Näin se on. Tulen juuri hallituksen kokouksesta, jossa päätettiin yhtiön tuotannollisesta investoinneista Tanskassa sijaitsevaan konsernin tehtaaseen. Alkuperäinen valmistelu perustui sijainniltaan Suomen tehtaaseen.
    Turhaa on vääntää tarinaa, että lakkoalttius ja erityisesti AKT:n toimet eivät vaikuttaisi investointipäätöksiin.
    SAK/SDP toimii yhteiskunnan tuella sabotöörinä.

    Sitä narratiivia SAK ja SDP levittävät. Jotkut jopa uskovat.

    Äänestä

ovat jo osittain tehneetkin.

Äänestä

Argentiinassakin yksi nainen sai paljon vahinkoa aikaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Siihen suuntaan toimet viittaavat.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/peter-seligsonilta-varoitus-suomelle-karu-kohtalo-odottaa/7f589f50-75a8-4a00-9393-ab6206d0e94f

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu