1. Kauanko kesti päästä mangneettikuvaan?
2. Kauanko kesti päästä leikkaukseen?
3. Miten pitkä oli sairaslomanne?
4. Paraniko elämänlaatunne?
5. Jatkatteko samassa työssänne?
Ja vielä jos ilmaisisitte paikkakunnan.
2. Kauanko kesti päästä leikkaukseen?
3. Miten pitkä oli sairaslomanne?
4. Paraniko elämänlaatunne?
5. Jatkatteko samassa työssänne?
Ja vielä jos ilmaisisitte paikkakunnan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja vielä:
6. Miten työnantajanne on suhtautunut ko. sairauteen ja sen jälkeiseen elämään?
Juu, tärkee asia.
Siis täsmennän vielä: olen helsingin kaupungin palveluksessa ollut siitä saakka kun tulin Hesaan -89. Hoitoala siis. Synnytys -94, paluu töihin -96. Ja ajatus:"eihän tän tällasta pitäny olla", vuosi meni että sain joitain lääkkeitä kokeilla, jos se pysys kurissa niin. Mobicin muistan, oli kai myös Rivatril, Sirdalud 2 mg -en enää muista.
Vuoden kuluttua oltua kohtalaisen paljon sairaslomilla tyterv.lääkäri kirjoitti lähetteen röntgeniin ja fysiatrille. Todettiin kulumaa ja liukumaa L4-5 välissä, jotain 3 mm.
Fysiatri antoi valoa ja uutta tietoa. Toinen jalka hieman toista lyhyempi, rasittaa tietty lannerankaa.
Entistä työtä. Sattumoisin välähdys työterv.lriltä: etsittiin hoitotyön tekijöitä tutkimukseen, jota teki eräs kir.slan fysiatri...
Ryhmä kahdenlaisessa hoidossa: toinen sai fys.ter. hoitoja:sähköö, ultraa, hierontaa...
Olin mäkin yhen lähetteen saanu fys.ter.-syvälämpöhoitoon. Ja arpoen ratkotiin. Mun veto antoi mulle paikan toiseen ryhmään, joka sai yksilöllisiä kuntosaliharjotteita, siis lihasvoiman hakua yksilöidysti vian huomioon ottaen. Tää oli hyvä juttu ja kantoi mua kolmiesen vuotta, mutta eipä sl:t justiin vähenneet.
Mutta tää fysiatri sano, että oon ehdottomasti liian raskaassa työssä selkääni nähden, joten hän kirjoitti suosituksen kevennettyyn työhön. Jonka vein työnantajalle. Se sai ylihoitajassa aikaan sen, että yritettiin omassa sairaalassa hakea muuta työtä...olin neuvonnassa, päiväsairaalassa, askartelussa...ja lopulta vielä tyäkokeilussa sos.toimistossa. Sit jäin tyhjän päälle kesäloman jälkeen. Mut uudelleensijoittaja oli hakenu mulle sossusta paikkaa ja kiinnostuin tietty, aloittaa uudessa paikassa - onhan se tilaisuus, johon kaikki ei työnsä aikana pääse. Olinko mä vuoden verran siinä, mut tehtävä oli jokseenkin turhauttava kun terveysviraston kanssa oltiin samassa talossa ja ne piti niin tarkasti omat linjansa - me sossussa oltais joustettu kyllä.
No, minä menin syksyllä lyhyeksi ajaksi päiväkotiin isojen ryhmään, mutta mitäs siitä olis tullu...ent. työantaja vaan kirjotti virkavapaata, kun ei mua terveydellisistä syistä saanu irtikään sanoo (tää on stadin paöveluksessa hyvä asia). Sitten järkkäsin itseni perhetyöhön, jossa olinkin kolmatta vuotta.
Organisaatiouudistus teki lähtemisen pakolliseksi, eivät uskaltaneet vakinaistaa mua, vaikka olin tehnyt samoja hommia kuin muutkin, viikonloppua, iltaa, myös vanuksia ja vammasia kotikäynneillä.
Terv.viraston henkilöstöpäällikkö oli mun tukipilarini: hännen kanssa täytettin parit hakemukset. Olin kuntoutuksessakin silloin, mutta pääsin sossuun takaisin, eri alueelle vaan.
Tässä välissä oli menny noin 8 vuotta ja olin leikkausjonossa, kun sijaisuuteni muuttui vakinaiseksi tehtäväksi - olen iloinen! Minulla on paikka minne palata toipumiseni jälkeen.
Olen nyt pari kk vielä sl:lla, mutta toiveikas ja tulevaisuuteen päin katselen. Lapsiluku jäi yhteen, mutta varsin. työ oman itseni kanssa alkaa vasta sl:n jälkeen. Se on lopunikäinen kakku se. Elämäntaparemontti! Kesää kaikille!
vastaukset esittämiisi kysymyksiin:
1.eka magneettikuva otettiin selästä 2001, toinen 2004
2.leikattiin muutama vko sitten,luudutus
3.sairaslomaa 3 kk, minimi. sitten tsekkaus
seuranta jatkuu 2 vuotta, toivottavasti vain 1/2 vuoden välein (tiheämpi seuranta olis jo vaikeuksia toipumisessa)
4.siis tottakai leikkaushaavakipua oli us. viikon, sitten tuntu että sinne jäi tän tytön särky..mut yöt kääntymisineen kyljeltä toiselle vaikeita..tässäkin helpottanut ajan mittaan..
toivon, että elämänlaatu paranee. enhän muuten olis menny siihen. ennen leikkausta tilanne oli se että kävin kyllä töissä, mutta särkylääketä meni siihen malliin, että aloin pelätä riippuvuutta ja vatsani puolesta myös, miten se kestää kaameet määrät vahvaa huumelääkettä ja buranaa
5.olen siitä onnellinen, että saan sairiksen jälkeen palata omaan työhöni. Tausta kuitenkin on tämä: ennen tätä paikkaa kokeilin 7 eri työyhteisöä ja työtä, siin kun lääkäri teki määräyksen etsiä kevyempää työtä (olin hoitsuna sairaalassa, 2-vuorotyötä ja vuodepotilaitakin käänneltiin, nosteltiin, pestiin
jopa itsenäisesti...lopulta mun hermo ei kestänykään jatkuvaa särkyä mikä työstä seuras ja kävihän se voimille aina jättää raskaammat hommat muille - eihän ne siitä tykänny ja sai kyllä osakseen monenlaista kohteluu..naiset osaa olla pirullisia...onneksi nyk. työyhteisössä on jokunen mieskin!
Helsinkiläinen v. 89, kasvut ja kaverit itä-Suomesta. Töiden perässä oli tultava.
mitäs galluppilainen itse?