Suomen pitäisi alkaa panostamaan matkailuun

Ilmaston lämpiämiseen liittyy hyvin kiinteesti erilaiset sään ääri-ilmiöt. Keskisessä Euroopassa on ollut hyvin kuumia ja jopa vaarallisia ajanjaksoja ilmaston lämpiämisen vuoksi. Ihmiset ikääntyy ja he eivät kestä kuumuttaa samoin, kuin nuoremmat. On päivän selvää, että nämä hyvin toimeentulevat iäkkäät vanhukset haluavat lähteä viileään Pohjolaan selviytymään oman kotimaansa lämpöaalloista ja luonnon katastrofeista. Meidän pitää olla valmiina ottamaan heidät (siis heidän rahansa) vastaan. Palveluita etenkin matkailua pitää pystyä järjestämään niin yhden tähden, kuin 5 tähdenkin tasoisesti.

Ihan varmasti ihmisiä alkaa jossain vaiheessa tulla pilvin pimein meille Suomeen tuomaan rahansa. Meidän vaan pitää olla valmiina ja alkaa markkinoimaan etenkin keskiseen Eurooppaan hienoa viileähköä ilmastoamme, puhdasta luontoamme ja ainutlaatuisia mahdollisuuksia harrastaa ikäihmisenäkin vaikka mitä. Markkinoinnin pitää olla agressiivistä ja tuoda selvästi maamme hyviä puolia esiin.

Miettikääpä, kuinka hassusti kaikki kääntyy päälaelleen. Matkatoimistot myyvät, kuin häkää aurinkomatkoja milloin mihinkin. Nyt se kääntyisi niin, että me myydään viileää puhdasta ilmaa iäkkäille ulkomaalaisille ihmisille. Valtio voisi hakea vaikka EU-rahoitusta matkailualan yrittämisestä kiinnostuneille pienyrittäjille. Mikä estäisi vaikkapa keskisen Euroopan sairaanhoitoviranomaisia passittamasta kuumuudesta kärsiviä vanhuksia meille hoitoon (vilvoittelemaan).

Rahaa me kaikki tarvitaan, joten tuossa on toteutumiskelpoista ideaa niille, ketkä pystyvät tuollaista toimintaa harjoittamaan. Markkinointi on kaiken A ja O.
9101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin. Nykin huhtikuu oli ennätyskuuma. Ainakin jos uutisointiin on uskominen. Yyterissä olisi ollut paljon auringonpalvojia, kuumalla säällä siellä on mukava olla pulikoimassa.

Äänestä
  • Oli kyllä mukava käyskennellä Yyterissä pelkät uikkarit jalassa, nyt huhtikuussa.

    Äänestä

Ei koko euroopas ole ongelmaa jos meillä uutisoidaan Espanjan kuumista helteistä.Eikä suures maassa välttämättä oo mikää huono tilanne osassa vuoristoaki voi olla.Sitten onko muualla ihmiset lykkäämäs rahaa ulkomaanmatkoihin nyt kun moni tarvii sitä itse ja onko matkailu pelkästään tuottavaa.

Äänestä
  • Ranskassa ja Saksassa on ollut paljon ongelmia muuttuvan ilmaston takia.

    Ei kaikilta olet rahat kaput. Kyllä on paljon etenkin ikäihmisiä keillä rahaa on jemmassa pahan päivän varalle. Ikäihmisillä on paljon sydänsairauksia ja he eivät kestä kuumuutta. Mikäpäs sen parempi käyttökohde voi olla säästössä oleville rahoille, kuin terveydestään huolehtiminen.

    Äänestä

Lapin hurma päättyy ainakin siihen kun turistia tulee liikaa.Kaukana erämaan rauhasta.

Äänestä

ei tähän ihmisoikeuksia rikkovaan tyrannimaahan kukaan halua tulla. Ainakaan niinkauan kuin pääpiru orpon hallitus on olemassa.

Äänestä

Suomi on aina panostanut matkailuun. Ongelmana on että ihmiset ovat maailmalla tottuneet parempaan. Hinta, palvelutaso ja tarjonta eivät kohtaa. Se mikä meille on "ihmeellistä" on monille muille ikävystyttävää.

Äänestä

Ei enään yhtään luontoa pilaama. Lentomatkailu saastuttaa

Äänestä

Turisteista ne ongelmat on tullut monessa maassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ilmaston lämpiämiseen liittyy hyvin kiinteesti erilaiset sään ääri-ilmiöt. Keskisessä Euroopassa on ollut hyvin kuumia ja jopa vaarallisia ajanjaksoja ilmaston lämpiämisen vuoksi. Ihmiset ikääntyy ja he eivät kestä kuumuttaa samoin, kuin nuoremmat. On päivän selvää, että nämä hyvin toimeentulevat iäkkäät vanhukset haluavat lähteä viileään Pohjolaan selviytymään oman kotimaansa lämpöaalloista ja luonnon katastrofeista. Meidän pitää olla valmiina ottamaan heidät (siis heidän rahansa) vastaan. Palveluita etenkin matkailua pitää pystyä järjestämään niin yhden tähden, kuin 5 tähdenkin tasoisesti.

Ihan varmasti ihmisiä alkaa jossain vaiheessa tulla pilvin pimein meille Suomeen tuomaan rahansa. Meidän vaan pitää olla valmiina ja alkaa markkinoimaan etenkin keskiseen Eurooppaan hienoa viileähköä ilmastoamme, puhdasta luontoamme ja ainutlaatuisia mahdollisuuksia harrastaa ikäihmisenäkin vaikka mitä. Markkinoinnin pitää olla agressiivistä ja tuoda selvästi maamme hyviä puolia esiin.

Miettikääpä, kuinka hassusti kaikki kääntyy päälaelleen. Matkatoimistot myyvät, kuin häkää aurinkomatkoja milloin mihinkin. Nyt se kääntyisi niin, että me myydään viileää puhdasta ilmaa iäkkäille ulkomaalaisille ihmisille. Valtio voisi hakea vaikka EU-rahoitusta matkailualan yrittämisestä kiinnostuneille pienyrittäjille. Mikä estäisi vaikkapa keskisen Euroopan sairaanhoitoviranomaisia passittamasta kuumuudesta kärsiviä vanhuksia meille hoitoon (vilvoittelemaan).

Rahaa me kaikki tarvitaan, joten tuossa on toteutumiskelpoista ideaa niille, ketkä pystyvät tuollaista toimintaa harjoittamaan. Markkinointi on kaiken A ja O.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu