Kokoomuksen käsikassarat kannatustomahduksessa

Persujen kannatus on sukeltanut alle 16 prosenttiin. Kokoomuksen kannatus ei laske samassa tahdissa, sillä hallitus tekee kokoomuspolitiikkaa, EK:n ohjauksessa. EK:n toimitusjohtajahan on entinen kokoomusministeri. Hallitus ei ole pettänyt kokoomuksen kannattajia, päinvastoin.

Persut sen sijaan on pettänyt valtaosan heitä äänestäneistä. Jos Purra olisi vaaleissa kertonut, että perussuomalaiset ottaa roolin kokoomuksen käsikassarana, ei persuilla olisi ollut kannatuksen puolesta mitään asiaa hallitukseen. Sen sijaan persut valehteli joka suuntaan, ja lupaili niin lakko-oikeuden säilyttämisen kuin pienituloisilta leikkaamatta jättämisen olevan agendallaan. Nämä lupauksensa petettiin käytännössä heti.
Vaikuttaa siltä, että persut ovat valmiita mihin tahansa, jotta saavat valtaa. Kokoomuksessa taputetaan käsiä, kun persut toteuttavat kaikki kokoomuksen toiveet kokoomuksen joutumatta likaamaan käsiään. Se näkyy kannatusluvuissakin.

Kun keskusta valitsee oletettavasti Antti Kaikkosen puheenjohtajaksi, keskusta ohittaa persut kannatuksessa. Persuilla ei nimittäin ole kohta valtavirtaa edustavaa kohderyhmää, vaan siitä näyttää tulleen laitaoikeistoryhmä, joka on kokoomuksen määräysvallassa.
70404
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Persujen romahdus on totaalinen,äänestäjien pettäminen ja kohut ei jää huomaamatta. nyt eu vaaleissa tulee kunnolla takkiin kun meppiehdokkaiksi on laitettu pahiten epäonnistuneet persut jotka ei kelpas enää päivänpolitiikkaan.

1Äänestä
  • Näin juuri, Persut on pettäneet äänestäjät kokonaan. Ei ne ole duunaripuolue, vaan äärioikeistoa. Kaikki vaalilupaukset on heitetty roskiin

    Äänestä

  • Joku Tynkkynenkin. Ei ymmärtänyt A studiossa yhtään mitään aiheista, joista keskusteltiin. Täydellinen tyhjäntoimittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Joku Tynkkynenkin. Ei ymmärtänyt A studiossa yhtään mitään aiheista, joista keskusteltiin. Täydellinen tyhjäntoimittaja

    Osaa se tiktokissa uhriutua.

    Äänestä

  • Minkälaiset jytkyn te sinimustat eurovaaleissa teette mitä luulet ap?

    Ei mutta hetkinen, ettehän te pääse edes ehdolle eurovaaleihin kun teidät roruopin julistajat potkittiin puoluerekisteristä pihalle. Pitäisiköhän sinun itkeä persujen perään suoli24 palstoilla mielipahasi purkamiseksi kun tuttisi on kuitenkin hukassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Joku Tynkkynenkin. Ei ymmärtänyt A studiossa yhtään mitään aiheista, joista keskusteltiin. Täydellinen tyhjäntoimittaja

    Tynkkysen ura alkoi, kun hän kakkasi housuunsa BB-talossa. Mies on siis sangen sopiva persujen kärkiehdokkaaksi EU-vaaleissa.

    https://www.is.fi/viihde/art-2000001026621.html

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Näin juuri, Persut on pettäneet äänestäjät kokonaan. Ei ne ole duunaripuolue, vaan äärioikeistoa. Kaikki vaalilupaukset on heitetty roskiin

    Jos persut ovat natseja kuten väität, miksi sinä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen niitä sitten vainoat ja maalitat suoli24:lla 24/7?? Kysymys mihin sinulta äärivasemmistolaiselta rotuoppia julistavalta mamuhalaajalta ei saa koskaan vastausta. 🤭🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Näin juuri, Persut on pettäneet äänestäjät kokonaan. Ei ne ole duunaripuolue, vaan äärioikeistoa. Kaikki vaalilupaukset on heitetty roskiin

    "Näin juuri, Persut on pettäneet äänestäjät kokonaan. "

    Sinunkin kannattaisi ennemminkin olla huolissasi oman puolueesi kannatusluvuista... valheilla ja vaalikoplauksilla kun ei pitkään vaaleissa pärjää.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tynkkysen ura alkoi, kun hän kakkasi housuunsa BB-talossa. Mies on siis sangen sopiva persujen kärkiehdokkaaksi EU-vaaleissa.

    https://www.is.fi/viihde/art-2000001026621.html

    Missä ne teidän sinimustien ehdokkaat eurovaaleissa piileskii?

    Ai niin, teidäthän potkittiin pihalle sieltäkin,,🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tynkkysen ura alkoi, kun hän kakkasi housuunsa BB-talossa. Mies on siis sangen sopiva persujen kärkiehdokkaaksi EU-vaaleissa.

    https://www.is.fi/viihde/art-2000001026621.html

    Ihan normi meininkiä persulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "Näin juuri, Persut on pettäneet äänestäjät kokonaan. "

    Sinunkin kannattaisi ennemminkin olla huolissasi oman puolueesi kannatusluvuista... valheilla ja vaalikoplauksilla kun ei pitkään vaaleissa pärjää.

    Gallup kyllä kertoo, missä puolueissa on syytä olla huolissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Näin juuri, Persut on pettäneet äänestäjät kokonaan. Ei ne ole duunaripuolue, vaan äärioikeistoa. Kaikki vaalilupaukset on heitetty roskiin

    Niin juu
    https://ylilauta.org/satunnainen/91CoN#post-Gr3iT

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tynkkysen ura alkoi, kun hän kakkasi housuunsa BB-talossa. Mies on siis sangen sopiva persujen kärkiehdokkaaksi EU-vaaleissa.

    https://www.is.fi/viihde/art-2000001026621.html

    Sanoo kakkatohtori Moktar.Gubta, kaikkien pajeettien ja partapoikien ottoisä.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ihan normi meininkiä persulle.

    Taitaa olla kaltaistesi vihervassarien mieluisaa puuhaa tuo eri perversioiden lomassa piehtaroimisesi-

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Osaa se tiktokissa uhriutua.

    Kävi BB talossa opiskelemassa miten hoidetaan seksi naisten kanssa. Ei oppinut kun turvautui ALANIN.

    Äänestä

Persujen politiikka on johtanut koko poliittisen kentän ja kansan polarisoitumiseen. Suomessa on nyt selkeimmin pitkiin aikoihin jako oikeistoblokkiin ja vihervasemmistoon. Tämä johtaa ennen muuta SDP:n kannatuksen kasvuun ihan Ruotsin mallin mukaisesti. Ruotsissa demarien kannatus on 34 %.

1Äänestä
  • Vai on se persujen vika sekin kun Marin jakoi Suomen kahteen poliittiseen leiriin vassareihin ja oikeistolaisiin rasistikorttien heilutteluineen vaalien voittamiseksi?

    ps. Kerrotko sinimustien somesaastevastaava miljoonanikki mielibidee kummassa edellisistä leireistä tanskan demarit istuu mamupolitiikan suhteen??

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Vai on se persujen vika sekin kun Marin jakoi Suomen kahteen poliittiseen leiriin vassareihin ja oikeistolaisiin rasistikorttien heilutteluineen vaalien voittamiseksi?

    ps. Kerrotko sinimustien somesaastevastaava miljoonanikki mielibidee kummassa edellisistä leireistä tanskan demarit istuu mamupolitiikan suhteen??

    Työmarkkinauudistus meni jo läpi mistä kiitos mm. Marinille demarien blokkaamisineen ulos Orpon hallituksesta. Mahtaa "ay mafiaa" lämmittää demarien kannatusnousu sen jälkeen kun huonot on jo housussa? Mikä irvokkainta vaalit voittaessaan se ei saa edes vesitettyä Orpon työmarkkinauudistuksia kepujen porvaripuolueena sen estäessä. Kepujen mokatessa ja suuresti hyppäämällä taas huulipunaan saadessaan kaiken haluamansa antaen vihervassarien lehmäkaupoissa vesittää persujen mamupolitiikan kiristykset Orpon hallituksessa. Millä kepu vajoaa taas n10%:n puolueeksi Kaikkosen saadessa kohta kepujen kannatuksen nousuun pelkästään sillä, että Saarikko hyppää syrjään (vihdoin ja viimein).

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Vai on se persujen vika sekin kun Marin jakoi Suomen kahteen poliittiseen leiriin vassareihin ja oikeistolaisiin rasistikorttien heilutteluineen vaalien voittamiseksi?

    ps. Kerrotko sinimustien somesaastevastaava miljoonanikki mielibidee kummassa edellisistä leireistä tanskan demarit istuu mamupolitiikan suhteen??

    "Demarit ovat käyneet vaalitaistoon samalla taktiikalla kuin Putin kävi aikoinaan Ukrainan kimppuun: natsin pelolla. Demarin vaaliälähdys kuuluu: “Ääni kokoomukselle on ääni äärioikeistolle.”"

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/27d33e48-569e-46af-8e44-0ff5bde9427c

    Kaikilta "unohtuu" taas kuinka jako vasureihin ja oikeistolaisiin pohjautuu pääasiassa maahanmuuton lieveilmiöihin. Esim. edellisestä Ruotsi jossa peli on jo menetetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    "Demarit ovat käyneet vaalitaistoon samalla taktiikalla kuin Putin kävi aikoinaan Ukrainan kimppuun: natsin pelolla. Demarin vaaliälähdys kuuluu: “Ääni kokoomukselle on ääni äärioikeistolle.”"

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/27d33e48-569e-46af-8e44-0ff5bde9427c

    "Ehkä toivoa silti on! Puolet persuista nimittäin harkitsee Eva Biaudet’n äänestämistä, jotta päästään viimein eroon tästä suvaitsevasta kiusankappaleesta." 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    "Demarit ovat käyneet vaalitaistoon samalla taktiikalla kuin Putin kävi aikoinaan Ukrainan kimppuun: natsin pelolla. Demarin vaaliälähdys kuuluu: “Ääni kokoomukselle on ääni äärioikeistolle.”"

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/27d33e48-569e-46af-8e44-0ff5bde9427c

    Hyvin onnistuikin Lindtman natsikortin heiluttelussaan vihreiden ja vassarien menettäessä kannattajiaan edellisille.

    Kannatushuippu (SDP) ajankohtaan missä työmarkkinauudistukset meni juuri läpi. 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Vai on se persujen vika sekin kun Marin jakoi Suomen kahteen poliittiseen leiriin vassareihin ja oikeistolaisiin rasistikorttien heilutteluineen vaalien voittamiseksi?

    ps. Kerrotko sinimustien somesaastevastaava miljoonanikki mielibidee kummassa edellisistä leireistä tanskan demarit istuu mamupolitiikan suhteen??

    Suomen persujen diggailijoita Tanskan demarit eli ääripää Suomen demarien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Vai on se persujen vika sekin kun Marin jakoi Suomen kahteen poliittiseen leiriin vassareihin ja oikeistolaisiin rasistikorttien heilutteluineen vaalien voittamiseksi?

    ps. Kerrotko sinimustien somesaastevastaava miljoonanikki mielibidee kummassa edellisistä leireistä tanskan demarit istuu mamupolitiikan suhteen??

    Ja näin persu projisoi oman puolueensa vastakkainasettelun tuloksen pahimman poliittisen vihollisensa niskoille!

    Eikös Purra todennut ensimmäisenä, ettei PS lähde Marinin vetämän SDP:n kanssa samaan hallitukseen? Mitä rasismikortin heiluttelua on muka se, kun persut itse ovat räkineet rasistisia lausuntojaan eetteriin?

    Kaadahan siis itsellesi vaan, valehteleva oikeistopopulisti!

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    "Demarit ovat käyneet vaalitaistoon samalla taktiikalla kuin Putin kävi aikoinaan Ukrainan kimppuun: natsin pelolla. Demarin vaaliälähdys kuuluu: “Ääni kokoomukselle on ääni äärioikeistolle.”"

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/27d33e48-569e-46af-8e44-0ff5bde9427c

    No onkos tuo ihme, kun Turkkilan muija on kirjoituksen takana? Ääni Kokoomukselle on todella sama, kun antaisi äänensä äärioikeistolle, koska mistään muualta Kokoomus ei enää saa tukea omalle eliitinrikastamispolitiikalleen.

    Äänestä

  • Ei persujen politiikka, vaan persujen vastustajien politiikka saa aikaan tuon polarisoitumisen.

    Persujen vastustus keskittyy vihervasemmiston kolmeen puolueeseen, joille ei edellisten eduskuntavaalien tulos ja sen mukainen hallituskokoonpano kelpaa. Demokratiaa halveksuen nuo puolueet ovat lietsoneet vastakkainasettelua, jonka tukijaksi ovat saaneet valjastettua ulkoparlamentaarisia voimia ay-liikkeen muodossa. Keskusta keikkuu mukana vaikka tietää hyvin olevansa totaalisesti väärässä.

    Vaikka äärivasemmistolaisena MPP iloitsee demarien gallupnoususta, ei vihervasemmiston johtaman opposition kannatus kuitenkaan kovin merkittävästi ole gallupeissa noussut, nytkin uusimmassa julkistuksessa niin Keskusta, Vasemmistoliitto kuin Vihreät ovat miinuksella, joten ennemminkin kannatusta on siirtynyt oppositiossa muilta SDP:lle, kuin hallituspuolueilta demareille. Tyhjäpäisiä veronkorotuslistoja julkaisemalla SDP on onnistutunut nousemaan opposition äänitorveksi, muiden ollessa pelkkiä torvia.

    Äänestä

Vaikea käsittää, mitä persujen eliitti on ajatellut noita ratkaisuja tehdessään ja mitä miettii nyt.

Äänestä
  • Persujen eliitti? Onko sellaista edes olemassa?

    Äänestä

  • Pohtivatko hybridioperaation tilaamista rajalle?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pohtivatko hybridioperaation tilaamista rajalle?

    Roskajoukolta voi odottaa mitä tahansa.

    Äänestä

  • Persujen eliitti on ajatellut ainoastaan omaa etuaan. Äänestäjien etu ei voisi sitä vähempää kiinnostaa.

    1Äänestä

  • Ja kun minä kysyn sinulta ap mitä persut tekee esim.25%:n kannatuksella oppositiossa demarien muiden vihervassarien avatessa rajat mamuille hallituksessa vastaus jää aina saamatta.

    ps.

    Viittauksella edelliseen, mitä demarit tekee nykyisellä kannatuksellaan oppositiossa Orpon saadessa eilen työmarkkinauudistukset läpi hallituksesta käsin?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Roskajoukolta voi odottaa mitä tahansa.

    Mitä ne sinimustat nyt suunnittelee?

    Äänestä

  • "Persut pettää,,,eliitti" keksi ap vihdoin ja viimein uusia hokemia noiden loppuun kuluneiden latteuksiesi tilalle,,🥱🥱

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Persujen eliitti? Onko sellaista edes olemassa?

    "Persujen eliitti? Onko sellaista edes olemassa?"

    Ymmärrän todella hyvin, miksi äärivasu ei ymmärrä tuotakaan termiä...

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pohtivatko hybridioperaation tilaamista rajalle?

    "Pohtivatko hybridioperaation tilaamista rajalle?"

    Tuota minäkin pelkään... mitähän kaikkea äärivasurit ovatkaan keksineet.... ensin vaalikoplaus eduskuntavaalissa, sitten häviöstä pottuuntuneena mielenosoitukset, sitten poliittiset lakot...

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mitä ne sinimustat nyt suunnittelee?

    Mitä ne sinimustat nyt suunnittelee?

    Onneksi meillä suomessa ei ole sinimustia... vaikkakin demuista voisi punaisen sijaan käyttää mielummin termiä mustat, koska niin huonosti meni hallituskausi 2019-2023

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Roskajoukolta voi odottaa mitä tahansa.

    "Roskajoukolta voi odottaa mitä tahansa."

    Onneksi heidän nyt istuessa oppositiossa, heitä on helpompi valvoa...

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Persujen eliitti? Onko sellaista edes olemassa?

    Persuilla on oma käsityksensä eliitistä. Persujen "eliitissä" ammuskellaan juovuspäissään, paskotaan ikkunasta tosi tv-ohjelmassa, ollaan täysin pihalla johtamansa ministeriön asioista, ulvotaan maahanmuutosta ja se kaikkein olennaisin...... valehdellaan ja annetaan täysin katteettomia lupauksia ikioman hillotolpan toivossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mitä ne sinimustat nyt suunnittelee?

    Onneksi meillä suomessa ei ole sinimustia... vaikkakin demuista voisi punaisen sijaan käyttää mielummin termiä mustat, koska niin huonosti meni hallituskausi 2019-2023

    Onko masu pipi ja kakka kovana ? Kipaisepas apteekissa. Sieltä löytyy hyvät lääkkeet kun osaat vaan kysyä oikein. Toisaalta jos ulosantisi on ainoastaan "vihervasudemutmariininvika" öyhötystä, tarvitset mukaasi tulkin joka kykenee kääntämään persukielen selkeäksi suomenkieleksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    "Persujen eliitti? Onko sellaista edes olemassa?"

    Ymmärrän todella hyvin, miksi äärivasu ei ymmärrä tuotakaan termiä...

    Äärivasuista toistava persutoplokas ei näytä itse ymmärtävän, kuinka oma puolue-eliittinsä vetää tolloa kuivana kakkoseen EK:n seireeniksi ryhtyneen Purran johdolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    "Pohtivatko hybridioperaation tilaamista rajalle?"

    Tuota minäkin pelkään... mitähän kaikkea äärivasurit ovatkaan keksineet.... ensin vaalikoplaus eduskuntavaalissa, sitten häviöstä pottuuntuneena mielenosoitukset, sitten poliittiset lakot...

    Mikä vaalikoplaus? Vaaleissa ei koplanneet ketkään muut kuin persut. Älä yritä siirtää mallitolppaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Mikä vaalikoplaus? Vaaleissa ei koplanneet ketkään muut kuin persut. Älä yritä siirtää mallitolppaa!

    Siis maalitolppaa.

    Äänestä

Vai ettäkö oikein "kannatustomahduksessa".... seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa yli 3 vuotta, joten sinunkin kannattaa jokapäiväisen viestittelyn sijaan palata asiaan tomahduksinesi noin 2,5-3 vuoden kuluttua, katsotaan, mikä onkaan silloin demujen kannatus.
Toki äärivasujen kannatajissa on paljon niitä, joille aate on se tärkein, ei se, kuinka suomella ja suomalaisilla menee. Tuohon johtopäätökseen olen tullut, kun katselee FAKTATIETOJA täysin persiilleen menneestä demareiden hallituskaudesta ja silti joku kannattaja on kauteen tyytyväinen. Hurja lainanotto, ostovoiman romahdus, työllisyyden lasku ja konkurssien nousu, sosiaali- ja terveyspalveluiden alasajo, tunnin juna Turkuun.... jne. lista on pitkä.

Saivathan he toki jotain hyvääkin aikaan, kuten sukupuolineutraalit liikennemerkit ja 2 sukupuolen sijaan 72 sukupuolta...

Äänestä
  • Aiheena on persujen kannatusromahdus ja täällähän haastellaan jo täyttä päätä Sanna Marinista 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Aiheena on persujen kannatusromahdus ja täällähän haastellaan jo täyttä päätä Sanna Marinista 😂

    Niin, ei puutu enää kuin että syytät siitä taas persuja kun sinä itse Marinista jauhat ap,,🥱

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Niin, ei puutu enää kuin että syytät siitä taas persuja kun sinä itse Marinista jauhat ap,,🥱

    IL Marinin suurena fanina lähes päivittäin kirjoittaa juttuja Marinin somepäivityksistä linkkeineen asianomaisen instaan tms.

    Äänestä

  • Persun kommentista huomaa, että NYT ON TODELLINEN HÄTÄ PERSULLA !

    Onko persuja välttämättä enää olemassakaan kolmen vuoden päästä?

    KANNA VASTUUSI KUSETTAJA JA KASVATA ITSELLESI SELKÄRANKA !!!

    Äänestä

Riikka poseeraa instassa paskaisten mattojen kanssa ja kannatus nousuun!

Äänestä
  • No sullahan pitää sitten äänestää huulipuna kakkosta että persut nousisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    No sullahan pitää sitten äänestää huulipuna kakkosta että persut nousisi.

    Sinähän sitä vihervassarihallitusta päivittäin vailla olet sinimustien somesaastevastaava f hattu.

    Äänestä

  • Ja kun Orpon hallitus sai demarien vaalirahoittajien eli ammattiliittojen vihaamat työmarkkinauudistukset läpi demarien kannatus pomppaa ennätyslukemiin kun pskat on jo housuissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ja kun Orpon hallitus sai demarien vaalirahoittajien eli ammattiliittojen vihaamat työmarkkinauudistukset läpi demarien kannatus pomppaa ennätyslukemiin kun pskat on jo housuissa.

    Kyllä nuo "uudistukset" vielä tullaan korjaamaan oikeudenmukaisempaan muotoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Kyllä nuo "uudistukset" vielä tullaan korjaamaan oikeudenmukaisempaan muotoon.

    Tuskin, mistä maksajat ?

    Äänestä

Sinuhe Wallinheimo Dynamo Moskva

Äänestä

Kokoomuksen likaista työtä ahkeroivat petospersut, saavat kansan vihat silmilleen.

Äänestä
  • Ilman sitä eivät olisi saaneet ensimmäistäkään kiristystä mamupolitiikkaan joiden taakse saivat PETOSkokoomuslaiset, -kd:t ja -rkp;n.

    https://www.youtube.com/watch?v=HBJU8hfQj8I

    Missä teidän sinimustien mamupolitiikan kiristykset oli? Niimpä niin puhdas nolla kuten sinäkin ap.

    Äänestä

  • Se on ihan yksi ja sama ovatko persut hallituksessa tai oppositiossa sinun ap vainotessa niitä samalla tavalla kellon ympäri ilman muuta elämää kuin em.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Se on ihan yksi ja sama ovatko persut hallituksessa tai oppositiossa sinun ap vainotessa niitä samalla tavalla kellon ympäri ilman muuta elämää kuin em.

    Ei se ole ysi ja sama asia. Persut kuuluvat oppositioon, koska ovat osoittaneet olevansa kantasuomalaisen pahin sisäinen vihollinen. Purra siunaa kaikki kokoomuslaisten märimmät päiväunetkin.

    Äänestä

"Kyse taas kerran vain gallupista, jolla ei ole mitään vaikutusta mihinkään. Toki palstahäirikölle tuntuu toistomäärästä päätellen elämän ja kuoleman kysymys. Mihinkään muuhun sillä ei siis merkitystä ole, kuin mielenhäiriöistä kärsivien toistoihin. Niitähän riittää tällä palstalla kohtalaisesti muutenkin."

Äänestä

Persut menivät Kokoomuksen ansaan ja saavat nyt nauttia syntipukkina olostaan, ja Petteri naureskelee ja demarit hyötyvät kaikesta kaikessa kieroudessaan.

Äänestä
  • Keskustalaiset olivat kaukaa viisaita, kun eivät lähteneet hallitukseen Kokoomuksen likasankopuolueeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Keskustalaiset olivat kaukaa viisaita, kun eivät lähteneet hallitukseen Kokoomuksen likasankopuolueeksi.

    Keskusta oli edellisellä kaudella vihervasemmiston likasankopuolue.
    Eivät olleet silloin kaukaa viisaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Keskusta oli edellisellä kaudella vihervasemmiston likasankopuolue.
    Eivät olleet silloin kaukaa viisaita.

    Pyh, laskettu veto maakuntamallin junttaamiseksi (Suomen jakaminen valtaosin kepulaisiin pikkuvaltioihin kepujohtajineen) huulipunan ollessa sille viimeine mahdollisuus Lindtmanin ollessa tulevaisuudessa tasan tarkkaan samassa kusessa kuin RInnekkin vaalit voitettuaan. Kepujen saadessa taas kaiken haluamansa kunhan suostuvat hyppäämään huulipunakakkoseen koska ilman kepuja ei saa edes enemmistöhallitusta kasaan. Jossa kepu vie ja vihervassarit vikisee koska kepujen ei tarvitse enää nuolla niiden prsettä maakuntamalli kun on jo juntattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Keskusta oli edellisellä kaudella vihervasemmiston likasankopuolue.
    Eivät olleet silloin kaukaa viisaita.

    ainoa hall.puolue joka sai jotain oleellista puolueelle läpi vaikka virallinen rooli oli vihervassarien apupuolueen rooli. Myötähäpeään asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Keskusta oli edellisellä kaudella vihervasemmiston likasankopuolue.
    Eivät olleet silloin kaukaa viisaita.

    Mitä sellaista Keskustalla jäi saavuttamatta, minkä Sipilä sai neuvoteltua Rinteen hallitusohjelmaan?

    Äänestä

Persut ovat aina kokoomuksen apupuolue, luulevat, että hekin ovat hyvätuloisia kun tekevät hyvätuloisten politiikkaa. Unohtavat vain, että persujen ääestäjät eivät ole hyvätuloisia.

Äänestä
  • Sinä ap itkit vaalien alla vuoron perään kuinka ps myy nahkansa hillotolpista ja kuinka ps yhteistyökyvyttömänä pakenee hallitusvastuita oppositioon. Sinun syyttäessä Purraa Orpon leikkauksista (joita olet vuosia vailla ollut ja joihin kiristyksiä vailla olet) ennen kuin Orpo ennätti edes aloittamaan hall.neuvotteluita persujen kanssa. Sinun vaatiessa päivittäin oikeistohallitusta nurin persuineen sinun itkiessä sen jälkeen persujen perään koska ne ovat oppositossa hallituksen sijaan josta sinä niitä ulos vaadit päivittäin. Hällä väliä siitä, ette ne ajaa hallituksessa tasan tarkkaan politiikkaa mitä sinä itsekkin ajat ja kannatat. Erona vain se, ettei ne julista rotuoppia teidän äärioikeistolaisten tavalla miksi te persuista pihalle lensitte. Lopputuloksella missä sinä ap olet siitä asti persuja vainonnut ja maalittanut suomi24 palstoilla 18-22h/365vrk vuodessa oli arki tai pyhä, joulu tai juhannus.

    Äänestä

Persut on kokoomuksen junttityökalu, jolla voi teettää likaiset hommat. Populistipuolueella ei ole mitään todellista omaa agendaa eikö edes osaamista. Persujen meno on jotain säälittävän ja tragikoomisen välimaastosta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Persujen kannatus on sukeltanut alle 16 prosenttiin. Kokoomuksen kannatus ei laske samassa tahdissa, sillä hallitus tekee kokoomuspolitiikkaa, EK:n ohjauksessa. EK:n toimitusjohtajahan on entinen kokoomusministeri. Hallitus ei ole pettänyt kokoomuksen kannattajia, päinvastoin.

Persut sen sijaan on pettänyt valtaosan heitä äänestäneistä. Jos Purra olisi vaaleissa kertonut, että perussuomalaiset ottaa roolin kokoomuksen käsikassarana, ei persuilla olisi ollut kannatuksen puolesta mitään asiaa hallitukseen. Sen sijaan persut valehteli joka suuntaan, ja lupaili niin lakko-oikeuden säilyttämisen kuin pienituloisilta leikkaamatta jättämisen olevan agendallaan. Nämä lupauksensa petettiin käytännössä heti.
Vaikuttaa siltä, että persut ovat valmiita mihin tahansa, jotta saavat valtaa. Kokoomuksessa taputetaan käsiä, kun persut toteuttavat kaikki kokoomuksen toiveet kokoomuksen joutumatta likaamaan käsiään. Se näkyy kannatusluvuissakin.

Kun keskusta valitsee oletettavasti Antti Kaikkosen puheenjohtajaksi, keskusta ohittaa persut kannatuksessa. Persuilla ei nimittäin ole kohta valtavirtaa edustavaa kohderyhmää, vaan siitä näyttää tulleen laitaoikeistoryhmä, joka on kokoomuksen määräysvallassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu