Ruplajengi ja kuinka Suomi nuoli Putinin rahaa

Kokorich sanoo häpeävänsä venäläisten puolesta, mutta syyttää Putinin noususta länttä, myös Suomea.

– Kun alkoi olla selvää, että Putin lakkauttaa ihmisoikeudet, te länsimaalaiset, te suomalaiset, nuolitte hänen rahaansa. Te otitte vastaan [Putinia lähellä olevan liikemiehen Gennadi] Timtšenkon ja muut. Te olette syyllisiä Putiniin enemmän kuin venäläiset!

Suomeen on kehitteillä digitalisaation ja kyberpuolustuksen osaamiskeskittymä Riihimäelle. Sinne yritetään houkutella myös Destinuksen kaltaisia yrityksiä.

Kokorich sanoo olevansa kiinnostunut hankkeesta, koska Suomella olisi alalle paljon annettavaa.

Silti Riihimäen hanke on hänen mukaansa ollut lähinnä puheen tasolla. Destinus on ottanut yhteyttä Suomen puolustusministeriöön, mutta ei ole saanut vastausta.

Yhtiötään mainostavan Kokorichin mukaan Suomen asevoimat panostaa vanhanaikaisiin aseisiin, kuten Patrian panssaroituihin ajoneuvoihin ja hävittäjäkoneisiin.

– Teidän pitäisi miettiä, mitä oikeasti tarvitaan, koska pian Venäjä valmistaa kymmeniätuhansia drooneja joka vuosi.
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kokorich sanoo häpeävänsä venäläisten puolesta, mutta syyttää Putinin noususta länttä, myös Suomea.

– Kun alkoi olla selvää, että Putin lakkauttaa ihmisoikeudet, te länsimaalaiset, te suomalaiset, nuolitte hänen rahaansa. Te otitte vastaan [Putinia lähellä olevan liikemiehen Gennadi] Timtšenkon ja muut. Te olette syyllisiä Putiniin enemmän kuin venäläiset!

Suomeen on kehitteillä digitalisaation ja kyberpuolustuksen osaamiskeskittymä Riihimäelle. Sinne yritetään houkutella myös Destinuksen kaltaisia yrityksiä.

Kokorich sanoo olevansa kiinnostunut hankkeesta, koska Suomella olisi alalle paljon annettavaa.

Silti Riihimäen hanke on hänen mukaansa ollut lähinnä puheen tasolla. Destinus on ottanut yhteyttä Suomen puolustusministeriöön, mutta ei ole saanut vastausta.

Yhtiötään mainostavan Kokorichin mukaan Suomen asevoimat panostaa vanhanaikaisiin aseisiin, kuten Patrian panssaroituihin ajoneuvoihin ja hävittäjäkoneisiin.

– Teidän pitäisi miettiä, mitä oikeasti tarvitaan, koska pian Venäjä valmistaa kymmeniätuhansia drooneja joka vuosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu