KARJALA – SUOMEN TALOUDELLISEN KASVUN KÄYTTÄMÄTÖN VOIMAVARA
Miksi valtiojohto piilottelee Karjala-kysymystä perusteettomilla uhkakuvilla?
Karjala on rajamaa, jonka kehitykseen lännen ja idän intressit ovat lyöneet leimansa. Rauhan aikana Karjala on ollut taloudellisen ja kulttuurillisen kasvun maakunta. Autonomian aika nosti Pietarin, keisarikunnan pääkaupungin kasvukeskukseksi. Suomen itsenäistyminen ja bolsevistisen roskajoukon valtaannousu Venäjällä siirsivät Pietarin valtikan Viipuriin, joka maailmansotien välillä oli Suomen toiseksi suurin kaupunki.
Toisen maailmansodan päättänyt Pariisin rauhasopimus merkitsi, että Viipuri ja muu Karjala jäivät Neuvostoliitolle. Suomi menetti yhteydet edistykselliseen maakuntaan ja tärkeään vientisatamaan. Kanta-Suomeen muuttaneen väestön tilalle siirrettiin isovenäläinen väestö selkeästi poliittisista syistä. Viipuri tasapainotti aikanaan väestön kasaantumista Helsinki-Turku-Tampere -kolmioon. Samaa alueellisen kasvun levittäytymistä tarvittaisiin kipeästi myös tänään.
Sodan jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton kauppa käsitti bilateraalisen hallitusten välisiin sopimuksiin perustuvan tavaravaihdon ja rajakaupan. YYA-sopimuksen henkeen kuuluivat suuret rakennusprojektit (mm. Svetogorskin teollisuuskombinaatin rakentaminen Imatran kaupungin lähelle rajan taakse), joilla valtionpäämiehet viestivät maailmalle rauhanomaista rinnakkaiseloa. Samaan aikaan suomalaissukuinen laaja väestö eli sorron aikaa Neuvostoliitossa, mikä on osoitus tuon ajan politiikan pelisäännöistä.
Neuvostoliiton pitkään ”tekohengitetyn” sosialistisen talousjärjestelmän hajoaminen vuonna 1991 loi uuden tilanteen. Suomella oli ”tilaisuus” tarjota Venäjälle yhteistyötä Karjalan asiassa. Suomen poliittinen johto eli ilmeisesti vielä YYA-sopimuksen aikaa, eikä osannut edes punnita asiaa. Tosin samaan aikaan osui valtiojohdon ”poliittinen sekoilu” valuuttapolitiikassa; ”markka-pelissä” oli rahastamassa mm. Soros. Peli tuotti valtiolle ja yrittäjille tappiota vähintään valtion budjetin verran.
Jos valtiojohto olisi jättänyt valuuttakurssin markkinoiden ratkaistavaksi, kuten liberalismi on opettanut jo vuosisatoja, valtiolla ja yrityksillä olisi ollut mittavasti varoja panostaa mm. Karjalan kehittämiseksi. Mitä Karjalan kehittäminen olisi voinut tarjota? Olen täysin varma siitä, että esimerkiksi Viipuri olisi vuoden 1991 tilanteessa voitu nostaa kansainväliseksi erityistalousalueeksi jopa erittäin nopeasti. On täysin mahdollista ja hyvä syy toimia aloitteellisesti tässä asiassa vieläkin.
Suomen taloudellinen tilanne on nyt aluekehityksen kannalta poikkeuksellisen vaikea; varsinkin Kaakkois-Suomelta puuttuu selkeä aluestrategia. Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson maakunnat, joissa asuu noin puoli miljoonaa ihmistä, ovat menettäneet jatkuvasti taloudellista iskukykyään ja väestöpohjaansa. Jos valtiojohto olisi vuonna 1991 osannut ajaa kansakunnan tärkeitä etuja valuuttapelin sijasta, meillä saattaisi nyt olla voimakkaasti kasvavat rajamaakunnat kuten Autonomian aikaan.
EU ja Venäjä solmivat vuonna 1997 yhteistyö- ja kumppanuussopimuksen, jonka tavoite on muodostaa EU:n ja Venäjän välinen vapaakauppa-alue. EU ja Venäjä eivät ole vielä valmiita laajaan vapaakauppaan, kuten Suomen Pankin Venäjä-asiantuntija Pekka Sutela huomauttaa. EU vähättelee globalisaatio-huumassa Venäjää ja näkee maan lähinnä raaka-ainelähteenä. Jännitteet Venäjän etelärajoilla kasvavat ja venäläisväestö pakenee pohjoiseen ortodoksisen kirkon turvaan mahdollisen etnis-uskonnollisen sisällissodan tieltä. Venäjä on mahdollisesti hajaannuksen edessä.
Suomen rasitteena on pitkä itäraja, kuten on ollut vuosituhannen. Maantieteen ohella meidät yhdistää Venäjään laaja suomalaissukuinen väestö ja Karjalan erityismerkitys Suomen historiassa. Silti Suomen valtiojohto ohittaa Venäjän tilanteen. Suomen valtiojohto tuskin palvelee kansallista intressiä nostamalla esiin globaaleja teemoja, kun meillä kuitenkin on nykyisen pitkän itärajan takana merkittävä osa kansallista identiteettiä. Erityisesti keskustelu Karjalasta on tabu.
Veikko Saksi osoittaa kirjassaan ”Karjalan palautus”, että Karjalan kysymystä on tärkeää punninta osana Molotov-Ribbenrob -sopimuksen vaikutusten arviointia. Viron presidentti Arnold Rüütel kertoi vuoden alussa antamassaan haastattelussa, että hän on nostanut esiin ko. sopimuksen keskustellussa Venäjän presidentti Putinin kanssa. Rüütelin mukaan Putinin kanta on se, että Venäjä Neuvostoliiton oikeusperillisenä on täysin irtisanoutunut ko. sopimuksesta ja pitää oikeudenmukaisena sopimuksen mitätöimistä – mutta vain historiallisesta näkökulmasta.
Molotov-Ribbentrop -sopimus allekirjoitettiin Natsi-Saksan ja stalinistisen Neuvostoliiton välillä 12. elokuuta vuonna 1939. Sopimukseen sisältyi kohta, jonka mukaan Itä-Eurooppa jaettaisiin Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Sopimuksen seurauksena Viro, Latvia ja Liettua joutuivat Neuvostoliiton miehittämiksi ja Suomi Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvana joutui hyökkäyksen kohteeksi. Näistä lähtökohdista keskustelu ko. sopimusta seuranneista alueluovutuksista on yhä täysin perusteltu, koska myös Venäjä haluaa rajoilleen kansojen ystävyyttä.
Pelottelu Venäjän sotilaallisilla toimilla on moraalitonta. Venäjä pyrkii demokraattiseksi valtioksi. Maalla on omat todelliset ongelmansa. Venäjän ja EU:n vapaa kauppa-alue ei edes voi toteutua, jos historiaa ei uskalleta katsoa avoimin silmin. Hitlerin hirmuhallinto on avoimesti tuomittu ja niin pitää uskaltaa tuomita myös Stalinin vastaava kaikkine seuraamuksineen. Kansojen ystävyydessä ei ole tabuja. Avoin keskustelu historian kipeistä kysymyksistä ei vahingoita ketään. Se on tulevaisuuden tärkein rakennusaine.
Alueiden Euroopassa Pietarin talousalueella on laaja kehityspotentiaali sijaintinsa ja väestömääränsä johdosta. Pietarilla on jo nyt alueellista vetovoimaa kokoonpanotehtaiden sijaintikohteena (Toyota). Venäjä on havainnut Karjalan Kannaksen edullisen aseman kansainvälisen kaupan tukialueena. Länsimaiset yritykset ovat liikkeellä mutta Suomen valtiojohto tuskin uskaltaa enää edes mainita nimeltä koko asiaa.
Maailman jyrkimmällä elintasorajalla Suomen ja Venäjän välillä ratkaistaan EU:n pohjoinen ulottuvuus. Venäjä on ilman muuta kiinnostunut laajasta taloudellisesta yhteistyöstä Suomelle palautuvan Karjalan kanssa. Venäjä kasvanee Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi. Kauppavirrat taas kulkevat maitse Viipuri-Pietari-Moskova -linjaa ja meritse Suomenlahtea pitkin. Suomen elintärkeä intressi on kehittää Karjalan alueen infrastruktuuria silloin, kun se on taas osa Suomea.
Suomen hallinnon alla oleva erityistalousalue on paras keino ulkomaisten investointien houkuttelemiseksi; myös venäläiset yritykset ja Suomen kansalaiset sijoittavat alueelle, jossa WTO-valtiosopimukset takaavat elintärkeän omaisuudensuojan ja toimivan oikeusjärjestelmän.
Suomen ja EU:n turvallisuus on lisävoimavara, jos ja kun uhkaamassa olisi Venäjän poliittinen kaaos. Samalla luotaisiin Karjalaan uudelleen toimivan länsimaisen yhteiskunnan ja markkinatalouden malli, joka itsessään puhuttelee enemmän kuin poliittiset julistukset.
Venäjällä on ylipääsemättömiä ongelmia, kuten rikollisuus, rajan yli tuleva salakuljetus ja huumekauppa. Suomessa ei kuitenkaan ole venäläisiä mafiosoja ja sen mukaista suojelurahakäytäntöä. Laiton maahanmuutto, joka on suuri ongelma Venäjälle, ei sekään ole heijastunut merkittävästi Suomeen tai EU:hun. Ympäristö- ja terveysasiat ovat nekin lähinnä Venäjän sisäisiä, tosin tavattoman ikäviä ongelmia. Suomen tulee ponnistella Venäjän auttamiseksi näissä ongelmissaan.
Suomen ja Venäjän välisestä rajasta voidaan tehdä EU:lle malliesimerkki siitä, kuinka oikeudenmukaisuuden toteutumisen ja pitkäjänteisen yhteistyön avulla synnytetään luottamuksen ilmapiiri. Tällä hetkellä Venäjän keskushallinto pitää Suomen alueita hallussaan sekä rajapolitiikan ja raja-alueiden hallinnon tiukasti kontrollissaan tarkoituksena rahastaa rajankäynnistä Moskovan keskushallinnon kassaan. Pakkoluovutetun Karjalan tai Karjalan tasavallan kehittämistä ja tätä kautta rauhan rajan rakentamista tämä ei edistä.
Karjalan tasavallan kehittymisen elinehto on Suomen ja Venäjän alueyhteistyö, jossa juuri erityistalousalueiden kehittämisen avulla löydetään kanssakäymiseen yhteinen kieli. Globalisaation, Euroopan integraation ja alueellistumisen myötä rajojen merkitys on muuttumassa. Venäjän raja ei enää Karjalan palautuksen toteuduttua tästä näkökulmasta ole tiukasti suljettava periferia, vaan elävän vuorovaikutuksen raja.
Suomen rohkea Karjala-politiikka auttaa Suomea itseään, mutta erityisen arvokasta se olisi suomensukuisille vähemmistöille Venäjällä, jotka Iivana Suuren ajoista lähtien ovat olleet jatkuvan vainon kohde.
Pelot Suomen omien työttömien aseman kurjistumisesta työvoiman vapaan liikkuvuuden vallitessa ovat osoittautuneet perusteettomiksi. Venäläiset tai suomensukuiset eivät ole tulossa Suomeen ulosmittaamaan hyvinvointia, kuten saattavat tehdä jotkut muut Suomen valtiovallan erityisesti suojelemat maahanmuuttajat.
Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautus palauttaa Suomen ja Venäjän kansojen välisen luottamuksen. Se on osoitus Venäjän halusta korjata sodan aggressiot ja ihmisyyden menetykset. Voimme uudelleen rakentaa Karjalasta portin Venäjälle ja olla vahvasti mukana Venäjän markkinoilla – ei pelkästään investoijina ja riskien ottajina, vaan todellisina yhteistyökumppaneina.
Kirjoittaja, kauppatieteiden tohtori Arto Lahti, on
Helsingin kauppakorkeakoulun yrittäjyyden ja
pienyritysten johtamisen professori. Hän on
pyrkimässä presidenttiehdokkaaksi.
Lisätiedot:
Kampanjapäällikkö Ilkka Innanmaa
Gsm 0400 603 308
[email protected]
Professori Arto Lahti
[email protected]
Miksi valtiojohto piilottelee Karjala-kysymystä perusteettomilla uhkakuvilla?
Karjala on rajamaa, jonka kehitykseen lännen ja idän intressit ovat lyöneet leimansa. Rauhan aikana Karjala on ollut taloudellisen ja kulttuurillisen kasvun maakunta. Autonomian aika nosti Pietarin, keisarikunnan pääkaupungin kasvukeskukseksi. Suomen itsenäistyminen ja bolsevistisen roskajoukon valtaannousu Venäjällä siirsivät Pietarin valtikan Viipuriin, joka maailmansotien välillä oli Suomen toiseksi suurin kaupunki.
Toisen maailmansodan päättänyt Pariisin rauhasopimus merkitsi, että Viipuri ja muu Karjala jäivät Neuvostoliitolle. Suomi menetti yhteydet edistykselliseen maakuntaan ja tärkeään vientisatamaan. Kanta-Suomeen muuttaneen väestön tilalle siirrettiin isovenäläinen väestö selkeästi poliittisista syistä. Viipuri tasapainotti aikanaan väestön kasaantumista Helsinki-Turku-Tampere -kolmioon. Samaa alueellisen kasvun levittäytymistä tarvittaisiin kipeästi myös tänään.
Sodan jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton kauppa käsitti bilateraalisen hallitusten välisiin sopimuksiin perustuvan tavaravaihdon ja rajakaupan. YYA-sopimuksen henkeen kuuluivat suuret rakennusprojektit (mm. Svetogorskin teollisuuskombinaatin rakentaminen Imatran kaupungin lähelle rajan taakse), joilla valtionpäämiehet viestivät maailmalle rauhanomaista rinnakkaiseloa. Samaan aikaan suomalaissukuinen laaja väestö eli sorron aikaa Neuvostoliitossa, mikä on osoitus tuon ajan politiikan pelisäännöistä.
Neuvostoliiton pitkään ”tekohengitetyn” sosialistisen talousjärjestelmän hajoaminen vuonna 1991 loi uuden tilanteen. Suomella oli ”tilaisuus” tarjota Venäjälle yhteistyötä Karjalan asiassa. Suomen poliittinen johto eli ilmeisesti vielä YYA-sopimuksen aikaa, eikä osannut edes punnita asiaa. Tosin samaan aikaan osui valtiojohdon ”poliittinen sekoilu” valuuttapolitiikassa; ”markka-pelissä” oli rahastamassa mm. Soros. Peli tuotti valtiolle ja yrittäjille tappiota vähintään valtion budjetin verran.
Jos valtiojohto olisi jättänyt valuuttakurssin markkinoiden ratkaistavaksi, kuten liberalismi on opettanut jo vuosisatoja, valtiolla ja yrityksillä olisi ollut mittavasti varoja panostaa mm. Karjalan kehittämiseksi. Mitä Karjalan kehittäminen olisi voinut tarjota? Olen täysin varma siitä, että esimerkiksi Viipuri olisi vuoden 1991 tilanteessa voitu nostaa kansainväliseksi erityistalousalueeksi jopa erittäin nopeasti. On täysin mahdollista ja hyvä syy toimia aloitteellisesti tässä asiassa vieläkin.
Suomen taloudellinen tilanne on nyt aluekehityksen kannalta poikkeuksellisen vaikea; varsinkin Kaakkois-Suomelta puuttuu selkeä aluestrategia. Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson maakunnat, joissa asuu noin puoli miljoonaa ihmistä, ovat menettäneet jatkuvasti taloudellista iskukykyään ja väestöpohjaansa. Jos valtiojohto olisi vuonna 1991 osannut ajaa kansakunnan tärkeitä etuja valuuttapelin sijasta, meillä saattaisi nyt olla voimakkaasti kasvavat rajamaakunnat kuten Autonomian aikaan.
EU ja Venäjä solmivat vuonna 1997 yhteistyö- ja kumppanuussopimuksen, jonka tavoite on muodostaa EU:n ja Venäjän välinen vapaakauppa-alue. EU ja Venäjä eivät ole vielä valmiita laajaan vapaakauppaan, kuten Suomen Pankin Venäjä-asiantuntija Pekka Sutela huomauttaa. EU vähättelee globalisaatio-huumassa Venäjää ja näkee maan lähinnä raaka-ainelähteenä. Jännitteet Venäjän etelärajoilla kasvavat ja venäläisväestö pakenee pohjoiseen ortodoksisen kirkon turvaan mahdollisen etnis-uskonnollisen sisällissodan tieltä. Venäjä on mahdollisesti hajaannuksen edessä.
Suomen rasitteena on pitkä itäraja, kuten on ollut vuosituhannen. Maantieteen ohella meidät yhdistää Venäjään laaja suomalaissukuinen väestö ja Karjalan erityismerkitys Suomen historiassa. Silti Suomen valtiojohto ohittaa Venäjän tilanteen. Suomen valtiojohto tuskin palvelee kansallista intressiä nostamalla esiin globaaleja teemoja, kun meillä kuitenkin on nykyisen pitkän itärajan takana merkittävä osa kansallista identiteettiä. Erityisesti keskustelu Karjalasta on tabu.
Veikko Saksi osoittaa kirjassaan ”Karjalan palautus”, että Karjalan kysymystä on tärkeää punninta osana Molotov-Ribbenrob -sopimuksen vaikutusten arviointia. Viron presidentti Arnold Rüütel kertoi vuoden alussa antamassaan haastattelussa, että hän on nostanut esiin ko. sopimuksen keskustellussa Venäjän presidentti Putinin kanssa. Rüütelin mukaan Putinin kanta on se, että Venäjä Neuvostoliiton oikeusperillisenä on täysin irtisanoutunut ko. sopimuksesta ja pitää oikeudenmukaisena sopimuksen mitätöimistä – mutta vain historiallisesta näkökulmasta.
Molotov-Ribbentrop -sopimus allekirjoitettiin Natsi-Saksan ja stalinistisen Neuvostoliiton välillä 12. elokuuta vuonna 1939. Sopimukseen sisältyi kohta, jonka mukaan Itä-Eurooppa jaettaisiin Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Sopimuksen seurauksena Viro, Latvia ja Liettua joutuivat Neuvostoliiton miehittämiksi ja Suomi Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvana joutui hyökkäyksen kohteeksi. Näistä lähtökohdista keskustelu ko. sopimusta seuranneista alueluovutuksista on yhä täysin perusteltu, koska myös Venäjä haluaa rajoilleen kansojen ystävyyttä.
Pelottelu Venäjän sotilaallisilla toimilla on moraalitonta. Venäjä pyrkii demokraattiseksi valtioksi. Maalla on omat todelliset ongelmansa. Venäjän ja EU:n vapaa kauppa-alue ei edes voi toteutua, jos historiaa ei uskalleta katsoa avoimin silmin. Hitlerin hirmuhallinto on avoimesti tuomittu ja niin pitää uskaltaa tuomita myös Stalinin vastaava kaikkine seuraamuksineen. Kansojen ystävyydessä ei ole tabuja. Avoin keskustelu historian kipeistä kysymyksistä ei vahingoita ketään. Se on tulevaisuuden tärkein rakennusaine.
Alueiden Euroopassa Pietarin talousalueella on laaja kehityspotentiaali sijaintinsa ja väestömääränsä johdosta. Pietarilla on jo nyt alueellista vetovoimaa kokoonpanotehtaiden sijaintikohteena (Toyota). Venäjä on havainnut Karjalan Kannaksen edullisen aseman kansainvälisen kaupan tukialueena. Länsimaiset yritykset ovat liikkeellä mutta Suomen valtiojohto tuskin uskaltaa enää edes mainita nimeltä koko asiaa.
Maailman jyrkimmällä elintasorajalla Suomen ja Venäjän välillä ratkaistaan EU:n pohjoinen ulottuvuus. Venäjä on ilman muuta kiinnostunut laajasta taloudellisesta yhteistyöstä Suomelle palautuvan Karjalan kanssa. Venäjä kasvanee Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi. Kauppavirrat taas kulkevat maitse Viipuri-Pietari-Moskova -linjaa ja meritse Suomenlahtea pitkin. Suomen elintärkeä intressi on kehittää Karjalan alueen infrastruktuuria silloin, kun se on taas osa Suomea.
Suomen hallinnon alla oleva erityistalousalue on paras keino ulkomaisten investointien houkuttelemiseksi; myös venäläiset yritykset ja Suomen kansalaiset sijoittavat alueelle, jossa WTO-valtiosopimukset takaavat elintärkeän omaisuudensuojan ja toimivan oikeusjärjestelmän.
Suomen ja EU:n turvallisuus on lisävoimavara, jos ja kun uhkaamassa olisi Venäjän poliittinen kaaos. Samalla luotaisiin Karjalaan uudelleen toimivan länsimaisen yhteiskunnan ja markkinatalouden malli, joka itsessään puhuttelee enemmän kuin poliittiset julistukset.
Venäjällä on ylipääsemättömiä ongelmia, kuten rikollisuus, rajan yli tuleva salakuljetus ja huumekauppa. Suomessa ei kuitenkaan ole venäläisiä mafiosoja ja sen mukaista suojelurahakäytäntöä. Laiton maahanmuutto, joka on suuri ongelma Venäjälle, ei sekään ole heijastunut merkittävästi Suomeen tai EU:hun. Ympäristö- ja terveysasiat ovat nekin lähinnä Venäjän sisäisiä, tosin tavattoman ikäviä ongelmia. Suomen tulee ponnistella Venäjän auttamiseksi näissä ongelmissaan.
Suomen ja Venäjän välisestä rajasta voidaan tehdä EU:lle malliesimerkki siitä, kuinka oikeudenmukaisuuden toteutumisen ja pitkäjänteisen yhteistyön avulla synnytetään luottamuksen ilmapiiri. Tällä hetkellä Venäjän keskushallinto pitää Suomen alueita hallussaan sekä rajapolitiikan ja raja-alueiden hallinnon tiukasti kontrollissaan tarkoituksena rahastaa rajankäynnistä Moskovan keskushallinnon kassaan. Pakkoluovutetun Karjalan tai Karjalan tasavallan kehittämistä ja tätä kautta rauhan rajan rakentamista tämä ei edistä.
Karjalan tasavallan kehittymisen elinehto on Suomen ja Venäjän alueyhteistyö, jossa juuri erityistalousalueiden kehittämisen avulla löydetään kanssakäymiseen yhteinen kieli. Globalisaation, Euroopan integraation ja alueellistumisen myötä rajojen merkitys on muuttumassa. Venäjän raja ei enää Karjalan palautuksen toteuduttua tästä näkökulmasta ole tiukasti suljettava periferia, vaan elävän vuorovaikutuksen raja.
Suomen rohkea Karjala-politiikka auttaa Suomea itseään, mutta erityisen arvokasta se olisi suomensukuisille vähemmistöille Venäjällä, jotka Iivana Suuren ajoista lähtien ovat olleet jatkuvan vainon kohde.
Pelot Suomen omien työttömien aseman kurjistumisesta työvoiman vapaan liikkuvuuden vallitessa ovat osoittautuneet perusteettomiksi. Venäläiset tai suomensukuiset eivät ole tulossa Suomeen ulosmittaamaan hyvinvointia, kuten saattavat tehdä jotkut muut Suomen valtiovallan erityisesti suojelemat maahanmuuttajat.
Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautus palauttaa Suomen ja Venäjän kansojen välisen luottamuksen. Se on osoitus Venäjän halusta korjata sodan aggressiot ja ihmisyyden menetykset. Voimme uudelleen rakentaa Karjalasta portin Venäjälle ja olla vahvasti mukana Venäjän markkinoilla – ei pelkästään investoijina ja riskien ottajina, vaan todellisina yhteistyökumppaneina.
Kirjoittaja, kauppatieteiden tohtori Arto Lahti, on
Helsingin kauppakorkeakoulun yrittäjyyden ja
pienyritysten johtamisen professori. Hän on
pyrkimässä presidenttiehdokkaaksi.
Lisätiedot:
Kampanjapäällikkö Ilkka Innanmaa
Gsm 0400 603 308
[email protected]
Professori Arto Lahti
[email protected]
Vastaukset 7
Vanhimmat
On se sääli, että tsaari meni ja myi Alaskan USA:lle. On se sääli, että Suomi itsenäistyi. Nyt ei auta muuta kuin liittyä takaisin äiti-Venäjään. Ajatelkaapa millaisiin taloudellisiin resursseihin meillä on sitten pääsy! Ei lopu metsät paskapapreia varten.
Välittömästi Venäjään liittymisen jälkeen on perustettava ProAlaska-liike, joka tulee ajamaan vääryydellä myydyn Alaskan palautusta.
Ainahan sitä voi yrittää. Tässäkin kirjoituksessa elää aivan totena huhu, jonka mukaan Suomi olisi voinut saada Karjalan takaisin Neuvostoliiton sortuessa.
Jos... jos... jos... Jälkiviisastelulla on hyvä ratsastaa, kun todellisia vaihtoehtoja on hankalampi näyttää toteen. Tyhjillä lupauksilla ratsastamista sanotaan populismiksi.
Historiaa ei voi syödä. Menneiden kaivelu ei elätä. Karjalan kysymyksen ratkaisee se, miten sitä pystytään kehittämään molempien maiden ja alueen ja sen lähialueiden asukkaiden yhteiseksi eduksi.
Historialliset vääryydet ja niiden oikaisut perusteena palautukselle eivät riitä kun tuloksena voi olla koko Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan vaarantaminen. Ilman Karjalaa olemme tulleet toimeen yli 60 vuotta ja tulemme vastakin. Sen kanssa meillä olisi vaikeuksia, joihin voimavaramme eivät riitä ilman että yhteiskuntamme rakenteessa olisi tehtävä radikaaleja muutoksia. Ovatko suomalaiset valmiita vaarantamaan kaiken sen mitä meillä nyt on, pienen marginaaliryhmän hyötyessä palautuksesta ja muiden joutuessa "hyvän mielen" maksajiksi? En usko.
"Venäjä on ilman muuta kiinnostunut laajasta taloudellisesta yhteistyöstä Suomelle palautuvan Karjalan kanssa. Venäjä kasvanee Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi. Kauppavirrat taas kulkevat maitse Viipuri-Pietari-Moskova -linjaa ja meritse Suomenlahtea pitkin. "
Suomen kautta kulkevien Venäjän kaupan kuljetusten suomalaisten yritysten osuus on laskenut 10%:iin ja suuntaus on yhä laskeva. Loput ovat venäläisten yritysten käsissä. Suomalaisten kuljetusyritykset eivät ole kilpailukykyisiä venäläisten kanssa. Venäläisten tavaraa Suomen satamista kuskaa siis enimmäkseen venäläiset rekat, ei suomalaiset.
Suomen satamat ovat Venäjän tavaraliikenteen kannalta hyvässä asemassa. Meiltä tavara saattaa kulkea Pietariin nopeammin kuin Pietarin omasta satamasta. Tässä uhkana ovat Baltian maat, jotka kilpailevat jo Suomen kanssa Venäjän kuljetuksista ja ovat voittamassa kilpailua. Tavara Suomen satamista ei kulje Pietariin yhtään sen nopeammin vaikka maiden välistä rajaa siirrettäisiin suuntaan tai toiseen, liikenteen nopeuden sanelee jo fysiikan laitkin. Sillä ei Venäjän kaupan tavaraliikenteelle ole mitään merkitystä kenen hallinnassa on alue jonka läpi liikenne kulkee.
"Pelot Suomen omien työttömien aseman kurjistumisesta työvoiman vapaan liikkuvuuden vallitessa ovat osoittautuneet perusteettomiksi. Venäläiset tai suomensukuiset eivät ole tulossa Suomeen ulosmittaamaan hyvinvointia, kuten saattavat tehdä jotkut muut Suomen valtiovallan erityisesti suojelemat maahanmuuttajat. "
Karjalan palautuessa tilanne olisikin toinen. Venäläinen työvoima on jo alueella, minne Karjalan palauttajat lupailevat yritysten siirtyvän. Suomalaiset teollisuusyritykset ovat jo siirtäneet tuotantoaan rajan taakse työvoimakustannusten takia. Kun suuri ja halpa työvoimareservi palautuksen myötä siirtyisi rajojen sisälle, ei ole vaikea arvata kenet Karjalan jälleenrakennusprojekti työllistäisi. Ei ainakaan pohjois- tai länsisuomalaista duunaria, itäsuomalainen rakennusmieskin mahtaa olla liian kallis, kun samalla rahalla saa neljä venäläistä.
"Voimme uudelleen rakentaa Karjalasta portin Venäjälle ja olla vahvasti mukana Venäjän markkinoilla – ei pelkästään investoijina ja riskien ottajina, vaan todellisina yhteistyökumppaneina. "
Me olemme jo Venäjän markkinoilla, niin investoijina kuin todellisina yhteistyökumppaneina. Riskien ottaminen kuuluu luonnollisena osana yritystoimintaan, niin ulkomailla kuin Suomessakin, ei se täälläkään suojatua ole. Oliko Karjala oikeasti "portti Venäjälle" ennen sotia ja millainen portti se oli? Ei niin merkittävä, että sillä historianmuistelolla kannattaisi hehkutella.
Meillä on kaikki mahdollisuudet kehittää Venäjän suhteitamme ilman Karjalaakin, ei sen palautuminen ole mikään ehto sille että suhteet kehittyvät. Tällaisen väittäminen on harhaanjohtamista. Suomi ei ole tässä asiassa ehtojen sanelijan osassa. Jos Suomi jää kehityksestä, eli putoaa Venäjän kaupan kelkasta jonkun historian hampaankoloon jääneen maapalan takia niin siitä saamme syyttää vain itseämme. Ei Suomi ja suomalaiset yritykset ole ainoat yhteistyökumppanit, mitä Venäjälle on tarjolla. Jos haluamme eristäytyä EU:n ja Venäjän integraatiosta niin omapa on häpeämme ja vahinkomme.
Tuossa tekstissä olennaisinta oli sanoma: Mitään Suomelle koituvaa etua ei voi eikä saa ideoida. Tärkeintä on Venäjän etu.
Kirjoittaja pelottelee suomalaisia väittämällä mm, että miehitettyjen alueitten palauttaminen - vaikkapa osittainkin (?) - eristäisi Suomen EU:n integraatioista.
Pysähtyneisyyden aikoja haikailevaa propagandaa koko kirjoitus.
"Historiaa ei voi syödä. Menneiden kaivelu ei elätä. "
Tässä on Karjalan palauttajien järjenjuoksun oikosulku pähkinänkuoressa. He luulevat, että saisimme takaisin sen Karjalan minkä menetimme. Sitähän ei enää ole olemassa. Alue on nyt täysin erilainen kuin mitä se oli suomalaisten asuttaessa sitä yli 60 vuotta sitten. Voi sinne kasvukeskuksia luvata, mutta eipä noita nouse kainuun korpiinkaan vaikka kuinka maalailisi ruusuisia utukuvia mahdollisuuksista.
"Voi sinne kasvukeskuksia luvata, mutta eipä noita nouse kainuun korpiinkaan vaikka kuinka maalailisi ruusuisia utukuvia mahdollisuuksista. "
Tiedänpä Karjalan palautus -kirjan kirjoittajalta, ProKarelian aktiivi maisteri Veikko Saksilta kysytyn suoraan, että mitä ja keitä ne palautettavaan Karjalaan sijoittamaan lupautuneet mystiset ulkomaiset tahot ovat vai onko niitä lainkaan? Saksin vastaus oli, että on niitä mutta en kerro tarkemmin kuka sinne on lupautunut sijoittamaan ja keitä he ovat. Herää kysymys, kenen kanssa ProKarelia on tehnyt Karjalasta kaupat?
Ilman Suomen ulkopuolelta ja yksityisiltä tulevaa rahaa Karjalaa ei jälleenrakenneta. On hyvä luvata, että rahaa on tulossa mystisiltä, salassa pidettäviltä sijoittajilta, mutta kuka ne lupaukset lunastaa jos toisin käy?
"Maailman jyrkimmällä elintasorajalla "
Pitäisi katsoa hieman laajemmalla perskeptiivillä asioita. Paljon jyrkempiä elintasorajoja löytyy, vaikkapa esimerkkinä USA:n ja Mexikon välinen raja, tietysti riippuu, millaisia mittareita käytetään. Jopa Venäjän sisällä löytyy suurempia elintasorajoja, ettei peräti ne maailman suurimmat.
"Samaan aikaan suomalaissukuinen laaja väestö eli sorron aikaa Neuvostoliitossa, mikä on osoitus tuon ajan politiikan pelisäännöistä. "
Kun nyt jälkikäteen on näiden suomalaissukuisten ihmisten kanssa keskustellut, harvemmat muistelevat tuota "sorron" aikaa mitenkään pahalla, kun nyt on vertailukohtana tämä nykyinen kurjistumisen aika. Tarkoitan tässä Stalin valtakauden jälkeistä aikaa, kuten ilmeisesti kirjoittajakin.
"Suomessa ei kuitenkaan ole venäläisiä mafiosoja"
Jaa ei. Suomen huumekauppa on täysin venäläisten ja virolaisten käsissä. Osa näistä mafisoista asuu ainakin osittain Suomessa. Muutenkin, myös Suomen rikollisuus on melko pitkälle järjestäytynyttä, pieniä kioski ryöstöjä lukkuun ottamatta. Mukana on sekä suomalaisia, että ulkomaisia pelimiehiä.
jne..