Miksi Jumaluuteen suhtaudutaan usein hyvin kevyesti? Tällä tarkoitan sitä että ko. asia määritellään nähdäkseni ilman filosofista perustaa, mutu-tuntumalla.
Mistä lähtien ihmisellä on oikeus sanoa mikä on Jumala(i)sta ja mikä ei? Ei meidän lapsenälymme sellaiseen pysty! Jumala on hyvä? Ei sitäkään lue missään, tuskin Jumalallisen asian tarvii erikseen olla hyvä.
Jumaluuteen liittyvät vain Jumaluuden ominaisuudet - asiat joita ihminen (ei-Jumala) ei voi olla. Hyvyys ei voi olls Jumalan määrittelevä substanssi vaikka Jumala kaiketi voi olla hyvä; me kuitenkaan emme sitä voi todentaa.
Jumaluus liittyy läheisesti olemassaoloon itseensä; Jumalahan toteaa "Minä olen". Jumala on myös kaiketi enemmän tai vähemmän syyllinen kaikkeen mitä on ja omaa jonkinlaista konkreettista voimaa.
Entä mihin minä, tarkastelija sitten sijoitun? Koska olen kertakaikkisen muurahainen havaitsemaan Jumalaa tai Jumaluutta ja voin vain olettaa että sellainen mahdollisesti on olemassa... On minun pakko suunnata katse itseeni. Ei siksi että etsisin Jumalaa itsestäni vaan siksi että etsisin rajojani ja perimmäistä kykyäni tunnistaa Jumaluus jos sellaisen satun kohtaamaan.
Tästaä seuraa alentava rata. Mitä minä tiedän? Descarteniaanisen epäilyksen alaisena on hylättävä yhtä sun toista. En voi lähestyä havaittavaa suoraa maailmasta erossa olevaa Jumaluutta, määriteltyä, havaittua. Enhän Descartesin nojalla voi lähestyä mitään muuta kuin epäilyä. Kuitenkin on olemassa jotain muutakin; tuolla jollain muulla on oltava olemassa Jumalainen ominaisuus sillä se ei riipu minusta.
Noniin. Nyt olemme tilassa jossa näemme edessämme näyttöpäätteen ja näppäimistön ja havaitsemme oman olemassaolomme. Olen pahoillani, tätä pidemmälle emme Jumaluuden suhteen pääse, on olemassa havaitsija joka ei ole Jumala ja on olemassa jokin muu joka tarjoutuu havaitsijalle havaittavaksi ja rajoittaa hänen käsityskykyään ja näkökykyään ja fyysistä puolta. Maailmalla joka ei ole meidän mielemme on ainoa lähestyttävissä oleva, konkreettinen Jumalainen ominaisuus. Olemassaololle et kertakaikkiaan voi yhtään mitään, sillä on selvästi Jumalainen ominaisuus sinuun verrattuna - sinuun joka et muista itseäsi ennen syntymääsi.
Jos haluat taistella Jumalaa vastaan voit yrittää tuhota edessäsi olevan monitorin. Saat monitorin ehkä rikki muttet hävitettyä sitä. Et edes polttamalla sillä monitorin hahmo säilyy myös sen muututtua energiaksi, se on ollut olemassa ja vaihtaa vain muotoaan.
Miksi siis Jumalan hyvyyttä ylistetään, hänelle/sille annetaan ominaisuuksia ja Jumaluudesta tehdään muka itsestäänselvä trivialiteetti? Me emme ole ymmärtäneet edes arkisen ympäristömme saati sitten oman itsemme perimmäistä mysteeriä; miten voimme havaita tai määritellä Jumalaa tai Jumaluutta jos emme tunne arvottavaa objektia sen kummemmin kuin subjektia jonka kautta arvottaminen pitäisi tehdä?
Mistä lähtien ihmisellä on oikeus sanoa mikä on Jumala(i)sta ja mikä ei? Ei meidän lapsenälymme sellaiseen pysty! Jumala on hyvä? Ei sitäkään lue missään, tuskin Jumalallisen asian tarvii erikseen olla hyvä.
Jumaluuteen liittyvät vain Jumaluuden ominaisuudet - asiat joita ihminen (ei-Jumala) ei voi olla. Hyvyys ei voi olls Jumalan määrittelevä substanssi vaikka Jumala kaiketi voi olla hyvä; me kuitenkaan emme sitä voi todentaa.
Jumaluus liittyy läheisesti olemassaoloon itseensä; Jumalahan toteaa "Minä olen". Jumala on myös kaiketi enemmän tai vähemmän syyllinen kaikkeen mitä on ja omaa jonkinlaista konkreettista voimaa.
Entä mihin minä, tarkastelija sitten sijoitun? Koska olen kertakaikkisen muurahainen havaitsemaan Jumalaa tai Jumaluutta ja voin vain olettaa että sellainen mahdollisesti on olemassa... On minun pakko suunnata katse itseeni. Ei siksi että etsisin Jumalaa itsestäni vaan siksi että etsisin rajojani ja perimmäistä kykyäni tunnistaa Jumaluus jos sellaisen satun kohtaamaan.
Tästaä seuraa alentava rata. Mitä minä tiedän? Descarteniaanisen epäilyksen alaisena on hylättävä yhtä sun toista. En voi lähestyä havaittavaa suoraa maailmasta erossa olevaa Jumaluutta, määriteltyä, havaittua. Enhän Descartesin nojalla voi lähestyä mitään muuta kuin epäilyä. Kuitenkin on olemassa jotain muutakin; tuolla jollain muulla on oltava olemassa Jumalainen ominaisuus sillä se ei riipu minusta.
Noniin. Nyt olemme tilassa jossa näemme edessämme näyttöpäätteen ja näppäimistön ja havaitsemme oman olemassaolomme. Olen pahoillani, tätä pidemmälle emme Jumaluuden suhteen pääse, on olemassa havaitsija joka ei ole Jumala ja on olemassa jokin muu joka tarjoutuu havaitsijalle havaittavaksi ja rajoittaa hänen käsityskykyään ja näkökykyään ja fyysistä puolta. Maailmalla joka ei ole meidän mielemme on ainoa lähestyttävissä oleva, konkreettinen Jumalainen ominaisuus. Olemassaololle et kertakaikkiaan voi yhtään mitään, sillä on selvästi Jumalainen ominaisuus sinuun verrattuna - sinuun joka et muista itseäsi ennen syntymääsi.
Jos haluat taistella Jumalaa vastaan voit yrittää tuhota edessäsi olevan monitorin. Saat monitorin ehkä rikki muttet hävitettyä sitä. Et edes polttamalla sillä monitorin hahmo säilyy myös sen muututtua energiaksi, se on ollut olemassa ja vaihtaa vain muotoaan.
Miksi siis Jumalan hyvyyttä ylistetään, hänelle/sille annetaan ominaisuuksia ja Jumaluudesta tehdään muka itsestäänselvä trivialiteetti? Me emme ole ymmärtäneet edes arkisen ympäristömme saati sitten oman itsemme perimmäistä mysteeriä; miten voimme havaita tai määritellä Jumalaa tai Jumaluutta jos emme tunne arvottavaa objektia sen kummemmin kuin subjektia jonka kautta arvottaminen pitäisi tehdä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
>>Mistä lähtien ihmisellä on oikeus sanoa mikä on Jumala(i)sta ja mikä ei? Ei meidän lapsenälymme sellaiseen pysty! >>
Mistä olet keksinyt että Jumala pitäisi oivaltaa nimenomaan järjellä?? Miksei sydämellä, "pikkuveljellä", tai pikkusormella, esimerkiksi? Tai ehkä kuulolla? Ehkä Jumala on tuoksu?
>>Saat monitorin ehkä rikki muttet hävitettyä sitä.>>
Herran tie menee sitten loogisen deduktion kautta aggressioon? Tervemenoa, ja lycka till.
>>Jumaluuteen liittyvät vain Jumaluuden ominaisuudet - asiat joita ihminen (ei-Jumala) ei voi olla. >>
Kuules nyt pikku viisastelija, Jumala VOI OLLA mitä vaan; myös ihmismäinen; tai porkkanamainen, tai mustekala.
Mikä sinä olet asettelemaan Jumalalle ja Hänen ilmenemiselleen näitä typeriä ehtoja?
Itse hyväksyn Jumalan VAIN jos hän ilmenee hehkeänä henkäyksenä. Muu on harhaa.
Mikäs sinä olet määrittelemään ne "hehkeät henkäykset" jotenkin jumalallisiksi?
..oikeuttaa, että en ole mukana teidän ihmisten valtapelissä. Olen väsynyt yläpuolella-ja-alapuolella, puolesta-ja-vastaan kohkaukseen; on elämässä muutakin kuin valta. Ja kun sanon näin, istuskelen tässä Katto-Kassisen kanssa räystäällä, täällä ylhäällä; mutta ei sillätavalla "ylhäällä" kuin kuvittelet.
saada tietoa Jumalasta on löytää hänen antamiaan ilmoituksia ja tulkita ne oikein.
Jotenkin on historian saatossa ennnenkin kuultu tämä sama ristiuskoisten versio enemmästä oikeassaolemisen oikeudestaan.
Sinulla on taustaoletuksena, että jumaluudet ovat jossakin ihmisen ulkopuolella. On myös jumalkäsityksiä, että jumaluudet tai yksi sellainen ovat kaikenläpäiseviä, jolloin meillä on täysi oikeus arkkityyppistellä heitä ihmismäisemmiksi ja kertoilla keskenämme kuinka olemme kunkin kokeneet.
Mielikuvituksen tuotetta, mutta mielikuvituksemmehan itseasiassa loi jumaluudet, mikä sen pyhempää ja voimakkaampaa.
Loogistelusi ontuu, koska yrität vääntää matemaattiseen kaavaan semmoista joka kuuluu leikin- ja kuvitelmien prinsiippiin, olematta siis yhtään sen vähemmän pyhempää.