Huolimatonta

työtä

Mitä mieltä olette hammaslääkärien parantamistaidosta särkevän hampaan olessa kyseessä?Ja muutenkin? Minulla meni ainakin usko kunnallisen lääkärin (vieläpä erikoistuva oli kyseessä)taitoon.Hyviä lääkäreitä varmaankin on paljon, mutta.....

Viime vuonna kävin kunnallisessa hl:ssä tammikuussa aikomuksena oli käydä tarkistuttamassa hampaani ja saada uusi purentakisko vanhan tilalle. Hammaslääkäri tutki ja röngasi hampaani, jossa todettiin ylhäällä vas.takahampaassa juuressa"jotain" kuten hl asian ilmaisi. Muuten ei reikiä hampaissa.Laittoin kuitenkin minut eteenpäin erikoishl:lle kiskon saamista varten, ja kuulemma tämä "viallinen hammas korjattaisiin samalla kertaa.

No, odotin, ja odotin. Sain ajan elokuun loppuun.Kuitenkin ennen tätä alkoin oikeanpuolen takahammas vihlomaan syödessä ja juodessa. Soitin sitten tälle erikoistuvalle hl:lle josko aikaa saisi aikaistettua? Pääsinkin.Mietin olisiko kyseessä vanhojen purentakiskojen aiheuttama särky, tai mitä lie(hampaathan olivat kunnossa tammikuussa)röntgenin mukaan?

No, pääsin aikaistettuna, ja tämä tutki ja tutki. Koputteli metalliesineellä hampaitani ja kyseli mikä sattui.
Se hammas mihin sattui, röntgattiin. Ei mitään.No, hl porasi kuitenkin hampaaseen ja tutki löytyisikö sieltä mitään. No, löytyihän sieltä.Reikä "vanhan paikan alla". Se ei ilmeisesti näkynyt röntgenissä.Eli ei olla aikoinaan tehty huolellista työtä.

No, hammas avattiin ja paikattiin taiteen sääntöjen mukaan. Ainut vaan, että ennen kuin pääsin kotiin, ei paikanpuolikkaasta ollut tietoakaan. Soitin heti hammaslääkäriin kun kotiin pääsin, ja mulle sanottiin kärsisinkö sitä muutaman päivän?Sanoin, että kait, mutta kun en oikein voi mitään syödä. Aika sovittiin ylihuomiseksi.

Sinne mentiin, mutta hampaaseen koskemisesta ei tullut mitään, se oli niin arka. Laitettiin puudutteita, josko päästäisiin siihen käsiksi.En tiedä kuinka moneen kohtaa ja montako puudutetta laitettiin, mutta yksi puudutuspiikki sattui niin vietävästi(silmään koski, korvaan, mutta kohta se lakkaa sanoi hl).Sain tästä kolmoishermosäryn, puudutuspiikistä jonka tämä hl oli sohaissut kolmoishermooni....Sitä kesti n.3 viikkoa...

Odotettiin ja odotettiin, mutta hammas vain särki; ei siihen voinut koskea. No, hl. laittoin kuitenkin siihen uuden paikan"väkisin", jotta voin jotain syödä.

Tästä alkoi helvettini irti.Hammas särki aina vaan. Laukkasin päivystävällä, jonne minut istutettiin tuoliin ja todettiin, että olen sen ja sen potilas, katsottiin suuhun ja todettiin, että arka on; ei voi tehdä mitään. 17 euroa, ja kotiin..Ja näitä oli ainakin 4 kertaa näin.

Pääsin sitten tälle erikoistuvalleni ajan päästä. Koetettiin uudestaan avata tätä hammasta.Ilmeisesti se oli juurihoidon puutteessa?!No, sehän siihen tehtiin, muttei saatu kuin 1 juurikanava avattua, kun siihen koski niin vietävästi. Taas paikka päälle ja odottamaan kotiin että särky lakkaisi.Eikä puhettakaan antibiootista.

Tässä vaiheessa työkaverini (oli entinen hammashoitaja) ja hän ihmetteli miksen saanut antibioottia hampaaseeni?
En sitä itse tiennyt, mutta tästä viisastuneena vaihdoin kesken"hoidon" hammaslääkärin yksityiseen.

Tämä totesi heti, pulpatulehdus?En tiedä mikä se oli, mutta se tuli maksamaan, ja ensi töikseni sain antibiootit, ja sitten vielä todettiin että väärä hammas oli tapettu. Koska juurihoidon tarve oli ollut viereinen hammas. Tämä "tapettu hammas" oli jätetty aikoinaan liian korkeaksi,sen huolimattoman reiänpaikkaamisen tuloksena.

5

752

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Satu =)

      Täydet sympatiat sinua kohtaan! Itsellä kestänyt nyt reilun vuoden tämä hammasrumba.

      En nyt kyllä ihan ota kantaa asiaan josta kirjoitit, vaan utelisin että mitä oireita sinulla on ollut, kun olet purentakiskon saanut?

      Itselläni nimittäin oireilee jatkuvasti yksi hammas, jonka vanha paikka on avattu, ja paikattu uudelleen. Tämäkään ei auttanut, joten tehtiin juurihoito. Ja mikä pahinta, kipu on ihan samanlainen kuin ennen hoitoakin. Hoidettiinkohan oikea hammas...

      Kävin taas kerran lääkärissä, koska koko ajan on vaivaa. Lääkäri sanoi että hampaani ovat sen näköiset, että narskuttelen niitä, ja hän suositteli minulle nimenomaan tuota purentakiskoa. En nyt tiedä mitä tehdä, teettääkö sellainen vai nou. Jos ei kipu johdukaan narskuttelusta, niin taas menee reilu 200 € hukkaan. Muutenkin tässä mennyt jo tähän rumbaan reilut 2000 €. Juurihoitoja ja paikkauksia kun on takana muutamia. No, onneksi päälle päin kaikki näytttää hyvältä!

      Tsemppiä sulle, toivotaan että saadaan purukalustomme kuntoon!

      • tylli

        kisko kannattaa kyllä mielestäni hankkia, jos hampaita narskuttelee. itse narskutan öisin ja kiskon hankinnan jälkeen aamuiset päänsäryt vähenivät ja leuka ei tuntunut enää rasittuneelta yön jälkeen.

        vaikka sinulla ei tällaisia ongelmia olisikaan, niin silti suosittelen kiskoa, koska minulla kävi ennen kiskon hankintaa pari kertaa niin, että luulin että hampaani oli lohjennut, kun sitä vihloi. kiiruhdin hammaslääkäriin (kuluu rahaa!) ja lopputulos oli se, että olin vain narskuttanut hampaan sisällä olevan hermon esille ja siksi vihloi, eikä mitään voinut tehdä (piti vain odotella, että hermo "vetäytyy").

        lääkäri totesi, että jos ei kiskoa tehdä, niin 10 vuoden kuluttua ei minulla ole ollenkaan hampaita.. motivoi kiskon hankintaa, vaikka melko kallis juttu olikin! kun ajattelee siltä kannalta, että jokaisella on vain yhdet hampaat joista voi pitää hyvää huolta, niin 200euroa ei tunnukaan enää niin suurelta investoinnilta..


      • syy Tallinnaan

        Olen käynyt Tallinnassa hoidattamassa hammas, ja leukakipuja, jotka osoittautuivat täälläpäin toivottomiksi ratkaista.

        Jopa tuloksellisesti, potilaan kannalta tapahtumia tarkasteltuna!

        Siellä en ole havainnut, täällä rasitteena valitettavan usein esille pyrkivät ilmentymät mm. valta, ja määräyssuhteista, asiakkaan potilaan kanssa, ym.ym.
        Siellä kaikki on toisin!
        Suosittelen!


      • Satu =)
        syy Tallinnaan kirjoitti:

        Olen käynyt Tallinnassa hoidattamassa hammas, ja leukakipuja, jotka osoittautuivat täälläpäin toivottomiksi ratkaista.

        Jopa tuloksellisesti, potilaan kannalta tapahtumia tarkasteltuna!

        Siellä en ole havainnut, täällä rasitteena valitettavan usein esille pyrkivät ilmentymät mm. valta, ja määräyssuhteista, asiakkaan potilaan kanssa, ym.ym.
        Siellä kaikki on toisin!
        Suosittelen!

        Ehkä se olisi fiksua hankkia moinen kapistus. Itse en ole kyllä koskaan yöllä havahtunut narskutteluun, eikä siitä kukaan mukaan ole koskaan valittanut.

        Lisäksi mietin, että voiko kipu johtua todellakin narskuttelusta. Paikallistan niin selkeästi että kipu on vasemmalla alhaalla, mielestäni juuri juurihoidetussa hampaassa. Jos narskuttelee, niin eikös silloin kipuja olisi hieman laajemmalti.

        Pieni pelko pyörii koko ajan mielessä, jos kivun aiheuttaakin juurihoidetun viereinen hammas. Siinä kun on pieni, melko vanha amalgaamipaikka. Jos sen alla vaikka muhii jotain. Tosin jo kaksi lääkäriä on ottanut röntgenit, eikä niissä näy mitään. Rasittavaa!


      • kirjoittelija

        Suosittelen purentakiskon hommaamista. Itsellä on niitä ollut jo 3 kpl, ja kaikki ne ovat menneet rikki puremalla.Kestäneet kukin kuitenkin useita vuosia..

        Meillä tämä hampaiden pureminen on sukuvika. Äidilläni etuhampaat olivat 60-vuotiaana 3mm korkuiset, eli purenta oli todella pahasti rempallaan...
        Sinullakin voi mahdollisesti olla syynä kipuiluun hampaiden narskuttaminen öisin.Kisko auttaa siihen takuuvarmasti.Se on halpa hinta siitä, että joutuisi ottamaan vaikkapa tekarit.
        Lycka till sinulle, jotta saat myös hampaasi kuntoon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      158
      4229
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      69
      4064
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      47
      2279
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      58
      2261
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2154
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      53
      1826
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      27
      1449
    8. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      110
      1278
    9. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      115
      1223
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1149
    Aihe