Asiainjärjestelmän päättyminen tulee vuonna
Syneus(m)
3320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tänä vuonna vietetäänkin Harmagedonin 30-vuotisjuhlaa. Oikeasti se on vasta syksyllä (Fred Franz ilmoitti tarkan päivän ja hetkenkin...), mutta luopparit juhlistavat sitä Helsingin jälkimmäisen piirikonventin lähettyvillä.
Mahtaa vanhemmilla jehovantodistajilla olla häpeämistä, kun lapset kyselevät kylteissä näkyvästä vuodesta 1975.
Olipa hyvä linkki kun sieltä löytyi tämä hyvin tasapainoinen kohta seuran julka suista jonka kaikki tuohon aikaan eläneet ymmärsivät:
""Merkitseekö tämä sitä, että vuosi 1975 tuo Harmagedonin taistelun? Kukaan ei voi varmuudella sanoa, mitä jokin nimenomainen vuosi tuo tullessaan... Kuinka tyhmä ihminen olisikaan, jollei hän olisi hereille ja valpas jäljellä olevan rajoitetun ajan suhteen, pian toteutuvien maata järkyttävien tapahtumien suhteen ja pelastuksekseen työskentelemisen suhteen!"
Eli voikon tuohon muuta enää lisätä ?
"Mitkä mullistavat ajat ovatkaan edessämme! Ihmiskunnan historian huippukohta on käsillä! ...
Mutta kun enintään muutama vuosi erottaa meidät tämän vanhan järjestelmän suuresta hävityksestä, niin on tärkeä pysyä hengellisesti hereillä."
Sinusta en tiedä, oletko kovin nuori tai oletko vasta -75 jälkeen mukaan touhuun mennyt. Minä voin kertoa omasta kokemuksestani, mitä tuo vuosi merkitsi.
Se oli käytännöllisesti katsoen kaikille julistajille MAAILMANLOPUN ALKU. Itsekin kuuntelin kokouksien ja konventtien puheita, joissa tuolle ajankohdalle laitettiin käsittämättömän suuret odotusarvot ja Harmagedonin iskevän pikapikaa. Ei silloin maltillisesti pyritty olemaan vain "hereillä". Kyse oli siitä, että "muutama vuosi" erottaa meidät maailmanlopusta. Se oli Jt:lle todellista Suuren Ahdistuksen aikaa. Moni myi kotinsa tai yrityksensä. Syntyi suuria tragedioita, kun loppua ei kuitenkaan tullut.