Kävin hampilekurilla kun rupesi hampaissa tuntumaan epämiellyttäviä tuntemuksia,mm.taka-alahammasta vihlomaan aivan älyttömästi.Röntgenkuvissa näkyi että vihlovassa hampaassa oli tosi syvä reikä(joka oli kuitenkin paikattu jo vuosia sitten). Lääkäri sitten totesi että jos alkaa enempi vaivaamaan niin täytyy juurihoitaa. Kuuma ei vihlo,kylmä vain ja joskus särkee tai "tuikkii"inhottavasti.Onko juurihoito siis ainut vaihtoehto? viimeksi kun kävin niin kiireellä aloittivat,puudutus ei alkanut vaikuttaa vasta kuin kotiin päästessä eikä hoitoa voitu aloittaa. Nyt suuni on rikki ja kipeä puudutuspiikkin kohdalta eikä paranemisen merkkiä näy. Näin ei ole koskaan ennemmin käynyt.Puudutus on aina vaikuttanut samantien ja limakalvot parantuneet piikityksen kohdilta. Mikä siis vialla?
KIPEÄ SUU
epätoivoinen2
2312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla on kipeä kieli ja hampaita joskus viiltää kun harjaan hampaita. Pahinta on että minulle on tullut ihottumaa huulten ympärille. Alahuulen alapuolella on kuin ohut punainen viiva. Ylähuuli on tällä hetkellä okey, mutta on aikoja jollonka koko ihonalue nenän alapuolella sekä ylähuulen välillä on aivan punainen. Olen käyttänyt "antifungal" voiteita. Iho kuivuu. Mitä tehdä että pääsen eroon "punaisesta kuonosta" sekä kipeästä kielestä?
Minulla oli myös samantapaisia oireita, lisäksi haavaumia poskien ja huulten sisäpinnalla. Se oli sienitulehdus. Itsehoitona hiivatuotteet (leivät, pullat ym) pois ja syö happamia marjoja (viinimarja, puolukka, karpalo) tai juo mehuna. Lopulta kuitenkin sain Fluconazol- kuurin joka auttoi, koska toiseen vaivaan saatu antibiootti- kuuri aiheutti hiivatulehduksen muuallekin.