tuli ohjelma tänään tv:stä, ehdin tuota vaan sivusilmällä seurailla, mutta niiden jotka täälläkin vähättelevät naisten kokemaa väkivaltaa, olisi ollut hyvä katsoa tuo ruotsinkielinen ohjelma. Siinä näytettiin kuvia miehen pahoinpitelemistä naisista, kasvot pahoinpideltyinä, silmät ummessa, suun seutu oudoksi muotoiltuneena.
Täällä sitten vaan jahkataan siitä, onko nainen tönäissyt tai läpsäissyt miestä.
Ohjelmassa haastateltava nainen kertoi häpeästä ja oli todella yksin, mies oli saanut vakuutettua `auttajatkin` siitä, että nainen oli syyllinen.
Jäi mieleen naisen sanat jotka oli sanonut lapsilleen: `Jos minä joku yö huudan, älkää tulko pelastamaan minua, vaan juoskaa ovesta ulos ja menkää naapuriin hälyttämään poliisit.`
Täällä sitten vaan jahkataan siitä, onko nainen tönäissyt tai läpsäissyt miestä.
Ohjelmassa haastateltava nainen kertoi häpeästä ja oli todella yksin, mies oli saanut vakuutettua `auttajatkin` siitä, että nainen oli syyllinen.
Jäi mieleen naisen sanat jotka oli sanonut lapsilleen: `Jos minä joku yö huudan, älkää tulko pelastamaan minua, vaan juoskaa ovesta ulos ja menkää naapuriin hälyttämään poliisit.`
Vastaukset 21
Vanhimmat
muistan jonkun naureskelleen kynsisaksilla uhkailulle.ei täällä miehet mitään vähättele
olet vaan täällä sitten vieläkin,vaikka väitit pois lähteväsi.
Niinkuin tuossa ohjelmassa, tämä haastateltavana ollut nainen myös piti pahimpana tuota väkivallan uhkaa. Uhka väkivallasta=pelkää väkivaltaa,koska ei tiedä koska se alkaa.
Tuota väkivallan uhkaa miehet eivät joudu kokemaan voimakkaampina.
Väkivaltaisen hullun kanssa ei ole pakko asua. Miten vaikeaa se voi olla tajuta?
Vai oliks tää taas joku typerä "provo"?
Pohjimmiltaan olet kyllä oikeassa, on vaikea käsittää, miksi jotkut pysyvät väkivaltaisessa suhteessa. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että se lähteminen ei todellakaan ole niin helppoa, kuin mitä usein annettaan ymmärtää. Esim. jos henkilöllä on jokin taloudellinen ongelma, saa hän apua monesta paikasta, niin yhteiskunnan taholta kuin ystävien ja sukulaisten osalta. Sen sijaan perheväkivalta tilanteissa uhri jää varsin usein yksin ongelmansa kanssa. Monissa kaupungeissa ei ole mitään tahoa, joka auttaisi nimenomaan perheväkivaltatilanteissa. Sukulaisille ja tuttaville ei ehkä kehtaa kertoa, ja toisaalta tutut eivät kehtaa tilanteeseen puuttua, vaikka asiasta tietäisivätkin.
Näissä lausahduksissa "ei sen kanssa ole pakko asua" , saadaan tilanne vaikuttamaan todella helpolta ja yksinkertaiselta, mutta käytännössähän se on kaikkea muuta. On hankittava ero, uusi majapaikka, hoidettava byrokratia, selitettävä ystäville ja sukulaisille, selvittävä usein siitä uhasta että kumppani uhkaa tappaa jos toinen lähtee jne. jne. Eli nämä tilanteet eivät todellakaan ole mitään yksinkertaisia "senkun lähtee"-tilanteita. Kun ajattelee, miten vaikeaa aivan normaalinkin parisuhteen lopettaminen yhteistuumin on, niin voi kuvitella, että näissä tilanteissa ongelma on moninkertainen. Mielestäni tässä olisikin valtavasti parantamisen varaa, niin, että parisuhdeväkivallasta kärsivien ei tarvitsisi kantaa kaikkea tätä taakkaa yksin, vaan apua olisi tarjolla.
Yhteiskunnalta - siis ventovierailta - on ihan turha odottaa minkäänlaista tukea. On opeteltava pitämään huolta itse itsestä. (Niin, voisikin esittää kysymyksen, että mitä tehtäisiin etenkin poikalasten koulussa kokemalle väkivallalle. Omat muistoni kouluajoilta ovat järkyttäviä, ja siellä sentään _oli_ pakko olla.)
Mutta vastaapa: Mikä näissä psykopaateissa (hullut aviomiehet, koulukiusaajat, rikolliset, jne.) sitten naisia kiinnostaa?
Onko sinulla omakohtaista kokemusta lähtemisestä väkivallan kourista, vai perustuuko väittämäsi vain luettuun propagandaan?
Itsellä kävi näin:
Sekaannuin väkivaltaiseen mieheen melko nuorena. Vanhempana olisin nähnyt ennusmerkit, mutta silloin en ymmärtänyt. Hän oli hirmu mustasukkainen ja hyvin alentuva.
Kun ensimmäinen isku sitten paukahti leukaluuhuni, oli se tietenkin shokki ja vei joksikin aikaa toimintakyvyn ja järkevän ajattlukyvyn, mutta ei kauaksi aikaa.
Tapauksen jälkeen aloin systemaattisesti vältellä tilanteita, joissa väkivaltaa saattaisi esiintyä. Ikään kuin pelastin etukäteen itseni. Onnistuin jutussa melko pitkään. Mutta kyllä se sitten eräänä iltana jälleen oli edessä. Selkään tuli melko pahastikin.
Kerroin asiasta joillekin tutuilleni ja neuvolassakin. Sain tuota samaa hyssyttelyä osakseni kaikilta näiltä tahoilta. Ei ole helppo lähteä ja mieti tulevaa ja voi voi sentään...
Eräänä aamupäivänä menin soittamaan naapurin ovikelloa ja pyysin naapuria viemään minut asemalle, heti. Olin pakannut ennen sitä omat ja poikieni vaatteet ja yhdessä kannoimme ne autolle. Koko homma kesti noin puoli tuntia ja sen jälkeen olen poissa pysynyt.
Jokaisesta asiasta ei tarvitse tehdä itselleen ongelmaa. Eikä näistä ainakaan. Väkivaltaisessa suhteessa on niin paljon kestettävää että se vie koko energian jos sille antaa luvan. Sitä ei myöskään voi hallita sen jälkeen kun sille on kerran alistunut.
Olen sitä mieltä, että tukea tulisi antaa juuri siihen, että naiset saadaan lähtemään pois, silloin kun se koskee naista, myös miehiä pahoinpidellään perheissä. Tämä "ei se ole niin helppoa" ei anna positiivista kuvaa hädässä olevalle vaan lähinnä nostaa epätoivon.
Kenellä meistä olisi luontoa sanoa esim. hukkuvalle, joka tarttuu käteemme, että ei se ole niin helppoa saada sinua ylös?
Yläaste on esimurrosikäisen pojan helvetti. Etenkin jos sattuu vielä pärjäämään oppiaineissa. Jo se riittää syyksi päivittäiselle selkäsaunalle: luulenpa saaneeni turpaani (koulu)vuosien saatossa viidenkymmentä kertaa. Lisäksi vielä henkinen väkivalta ja siitä johtunut ahdistuneisuus, joka oli läsnä useampia vuosia. Lienee vieläkin.
Mihinkö loppui? Opettajia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa valvoa välitunteja saati sitten koulumatkoja. Kotona en aluksi voinut kertoa, koska olisi leimattu kielikelloksi (huomaatko kuvion?). Lopulta oli pakko, ja fyysinen väkivalta loppuikin siihen. Henkinen jatkui vielä vuoden, pari, kunnes pääsin lukioon.
Tiedän, että vastaavia tapauksia on paljon: aikanani koulussani ainakin yksi (mahdollisesti toinenkin, mutten voi mennä vannomaan) poika teki itsemurhan juuri tuosta syystä. Noista vaan ei koskaan puhuta.
Ja jos nyt joutuisin samanlaiseen piinaan, tiedän kyllä mitä tekisin. Minuun ei nimittäin enää ikinä kosketa.
Ei psykopaatissa todellakaan kiinnosta yhtään mikään.
Paitsi jos se on pitkä, tumma, ja komea. Eiks jeh ;)
tuohon ulkonäköön pitää liittyä myös miellyttävä käytös.
Sitäpaitsi minun suosikkini on lyhyt, vaalea ja komea : )
Miten saada hullusta miehestä hulluus pois?!
Se ottaa vaan seuraavan uhrin ja aina se hakkaa jotakuta naista.
Psykopaatit ovat yleensä aluksi lipeviä. Siinä vielä yksi piirre, jota naiset miehessä arvostavat. Turha siis valittaa: sitä saa mitä tilaa.
ymmärrä lipevää logiikkaasi.
Psykopaattiopaskin vielä olisi pitänyt lukea.
Ei kyllä yhtään kyllä toi juttu naurata, elämäni suurin erehdys maailmantulopäätökseni jälkeen.
naisia kohtaan ei vähene naisen lähtemisellä.
Eikös tuo lisäänny, kun niille jää näitä lähteneitä exkavereita enemmän, joita sitten vielä uhkailevat ym.
Huom. väkivallan uhka on melkein pahinta
No, minä ainakin onnittelen itseäni: olen taas saavuttanut jonkun päättelykyvyn rajat. Toisaalta, sinäkin voit onnitella itseäsi. Taidat nimittäin olla ainoa ihminen, jonka olen kuullut päättäneen omasta maailmaantulostaan.
Ja kyllä se psykopaattiopas kannattaa lukea, siellä sinulle kuvataan jokaisen naisen unelmapoju: pinnallisesti charmantti mielipuoli, juuri sellainen, jonka taisit sinäkin kuvailla.
ovatkin yleensä hyvin tunteisiin vetoavia, molemmissa sukupuolissa. Heidän pauloihinsa on helppo langeta ja kas, pian onkin elämässä kaikkea muuta kuin hohtoa ja romantiikkaa.
Psykopaattihan on vielä pahempi muunnos tutusta narsistista.
lukemiselle. Lista löytyy tältäkin sivulta.
http://www.sampo2002.oulu.fi/psykopatit/historia.htm
Koita nyt tajuta, etteivät hullut siitä kummene. On ihan turha syyllistää terveitä miehiä pipipäitten tekemisillä. Oikeasti: terve mies ei lyö rakastamaansa ihmistä.
Jos on tehnyt huonon valinnan, niin sen verran älliä täytyy löytyä, että soittaa vaikkapa poliisille.
ohjelman naisen kertomus siitä, kuinka yksin hän oli asian kanssa, on todella totta. Kuinka hän ei pystynyt kertomaan väkivaltaisuudesta ja sortamaan pilvilinnaa, ettei meidän perhe ollutkaan niin täydellinen. Väkivallan kokemisesta ei todellakaan ole helppo kertoa kenellekään. Koska nämä `linnat` sortuvat ja itsestäsi tulee jollakin ihmeen lailla syyllinen(kuten täällä palstallakin huomaa).
Esim minustakin tuntuu, ettei väkivaltakokemuksieni takia minua enää oteta edes aivan täydestä. Huomautan kuitenkin, että olen itse välttynyt `vakavalta` fyysiseltä väkivallalta, karkuun lähtemällä, sekä kaikenlaisilla poppakonsteilla` mitä vaan olen ikinä keksinyt.
kaikki sitä väkivaltaa nykyisin käyttävät!Mummot,pappat,nuoret tytöt ja pojat..jne..
Sinä olitkin minulta hukassa :)