Jussin rooli olisi ollut kimurantimpi

Anonyymi-ap

Jos Aulis olisikin päättänyt lähteä Helsinkiin vasta juhannuksen jälkeen, niin kuinka murhasuku olisi kolmessa viikossa joutunut sorvaamaan aivan toiseen muotoon, toiseen henkilöön? Olisiko siinä lähitalojen jotkut parikymppiset olleet kaikki prässissä? Noin kilometrin säteellä oli kolmessakin talossa nuorukaisia.
Paavo Maijalan rooli ja merkitys olisi ollut aivan toinen ja keskittynyt enemmän äitinsä tietoihin verisistä vaatteista ja kotoa poissa olemisesta. Hänelle ei olisi tarvinnut sorvata kahdeksaa alibia yöksi. Jussin rooli olisi ollut kimurantimpi, kun pakosta sukuun murhaaja olisi alusta alkaen puristunut.

39

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On sunnuntaiaamu. Kello on vaille seitsemän aamulla. On lisäksi myös juhlapäivä: äitienpäivä.

      Ja mitä SINÄ teet? Alat suoltaa tänne taas tuota tuttua moskaa heti aamusta?

      Tuleeko ikinä mieleesi ajatusta siitä, että sinulla ehkä ei mene hyvin?

      • Anonyymi

        Et esiinny enää psykiatrian erikoislääkärinä, kuten täällä olet ilveillyt 9 vuotta. Miksi nyt niin on?
        Mitä tulee tähän keinotekoisen kaupalliseen, amerikan juutalaisten keksimään päivään, niin se ei merkitse minulle yhtään mitään.
        Edelleenkin isäsi kanssa vaikutatte pelokkailta, että totuus paljastuu. Olette välillä up-up-poika ja go-go-isi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse olla ammattilainen nähdäkseen ongelmia sinun toimissasi.

        Sinulla on ilmeisesti vakavia ongelmia mielenterveydessä. Ensiksikin sinua vaivaa täydellisesti kyvyttömyys ymmärtää sitä, että joku voisi pitää toimiasi typerinä ja turhina. Siitähän tässä kyse on.

        Toiseksi, vaikutat myös vainoharhaiselta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, minulla ei ole sinua vaivaavan tapauksen kanssa mitään tekemistä. En ole näiltä seuduilta kotoisin. En siis varmasti ole se henkilö, joksi minua kuvittelet omassa itse luomassasi rinnakkaistodellisuudessa.

        Lisäksi taidat olla myös jonkinlainen natsi-ressukka, kun nostit esiin juutalaiset. Ihan kertakaikkisen sairasta.

        Onko sinun ihan mahdotonta ymmärtää, että jonkun näkökulmasta juttusi ovat sairaita? Ottaako totuus koville?

        Jankutat. Olet juuttunut levy tai vanha akka jolla ei ole mitään uutta sanottavaa.....

        Otan pitkästä aikaa osaa "keskusteluun". Sinä tällä natsikortti heitollasi " jonkinlainen natsi-ressukka, kun nostit esiin juutalaiset" paljastat tietämättömyytesi ja vähäisen yleistietosi.

        Äitienpäivä on naamioitu Anna Jarvsin nimisen naisen keksinnöksi. Todellisuudessa sen kehittivät amerikkalaiset juutalaisperheet, jotka omistivat mantereen laajuiset kauppaketjut. Kevääseen piti saada jokin "juhlapäivä" jolla myydään rihkamaa ja joutavaa tavaraa muka äitienpäivän riemulla. Juutalaispresidentti W. Wilson jopa halusi nimittää juuri ennen maailmansotaa 1914 "äitienpäivän" suureksi liputuspäiväksi.

        Meillä taas sota-aikana 1942, kun hyökkäyksemme itään oli menossa, Mannerheim nimitti 4. luokan helyllä äitien kunnian. Se muodostui toukokuun äitienpäiväksi kaupallisin tarkoituksin. Mukana oli osuustoiminnalliset kaupat ja Kesko. Myöhemmin sodan jälkeen Amerikan-juutalainen filmiteollisuus ja muu yli-ihmispainostus teki siitä tämän nykyisen kaksinaamaisen juhlan.

        Siis pitäisi olla perustietoja kun heittäytyy psykiatrian erikoislääkäriksi ja muita arvostelemaan vähäisellä kompetenssilla.

        Sinähän se reppana jankutat samaa. Olet jankuttanut vuosia.

        🤣🤣🤣

        "Otan pitkästä aikaa osaa "keskusteluun". "

        Oletko noin idiootti vai teeskenteletkö?

        Sillä ei ole mitään merkitystä, miksi jokin päivä on juhlapäivä. Voimme etsiä halutessamme taustoja ihan jokaiselle vapaapäivälle tai pyhäpäivälle.

        Yleisesti ottaen meillä NORMAALEILLA ihmisillä on lähipiirissämme ihmisiä, joiden muistaminen äitienpäivänä on korrektia ja jopa osoittaa välittämistä. Sinun kohdallasi asia ilmeisesti on toisin. Se on surullista. Sinun groteskissa maailmassasi on täysin normaalia alkaa jankuttaa samaa juttua päivästä riippumatta heti aamusta. Ilmeisesti elämässäsi ei oikein muuta ole. Ikäväähän se on. Käy itse asiassa vähän sääliksikin.

        Näetkö natzeja ja hulluja joka paikassa koko ajan?

        En näe, vaan näen sinut: typerän ressukan, jolla ei ole elämässä oikein mitään. Toimit lisäksi ihan täydellisesti tyypillisen Suomi24:n trollin tapaan: jankutat ja sössötät samaa asiaa loputtomasti ja et ota mitään kantaa sinua kohtaan osoitettuun kritiikkiin. Noin homma täällä toimii.

        Sinulla olisi mahdollisuus nykypäivänä käsitellä Hilkka-asiaa lukuisilla eri tavoilla. Rakentavinta olisi vaikkapa avata blogi aiheeseen liittyen tai jopa kirjoittaa kirja, mutta ei, mikään järkevä ratkaisu ei sinulle käy! Sinun pitää jankuttaa asiaa täällä, yhden kunnan asioihin keskittyvässä keskustelussa ja siten sotkea käytännössä kaikki keskustelu täällä.

        Normaali ihminen ottaa myös vastaan kritiikin ja ehkä jopa toimii sen mukaan, mutta et tietenkään sinä! Sinä vain sössötät ja käyt vastahyökkäykseen ja haukut kaikkia eri mieltä olevia kirjoittajia. Sinua ei saa kritisoida.

        Olet täydellisen vastenmielinen ja surullinen tapaus. Toivottavasti terveydenhuollossa löytyy aikanaan sinullekin jotain apua. Se olisi tuiki tarpeellista. Ja omaisillesi toivon voimia.

        Ha! Sinun kritiikkisi on aliarviointia ja vittuilua ihmiselle. Olet jankuttanut soopaasi ja pyrkinyt estämään Hilkka-aihetta täällä toista kymmentä vuotta kaikilla tavoilla. Pyrit yli-ihmisrooliin ja heittelet lapsellisia kuvitelmiasi ihmisestä, jota et ole tavannut, tai tuntenut. Mitä se kertoo sinusta? Se sanoo, kehittymätöntä käytöstä!

        Älä lärpätä juntti! Minä aloitin tänä talvena tänne kirjoittamisen. Ymmärrätkö mulkero?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ha! Sinun kritiikkisi on aliarviointia ja vittuilua ihmiselle. Olet jankuttanut soopaasi ja pyrkinyt estämään Hilkka-aihetta täällä toista kymmentä vuotta kaikilla tavoilla. Pyrit yli-ihmisrooliin ja heittelet lapsellisia kuvitelmiasi ihmisestä, jota et ole tavannut, tai tuntenut. Mitä se kertoo sinusta? Se sanoo, kehittymätöntä käytöstä!

        No kun en ole. Mittani sinun kanssasi on tullut täyteen ihan vasta tässä kuluneen vuoden aikana. Mikäli muuta kuvittelet, se on vain osoitus vainoharhastasi.

        Mitä jos ottaisit viimeinkin kantaa sanomisiini ja puhuisit asiaa tuon typerän jankutuksen sijaan?

      • Anonyymi

        Mitä sitten. Aika on tässä asiassa sivuseikka. Kohta 53 vuotta mennyt salaillessa.

      • Anonyymi

        Jussin ja monen muun rooli oli kimurantti. Eeva sai ohjeita ja joutui perumaan lausuntonsa. Tyyne hävitteli vaatteita, ei oikein tiennyt millaisia ja minne. OS ajeli ristiinrastiin, päivittäisten ohjeiden mukaan. Aulis oli nähnyt ja tiesi jutun juonen. Ei vaan voinut kertoa. Akselikin tiesi enemmän kun antoi ymmärtää. Paavo puhui käsketysti. Ristiin ja unohtaen mitä oli puhunut. Kimuranttia piisasi.

    • Anonyymi

      Eiköhän se nyt ole kaikille selvää, että ihminen ei ole kunnossa, jos hänen elämänsä pääsisältö on täyttää tätä palstaa loputtomasti yhteen ja samaan aiheeseen keskittyvillä avauksilla. Voihan kyseessä tietenkin olla myös tahallinen häiriköinti, mutta ei sekään nyt kaikkea selitä. Normijärkinen ihminen ymmärtää, milloin vitsi on vanhentunut.

      • Anonyymi

        Sinä jaksat lärpättää enemmän kuin kaikki Hilkasta kirjoittajat yhteensä!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä jaksat lärpättää enemmän kuin kaikki Hilkasta kirjoittajat yhteensä!!!

        Etsiydy siis muiden harrastusten pariin. Älä uhriudu, ressukka. Homman nimi on se, että jos teet typeryyksiä ja saat palautetta, syy on sinun. Ei muiden.

        Koeta hankkia itsellesi elämää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etsiydy siis muiden harrastusten pariin. Älä uhriudu, ressukka. Homman nimi on se, että jos teet typeryyksiä ja saat palautetta, syy on sinun. Ei muiden.

        Koeta hankkia itsellesi elämää.

        Sinulla ei ole paljon variaatioita puheesi tai kirjoituksiesi joukkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei ole paljon variaatioita puheesi tai kirjoituksiesi joukkoon.

        Aion jatkaa niin kauan, että sinä joko lopetat täällä tai alat kirjoittaa jotain muuta kuin samaa shittiä.

        Harmittaako?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aion jatkaa niin kauan, että sinä joko lopetat täällä tai alat kirjoittaa jotain muuta kuin samaa shittiä.

        Harmittaako?

        Olet siis juuri sellainen murhasuvun nettihäirikkö ja paskiainen, joksi sinut täällä on luokiteltukin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis juuri sellainen murhasuvun nettihäirikkö ja paskiainen, joksi sinut täällä on luokiteltukin

        Sinut täällä on luokiteltu. Kaikki ovat niin kyllästyneet sinun juttuihisi, ettäsiksi tänne ei juuri kukaan kirjoittele.

        Hanki nyt viimein itsellesi vaikkapa jokin hyvä harrastus. Mene vaikka käymään lenkillä. Ui. Kalasta. Se tervehdyttisi tämän palstan nopeasti.

        Sinä voisit alkaa äitisi kanssa cobulaatiot

        Ehkäpä se uiminen olisi hyvä?

    • Anonyymi

      Hilkka olisi jätetty "selvittämättömäksi" yli kesän.

      • Anonyymi

        Niitähän poliisi on jättänyt selvittämättömäksi 1945 jälkeen "67 nuoren naisen murhaa". Osassa selvästi suojeltu tekijää, poliisia, kunnan plösöä tai poliitikkoa

    • Anonyymi

      Kyllä se raskasta on, kun yhteiskunta ei auta sekaisin olevia salaliittosekoilijoita. Jos tuntisin tyypin, tekisin sosiaalipuolelle huoli-ilmoituksen.

      • Anonyymi

        Mikset up-up-poika tee itsestäsi, isästäsi go-go-man ja äidistäsi gimme-gimme-äidistäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikset up-up-poika tee itsestäsi, isästäsi go-go-man ja äidistäsi gimme-gimme-äidistäsi?

        Etkö sinä pysty nukkumaan öisin, kun sinulla on heti kiire vinkua kuin aasi? Heti aamustako se alkaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikset up-up-poika tee itsestäsi, isästäsi go-go-man ja äidistäsi gimme-gimme-äidistäsi?

        Koeta nyt etsiä se harrastus. Jotakin liikuntaa sen täytyy olla, että saat nukuttua kunnolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koeta nyt etsiä se harrastus. Jotakin liikuntaa sen täytyy olla, että saat nukuttua kunnolla.

        Eikös gimme-gimme-äitisi enne harrastanut insestiä kanssasi? Onko kyllästynyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös gimme-gimme-äitisi enne harrastanut insestiä kanssasi? Onko kyllästynyt?

        Ikävää, että mielenterveytesi ongelmat alkavat noin typerillä tavoilla konkretisoitua. Osanotot.

        Täytyy toivoa, että et ole tuon enempää vaaraksi kanssaihmisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävää, että mielenterveytesi ongelmat alkavat noin typerillä tavoilla konkretisoitua. Osanotot.

        Täytyy toivoa, että et ole tuon enempää vaaraksi kanssaihmisille.

        Huomaatko, että sinusta tiedetään jo paljon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomaatko, että sinusta tiedetään jo paljon?

        "Tiedetään paljon"??

        Buuuaahhaahh...

        Olet täysin seonnut. Olen useita kertoja pyytänyt sinua kertomaan, kuka minä sinun mielestäsi olen. Etpä ole saanut vastausta annettua.

        Minä sen sijaan epäilen, että jos oikeasti joku alkaisi penkomaan asioita, sinun oma henkilöllisyytesi saattaisi kyllä esiin noustakin. Tuskinpa tällaisessa pienessä köpykylässä on kovin monta tähän aiheeseen jumiutunutta ressukkaa.

        Vainoharhasi on vakavaa laatua. Pidätkö ilmeisesti mahdottomana ajatuksena sitä, että joku voisi olla vain kyllästynyt juttuihisi. Kaipa se niin on, että kun jollakin sinun tapaasi on ihan oma mielikuvitusmaailmansa, on vaikea kuvitella muiden kohdalla tilanteen olevan erilainen.

        Minä lupaan aktiivisesti ottaa kantaa typeriin juttuihisi. Voit siis olla huoletta.

        Et osaa muuta kuin hokemia "Olet täysin seonnut... Vainoharhasi on vakavaa laatua... ikävää, että mielenterveytesi ongelmat... tekisin sosiaalipuolelle huoli-ilmoituksen"

        Kovin mielipuolisuuteen liittyy kaikki viestisi. Vielä kerran yritä gimme-gimme-äitisi kanssa jotakin, jos go-go-isäsi on hyljännyt sinut.

        Täytyypä alkaakin kysellä tuttaviltani, tuntevatko he ketään Hilkka-tapaukseen seonnutta. Eivätköhän vanhat alkuperäisasukkaat sinut tunnistane.

        Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että olet äärimmäisen typerä, vastenmielinen ja heikkotasoinen trolli.

        Eipä kumpikaan vaihtoehto ole kovin mairitteleva sinun kannaltasi.

        Hei! Nyt sinä sait jo lisää: Et osaa muuta kuin hokemia "Olet täysin seonnut... Vainoharhasi on vakavaa laatua... ikävää, että mielenterveytesi ongelmat... tekisin sosiaalipuolelle huoli-ilmoituksen"

        Kovin mielipuolisuuteen liittyy kaikki viestisi. Vielä kerran yritä gimme-gimme-äitisi kanssa jotakin, jos go-go-isäsi on hyljännyt sinut.

        "Täytyypä alkaakin kysellä tuttaviltani, tuntevatko he ketään Hilkka-tapaukseen seonnutta. Eivätköhän vanhat alkuperäisasukkaat sinut tunnistane.

        Juttujesi taso laskee koko ajan kuin lehmän häntä. Oletko sinä vähän hyytymään päin? Ettei vain ole niin, että alat väsähtää?

        Koetahan nyt ihmeessä jaksaa vielä. Katsos kun pian käy niin, että joku saattaa alkaakin kirjoittaa ihan muista asioista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei! Nyt sinä sait jo lisää: Et osaa muuta kuin hokemia "Olet täysin seonnut... Vainoharhasi on vakavaa laatua... ikävää, että mielenterveytesi ongelmat... tekisin sosiaalipuolelle huoli-ilmoituksen"

        Kovin mielipuolisuuteen liittyy kaikki viestisi. Vielä kerran yritä gimme-gimme-äitisi kanssa jotakin, jos go-go-isäsi on hyljännyt sinut.

        "Täytyypä alkaakin kysellä tuttaviltani, tuntevatko he ketään Hilkka-tapaukseen seonnutta. Eivätköhän vanhat alkuperäisasukkaat sinut tunnistane.
        Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että olet äärimmäisen typerä, vastenmielinen ja heikkotasoinen trolli.
        Eipä kumpikaan vaihtoehto ole kovin mairitteleva sinun kannaltasi.

        53 vuotta salailua. Vuosipäivä oli eilen.

    • Anonyymi

      Sinä up-up-poika olet hieman rauhoittunut. Tarkoittaako se, että aloitit uudelleen go-go-isäsi kanssa kahdenkeskiset laatuajat äitisi katseltaviksi?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2880
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2145
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1013
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe