Lännen asetuotanto ohittaa pian Venäjän

Anonyymi-ap

Yhdysvaltain ilmavoimien Euroopan apulaiskomentaja, kenraaliluutnantti Steven L. Bashamin mukaan Venäjän kaltainen autokraattinen hallinto voi priorisoida varsin helposti puolustusteollisuuttaan taloudellisen hyvinvoinnin sijaan ja ylläpitää sotaa Ukrainassa Iranin ja Pohjois-Korean tuella, kertoo The Kyiv Independent.

Transatlanttista turvallisuutta käsitelleessä tilaisuudessa puhunut Basham totesi, että myös lännen asetuontanto on kiihtymässä ja tulee ohittamaan pian Venäjän.

– Samaan aikaan Venäjän ollessa Ukrainassa me saamme puolustusteollisuutemme sille tasolle, jolla sen kuuluu ollakin, Basham sanoi.

Hänen mukaansa Venäjästä on myös tullut riippuvainen kiinalaisesta teknologiasta ja materiaalista.

Kenraaliluutnantti toteaa, että Yhdysvaltain puolustus alkaa heti rajojen ulkopuolelta. Siitäkin syystä on tärkeää jatkaa Ukrainan tukemista.

– Se, mitä Ukraina pyytää, on meidän jatkuva, järkkymätön ja yhtenäinen tukemme. Mielestäni he saavat sitä tällä hetkellä. Meidän pitää vain pysytellä samalla linjalla ja selittää se paremmin amerikkalaisille.

Mitä Yhdysvaltain sitoutumiseen Natoon tulee, Bashamin mukaan läsnäololla on suuri merkitys. Se on liittolaisten integraation edellytys. On sitouduttava harjoittelemaan ja taistelemaan yhdessä.

Basham muistuttaa, ettei Venäjä pysähdy Ukrainaan, ellei sitä pysäytetä siellä.

YES!

9

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Venäläiset alkaa ampumaan katapultilla ladoja ja haisevia hapankaaleja. Siinä on taas naurussa pitelemistä.

    • Anonyymi

      Suomen valtamedia pyrkii vaikenemaan ja harhauttaa suomalaisia Ukrainan kohdattua kasvavan sotilaallisen katastrofin, joka alkoi perjantaina suuren voitonpäivän jälkeen Harkovassa, jossa uusi pohjoinen armeijaryhmä aloitti nopeasti laajentuneet läpimurrot Venäjän rajan ylitse luodakseen puskuruvyöhykkeen Belgorodin alueen suojaksi. Ukrainan hallinto on paniikissa ja varoittaa koko kansan liikekannallepanosta.

      • Anonyymi

        Nyt on enteet sille, että kesä-heinäkuussa tullaan näkemään 1944 operaatio Bagrationin kaltaiset murskajaiset, joista Ukraina ei enää tokene.

        Viime kesänähän nähtiin 1943 Kurskin toisinto, jossa Venäjä murskasi linnoituksillaan Ukrainan suurhyökkäyksen ja aloite siirtyi pysyvästi Venäjälle.

        Mennään ihan historian käsikirjoituksen mukaisesti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on enteet sille, että kesä-heinäkuussa tullaan näkemään 1944 operaatio Bagrationin kaltaiset murskajaiset, joista Ukraina ei enää tokene.

        Viime kesänähän nähtiin 1943 Kurskin toisinto, jossa Venäjä murskasi linnoituksillaan Ukrainan suurhyökkäyksen ja aloite siirtyi pysyvästi Venäjälle.

        Mennään ihan historian käsikirjoituksen mukaisesti.

        Onko nämä enteet samanlaiset kuin tammikuussa 2023, jolloin Pravda ilmoitti Ukrainan rintaman romahtavan muutamassa päivässä? 🤔


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Onko nämä enteet samanlaiset kuin tammikuussa 2023, jolloin Pravda ilmoitti Ukrainan rintaman romahtavan muutamassa päivässä? 🤔

        Muutaman kylän valtaus ei ole enne, vaan todiste Venäjän armeijan tunnetusta tehottomuudesta.
        Tällä menolla Ukrainan valtaus kestää vuosikymmeniä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutaman kylän valtaus ei ole enne, vaan todiste Venäjän armeijan tunnetusta tehottomuudesta.
        Tällä menolla Ukrainan valtaus kestää vuosikymmeniä.

        Ukraina menettää 1000 sotilasta päivässä. Tekee vuodessa 365000.

        Kuinka monta kymmentä vuotta Ukraina kykenee tällä tahdilla sotimaan, kun siellähän kukaan ei halua rintamalle ja värväystoimistot kumisee tyhjyyttään?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina menettää 1000 sotilasta päivässä. Tekee vuodessa 365000.

        Kuinka monta kymmentä vuotta Ukraina kykenee tällä tahdilla sotimaan, kun siellähän kukaan ei halua rintamalle ja värväystoimistot kumisee tyhjyyttään?

        Kenen mukaan Ukraina menettää 1000 sotilasta päivässä?


    • Anonyymi

      Joka päivä sama virsi....

    • Anonyymi

      3x365x1000=?

      Tiltun mukaan kuolleiden ukrainalaisten lukumäärä.

      Entäpä haavoittuneet?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5466
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3721
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3283
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2565
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2152
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2077
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1886
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1368
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1362
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1154
    Aihe