Kun Jeesus palaa maan päälle perustamaan 1000v Kuninkankuntaansa
NIIN SILLOIN JA VASTAPA SILLOIN VASTA
IHANA Jisrajelli
saa omakseen sille kuuluvat maa-aluveet !
Kiitos tästä Herralle Seepajootille !
Nyt saatana vihaa pitää ja ykllyttää lapsijaansa juutalaista Jumalan siunaamaa ja rakastamaa kansaa vastaan, mutta saatan on hävijö, sen se tietää vaan lapsensa eivät ole yhtä välkkyjä vaan luulevat voivansa voittaa Israjelin tuhoamalla sen asukkaat!
Van ei se siinä onnistu, mutta saa kylläkin kuoletettua juutalaisilta suurinmalta osalta henken riistollisuujessa ruumiistuneiksi, happea käyttämättömiksi. Mutt kolmasosa säilyy henkissä ja se huutaa Herraa Yeshujaansa, Kuninkastaan kerran apuunsa, siihen ei ole enää liijan monta vuottakaan kun niin tapahtuu että avvoovat suunsa ja hätäänsä avuksi Yeshujaa huutavat ja kun hyöt sen avunhuujon huutavat niin silloin Hiän, Yeshuuja itte, tulloo takas kera pyhijensä , jolloin minäkin tulen siinä joukossa maan pijäälle, ainakin se on unelmanajanani että tuasa autuuvaijeen joukossa se minäkin olla killuttelen. Olen melko toiveikas sen suhteen että saan siinä joukossa olla, mutta nyt elän toivossa....moni elää tiejossa, se heille suotakoon ja suokoot hyökiin mulle sen etten ole tiejossa vaan toivossa "vaan", kunnes voin tojeta miten asija on.
Matka on suhteellisen pitkä ja luopumusta tapahtuu koko aika....minä en tietääkseni ole luopunut ellen sitten huomaamattani. Ja se oma huomaamattomuushan on joillakin osanaan: " Enmekö met Sinun Nimessäsi tehneet sitä ja tätä ja vielä tuota."
Olkaa siunattuja työt , jotka Aaprahamin siementä siunaatte ja ittekii outta kun outta Jumalan lapsija.
Selef Urge
NIIN SILLOIN JA VASTAPA SILLOIN VASTA
IHANA Jisrajelli
saa omakseen sille kuuluvat maa-aluveet !
Kiitos tästä Herralle Seepajootille !
Nyt saatana vihaa pitää ja ykllyttää lapsijaansa juutalaista Jumalan siunaamaa ja rakastamaa kansaa vastaan, mutta saatan on hävijö, sen se tietää vaan lapsensa eivät ole yhtä välkkyjä vaan luulevat voivansa voittaa Israjelin tuhoamalla sen asukkaat!
Van ei se siinä onnistu, mutta saa kylläkin kuoletettua juutalaisilta suurinmalta osalta henken riistollisuujessa ruumiistuneiksi, happea käyttämättömiksi. Mutt kolmasosa säilyy henkissä ja se huutaa Herraa Yeshujaansa, Kuninkastaan kerran apuunsa, siihen ei ole enää liijan monta vuottakaan kun niin tapahtuu että avvoovat suunsa ja hätäänsä avuksi Yeshujaa huutavat ja kun hyöt sen avunhuujon huutavat niin silloin Hiän, Yeshuuja itte, tulloo takas kera pyhijensä , jolloin minäkin tulen siinä joukossa maan pijäälle, ainakin se on unelmanajanani että tuasa autuuvaijeen joukossa se minäkin olla killuttelen. Olen melko toiveikas sen suhteen että saan siinä joukossa olla, mutta nyt elän toivossa....moni elää tiejossa, se heille suotakoon ja suokoot hyökiin mulle sen etten ole tiejossa vaan toivossa "vaan", kunnes voin tojeta miten asija on.
Matka on suhteellisen pitkä ja luopumusta tapahtuu koko aika....minä en tietääkseni ole luopunut ellen sitten huomaamattani. Ja se oma huomaamattomuushan on joillakin osanaan: " Enmekö met Sinun Nimessäsi tehneet sitä ja tätä ja vielä tuota."
Olkaa siunattuja työt , jotka Aaprahamin siementä siunaatte ja ittekii outta kun outta Jumalan lapsija.
Selef Urge
Vastaukset 30
Vanhimmat
Aabraham oli vanhurskauden perillinen joka Nooalla oli. Hänelle Jumala lupasi sen maan johon hän jalallaan astuu.
Mutta Aabraham oli vanhurskas. Hän vältti astumasta vieraille alueille. Kuitenkin kun tuli nälänhätä Jumala pakotti Aabrahamin Egyptistä etsimään suojaa. Ja kun Loot ryöstettiin johti sekin suureen retkeen pois konnulta.
Myös Iisak ja Jaakob välttivät liikkumista vierailla alueilla. He kaivoivat kaivon mutta vieras anasti sen. Ja pakotti heidät liikkeelle.
Yhä tänä päivänä Israel pyrkii vanhurskaasti pysymään konnullaan. Mutta aina vain tulee jokin Voima joka pakottaa liikkeelle. Näin Jumala toimii Aabrahamin kautta kaikessa vanhurskaudessa.
Aabraham on Jumalan rakennus. Häntä Jumala käyttää astinlautana muovatessaan maailmaa sellaiseksi kuin tahtoo.
Hebr.11
13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja TUNNUSTANEET OLEVANSA VIERAITA JA MUUKALAISIA MAAN PÄÄLLÄ.
14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä ISÄNMAATA.
15 JA JOS HE OLISIVAT TARKOITTANEET SITÄ MAATA, JOSTA OLIVAT LÄHTENEET, NIIN OLISIHAN HEILLÄ OLLUT TILAISUUS PALATA TAKAISIN
16 MUTTA NYT HE PYRKIVÄT PAREMPAAN, SE ON TAIVAALLISEEN. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille KAUPUNGIN.
Gal.4
26 Mutta se Jerusalem, joka YLHÄÄLLÄ ON, on vapaa, ja se on MEIDÄN ÄITIMME.
27 Sillä kirjoitettu on: "ILOITSE, SINÄ HEDELMÄTÖN, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
On se jukolauta kun kaivokin varastetaan!miten syvä lie ollu?aasillako ne sen vei pois?
laulan halleluja, laulan halleluja, laulan halleluja, Jeesus on voittanut! Hän aina kirkastettu on, Hän aina korotettu on!
Herra ikuisesti elää! Ja omansa Hänen kanssaan saavat ikuisesti elää.
"Helvetti tulee olemaan kaukana uuden maan luota jossakin avaruudessa"
Markku Veilo jollakin videollaan, joka on n. viikko sitten ladattu youtubeen jonkun toimesta.
Gal.4:30 Mutta mitä sanoo Raamattu? "AJA POIS HAAGAR-JERUSALEM POIKINENSA; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa."
Matt.23
37 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
38 Katso, 'teidän huoneenne on JÄÄVÄ HYLJÄTYKSI
"Kun Jeesus palaa maan päälle perustamaan 1000v Kuninkankuntaansa"
Missä UTssa tällaista luvataan? Aabrahamkaan ei odottanut mitään maanpäällistä kuningaskuntaa.
Hebr.11
8 Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
9 Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niin kuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;
10 sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.
11 Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.
12 Sentähden syntyikin yhdestä miehestä, vieläpä kuolettuneesta, niin suuri paljous, kuin on tähtiä taivaalla ja kuin meren rannalla hiekkaa, epälukuisesti.
13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja TUNNUSTANEET OLEVANSA VIERAITA JA MUUKALAISIA >MAAN PÄÄLLÄ <
14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
16 mutta nyt he PYRKIVÄT PAREMPAAN, SE ON TAIVAALLISEEN. Sen tähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä HÄN ON VALMISTANUT HEILLE KAUPUNGIN.
Gal.4
26 Mutta se JERUSALEM. JOKA YLHÄÄLLÄ ON, on vapaa, ja se on MEIDÄN ÄITIMME.
27 Sillä kirjoitettu on: "ILOITSE, SINÄ HEDELMÄTÖN [vrt. Saara], joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
Edellisistäkin jakeista näkee selvästi, että Vanhan Testamentin kirjaimelliset jutut ja vertauskuvat ovat saaneet HENGELLISEN VASTINEEN Uudessa Testamentissa.
Jerusalem on hengellinen Jerusalem eli YLHÄÄLLÄ OLEVA, TAIVAALLINEN JERUSALEM ja Jumalan omaisuuskansa Israel ovat kaikki HENGEN MUKAAN SYNTYNEET.
Joh.1:47
Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, OIKEA ISRAELILAINEN, jossa ei vilppiä ole!"
1. Piet.2
9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, OMAISUUSKANSA, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 TE, JOTKA ENNEN ETTE OLLEET KANSA, MUTTA NYT OLETTE JUMALAN KANSA, jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".
Gal.4
22 Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta.
23 Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
24 Tämä on KUVANNOLLISTA PUHETTA; nämä naiset ovat KAKSI LIITTOA: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
25 sillä HAAGAR on Siinain vuori Arabiassa ja VASTAA NYKYISTÄ JERUSALEMIA, joka elää orjuudessa lapsineen.
26 Mutta se Jerusalem, joka YLHÄÄLLÄ ON, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
27 Sillä kirjoitettu on: "ILOITSE, SINÄ HEDELMÄTÖN [vrt. Saara], joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
28 Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli.
29 Mutta niin kuin LIHAN MUKAAN SYNTYNYT silloin vainosi HENGEN MUKAAN SYNTYNYTTÄ, niin nytkin.
30 Mutta mitä sanoo Raamattu? "AJA POIS ORJATAR POIKINENSA; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa."
31 Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren lapsia, vaan vapaan.
Hebr.11
15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
16 mutta nyt he PYRKIVÄT PAREMPAAN, SE ON TAIVAALLISEEN. SEN TÄHDEN JUMALA EI HEITÄ HÄPEÄ, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä HÄN ON VALMISTANUT HEILLE KAUPUNGIN.
Ilm. 21:2
Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu.
"Olkaa siunattuja työt , jotka Aaprahamin siementä siunaatte ja ittekii outta kun outta Jumalan lapsija."
Tämä Israel, jota te siunaatte on Raamatun mukaan HAAGAR, josta sanotaan: "aja pois orjatar poikinensa"!
Ja Jeesus sanoi: "teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi".
"IHANA Jisrajelli
saa omakseen sille kuuluvat maa-aluveet !"
Raamatun mukaan tämä teidän lapsia murhaileva sekä toisten alueita ja koteja ryöstelevä "IHANA Jisrajelli" on lihasta syntynyt HAAGAR, joka käsketään ajamaan pois.
Aabraham ei myöskään odottanut mitään maan päällistä luvattua maata.
Hebr.11
9 Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niin kuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;
10 sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.
13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
16 mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sen tähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.
Eli toisin sanoen Jumala häpeää tätä maallista Israelia, jota kutsutaan Haagariksi, eikä salli kutsua itseään heidän Jumalaksensa, sillä heillä on täysin maalliset tavoitteet mielessänsä. Ja te ajatte näitä samoja maallisia tavoitteita Israelin korottamiseksi vastoin Raamatun opetusta.
Sen lisäksi Vanhassa Testamentissa todistetaan, että Jumala on jo täyttänyt antamansa lupauksen maan päällisestä luvatusta maasta maalliselle Israelille, mutta Israel hylkäsi Messiaansa, joten heidänkin huoneensa jäi hyljätyksi eli he eivät ole enää missään erityisasemassa muihin nähden.
Neh.9
7 Sinä olet Herra Jumala, joka valitsit Abramin ja veit hänet pois Kaldean Uurista ja annoit hänelle nimen Aabraham.
8 Ja sinä havaitsit hänen sydämensä uskolliseksi sinua kohtaan, ja niin sinä teit hänen kanssaan liiton antaaksesi hänen jälkeläisillensä kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, jebusilaisten ja girgasilaisten maan. JA LUPAUKSESI SINÄ OLET TÄYTTÄNYT, sillä sinä olet vanhurskas.
Jumalan omaisuuskansaa ovat Raamatun mukaan ainoastaan kaikki ne, jotka USKOVAT JEESUKSEEN.
Lihasta syntyneet eli Haagarin jälkeläiset eivät usko, eivätkä siten myöskään peri Jumalan valtakuntaa.
Helluntailaiset ylpeästi luulevat, että Jumala ei siunaisi Israelia, elleivät he joka käänteessä hokisi tuota mantraansa.
Miksi he siis "siunaavat" Israelia? No tietenkin
a) kuvitellen näin ostavansa Jumalan siunauksia myös itselleen!
b) Koska he eivät tunnusta kristittyjen olevan Jumalan hengellisiä lapsia ja kansaa. He eivät tunnusta Jeesuksen olevan Jumalan Itsensä Poika-persoona, he eivät haluakaan nähdä henkeä vaan ainoastaan järjen, silmin havaittavan lihan: maallisen Israelin valtion joka perustettiin ateistiselle sosialismille. Tätä valtiota he siunaavat.
Mutta ovatko nuo todellisia Aabrahamin lapsia? Varmasti heissä on monia jotka ovat tätä sekä lihansa että uskonsa puolesta, mutta pääosin koko kansan olemus hengellisesti katsoen on umpijumalatonta.
Lihankaan puolesta he eivät, suurikaan osa ole Aabrahamin siementä, vaan kasaari- ym. käännynnäisten jälkeläisiä. Juutalaisuus ei ole etnisyyttä, vaan luotu uskonto.
Nykyjuutalaisuus perustuu aivan muuhun kuin Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin uskoon, se ei perustu yksin edes niihin Raamatun kirjoihin jotka kristityt tuntevat Vanha testamenttina. Heillä on noiden kirjojen lisänä muitakin, parintuhannen vuoden takaisia sekä nuorempiakin antikristillisten rabbiinien opetuksia. Kuuluisin vihateoksensa lienee Talmud.
Tätä antikristillisyyttä helluntailaiset siunaavat. Sillä heissä on sama henki.
Juutalaisuus on antikristillinen uskonto ja kulttuuri. Tunnen asian varsin hyvin.
Eräs Yhden Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan Nimistä on Herra Sebaot, joka tarkoittaa Armeijoiden Herra.
Aloittaja ei vääntelemättä kykene kunnioituksella lausumaan tuota Jumalan pyhää Nimeä.
Hän / Jeesus On Herra. JHWH. Adonai. Ha-Sem. Elohim. Herra Sebaot.
Vain jumala tietää ja niin edespäin kaikki on salattua mitäs jos israelin voitto ei olekkaan lihallinen vaan henkinen eli joku joukko tempaaminen kun kaikki tuolla alueella kuolee kerrasta?
Jotenkin nous mieleen että oot aika karitsa/untuvikko vielä, joten mietin miten ja mitä sulle vastaisin. Mä lähden liikkeelle vastauksesani siitä etä oot lyhyen aikaa ollut ihan aijossa uskossa....ehkä toivon vaan sitä, koska aijossa uskossa on hyvä olla, Askossa alkaa äkkijä ahtistamaan, jumalattomuujessa vaika jotkut naiset tykkää juosta ja olla kalustekaupoissakin mielellän maksumiehen seurassa jollei oma lonpakko ole sopivasti pullea.
Israel ei kuulu ylöstempauksen piiriin muuten kuin joijenkinharvallisten nk. messijaaisten juutalaisten eli aito kristittyjen osalta.
Kaikki ei ole salattua kaikille. Eteenkään Raamattua lukeneille ja muistinsa säilyttäneille, joihin tievollisuus on uskossa sulautunut, imeskeytynyt ja juurtunut sekä huurtunut ja miksei vielä muuriintunut. Kyllä kuvijot ovat tulevasta ainakin mulle jriittävän selvillä mitä tulee yleiskuvaan, ajan askelmerkit eivät välttämättä kuulu mulle, mutta silti nekin kiinnostavat ja omija arvijoita mulla on niistä kun olen tapahtumavirtaa ihmetellyt ja skulannut mitä Raamatussa eri puolilla on skrivattuna salaamatonta infoa, joka ei kaikille aukene, koska se vaatii Henkeä avaamaan ja antamaan oppija ja ynmärjystä siitä mitä sattuu lukemaan. Niin se vaan näyttää olevan etä Henki siinä auttaa vaikka en sitä oikein ihte huomaakaan muuten kuin ehkä just senmoisia kommentteja lukijessa että whaaaaaat tää mies oikein kirjoittaa?
Tietenkin jos on tkana lyhyt aika uuvestisyntyneellä iuskossa niin silloin vielä voi ynmärtääkinjoitakin kommentteja kuten että kaikki on salattua ja niin poispäinsillisyyteen tiivistettyä.
Pääosa Israejelija kulkee silmäpönttö himmeenä Yeshua on Kuningas sokeuvessaan ehkäpä siihen tapahtumalliseen rohvetijaan asti kunnes ylöstenpaus tapahtuu ja tekee siitä oikejat johtopäätökset että minne ne kaikki Jeesuksesta puhuvat kristityt nyt katosivat kuin taivaan nieleminä?
Kaikki Jisrajelissa ei kuole kerralla ja siinä lähistöllisyyven aluveilla kylläkin ilmenee kaljuuntumista, autioitumisija paikka paikoin musulmanijoisissa mestallisuuksillisuukseissa.
Jumalan siunausta sulle. Kauvan oot ollunna uskossa vi outko vielä Itiksen Askossa huuhaa ostoksilla?
Selef Urge
"mitäs jos..."
Tämä kuvaa hyvin näiden Israelhörhöjen ja heidän huuhaaprofeettojensa "profetoimista".
"Kaikki ei ole salattua kaikille. Eteenkään Raamattua lukeneille ja muistinsa säilyttäneille, joihin tievollisuus on uskossa sulautunut, imeskeytynyt ja juurtunut sekä huurtunut ja miksei vielä muuriintunut."
No enpä ole tainnut vielä nähdä yhtäkään Raamatun jaetta, jolla olisit noita suoltamiasi jorinoita perustellut...
Mutta kun nyt olet kerran noin valveutunut Raamatun jutuissa, niin kerropa, mitä se Jeesus oikein tarkoitti sillä, kun sanoi juutalaisille: "teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi" tai kun Jerusalemia nimitetään Raamatussa orja Haagariksi, jolle sanotaan: "aja pois orjatar poikinensa, sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa"?
"Askossa alkaa äkkijä ahtistamaan, jumalattomuujessa vaika jotkut naiset tykkää juosta ja olla kalustekaupoissakin mielellän maksumiehen seurassa jollei oma lonpakko ole sopivasti pullea."
??????
Mitkään jumalat eivät terroristivaltioita suojele. Huhaata koko juttu.
Ps 83 sota Gazan osalta, Israelin sotajoukot Rafael enkeleinä tuovat rauhan Rafah kaupungin kautta.
Hevonpaskaa.
Ps 83 sota jatkunee niin että Damaskos on seuraava joka poistetaan kaupunkien luvusta.
Israelin enkeliruhtinas Mikael jatkaa näin työtänsä että profetiat täyttyvät.
"Jumala Israjelija ikuisesti siunatkoon!"
Se jumala, joka siunaa Israelia, on Yhdysvallat.
Epäraitista helluntailaista Raamatun opetusta. Ei vaadi minkäänlaista sivistystä, vain okkultismille ja valheelle avoimen mielen.
Rafahin kaupungin nimi, joka on arabiaa, ei todellakaan viittaa enkeli Rafaeliin.
Heissä ei vaikuta Totuuden Henki. Koko tämä ketju on perustettu Valheen kunniaksi, Raamatun sanan, Jumalan Nimen, jops Israelin kansan nimen väännöksiksi ja pilkaksi.
Näin Meller on syöttänyt näille Valheen jo 60 vuotta sitten ja nämä ottivat sen vastaan ja tuon henkivallan koko olemus loistaa tässäkin ketjussa.
Ilmeistä on, että parannus on heille liian myöhäistä, aloittaja on mennyt pilkassaan liian pitkälle.
Ylläpito on selvästi näiden pilkkaajien tukena. Koska en ole botti, en voi siltä "vaikuttaakaan".
Neljäs yritys... Ne yrittää saada mut kiroilemaan.
Viides kerta. En varmasti ota teihin yhteyttä!
Kuudes yritys...
Yhdestoista...
Yhdennellätoista yritykeellä sain tuon viestini lähetettyä.
Tätä on "uskonnonvapaus" Suomessa.
"Näin Meller on syöttänyt näille Valheen jo 60 vuotta sitten ja nämä ottivat sen vastaan ja tuon henkivallan koko olemus loistaa tässäkin ketjussa."
Onko satuseppo Meller tämänkin Israelhörhöilyn takana?
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/leo-meller-pyytaa-opetuksiaan-anteeksi-kuulijoiltaan-kuuntele-saarnamiehen-tyrmaava-tunnustus-dei-plussasta/
"Leo Meller, yksi Suomen tunnetuimmista uskonnollisista johtajista, tipautti Radio Dein haastattelussa hengellisen kentän uutispommin. Takavuosina Jumalan luottomiehenä esiintynyt saarnaaja pyysi puheitaan ja opetuksiaan anteeksi.
Radio Dein Herätys!-aamulähetyksen juontaja Mikael Juntunen oli kutsunut heinäkuussa 80-vuotispäiviään viettäneen Patmos Lähetyssäätiön keulahahmon keskustelemaan suoraan studiolähetykseen sanomisen vastuusta.
Pitkän saarnamiehen uransa aikana Leo Meller on ehtinyt ihastuttaa ja vihastuttaa. 1970-luvulla hän kertoi silloisen öljykriisin olleen itsestään selvä lopunajan merkki. Vuodeksi 1982 hän ennusti Suomeen nälänhätää, jota ei kuulunut. Yhdysvaltain tuoreimpien presidentinvaalien aikana hän profetoi Donald Trumpin olevan Jumalan voideltu, jonka päällä on Herran henki.
”Olen ollut vision valtaama.”
Yhteinen nimittäjä Mellerin irrallisille puheille on ajan hengen haistelu. Saarnamies on läpi vuosikymmenten ottanut kulloinkin pinnalla oleviin yhteiskunnallisiin ilmiöihin kriittisiä kantoja ja liittänyt kansalaisten huolenaiheisiin omintakeisia tulkintoja Pyhien tekstien ennustusten toteutumisesta.
Nyt Leo Mellerissä asuu katumuksen henki.
– Kun tänään luen omia vanhoja tekstejäni ja mietin, mitä olen puhunut, niin minulla on anteeksipyydettävää sekä Jumalaltani että kuulijoiltani ja lukijoiltani, hän sanoo.
Radio Dein aamulähetyksessä Meller sai vastattavakseen kysymyksen, kuinka hän itse – henkilökohtaisella tasolla – katsoo historiaansa ja omia opetuksiaan taaksepäin.
– Kysymys pistää sormen hyvin arkaan ja haavoilla olevaan kohtaan omassa sielussani, kuului julistajan vastaus.
Leo Mellerin mukaan hänet vei raamatunopettajana ja -tulkitsijana hakoteille amerikkalainen karismaattinen kristillisyys. Tarkemmin sanottuna sen ihannointi.
Suuntauksessa korostuvat usein ”Hengen ilmoitus”, joka tyypillisimmin tipahtaa yksittäiselle valovoimaiselle johtajalle, sekä menestysteologia. Jälkimmäistä mitataan tavallisimmin pankkitilille kirjautuvilla numeroilla.
– Nuoruudessa sain olla opiskelemassa ja kokemassa amerikkalaista kristillisyyttä – siis niinä vuosina, jolloin olin kaikkein eniten vaikutuksille altis, Leo Meller selittää.
Nuoruudessa oppimaansa hän lähti soveltamaan kypsemmällä aikuisiällä.
– Ainakin parikymmentä vuotta pidin hyvin voimakkaasti esikuvinani amerikkalaista lopunajan julistusta ja sitä voimaa, rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta, jolla nämä amerikkalaiset mallini toimivat ja julistivat.
Puheiden tallentuminen arkistoon kauhistuttaa
Vaikka Meller myöntää olleensa hakoteillä ja väärässä, hän kiistää huijanneensa tietoisesti ensimmäistäkään kuulijaa.
– En ole sanonut mitään, mihin en olisi uskonut sillä hetkellä.
Amerikkalaisessa karismaattisessa herätyskristillisyydessä – sekä Leo Mellerin maailmankuvassa – yhdistyivät kapitalismi, kristillinen fundamentalismi ja kritiikitön Israel-myönteisyys. Nyt Meller myöntää hänen maailmankuvansa olleen vääristynyt ja raittiille kristillisyydelle vieras.
Käytännöllistä. Tienaa miljoonia väärillä opeillaan, mutta tietäen Tuomiopäivän lähestyvän, päättää ennen kuolemaansa myöntää hengellisen rikoksensa, esittää "anteeksipyynnön" ja uskoo, että kaikki on tuolla kuitattu.
Hänen väärät opetuksensa kuitenkin ova levinneet kaikkialle, eikä hän voi ottaa sanojaan takaisin. Ne vahvana elävät tälläkin foorumilla.
Milloin Meller esim. tunnustaa, ettei (toisin kuin CIA / Pentagonissa käskettiin opettaa) Goog ole Venäjä, vaan muuan heimo Israelin pohjoispuolella, mahd. tämän päivän Turkissa tai Ukrainassa?
Ja, ettei tuo Goog-jengi hyökkää Israeliin kuin vasta 1000-vuotisen valtakunnan jälkeen?
Entä monet muut okkultistiset valheet ja höpinänsä, kukin valhe erikseen läpikäytynä? Tässä olisikin hänelle puuhaa. Sana "anteeks" ei todellakaan kuittaa yli 60-vuotista, noin laaja-alaista, kadottavaa, hengellistä eksytystä ja tietoista valehtelua.
"Käytännöllistä. Tienaa miljoonia väärillä opeillaan, mutta tietäen Tuomiopäivän lähestyvän, päättää ennen kuolemaansa myöntää hengellisen rikoksensa, esittää "anteeksipyynnön" ja uskoo, että kaikki on tuolla kuitattu."
Sama kävi itsellänikin mielessä.
Edes pientä uskottavuutta todelliselle katumukselle antaisi se, jos luopuisi vääryydellä hankkimastaan omaisuudesta.
Kaikki eivät pitäydy aloittajan näkemyksiin.
Olisi hyvä kuulla niidenkin ääntä, joilta järki ei ole kadonnut uskon myötä.
Nämä itse itsensä "profeetoiksi" kohottaneet helppoheikit, jotka julistelevat oman päänsä profetioita pitävät niin suurta meteliä helposti höynäytettävine kannattajineen ja antavat sen vaikutelman, että kaikki uskovat näiden hörhöjen juttuihin.
Niitä epäilijöitä, joiden järki ja omatunto eivät vielä ole täysin sammuneet, rohkaisisi varmasti se, jos huomaisivat, etteivät kaikki ole taipuneet enemmistön paineen alla.
Otan aina kirjaimellisesti asian kuin asian, niinkuin ihminen itse asiansa esittää.
Aloittajalla on herra nimeltä Seepajooti, ei siis Raamatun Herra Sebaot, Armeijoiden Herra.
Hänellä on ihannemaa nimeltä Jisrajelli, jota hän siunaa. Jos hän tarkoittaisi esim. Israelia, miksi hän vääntäisi tuon Jumalan Jakoville / Jaakob antaman nimen? Hän ei kunnioita Jumalan omaa sanaa.
En lähde tuohon helluntaileikkiin mukaan, että opettajanne puhuvat mitä sattuu ja kuulijanne pitäisi arvuutella mitä helluntailaiset muka todella tarkoittavat. Kyseessä on satanistien / noitien käyttämä manipulaatio nimeltä gaslightning: tekijä siirtää rikoksensa uhrinsa / kuulijansa vastuulle, "tai hän ei ole uskossa".
Missä uskossa? Uskossa valehtelevaan puhujaan.
En pidä Selef Urgea lainkaan aitona kristittynä, Jeesuksen omana ja seuraajana. Hänessä vaikuttaa ja puhuu jokin riivaajahenki, joka on ottanut hänen nk. kielensä hallintaansa. Hän ei ilm. kykene enää lainkaan puhumaan tervettä suomea, hänen käyttämänsä "kieli" ei ole edes suomalaista murretta, vaan jonkin pilkkaajahengen kieltä. Aktiivinen eksyttäjä.
On tietysti mahdollista, että tuo kaikki on näytelmää ja silloin jäljet johtavat suoraa tietä esim. Nato-hybridikeskukseen Suomessa. Sillä mm. heidän jumalatonta sanomaansa hän julistaa, ei koskaan evankeliumia.
Tuon sekoilukielen lisänä, jos tuo on aitoa, voi havaita, ettei hän ole halunnut sisäistää edes yksinkertaisimpiakaan kristinopin perusteita, vaan virittelee kysymyksillään "onko vastaus a, b vai c?" ansoja ihmisille, jotka eivät Raamatun tervettä oppia tunne ja jos tuntevatkin, niin omasta halustaan eivät tunnusta sitä, vaan mielellään kääntyvät valheeseen, kunhan se viihteen ja "huumorin" seassa tarjotaan. Myrkkyä kiisselissä.