Putin alkoi ylistämään Kiinan rauhansuunnitelmaa, jonne Putin matkustaa loppuviikolla. Putin vierailee Kiinassa torstaina ja perjantaina. Vierailu on jo toinen runsaan puolen vuoden aikana.
Kiinan kauppa on noussut Venäjän talouden elämänlangaksi sen jälkeen kun länsimaat asettivat Venäjälle raskaita talouspakotteita Ukrainan sodan vuoksi.
Vilkaisin Ukrainan suuntaankin, jossa presidentti on perunut kaikki tapaamisensa. Myös oletettavasti Trump on ollut mukana sodan lopettamiseksi, kun painoarvo on suuri todennäköisellä USA seuraavalla presidentillä. Hassultahan se tuntuu kun Putin vaatii maaalueita kuitenkin, kuin vaikka meidän tapauksessa lapin alueen. Eikä tämä meilläkään niin selvää ole, taas lakkoja painaa päälle, ne nyt voisi ay-johtajien vankilalla hoitaa pois. Isänmaan edun nimissä. Mutta Putin vaikuttaa siihenkin, Venäjä Neuvostoliitto ollut aina tärkeysjärjestyksessä ay-liitoille tärkeä. Jopa toverit neukuista vaatineet lakkoja meidän tovereilta, ja saaneet.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan saamassa uuden käänteen
5
172
Vastaukset
- Anonyymi
Suomi Natomaana Putinille vaikea pala, haluaa hyvityksiä.
Meillä homoja ja kommunisteja, ne luovutetaan Putinille, jos kelpaa. Meillä ei heille käyttöä.- Anonyymi
Lakkojohtajat myös, jospa Siperiassa olisi heille ammattia vastaavia töitä. Muuraria, autotehtaan työntekijää jne. Täällä ovat kommarit 2x ministerin palkoilla jopa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakkojohtajat myös, jospa Siperiassa olisi heille ammattia vastaavia töitä. Muuraria, autotehtaan työntekijää jne. Täällä ovat kommarit 2x ministerin palkoilla jopa.
Kommari mainittu, siis 24/7 persutrolli asialla.
Mutta persutrolli, mites Kommari liittyy palstan aiheeseen?
- Anonyymi
Mutta persutrolli, 24/7, mites tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan?
- Anonyymi
Pankkomajurin valehtelu on ehtymätöntä. Siuvatin järjestämät potkut särkivät palstapölhön pään ja on vuosikaudet keksinyt kaikenlaisia satuja mustamaalatakseen ay-liikkeen täysin järjenvastaisilla mongerruksilla.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mpmaenp/ruotsin-tv4-paljasti-ruotsidemokraattien-trollitehtaan-entapa-perussuomalaiset/
Pankkomajurin valheiden anatomia on yhteneväinen Kremlin propagandan kanssa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18477336/tutkija-pekka-kallioniemi-venajan-some-propagandakoneiston-anatomia-vatnik-soup--trollifarmit
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 457859
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/875419Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka593859Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu913829- 983569
- 553203
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod743182Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint342578IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk2112252- 521688