Ateismin pitäisi olla ammatti, josta valtio maksaa palkkaa. Ateismin levittäminen, opettaminen ja uskontojen kritiikki olisivat ammattilaisen tehtäviä - ja tietenkin kristityille vittuilu.
Ateisti voisi tehdä työtä esimerkiksi tällä foorumilla.
Palkaksi riittää viisi tonnia kuussa.
Mitä pätevyysvaatimuksia ateistille tulisi asettaa?
Ateismista palkkaa
16
157
Vastaukset
- Anonyymi
Siis Uskovaisetkin voivat vastata
teismiinsåä samoihin kysymyksiin
eikäa aina odottaa että Jumala tekisi senkin puolestanne. - Anonyymi
Ateismi on kuin kiva harrastus ei siitä mitään tarvitse maksaa 🙂
- Anonyymi
Uskonlahkoja on Suomessakin niin paljon, että vaikea on päättää mitä kullekin maksaisi. Helluntailaiset on iso lahko ja pyytävät tietenkin enemmän.
- Anonyymi
Jotenkin on helppoa yhtyä siihen ajatukseen, että faktoihin perustuva ateismin opetus pitäisi olla olemassa. Liian paljon on saanut sellainen ajattelu valtaa, että ateismi on vain jonkin sen harjoittajan tai sitä harjoittamattoman mielipide tai tunne. Historiallinen katsaus aatteeseen ja sen erilaisiin ilmenemismuotoihin erilaisissa yhteiskunnissa auttaa ihmistä jäsentämään mistä asiassa on kysymys.
Samoin uudet tiedot ihmisen aivojen toiminnasta antavat selvyyttä ateismin kokemuksen taustalla olevista tekijöistä. Ateistiset tunnereaktiot on myös hyvä olla ihmisten tietoudessa, että tietää miksi jokin sana voi olla jollekin toiselle jotenkin sellainen, että se voi triggeröidä joihinkin reaktioihin.- Anonyymi
Ateismi = jumaluskon puute ihmisessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateismi = jumaluskon puute ihmisessä.
Ei se ole pelkkää "puutetta" vaan olemattomuutta, ja tietoista olemattomuutta. Ei kukaan ole ateisti vain sen takia, koska ei vain ole koskaan ollut kiinnostunut jumalista tai niiden olemassaolosta. Kiinnostumattomuus tai välinpitämättömyys ei vielä ole ateismia, ateismi on tietoinen käsitys jumalien olemassaolon olemattomuudesta!

Eräs ateismin filosofian mielenkiintoisimipia kysymyksiä on juuri kuvailemasi tietoisen ja tiedostamattoman ateismin ero. Varsin moni esim. palsta-ateistisen liikehdinnän edustajat ilmeisesti promoavat sitä ajatusta, että ateismin olemusta ei tule tiedostaa? Eli ovat tiedostamattoman ateismin kannalla. Tällaisen ajattelun ollessa ilmeisti tällä hetkellä kaikkein suosituin? Vaikkakaan näin ei voida asian sanoa olevan globaalisti. On ymmärrettävä ateismin lokaalisen kontekstin ja ajanjakson merkitys. Aiempina vuosikymmeninä taas ns. tiedostava ateismi vaikutti olevan se ateistisen liikehdinnän ykkösjuttu, josta ei taaskaan voida sanoa, että se olisi ollut kaikkien juttu, mutta suosittua se oli esim. Suomessa. Jakolinja ateistisen liikehdinnän sisällä meni globaalisti siten että oli Marxilais-Leninistinen ateismi vs. muut ateismin lajit. Jotka molemmat tuotteina olivat hieman kehittyneet (tai kehitetty) erilaisille markkina-alueille parhaiten soveltuviksi.
Uusateistisen liikehdinnän synnyttämä suurin virhe on se, että sanoille annettujen uusmerkityksien jälkeen on kuviteltu, että aatetta ei olisi ollut aiemminkin. Vaan, että kaikki olisi uutta. Joka tekee asiasta keskustelussa sen turhauttavan tunteen, joka sen ylle väistämättä on syntynyt uusateistisen liikehdinnän jälkeisenä uuden ateismin kautena.
- Anonyymi
Tuo olisi hyvä ajatus!
Mutta ei siitä tarvitsisi noin paljon maksaa. Minä suostuisin kahdella tonnilla...
Olisipa kiva nähdä uskovaisten vaikerrus, kun totuutta maailmasta levitettäisiin oikein valtion palkkaamana.- Anonyymi
Saatanan kytkynuorassa kulkevat levittävät ateismia kansan maksamana jo nyt. Kouluissa, yliopistoissa, radiossa, televisiossa, päiväkodeissa, kirjoissa. Eikä pidä unohtaa, että sitä levitetään myös monissa kirkoissa.
Siirtyessään eläkkeelle tästä maan päällä tapahtuneesta saatanan värvättynä tekemästään työstä, he saavat 'nauttia' ikuisesti; enää ei tarvitse eikä voikaan tehdä mitään, ottaa vaan vastaan jatkuva ikuinen kärsimys. En tiedä, onko siellä kukin omassa rikinhajuisessa pimeässä palavassa kuplassaan vai tulevatko ateistin harhaanjohtamat syyttelemään häntä siitä, että hän veti heidätkin alas sinne.
Uskova kristittykin saa palkkansa, Kristuksen tuomioistuimessa heti ylöstempauksen jälkeen, ennen häitä. Siellä saamme palkkioita Jumalan kunniaksi tekemistämme asioista uskoon tulomme jälkeen. Jos olemme eläneet itsekkäästi, jäämme ilman palkintoja. Pelastumistaan ei kukaan voi menettää täällä eikä tuonpuolisessa. Uudestisyntyminen tapahtuu hetkessä, kun tajuat olevasi helvettiin menossa oleva syntinen ja otat vastaan Jeesuksen valmistaman maksun, hänen verensä sovitusuhrin.
Kummanko porukan palkka on parempi? Tämä maallinen elämä on lyhyt. Ikuisuus ei lopu koskaan. - Anonyymi

Kummanko porukan palkka on parempi? Tämä maallinen elämä on lyhyt. Ikuisuus ei lopu koskaan."Ikuisuus ei lopu koskaan."
Mutta uskovaiset kuolevat kuollessaan.
- Anonyymi
Totta kai oma seurakunta olisi kiva. Virsilaulua myös ateismin hengessä
eli pelkät käännökset peilikuvat aluksi virsikirjasta. Joka päivä on armo
(se on tuska perkele) uus. Uusia virsikäännöksiä, mukaelmia ja alkuperäisiä virsiä on yhteensä 141, joten virsien kokonaismäärä on 242.
Siihen päälle omat ateisti virret, missä toistuvat pyhät sanat hihhuli vajakki
aivokääpiö ja suurelle yleisölle menee kuin häkä oopperassa.
Ateistisuutta pitäisi saada harjoittaa myös eduskunnissa ja parlamentissa
ylä -ja alahuone ja lisäksi takahuone missä kaikki kokoontuvat mölisemään
ilman protokollan sääntöjä. Ateisti on kuin manteli puurossa joka antaa sävyä ja maustetta ja makua kaikkeen älylliseen keskusteluun. - Anonyymi
Semmoosii notta voip kuhtua nimeltä puolin jos toisinnii. Siinähä eksytten.
Olipa jälleen absoluuttisen typerä avaus.
Sen sijaan, että larpattaisiin nasarealaisia maageja, uskonnon opetuksesta kouluissa tulisi täysin luopua. Uskonto voitaisiin korvata uskontojen synkretistisen historian, kulttuurihistorian ja filosofian opinnoilla. Opetuksen tavoitteena olisi kriittinen ja analyyttinen ajattelu, sekä laaja uskontojen, kulttuurihistorian ja filosofian tuntemus.- Anonyymi
Miksi toisten pitäisi tehdä sitä mitä nimimerkki ajattelee? Eikö jokaisella ole oma oikeus, mikäli joitain sellaisia kuin oikeuksia on olemassa, opiskella myös sitä mitä on?
- Anonyymi
"Palkaksi riittää viisi tonnia kuussa."
Onko pakko muuttaa kuuhun? - Anonyymi
Ateismia pitää opettaa kouluissa, oppilaitoksissa ja yliopistoissa. Näin ateistit saavat työtä , parhaat heistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809