Itävalta Suomi pelissä.
Itävalta sai maalin 2 sadasosan sekuntia ennen 3:n erän loppua.
Suomen peli oli täysin hukassa.
Ei tällä menolla päästä mitalipeleihin.
Onko Jalonen lopullisesti hukannut taidon joukkueen valmentamisen?
Itävalta sai maalin 2 sadasosan sekuntia ennen 3:n erän loppua.
Suomen peli oli täysin hukassa.
Ei tällä menolla päästä mitalipeleihin.
Onko Jalonen lopullisesti hukannut taidon joukkueen valmentamisen?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Pelataan löysää peliä ja tehdään virheitä.
Muutama pelaaja pisti silmään. Esim Innala näytti olevan kuin a-juniori miesten peleissä. Kaveri on tosi heppoisen oloinen ja selkeästi pelkäsi, väisteli kontakteja. Lisäksi ei kyennyt nopeaan peliin painostuksen edessä ja sen vaatimaan päätöksentekoon. Sama homma vaivasi muutamia muitakin suomalaisia. Jos oli ahdasta niin tuntui, että koko peli oli hukassa. Jäätiin seisomaan paikoilleen, ei tiedetty / ehditty syöttää tai syötöt olivat hätäisiä rääpäisyjä mihin sattui.
Jos oikeasti halutaan voittaa, on jokainen peli pelattava tosissaan eikä leikkiä.
Taas mennään kohti menneitä aikoja, jolloin ei voitettu mitään mm kultaa.
Suomalaiset lakkasi pelaamasta jo ennen pelin loppua.
Kuka on vastuussa Huu is in CHAARGE
Jalonen on täysin pihalla.
Ja Itävalta teki maskia Suomen maalilla kokoajan. Ihme tsägää aina muilla, paitsi ei Suomella.
Hukannut motivaation.
Sen huomaa kyllä ja pelatutti vääriä kokoonpanoja Suomen joukkueessa.
Ei tällä menolla mitaleja tule.
Heh heh hee.... huvittavinta oli se, että sepustaja Mertaranta piti matsia ennakkoon ratkaistuna ja aivan lopuilla, arvuutteli että tuleeko 2 den vai 3 pisteen voitto.
Ulvonta päättyi, kun tuli 0 pisteen tappio . On se aika pelle sekin rääväsuu.
Mertarannat ja Jaloset kaikki eläkkeelle rip rap rip rap
Kokoomuslaiselle Jaloselle ihan oikein että hävisivät.
siis: Kannatan vain NL:n alaisten maiden voittoa. Tosin lähikapakassani ei aina ymmärretä minua. Sitten saan juosta
kokoomuksen kantapään-kalistelija allekirjoitti lakko-RAJOITUS-lait.
nyt tiedät mitä peliä NE pelaavat
Toivottavasti Suomi häviää ja putoaa jatkosta.
Netti on puolillaan teitä oman elämänne jääkiekkovalmentajia, jotka eivät osaa kunnolla omaa äidinkieltään kirjoittaa.
Sinäkö olet täydellinen kirjoittaja?
Ei tämä palsta mikään kirjoituskilpailu ole.
Lue vain lisää valittuja paloja.
👀😂🤣
Jääkiekko on marginaalilaji mutta Suomi ei pärjää edes siinä. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
1980-luvulla joissain arvokisoissa Suomi vaivoin sai tasapelin Italian kanssa juuri viimeisillä sekunneilla kun Suomen pelaaja teki epätoivoisen lämärin Italian maaliin. Olisiko olleet Münchenissä tai jossain muualla ne kisat?
Näin se menee.
Kanadassa pidetään eläkeläisväestöstä huolta, täysin maksuton kaikki hampaidenhoito ym.