Se kokkareiden vaalilupauksesta. Ja velkaa otetaan enemmän kuin edellinen hallitus. Persut nyt tietenkin petti lupauksensa, se ei edes ole yllätys. Niin he tekivät Soininkin kaudella. Takkia ehdittiin vain käännellä. 🤣
Veronalennusten sijaan tuli veronkorotukset
Anonyymi-ap
13224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
🤔🤔🤔 Onko näin, kyllä me Persut olemme aivan perseestä.
Persut pettää aina.
Soinin aikaa oltiin opposittiossa työvänpuolue.
Purra lupasi vaaleissa, EMME LÄHDE MUKAAN SELLAISEEN HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.
Jos velkaa ei otettaisi lisää nykyisessä talaustilanteessa, niin vähävaraisilta pitäisi leikata enemmän.
"talaustilanteessa" ... pitää olla ... "taloustilanteessa"
Niin. On paljon merkitystä mihin sitä velkarahaa otetaan ja käytetään.
Tyhmää verratakaan viime vuotta ja neljä vuotta aikaisempaan ja sen jälkeisen hallitustaipaleen aikaiseen tilanteeseen velan suhteen.
Marinin hallitustaipaleen jälkeen talous on ihan toisessa kunnossa,
osin ymmärrettävästi, osa sen syytä että hallitus tuhlaili ja jätti tarvittavat leikkaukset tekemättä, eikä luopunut ei niin tärkeistä hankkeistaan, vaikka tuli ylimääräisiä menoja koronan ja sodan vuoksi.
Jos oikeistohallitus olisi ollut viime vaalikaudella, ei olisi tarvinut ottaa ihan näin paljon velkaa nyt. Talouden sopeutustoimet olisivat alkaneet jo silloin.
Juuri näin.
Tätähän veikkasin, kun vaalihuumassa näitä veronalennuksia lupailtiin, että tuo jos mikä nyt on taivaanrannan maalailua ja äänten kalastelua.
Ei tarvitse olla mikään ekonomi ymmärtääkseen, että tarvitaan myös sen työssäkäyvän keskiluokkaisen enemmistön panosta ja se panos on verojen ja tariffien korotukset.
Mutta suuri ongelmahan meillä on verotuspohjan pettäminen, yrityssektori ei maksa veroja kuten ennen ja se on rapauttanut siis verotuspohjaa.
Syynä tähän on paljolti sekin, ettei tule enää mitään menestystarinoita ja sitten on se "maan tapa", että jos jotakin tuleekin, niin pitkäjänteisesti sitä ei rakenneta, vaan se on aika nopeasti kaupan ja sen myötä myös sekin raha virtaa Suomesta pois, innovaatioita voidaan kyllä kehittää, mutta niitä ei jalosteta, sen tekee sitten ostaja jossakin muualla kuin Suomessa. Ja vaikka tekisikin Suomessa virtaavat hyödyt rajojemme ulkopuolelle.
Yrityssektorimme on myös yksipuolinen, Suomi on vähän sellainen bulkkitavaran tuottaja, eikä sellaisia menetystarinoita ole, mitä monilla kilpailijamaillamme on. Kehitysmaa siis hiukan. Ei vain olla osattu.
Sitten sekin, että Suomessahan hyvinvointi rakentuu tulonsiirtojen varaan, keskiluokkakin nauttii niistä suuressa mittakaavassa ja elämä Suomessa olisikin mahdottomuus ellei tulonsiirtojärjestelmää olisi, suomalaisten tulotason tulisi nousta aivan huimasti, jotta suomalainen keskiluokkakaan kykenisi itse maksamaan kaiken sen, mitä yhteiskunta nykyisin kompensoi tai antaa vastikkeetta.
Sekin huvittaa kuinka poliitikot röyhistelevät rintaansa kun tänne saadaan joku auto- tai akkutehdas, matalapalkka-alojen kokoonpanolaitoksia, joilla ei Suomea jaloilleen nosteta. Sillä Suomi ei nouse jaloilleen, että saadaan työpaikkoja, joissa palkat pyörivät jossakin 12 euron paikkeilla tunti. Mutta sitä se työllisyyskehityksemme on pitkälti ollut, matalapalkka-alojen ja osa-aikatyön lisääntymistä. Ei se mitään varsinaista kehitystä ole.
Kulutusta kuristavaa on sitten myös tietenkin hintatasomme. Esimerkki: Tilasin juuri audioelektroniikan komponentteja erikoisliikkeestä Espanjasta. Alviton Espanjassa oli n. 30% edullisempi, kuin Suomessa ja alvikin vain 21%, kun meillä se on nousemassa 25.5 prosenttiin. DHL toimittaa paketin kotiin samoilla hinnoilla, kuin posti pakettiautomaattiin, mutta nopeammin. Melkoinen ero sitten kokonaisuudessa.
Meillä menee useampi tonni vuodessa nettiostoksiin ulkomailta. Ja syynä on Suomen hintataso, kun vaan tulee se raja vastaan, että hintaero repeää niin suureksi, ettei ole enää perusteltavissa oikein millään tilata Suomesta. Toinen esimerkki: Focalin kuulokkeet. Suomessa halvin hinta muistaakseni 1200 euroa Ranskasta toimituskuluineen 860 euroa. Loppuu isänmaallisuus tuossa kohtaa.
Se summa mikä kokonaisuutena on pois Suomen talouden pyörittämisestä joidenkin asioiden (siis useiden) pöyristyttävän hintatasomme vuoksi ei ole pieni, se on knäivettänyt kokonaisia toimialoja meillä, kun ihmiset ovat siirtyneet tilaamaan haluamansa muualta EU:sta.
-a-teisti-
"Suomessahan hyvinvointi rakentuu tulonsiirtojen varaan, keskiluokkakin nauttii niistä suuressa mittakaavassa ja elämä Suomessa olisikin mahdottomuus ellei tulonsiirtojärjestelmää olisi, suomalaisten tulotason tulisi nousta aivan huimasti, jotta suomalainen keskiluokkakaan kykenisi itse maksamaan kaiken sen, mitä yhteiskunta nykyisin kompensoi tai antaa vastikkeetta."
Tämä unohtuu hyvin monelta. Onko se silkkaa tietämättömyyttä ja hyväuskoisuutta noiden valheisia kohtaan?
Optimaalinen veronmaksajahan olisi lapsena tervehampainen ja koulunkäynnin peruskouluun jättävä, mutta nopeasti hyvään tulotasoon yltävä ja veroa ansiotulosta maksava, lapseton, terve lapsuuden jälkeenkin, asuntovelkaa ottamaton, nekin rahat kulutukseen, kuten Ford Mustang GT:hen (autovero reilu 40 000,- ja bensan kulutus tolkuton) ja äkilliseen sydänpysähdykseen kuoleva juuri ennen kuin pääsee eläkkeelle tai sairastuu syöpään jättäen valtiolle mojovan perinnön..
Tällaisia veronmaksajia suomi tarvitsee. 👍
-a-teisti-
"Optimaalinen veronmaksajahan ..."
:D Tosiaan, täydellinen veronmaksaja on tietysti täydellinen kuluttajakin. Tuollainen mielikuvitusihminen takaa sen, että armottomuus ja julmuus kasvaa ja voi hyvin.
Kokoomus pitää portit auki EU:n yhteisvelalle. Onpa takki kääntynyt. Ja yhteisvelkahan myös tulee.
Kyse on politiikasta, joten velkakin voi olla ideologista. Yhteisvelka ei ole kokoomukselle ideologisesti ylittämätön asia, ei nyt niin paha asia, koska sillä tultaisiin suojaamaan finanssipiirien saatavat. Takausmiehinä tietenkin me EU:n kansalaiset.
Siksi näitä tukipaketteja on rakenneltu, ei siksi, että Kreikan tai Italian kansalainen saisi leipää, vaan nimenomaan siksi että pääomien omistajat saavat kaviaarinsa.
Jos Kreikka ja Italia velkaantuivat holtittomasti, niin yhtä lailla rahoituslaitokset ovat niitä holtittomasti luotottaneet. Mekanismi kun on sellainen, että holtiton luototuskin on riskitöntä ja tuottaa mojovat voitot. Kannattaa siis luotottaa lähes millä riskillä tahansa. Kiitos paljolti tukipakettien, kyllä pelin henki on rahoitussektorilla sisäistetty: joku maksaa aina luotot pois, jos ei muuten niin tukipaketeilla sitten.
-a-teisti-
Perussuomalaisille yhteisvelka olisi kova pala, mutta mitä he tekisivät: tietenkin siunaisivat sen.
-a-teisti-