En anna periksi yhtään, tehkää tekin samoin.
Aion tapella perinnöstä viimeiseen saakka.
Anonyymi-ap
99762
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 99
Vanhimmat
Kun testamentti on huolellisesti ja täsmällisesti laadittu ei ole tappelemiselle tarvetta eikä sijaakaan.
Testamentti nyt on ihan yhtä tyhjän kanssa jos perittävältä siirrellään omaisuus ja varat jo ennenkuin testamenttia tarvitaan.
Kun pesä on tyhjä niin siitä ei kiinnostu asianajajat ei pesänselvittäjät eikä viranomaiset sen paremmin.
Testamenttia parempi on olla dokumentoituna varallisuus mitä on elossa ollessa ollut niin silloin voi osoittaa ettei kaikkea ole hoidettu lakien puitteissa.
Sukulaisuus ei tarkoita luotettavuutta, varsinkaan kun on rahasta kyse.
Jospa testamenttaaja haluaa nimenomaan pitää huolen siitä että varallisuus jaetaan testamenttaajan tahdon mukaan, eikä epärehellisten perillisten tahdon mukaan?
Elinaikanaanhan omaisuuttaan saa käyttää ihan kuten tahtoo, voi tietääkseni lahjoitella varallisuutensa jopa valikoiduille perillisille itselleen ilman että sitä luettaisiin ennakkoperinnöksi.
Tuo "dokumentoitu varallisuus" siitähän on kyse perukirjassa, joka on siis dokumentti testamenttaajan varallisuudesta.
Muunlaista dokumenttia edesmenneen varallisuudesta ei välttämättä aina saa, jos ei perillinen pääse kuolleen historiatietoja ja pankkiasioita yms. tarkemmin tutkimaan. Voimassaolevista pankkitileistä saa toki jotain tietoja.
Riidanhaluinen perillinen varmasti käyttää kaikki keinot yrittääkseen osoittaa että testamenttaajan omaisuutta on jaettu lainvastaisesti, epäilemättä isojen omaisuuksien kohdalla näin tapahtuu hyvinkin helposti.
Tuossa nyt ei tarkoiteta testamenttaajan tahtoa, vaan sitä että testamentti on tehty tasapuolisesti, mutta juuri nämä epärehelliset perilliset painostavat tekemään tahtonsa mukaan jo ennakkoon. Se onkin sitten aika ylläri kun pesä onkin tyhjä ja kun "riidanhaluinen" perillinen haluasi selvittää asiat onkin tilanne juuri niinkuin ilmaisit. Niihin pankkitietoihin ja historiaan ei pääse käsiksi ilman kaikkien suostumusta. Ja jos "riidanhaluinen " ei halua kuluttaa sen paremmin omia varojaan kuin aikaa oikeudessa näiden selvittämiseen niin kyllä siinä välit viilenevät.
Tilanne kun on tuollainen että pesä on ennakkoon tyhjennetty siitä ei kiinnostu pesänselvittäjät, asianajajat eikä viranomaiset , ja kun ei ole pääsyä niihin tietoihin ilman viranomaisten apua jota ei ole saatavilla ilman niitä dokumentteja niin keinot ovat vähissä.
Perillinen joka haluaisi oikeudenmukaisuutta ei ole automaattisesti "riidanhaluinen" muiden kuin sellaisten mielestä jotka ovat ennakkoon painostaneet itselleen sitä omaisuutta .
Asiaan liittyvänä kuriositeettina, esim. Youtubesta löytyy monia perintöasioihin perehtyneiden asiantuntijoiden tuottamia videoita siitä, kuinka testamenttaaja voi hoitaa omaisuuttansa siten että esim. hankalien perillisten aiheuttamaa ongelmaa ei pääse tulemaan.
Ainakin englanninkielisiä, esim. jenkkien toimintamalleja siitä, miten varallisuutta voi esim. säätiöidä tai muutoin siirtää rahan perässä olevien henkilöiden ulottumattomiin.
Samoja toimintatapoja on varmuudella myös Suomessa käytettävissä, mutta se olennainen pointti on se, että jos testamenttaaja haluaa viimeisen tahtonsa hoitaa varmuudella siten kuin haluaa, se myös onnistuu jos se kunnolla hoidetaan.
Silloin ei perillisten paha mieli riidanhaluineen ja tietojen tonkiminen paljon auta perillistä, on vain tyydyttävä siihen mitä kuolinpesään jää ja mitä testamentilla voi saada.
Aloittaja olit avannut tapaustasi.? nyt ei ole tietoa vain arvailua kommentointia
"Perillinen joka haluaisi oikeudenmukaisuutta ei ole automaattisesti "riidanhaluinen" muiden kuin sellaisten mielestä jotka ovat ennakkoon painostaneet itselleen sitä omaisuutta ."
Olet asiasta tältä osin ainakin jossain määrin oikeassa, mutta kyllä voisi tuollaisessa tilanteessa myös kyseenalaistaa testamenttaajan rehelllisyyttä jos on mennyt jakelemaan jollekin yksittäiselle perilliselle varallisuutta mittavasti muiden perillisten nenän edestä.
Tämä koskee siis tilannetta, jos testamenttaaja on ollut järjissään ja terveys kunnossa. Jos on kykeneväinen toimimaan, ei pitäisi taipua painostukseen, ja isommasta painostamisesta voi saada aikaan myös rikosasian painostajaa kohtaan (vaatii testamenttaajalta siis kykyä puolustaa itseään ja päätöksiään)
Sen sijaan esim. jo toiminta- ja ajattelukykyään paljon menettäneen testamenttaajan testamentti (ja ehkä muutkin toimet?) on kyllä mahdollista kyseenalaistaa. Mielestäni se on testamentista tehtävä moitekanne joka pitäisi tehdä, jos haluaa vaatia enemmän kuin testamentissa on tarjolla, myös testamenttaajan kyky harkita päätöksiään kyseenalaistettava.
Tämä kaikki koskee lähinnä sellaista varallisuutta joka on jossain kirjoissa ja kansissa, esim. jonkin henkilökohtaisten tavaroiden ja pikkuesineiden (jos eivät siis ole arvoesineitä) lahjoitteluja voi olla aika vaikea riitauttaa.
Tämähän on vain yleistä keskustelua siitä miten perintöasiat joskus menee, aloittajan kommenttiin tämä ei kovin paljon sinällään liity, vaikka toimikin oivallisena keskustelualoituksena.
Ehkä tuossa tapauksessa olisi riidanhaluisenkin perillisen tärkein asia selvittää itselleen vain se, että onko tilanteessa kyse tosiasiallisesti testamenttaajan omasta halusta ja omasta päätöksestä.
Ei se asia miksikään muutu muita perillisiä syyttelemällä, jos tilanne on sellainen kuin testamenttaaja on itse halunnut sen olevan.
Toinen tilanne on sitten se, jos testamenttaajan tahdon vastaisesti on toimittu muiden perillisten toimesta.
Kaikki perilliset eivät vain ole tyytyväisiä siihen jos eivät saa perintönä sellaista määrää kuin muut perilliset. Varmasti katkeruus nousee ja hakemalla haetaan jotain selitystä että joku on toiminut väärin.
Asiassa on varmasti tapauksia suuntaan jos toiseenkin (osa on väärinkäytöksiä, osa ei ole), mutta mielestäni olennaista on lopulta vain se, että onko testamentin tekijän päätökset varallisuutensa käytöstä elinaikanansa ja kuolemansa jälkeen jäävästä perinnöstä hoitunut siten kuin testamentin tekijän lailliset oikeudet sallii.
Perillisen oikeuksia suojellaan esim. perinnöstä saatavan lakiosan avulla, jonka erimielinen perillinen voi halutessaan vaatia kun testamentin saa tiedoksi.
Testamenttaajan elinaikanaan tekemiin varallisuuksien käyttöihin ei perillisillä pitäisi sen kummempaa sanomista olla ainakaan niin kauan kun se varallisuuden käyttö on ollut vainajan omien oikeuksien mukaista toimintaa eikä kyse ole ollut mistään kiristämisestä tai heikon terveystilan hyväksikäytöstä jonkun painostajan toimesta.
Jos et ihan pumpulissa ole kasvanut niin olet selvillä siitä, että kyllä sellaisia ihmisiä on olemassa jotka ovat kykeneviä manipuloimaan ja hyväksikäyttämään vaikka omia vanhempiaan omien etujensa nimissä. Taloudellinen manipulointi, painostus ja kiristäminen on yllättävänkin helppoa kun on kyseessä ikääntyneet vanhemmat vaikka olisivat vielä kohtuullisen hyvässä ymmärryksessä maailmasta.
Silloin kun ei ole kyse ennakkoperinnöiksi tulkittavissa lahjoista ja avusta ei varmaan ole minkäänlaista järjellistä syytä kieltäytyä yhdessä selvittämästä elinaikaisia tapahtumia, mutta sellaisesta kieltäytyminen viittaa enemmänkin siihen että olisi syytä selvittää vaikka enemmänkin.
Perittävän vastuulla kyllä pitää olla se tasapuolinen ja oikeudenmukainen suhtautuminen kaikkiin perillisiinsä, myös silloin kun perillinen ei ole se "kiltti lapsi" niin pitää olla "munaa" kertoa sekin sekin suoraan , eikä jättää mitään riitoja epäselvyyksistä jälkeensä.
Jokaisella pitäisi olla oikeus käyttää rahansa elinaikanaan. Vaikka sitten suosia yhtä lasta.
Ylipäätään tuollainen perintöjen kyttääminen on aivotonta idiotismia. Itse en ainakaan piittaa perinnöistä enkä välitä mihin vanhempani rahansa käyttävät. Ne ovat heidän rahojaan, ei minun. Tiedän, että he antavat veljelleni enemmän rahaa kuin minulle eikä sekään haittaa minua, koska pärjään hyvin omillani.
Itse asiassa voi vaikka lahjoittaa lähes kaiken hyväntekeväisyyteen elinaikanaan, sekin on ihan ok.
Ei ketään voi vaatia olemaan hyvissä suhteissa sellaiseen henkilöön joka ei itse halua olla hyvissä suhteissa, esim. suhtautuu vihamielisesti tmv. Ei perintöasiat tätä asiaa miksikään muuta, ei edes perittävä voi pakottaa tilannetta sellaiseksi että kaikki olisivat hyvää pataa keskenään. Riidanhaastajia on aina, kun raha kiinnostaa kovasti.
Perittävän vastuulla on vain se että hoitaa asiansa elinaikanaan kuten laki vaatii, ja hoitaa perintöasiansa myös kuten laki vaatii. Testamentin tekijä voi aivan hyvin hoitaa testamenttinsa siten että jotkin perilliset saavat esim. korkeintaan lakiosansa, ja se on täysin laillista eikä mitään riitaa saa asiasta aikaan.
Se, mitä laki vaatii, ei ole välttämättä ihan sama asia kuin tasapuolinen ja oikeudenmukainen suhtautuminen kaikkiin.
Testamentin voi tehdä nimenomaan siitä syystä, että voi perinnönjakoon siten vaikuttaa, eli voi halutessaan suosia tai syrjiä jotain/joitakin perillisiä. Jokaisella on omat henkilökohtaiset syynsä siihen miksi näin tekevät, eikä ole varmaan kenenkään ulkopuolisen asia edes arvioida onko ne syyt oikeita tai vääriä, se on testamentin tekijän oikeus tehdä päätöksensä omien mielipiteidensä mukaan.
Kiristäviä ja uhkailevia perillisiä on aina, mutta jos rikosta ei ole tapahtunut, tilannetta voidaan katsoa myös toiselta kantilta eli joku toinen perillinen voi vain keksiä tällaisia perättömiä väitteitä, saadakseen jotain hyötyä omassa perintöasiassaan.
Edelleenkin, kyllä se olisi nimenomaan testamentin tekijän asia pysyä omissa päätöksissään vahvana, varsinkin silloin jos perillisten joukossa on perintöä kärkkyvää väkeä valmiina tekemään mitä tahansa.
Jos antaa sukulaisille periksi perinnöstä hetkeksikään niin huomaa että joutuu vain itse maksumieheksi.
Ei onneksi tarvitse tapella mistään. Jos perittävä on testamenttinsa laatinut hyvin niin ei tarvitse perillisenä riidellä mistään.
Mutta tapelkaa te joiden elämään kuuluu tappelu, sehän on tavallaan oma valinta mihin elämänsä haluaa käyttää.
Ihan vinkkinä, elämä paljon mukavampaa, kun ei odota perinnöiltä mitään. Jos jotain saa niin se on jo plussaa. Mistään ei tarvitse tapella, huolehtii vain omat asiansa.
Mutta kun se arabian kaadin oli luvattu mulle.
Joulupukilta voi pyytää arabian kaatimia.
Mä taas odotan arabian henkimaljaa jota hierotaan ja sitten henki ilmestyy kyselee toiveita.
Mutta on syytä olla huolellinen ettei joudu satojen tuhansien maksumieheksi vain sen takia ettei jaksanut kuolinpesän asiat kiinnostaa - tulee kalliiksi
Kuolinpesän asioista on syytä olla tietoinen kun siihen tilanteeseen joutuu.
Laki asettaa perillisille myös määräajassa tehtäviä vastuita, esim. perukirja on sellainen, oliko se nyt 3 kk määräaika jossa se on tehtävä.
Suurimmat ongelmat tullee kuitenkin useimmiten muista perillisistä, jotkin heistä ovat aloittajan aloituksen lailla valmiita taistelemaan kaikesta, se voi tarkoittaa kalliita riitoja ei-mistään. Tämä vain oletuksena, perustuen paljolti siihen millaisia kauhutarinoita näistä on luettavissa myös verkosta oikeustapauksineen, luultavasti perintöasioita käsitelleet tuomarit kykenisi osoittamaan muitakin ongelmia, jos sellaisia on.
Elämä on ihanaa kun saa taistella, jipii.
Voiko tosiaan käydä niin että ellei vaivaudu selvittämään asioita ja ei tule perunkirjoituksiin niin voi joutua ainoaksi perijäksi ja maksamaan satojen tuhansien laskut?
Netistä löytyy helposti googlella lisää tietoa siitä, miten asiat etenee silloin, jos ainoana perillisenä jättää perukirjan hoitamatta. Tullee ainakin perintöveroihin nousua.
Perukirja on siis myös vainajan viimeinen veroilmoitus.
Velkaa ei joudu perimään, vainajan velat hoidetaan kuolinpesästä, ja jos ei raha ole sitten velkojat jää nuolemaan näppejään.
Eipä ollut isoa perintöä mistä tapella, hyvä ettei jäänyt velkoja meille perillisille maksettavaksi.
Monet ei piittaa läheisistä heidän eläessään, mutt kummasti sitten kiinnostaa, kun on jäänyt iso omaisuus kyseiseltä henkilöltä, jo löytyy omaisia perinnöstä tappelemaan asti.
Monet jakaa omaisuuttaan jo eläissään just siks ettei siitä tulis riitaa henkilön poismenon jälkeen.
Joo näin on. Ja jos perintö on velkainen niin siitä voi kieltäytyä. Ei ole pakko ottaa toisen velkoja maksettavakseen.
Järkevämpää on tosiaan jakaa/ auttaa aikuisia lapsia ja heidän perheitään silloin, kun elävät ns. ruuhkavuosia ja rahanreikiä paljon.
Lapsille annettu rahat. Ovat siellä käteisenä ja omassa kaapissa.
Jos rahana jakelee omaisuutta lapsille, kannattaa huomioida asiassa myös verot. Isojen summien jakeleminen ohi verottajan voi tuoda isot ongelmat.
Auttaminen on hieno asia, mutta sen pitää tapahtua tasapuolisesti ja avoimesti, muuten on varma riita tiedossa.
Näin se asia tasapuolisuudesta monesti olisi ideaalisesti, mutta usein on myös tilanteita jossa tasapuolisuuteen ei haluta päätyä. Voihan se olla että jokin perillinen ei itse ole toiminut testamenttaajan mielestä muita kohtaan tasapuolisesti elinaikanansa.
On sinällään ikävää se, jos testamenttaajan tahto on se, että joidenkin perillisten pitää saada muita vähemmän perintöä, mutta sitten siitä tulee perillisten välinen riita.
Ei ne muut perilliset siihen syyllisiä ole, jos testamenttaaja itse on halunnut jakaa perintönsä suosimalla tai syrjimällä jotakuta tai joitakin.
Jos perinnöstä kieltäytyy niin se siirtyy lapsille jos niitä on.
Luovuin välittömästi perinnöstä kun sain tietooni tilitiedot ja silmittömät velkaantumiset
👍🏼💪🏼 oikein toimittu.
Velat ei periydy.
Ihmetellä sopii miksi on velkantunut ja miksi lainaa on myönnetty.
Ei kai velat periydy, vai miten?
Ei, mutta velallisen periminen aiheuttaa pelkkää mielipahaa, ajanhukkaa ja kuluja. Purkukuntoisen kaukana sisämaassa sijaitsevan mummonmökin tai rintamamiestalon periminen on ehkä se kaikkein kauhein skenaario. Mulkkujen sukulaisten lisäksi, tietysti. 😉
Jonkin huonosti rakennetun paikan pelkät lämmityskustannukset voi olla satoja euroja kuussa + muut juoksevat kulut
Meillä päin alkoi riidan haastaminen ja pataluhaksi haukkumiset jo lähes heti kun vainaja oli henkensä menettänyt, pitkän aikaa ennenkuin edes testamentista oli tietoa.
Kyllä siinä on varmasti oltu vainajan rahojen perässä, ihan hyvä että näin kävi henkilön oikea luonne ilmi, kuolinpesästäkään ei lopulta saanut mitään.
Jos kuolemantapauksissa testamentteineen jotain muuta sivuvaikutusta on, kyllä ainakin tulee selväksi se että millaisia henkilöitä ne perintöjä kärkkyvät ihmiset lopulta on.
Mitä jos keskittyisit siihen että itseltäsi jää jotain perittävää?
Osuiko juttu pahasti?
Ei.
Itse en perinyt käytännössä mitään, mutta itseltä jää yksi asunto Helsingin keskustassa, kaksi Vantaalla jayksi Espoossa sekä aika ison asunnon hinnan verran sijoituksia - osa rahastoissa osa vakuutuskuoressa. Niin ja jäähän minulta tämä kesämökki Lohjalla.
Ja lapseni olen kasvattanut niin, että riitaa perinnöstä ei varmasti tule.
Se on hienoa että meidän yhteiskunnassa on sinun kaltaisia menestyjiä, moraalisia ja muita parempia ihmisiä, joilla rahaa ja omaisuutta on vaikka ei saanut vanhemmiltaan mitään lahjoja.
Hyvää on myös sekin että myös sinusta aika joskus jättää, ehkäpä lapsesi suhtautuvat asioihin toisin.
Ei pahalla mutta olen nähnyt läheltä kuinka riidat alkaa välittömästi kun on rahasta kyse....niin hyvin ei pysty kukaan kasvattamaan muksujaan ettei ahneus herää jossain vaiheessa, surullista mutta totta.Se ei tietenkään ole sinun vikasi vaan niiden lasten ahneuden kun nykyään mikään ei riitä.
Kannattaa ne perintöasiat ainakin testamentin tekijänä hoitaa niin, että pitää huolen siitä että perillinen myös saa sen perintönsä, esim. perintövero voi muodostua ongelmaksi kuten tässä mainittu monesti, ja josta on myös eduskunnassa mahdollisesti lakimuutos tulossa.
Onhan se hyvä kertoa, että taistelee viimeiseen asti perinnöstä. Pirun tärkeä ja mielenkiintoinen avaus joka tulee merkitsemään suuria asioita jopa maailman laajuisesti ja vaikuttaa kaikkeen mahdolliseen, joka auringon purkauksiin ja ilmastonmuutokseen.
Kuitenkin merkitys oli suuri kun kommentoit.
Itse taas aion virallisesti luopua perinnöstä, kun hänestä aika jättää.
Näin tekee jokainen järkevä
Perinnöstä luopuminen jo perittävän eläessä on vahvempi tapa varmistaa se, että perinnöstä mahdollisesti aiheutuvia ongelmia ei tarvitse itselleen ottaa.
Perinnöstä luopuminen perittävän eläessä tapahtuu muistaakseni maistraatin kautta, eli ilmoitus maistraattiin.
Voiko tuon ilmoituksen pitää salassa niin, ettei perinnön jättäjä saa tietää siitä eläessään mitenkään?
Tuo asia kannattaisi ehkä tarkistaa maistraatista. En tiedä.
Ainakin olettaisin niin että se on henkilökohtainen päätös joka on yksityisasia, ja joka tulisi tiedoksi vasta siinä vaiheessa kun perittävä on jo vainaja, mutta jos asia on tärkeä se kannattaa tosiaan varmistaa viranomaisilta.
Perinnöstä luopumisen vaikutukset kannattaa toki selvittää, se ei esim. poista oikeutta perinnön saamiseen esim. perinnöstä luopuneen lapsilta, jotka siis tulevat silloin perinnöstä luopuneen tilalle ottamaan perintöä vastaan. Jos ovat lisäksi alaikäisiä lapsia, tulee varmasti erikoisia tilanteita kun perinnöstä luopunut on alaikäisistä lapsistaan vastuussa.
Maistraatit on lopetettu jo neljä vuotta sitten. Niiden tilalla on DVV eli Digi- ja väestötietovirasto.
Mutta lainsäädäntö perinnöistä ja perinnöistä luopumisesta lienee kuitenkin edelleen hyvin samanlainen kuin silloinkin kun oli vielä toimet maistraatin tehtäviä.
Viraston nimi vain muuttunut, ei juuri muu.
"Viraston nimi vain muuttunut, ei juuri muu."
Meinaatko ettei virkamiesten palkkoja samalla hilattu vaivihkaa ylös nimenvaihdoksen myötä?
"Meinaatko ettei virkamiesten palkkoja samalla hilattu vaivihkaa ylös nimenvaihdoksen myötä?"
Myöskään virkamiesten palkkojen hilaaminen ylös vaivihkaa ei ole muuttunut miksikään.
Vain nimi muuttuu, kaikki muu toiminta jatkuu ennallaan aivan kuten ennenkin.
Lapsesi kiroavat sinua, jos itse kuolla kupsahdat ennen tuota perittävää. Perukirjoituskokouksessa voit ilmaista perinnöstä luopumisesta, ei luopumista kannata tehdä etukäteen.
Onko perinnöstä luopuminen etukäteen mahdollista siten että ei samalla evää omilta lapsiltaan isovanhemmiltaan jäävään perintöön silloin jos perinnöstä luopunut kuoleekin ennen perittävää?
Mielestäni tuo on ainakin virhe lainsäädännössä jos noin tapahtuu, kyllä lasten oikeus perintökaaressa pitäisi säilyä siitäkin huolimatta että jokin "välissä" oleva sukupolvi kuolla kupsahtaakin ennakoitua aiemmin.
Entä kun perikunnan perintöasioita hoitaa täysin ulalla oleva henkilö tajuamatta, mitä jo tehty perintökirja tarkoittaa.Kyseinen henkilö yrittää laskuttaa asioiden hoitamisista, vaikka niitä ei perintökirjaan ole merkitty.
Olin ehdottanut perinnön loppuunsaattamisia asiansa osaavalle juristille tai vastaavalle, mutta ehdotukseni ei saanut kannatusta joten perintöasioiden kanssa räpeltää täysin niistä tietämätön henkilö.
Perintökirjan sentään teki pankki.
Lienenkö väärässä, jos olen sitä mieltä että perinnönjakoon liittyvien kustannustenhan pitäisi mennä täysimääräisesti perukirjaan ja siis kuolinpesän hoidettavaksi.
Toki jos kuolinpesässä ei ole mitään, sitten kuluista tulee varmasti joko perillisten maksettavia tai yhteiskunnan maksettavia.
Jonkin muutaman tonnin takia ei kannata perinnöistä alkaa isoja riitoja tekemään, se raha ei näissä Suomen elinkustannuksissa tunnu missään, ja jos yhteiskunta saa näppinsä väliin missään yhteydessä, se perintöraha häviää hyvin vauhdikkaasti ilman että sitä on voinut käyttää mihinkään.
Miljoonaperintöjä jakavien kohdalla sitten eri juttu, on varmasti hiukan työlästäkin huolehtia siitä että perinnöksi jaettava omaisuus ei menisi perinnön jakamisessa hukkaan riitojen tai vaikkapa jonkin verotukseen liittyvän seikan takia.
Yritystoiminnan sukupolvivaihdoksissa ei välttämättä käy kateeksi heitä jotka periaatteessa saavat hyvää omaisuutta perinnöksi, mutta jos perintöverot aiheuttaa ongelman ja yritys joudutaan sen takia ajamaan alas, niin voihan vee....
Valtionvelasta saat kyllä oman perintösi taikka vaikka koko velan jos maksukyvyssä riittää.
Verojen maksu jatkuu muodossa ja/ tai toisessa vaikka saisit minkä perinnön ,se on sata varmaa se ,tässä valtiossa.
Valtio on tahallaan haluttu jättää köyhäksi juurikin siittä syystä että ihmiset voidaan verottaa hengiltä ennemin tai myöhemmin,tosi ovelaa ihmistenhallintoa viranomaisten taholta ja sillä verukkeella ihmiset saadaan tekemään mitä vaan valtionhallinto haluaa,yksilö ei voi vastustaa tai laitetaan linnasn loppuiäksi istumasn että sellainen diktatuuri valtio nimeltä Suomikin vain on ,ei avoin mutta suljettu kylläkin. Eikä sitä edes ulkomaalaiset heti tajua.
USA:n johtaja ei ollut vieläkään saanut selville sitä, etteivät köyhien suomalaisten miljardiomaisuudet periydy hänelle köyhien ja kehitysvammaisten suomalaisten tappamisesta huolimatta. Suuryritysten miljardiomaisuudet jäävät Internetiin. Suomalaisiin pankkeihin kertyy niin paljon rahaa, ettei niitä päästetä sieltä ulos muuttamaan koko maailmantaloutta milloinkaan. Rahaa tavallaan joudutaan välillä poistamaan tästä maailmasta ja se on rahatalouden sääntelyä. Täysin normaalia maailmantalouden johtamista.
Meilläkin oli testamentti tehty mutta käräjillä ollaan silti jostain 5000 eurosta....saatana mitä pelleilyä, no tietäähän ainakin sen että siskoihin ja veljeen ei tarvitse enää pitää mitään yhteyksiä kko loppuelämän aikana.
Perintöhän on aika tärkeä osa sukupolvien välillä kulkevaa suvun perintöä, varsinkin silloin jos sillä on yhtään vähäistä suurempi asema sukupolvien kykyyn saada aikaan riittävä etuasema taloudellisesti muihin verrattuna.
Perinnön jättäjät ja perinnön saajat varmasti ajattelee omia asioitaan tehdessään päätöksiään, mutta sellaisia varakkaita perheitä on todella vähän joiden varallisuus olisi yhden henkilön voimin kerätty, kyllä paljon useammin kysymys on siitä että taustalla on suvussa sukupolvelta toiselle siirtyvät perinnöt joilla varmistetaan jälkeläisten asemaa.
Niin että kun tekee maistraatissa paperin että luopuu perinnöstä, niin se pitää pitää salassa perittävältä, sitäkö tuo yksi kysyjä tarkoitti?
Siksikö, että perittävä voisi tehdä hänet perinnöttömäksi?
No eikös siinä ole lopputulos ihan sama.
No ei se ihan sama lopputulos ole, kyllä siinä jonkinlainen vaikutus olisi henkilösuhteisiin.
Jokainen on näiden perintöasioiden kanssa yksilöllisessä asemassa, joskus voi olla vaikkapa niin että lapset on huomattavasti rikkaampia kuin perittävät vanhempansa, ja ehkä haluavat luopua perinnöstä siksi että se menisi vaikkapa hyväntekeväisyyteen tmv.
Itse asiassa, perinnöstä luopuvahan ei voi sitä päättää kenen hyväksi hänen osuus menee. Kun perinnöstä luovutaan, silloin luovutaan siitä kokonaan ja perinnön kohtalo ratkeaa sitten muutoin esim. perintökaaren mukainen järjestys.
Ruotsissa perintöveroa ei ole.
Suomessa verottaja laittaa jopa alle 5000€ lahjoituksen veron.
Kyllä tämä on ahne maa!
En odota mitään seuraavalta lähtijältä. Sisko varasti edellisen pesän varat ja tavarat.
Se on yleisempää kuin voisi uskoa, lähes aina on vähintään yksi mätä perillinen joukossa , mutta usein useampia jotka hyötyvät toistensa tuesta ahnehtiessaan itselle enemmän.
Nämäkin on luultavasti sellaisia asioita, joihin voisi testamenttaaja jo testamenttia laatiessaan vaikuttaa siten, että mädät perilliset eivät pääse haittavaikuttamaan perinnönjaossa.
Kyllä testamenttaajan pitäisi olla tietoinen siitä että epärehellisyyttä maailmaan mahtuu, ja sen takia huomioitava se myös testamentissaan eli viimeissä tahdossaan - jos oikeasti haluaa että se viimeinen tahto oikeasti myös toteutuu.
Moni ei pysty maksamaan veroa, siksi perintö menee valtiolle.
Miksi veroa ei voida ottaa perinnöstä?
On tämä yksi kehitysmaa koko Suomi.
Poliitikot ovat omilla päätöksillänsä rakentaneet yhteiskuntaa täyteen tällaisia mekanismeja, ettei tavallisten tallaajien perinnöt varallisuus työpaikat sosiaaliturva eläkkkeet raha sijoitukset eikä yhtään mikään muukaan jäisi tavallisille tallaajille itselleen.
Sen sijasta saadaan se varallisuus valtiolle, poliitikkojen päätöksillä jaettavaksi.
Kyllä siinä on testamenttaajankin otettava tällaiset asiat huomioon, jos haluaa että viimeinen tahtonsa todella myös toteutuu.
Juuri näin ja itse kahmivat itselleen vaikka mitä etuja. Kyllä Suomi on luokkayhteiskunta.
On ainakin selvää se, että meillä Suomessa on todella vaikeata saada aikaan tuottavia investointeja ja niiden mukana myös paljon tarvittuja palkkatyöpaikkoja, kun on tämmöisiä poliitikkojen virittämiä ansoja joka puolella yhteiskuntaa.
On kyllä todella järjetöntä jos perillinen ei voisi maksaa perintöveroja perinnöstään, ja jos ei maksa sitten koko omaisuus valtiolle. Tämmöisellä yksityiskohdalla voidaan ryöstää kansaa vaikka kuinka paljon, täysin vastikkeetonta tuloa poliitikoille ja heidän eturyhmilleen.
Jos rikkaita syytelläänkin monesta niin kyllä tässä on myös poliitikkojen omia typeriä ratkaisuja osoiteltava sormella.
Kyllähän perinnönjättäjä voi määrätä testamentissaan, että mahdolliset perintöverot maksetaan perinnönjättäjän varoista.
Tosin sekin katsotaan lahjaksi, josta joutuu sitten maksamaan lahjaveroa, joka on kuitenkin pienempi kuin perintövero olsi.
Laskurit löytyvät vero.fi- sivustolta.
"Kyllähän perinnönjättäjä voi määrätä testamentissaan, että mahdolliset perintöverot maksetaan perinnönjättäjän varoista."
Kyllä varmasti voi.
Tässä onkin kyse nimenomaan siitä, että testamenttaajan itse pitää osata tehdä testamentti siten, että se ei johda ongelmiin kun perillinen ei voi maksaa perintöveroa.
Olisihan se nurinkurista jos olisi saamassa perintönä vaikkapa 100 miljoonaa, mutta testamentista puuttuu maininta että perintöverot pitäisi maksaa perinnönjättäjän varoista.
Kun perillisellä ei tällöin olisi varaa maksaa perintöveroa 100 miljoonasta, eikä välttämättä saa lainaakaan perintöveroa varten, voisi tuo 100 miljoonaa mennä valtiolle.
Ehkä asiaan on muitakin ratkaisuja ja järkeäkin saatetaan käyttää, mutta edelleenkin kyse on siitä, että testamenttaajan on mietittävä asiaa hieman pidemmälle jos haluaa että viimeinen tahto myös oikeasti toteutuu.
Tarkoittaako aloittaja tappelevansa perinnöstä kuolemansa jälkeen vai miten?
Niin kauan kuin kyse on elossa olevasta perijästä, voi perinnöstä myös kohteliaasti kieltäytyä. Joku sivulla kirjoitti että kieltäytyä voi jos perintö on velkaa, tämä väite on väärä jo lähtökohtaisesti koska velkaa ei voi periä. Velkoja voi perikunta kyllä joutua maksamaan mutta kaikki kustannukset otetaan silloin perinnönjättäjän varoista ja ellei niitä ole, velat jäävät velanantajan tappioksi.
Toistetaan vielä kerran: Perinnönsaaja ei joudu maksamaan mahdollisia perinnönjättäjän velkoja OMISTA varoistaan missään tilanteessa eikä missään tapauksessa!
Jos vastassa on PANKKI eli Kokoomus, olkaa varuillanne sillä niillä on takanaan suomen suurin MAFIA ja TE olette siinä pelissä täysin voimattomia T: haans.sea
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14263886/nain-kapitalistit-karkkyvat-perintojasi-
Näin asianajajana arvostan tuota asennetta.
Helppoa hilloa luvassa.
Ja maksajaksi pääsee riitelijä itse, jos vainaja on testamenttinsa ja asiansa kunnolla hoitanut.
Juristit kiittävät tulee helppoa RAHHOOOO mulle paljon #LOTS OF DOLLARSSS$$$$$
Terveissä suvuissa kaikille jaetaan, eikä tarvitse tapella. Ikävä kyllä sellaisia sukuja, eivät kaikki ole.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16142552/elakeyhtioiden-jattiomaisuuksia-sotateollisuuden-veroparatiisisijoituksissa#comment-99923203
Sopii!
Minäkin taistelen kanssasi, ei minulle ole mitäään perintöä ole tulossa, mutta taistelen silti, ei kukaan tutki onko perintöä tulossa. Kerro jos simulla on erityiisiä toiveita mitä keinoja käytetään taistelussa. Viimeiseen mieheen!
Minäkin tulen mukaan tähän taisteluun, onko minulle jossain jokin perintö tiedossa, taistelen varmasti!
Taistelen vaikka teidänkin perinnöistänne, kyllä testamentin tekijät oikeasti tarkoittivat ne rahat minulle, vaikka nyt vähän täältä sivusta tulenkin putsaamaan varat kuolinpesästä.
Laittakaahan hyvät pullakahvit tarjolle perinnönjakoihinne niin jaetaan yksissä tuumin ne varat minulle!
Nyt pitää vain järjestää se kuolinpesä, mutta se ei ole suuri juttu, keikkakaveri sanoi aikoinaan, että se on helppoa, eihän siinä mene kuin yksi naimalla saatu henki.
Näin se vaan on. Periksi ei pidä antaa tuumaakaan perintö asioissa ahneille vatipää sukulaisille.
Täysillä taisteluun mukaan, hiilihanko käteen, sarvet ojossa ja kaviot kopisten paikalle, raivopäinen taisteluhuuto "mulle kaikki, saatana!"
Iskästä pidin huolta hänen viimeisinä vuosinaan. Kuoli ja nyt putkahti toiselta paikkakunnalta ilmoille sisarpuoli, josta mitään havaintoa ennen perinnönjakoa. Ihmeellistä on elämä.
Perintökö pelastaa sinun elämän? Pitäisikö ensin itse tehdä jotain, jos maallinen mammona on noin tärkeää? Mitä jätät omille jälkeläisille "tapeltavaksi". Et mitään.
Mistään muutamasta tonnista ei todellakaan ole järkeä lähteä käräjille ellei sitten omista aivan liikaa ylimääräistä rahaa jo ennestään hukattavaksi
Oman sukuni perinnönjaossa oli tosiaankin yksi paskahousu, joka juuri noilla sanoilla sanoilla sanoi "tappelevansa verissä päin" perinnöstä. Surkeasti kävi. Nyt kyyhöttää erakkona, koko sukunsa hylkäämänä peiton alla masentuneena, kun kukaan ei ota enää yhteyttä. Kauppaankaan ei uskalla enää mennä, kun pelkää että törmää entisiin sisariinsa saman pottulaarin äärellä. Kiista soppakulhoista ja pahkatuolista olisi kannattanut jättää tekemättä.
Asia-ajajat kiittää🤑🤑
Kärkkykää vaan perintöjä, siinä se teidän elämänne tarkoitus on - aivan samalla tavoin kuin se että odottelette koko elämänne ajan eläkkeellepääsyä.
Ehkä elämässä olisi muutakin tekemistä kuin perintöjen ja eläkkeiden odottelut.
Onneksi olen lapseton enkä ole naimisissa joten voin testamentata omaisuuteni (lähes) miten tahansa. Vaikka testamentata koko omaisuuteni hyväntekeväisyyteen. Jos jotkut sukulaiseni puhuvat mitään perimisestäni elinaikanani niin he eivät saa mitään perintöä.
Ennenkuin tapan itseni niin teen testamentin siten ettei mene perintöveroa koska eihän se verottajaan liity mitenkään jonkun kuolema.
Pesät on monesti putsattu jo ennen perinnön jakoa. Aina joku on kytiksellä . Pesänjakaja vie sitten loput mitä vielä sattuu olevan jaossa.
ELÄMÄ ILMAN PERINTÖJÄ ON SILKKAA ILOA