Soini ennustaa, että eurovaalien ääniharava tulee olemaan Vasemmistoliiton Li Andersson!

"Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ex-ulkoministeri Timo Soini ennustaa ”plokissaan” kesäkuun europarlamenttivaalien ääniharavan.

Europarlamentaarikkona vuosina 2009–2011 toiminut Soini julistaa ennustuksessaan, että kaikista Suomen eurovaaliehdokkaista eniten ääniä kerää vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

– Li Anderssonista tulee EU-vaalien äänikuningas. Poliittisen johtajan pitää pystyä luomaan linjaa, herättämään ja kuljettamaan keskustelua ja motivoida kannattajia. Johtaa, Soini kirjoittaa ja jatkaa:

– Li Andersson vei jopa vasemmistoliiton Naton kannalle, kun näki sen tarpeelliseksi ja perusteiltaan oikeaksi. Se ei merkinnyt sitä, että hän olisi hyväksynyt kaiken mitä Nato tekee, nyt ja tulevaisuudessa.

Andersson on ilmoittanut luopuvansa vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta tulevana syksynä.

Andersson kertoi Ylen Politiikkaradiossa torstaina kannattavansa ajatusta siitä, että euroon kuluvalla maalla tulee olla mahdollista siitä myös erota.

– Ajattelen, että sellainen mahdollisuus pitäisi olla, jos jokin maa sellaisen päätöksen haluaa tehdä, Andersson muotoili Ylellä.

Soini kannattaa lämpimästi Anderssonin ehdotusta.

– Tämä on erinomainen ehdotus. Kreikkalaiset melkein tapettiin kuristuspolitiikalla. Siinä meinasi mennä demokratiakin kaiken karmeuden kyytipoikana, Soini kirjoittaa.

Soini kertoo ”plokissaan”, ettei sentään aio Anderssonia eurovaaleissa äänestää.

– Niin kova fani en sentään ole, että Li ääneni saisi, mutta arvostuksen saa. Tekee hommansa, on kärjekäs, kovakin, mutta ei pahansuopa. Katkeruutta en hänessä näe. Sellaista Taivaan portillakin aikanaan katsotaan lempeästi.

Soinin mukaan eurovaalikampanjointi on toistaiseksi ollut luvattoman vaisuksi.

– Luulisi, ettei Suomessa EU-vaaleja käydä lainkaan. Meno on aneemisen ja apaattisen väliltä, Soini kirjoittaa."

Nyt on petetyille duunaripersuille siis aito vaihtoehto eurovaaleissa. Li väläytti mahdollisuutta rahaliitosta eroamiseen, jota Soini tervehtii ilolla. Li Andersson tulee tekemään jytkyn, joka on hallapurralaisilta pois!
64453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Älä nyt, on kampanjointi saanut sävyjäkin, Purra yritti kaikkensa ja huusi Oulun torilla: "Menkää töihin, menkää töihin,...!"

1Äänestä

Jahas, persuista pihalle potkittu natsi kilpaa Soinin kanssa vassarien eurovaaleja tukee..🤣🤣

Äänestä
  • Pihalle potkitu 🤣😂🤣🤣🤣 kenet muka seuraavaksi "potkitte", kannatus taas samoissa lukemissa.
    Persu vedeitsesi narunjatkoksi.

    Äänestä

No menitkö ?
....... et tietenkään.

Idealismi vie voiton, jäät kotijo haisemaan.
Kaltaisesi kannustavat.

Äänestä

Ai yhteisvelan ja rajattoman maahanmuuttaja Li Andersson ja vielä kannattaa Suomella erittäin kallista EU:uun ennallistamisasetusta. Ei kiitos.

Äänestä
  • Persu EI KIITOS, teidän paska on nähty.

    Äänestä

  • 70 prosenttia suomalaisista kannattaa ennallistamisohjelmaa. Persut ja osa metsänomistajista.

    Äänestä

Sinullahan on yhtä vaatimaton sanavarasto kuin minulla. Ääni sulle.

Äänestä

Purra on kussut omiin muroihinsa.

1Äänestä

Ei raha tee onnelliseksi, kalja tekee.

Äänestä

Kaljan hinta on tärkeämpää kuin pienten lasten tulevaisuus. 20 000 uutta lapsiköyhää.

Äänestä
  • Varautukaa kaikki nyt siihen, että Purra ja persut alkaa nuoleskelemaan äänestäjiä ennen vaaleja. Vaalit kun ohi niin takki taas kääntyy. Valehtelijoihin ei kannata enää luottaa, tämä on nyt nähty.

    1Äänestä

  • Ei ole "Laurikaan" tarjonnut mitään vaihtoehtoa Purran ja hallituksen toimille, eli itkijöitä riittää, tekijöitä vähemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Varautukaa kaikki nyt siihen, että Purra ja persut alkaa nuoleskelemaan äänestäjiä ennen vaaleja. Vaalit kun ohi niin takki taas kääntyy. Valehtelijoihin ei kannata enää luottaa, tämä on nyt nähty.

    Anonyymi
    2024-05-18 20:43:19
    Varautukaa kaikki nyt siihen, että Purra ja persut alkaa nuoleskelemaan äänestäjiä ennen vaaleja.
    ------------
    Toivottavast Hallituska hajoaa jo ennen sitä ?
    Mutta kyllähän tuon Purran tyylitön huutaminen ym:t toilailut on äänestäjiin
    jo jälkensä jättänyt.
    PeruSS -Ässästä tulee pien puolue kuten KD & RKP

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Varautukaa kaikki nyt siihen, että Purra ja persut alkaa nuoleskelemaan äänestäjiä ennen vaaleja. Vaalit kun ohi niin takki taas kääntyy. Valehtelijoihin ei kannata enää luottaa, tämä on nyt nähty.

    Näin kävi oli viimmeinenkerta kun persua enään äänestän vaikka sukulaista äänestin ja nyt en tähän puolueeseen ääntäni tuhlaa. Olo kuin raiskatulla mutta en jumaliste vaikene

    Äänestä

  • Oikein kirjoittaakin. Milloin on edellisen kerran ollut näin omaa erinomaisuuttaan kehuva ministeri. Ei taida lähiajoilta tulla mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei ole "Laurikaan" tarjonnut mitään vaihtoehtoa Purran ja hallituksen toimille, eli itkijöitä riittää, tekijöitä vähemmän.

    Tuosta selittelystä alkaa tulemaan jo mantra hallitukselle. Kun muut kritisoivat ja esittävät vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, niin perskokkarit alkavat mitätöimään niitä tukeutumalla mantraan, jolla vain pyritään vähättelemään vaihtoehtoisia esityksiä.

    Hallitus kompuroi vielä omaan ylimielisyyteensä.

    Äänestä

  • Nallen mölinät tunnetaan. Samaa öyhötystä se on ollut jo vuosikymmenet. Itse lähti veropakolaiseksi Ruotsiin.

    Äänestä

uskovaisen valinta 🤣 isäni hellari sisko sanoi juurikin näin 🤣🤣🤣
soini on mielisairas uskovainen

Äänestä
  • Anonyymi
    2024-05-18 21:53:57
    ___soini on mielisairas uskovainen
    ---------------
    Soinilla on aina ollut hyvä ulosanti eikä puhu mitä sattuu.
    Tunnistan kyllä mielisairaat ammattini puolesta ja sitä Soini ei todellakaan ole.

    Arvostan Li Anderssonia mutta toivoisin kuitenkin että hän pysyisi Kansanedustajana.
    Hänen ulosantinsa on todella asiallista.

    Äänestä

Li got thö brains

Äänestä
  • Hermolomalle brysseliin ennenkuin psyyke hajoaa?

    Äänestä

  • Puuppaako kimmiä, kohiseeko koski ap vai kouvaako souverosti? Voi reppanaa..

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Puuppaako kimmiä, kohiseeko koski ap vai kouvaako souverosti? Voi reppanaa..

    No sinulla näkyy puuppaavan ja kohisevan, ihan alituiseen.

    Äänestä

Kumpikaan ei ole persu, miksi siis persupalstalle kopioitu tuollainen juttu ?

Äänestä
  • Ehkä se cancelointi ei onnistu kuin persupiireissä...

    Äänestä

Onko tämä täydellisen "kusipään" tekstiä:
"Keskiviikkona Purra äityi hehkuttamaan viestipalvelu X:ssä omaa erinomaisuuttaan.

– Täytyy myöntää, että opposition välikysymykseen vastaaminen oli lähes nautinto. Kun luottaa hallituksen linjaan, tietää tekevänsä oikeita asioita, joista vielä seuraa Suomelle hyviä asioita, ja kun hallitsee asiat, ei ole ongelmaa, Purra kirjoitti.

Käytöksellään Purra rikkoo normin, jonka mukaan ylimmiltä vallankäyttäjiltä on viisautta antaa työn tulosten puhua puolestaan."

Äänestä
  • Purra kehuu nauttivansa köyhien kyykyttämisestä. Hän on poliitikko, joka ei osaa pitää mölyä mahassaan, vaan pitää päästä ilakoimaan asialla. Sakset ja leikuulauta ovat sama juttu. Outo tyyppi poliitikkona

    Äänestä

Olen samaa mieltä Soinin kanssa. Li saa eniten ääniä Eurovaaleissa. Hänet luetaan osaajien joukkoon. Tekee töitä eikä lusmuile.

Äänestä
  • Ainoa joka ei sattuneesta syystä pahemmin huutele kuinka persut petti vaalilupauksensa. Koska antoi huulipunassa periksia "vain" ihan kaikessa muille hall.puoleille Natoon liittymisineen jne jne jne.

    Äänestä

Äänestän häntä enkä äänestä meidän porukoista löytyvää ex
linnakundia. Sellainen tuuliviiri persu minä olen.

Äänestä
  • Pahoillani, että tottunut kutsumaan tuuliviireiksi jotka vaihtavat puoluetta, joskus se on vain se tärkein asia.

    Äänestä

Li osaa ja tietää eikä luule ja öyhötä, niin kuin persujen tiktok tollot.

Äänestä
  • Heh heh,,,Sinimusta natsi taas vassaria jalustalle palvottavaksi nostaa.

    Anteeksi häiriö jatka toki ap muiden viihdyttämistä popparit on jo valmiina,,,🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Heh heh,,,Sinimusta natsi taas vassaria jalustalle palvottavaksi nostaa.

    Anteeksi häiriö jatka toki ap muiden viihdyttämistä popparit on jo valmiina,,,🤣🤣

    Mistäs sinä keksit vetää sinimustat tähän asiaan? Käkikellossasi jumittaa?

    Äänestä

Se, että Soini vassarien eurovaaleja avoimesti tukee ei suuremmalti yllätä. Ainoan yllättävän asian siinä ollessa se, ettei muistanut ääneen sanoa kuinka ei kannata äänestää persuja mitä Anderssonin mainostaminenkin edustaa.

Äänestä
  • aikaisemmin ohjeisti televiossa muita puolueita kuinka haalia persujen kannattajien ääniä.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    aikaisemmin ohjeisti televiossa muita puolueita kuinka haalia persujen kannattajien ääniä.

    Siksi ne pääsee naamaansa joka paikassa esille tuomaan. Sen mitä itseihailultaan ennättää.

    Valtamedian inhotuin ihminen persujen johtajana jeesuksen uusi tuleminen kun ne hajotti ettei menetä salkkuaan. Huolimatta siitä, että on SE ihminen joka "Halla persut" eduskuntasaliin toi mahdollistaen niiden pääsyn jopa hallitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Soini pääsi mm natsien äänillä Sipilän hallitukseen ja Halla-aho Orpon hallitukseen kun potki ne samaiset natsit puolueestaan pihalle. Itkemään persujen perään suoli24 palstoilla 24/7,,🤣🤣

    Äänestä

  • Oikeistolle povattua jytkyä eurovaaleissa joten eikös tämä sankari mainosta pyhää sotaansa persuja vastaan käyvää vassaria kaunopuheineen asianomaisesta kuinka hänellä on jo paikka paratiisissa elämän päättyessä 🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Oikeistolle povattua jytkyä eurovaaleissa joten eikös tämä sankari mainosta pyhää sotaansa persuja vastaan käyvää vassaria kaunopuheineen asianomaisesta kuinka hänellä on jo paikka paratiisissa elämän päättyessä 🤣🤣🤣🤣

    ja persuista pihalle potkittu sinimusta fasisti peesaa ja osallistuu Anderssonin vaalikampanjaan sitä tukien ;)))))

    Nauretaan vartti vai mitä moka..äärivassarisinimusta..gubta?

    Äänestä

Soini on oikeassa. Olen samaa mieltä, Li tulee saamaan uskomattoman määrän ääniä. Eikä ihme. Hän kuuluu osaajiin. Turha sinne on tolloja lähettää.

Äänestä
  • Onko sekään rehellistä, että monet persujen mummoikäiset naisehdokkaat käyttävät EU vaalikuvissaan teininaamaa? Onhan se jotenkin härskiä persuilua, että mummomaatuskat käyttävät luokkakuvan aikaisia potretteja?!

    Äänestä

  • Soini ei olisi päässyt edes eduskuntaan ilman natsitatuoitua Halmetta joten siirtymä äärivassareihin ei yllätä. Muuta kuin sinun sinimustan natsin kohdalla joka vassari Anderssonin eurovaaleja tuet kun teidät natsit potkittiin eurovaaleistakin pihalle 🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Soini ei olisi päässyt edes eduskuntaan ilman natsitatuoitua Halmetta joten siirtymä äärivassareihin ei yllätä. Muuta kuin sinun sinimustan natsin kohdalla joka vassari Anderssonin eurovaaleja tuet kun teidät natsit potkittiin eurovaaleistakin pihalle 🤣🤣

    Soinilla meni pupu pöksyyn eikä uskaltanut lähteä nolaamaan itseään eurovaaleissa raivareineen plokissa kun "viimeinen juna" hillotolpalle ajoi Soinin aseman ohi..

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Onko sekään rehellistä, että monet persujen mummoikäiset naisehdokkaat käyttävät EU vaalikuvissaan teininaamaa? Onhan se jotenkin härskiä persuilua, että mummomaatuskat käyttävät luokkakuvan aikaisia potretteja?!

    Onko sinulla 🔵⚫ ap muitakin valintakriteereitä äänestämisessä kuin ehdokkaan ulkonäkö?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Onko sinulla 🔵⚫ ap muitakin valintakriteereitä äänestämisessä kuin ehdokkaan ulkonäkö?

    Eikö esim. Juuson ulkoinen habitus jo kerro, ettei kyseessä ole ihan huippuluokan aineksesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Eikö esim. Juuson ulkoinen habitus jo kerro, ettei kyseessä ole ihan huippuluokan aineksesta?

    Käy katsomassa peiliin ap ja tule sen jälkeen takaisin kertomaan onko sinulla muiden ulkonäköä vara arvostella?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Käy katsomassa peiliin ap ja tule sen jälkeen takaisin kertomaan onko sinulla muiden ulkonäköä vara arvostella?

    Näinhän sinä sanot, kun et itse uskalla mennä peilin eteen. Sieltä saattaisi totuus katsella takaisin silmiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Näinhän sinä sanot, kun et itse uskalla mennä peilin eteen. Sieltä saattaisi totuus katsella takaisin silmiin.

    Sinä persuista pihalle potkittu persupakkomielteinen sometrolli hoet edelleen vuoden jokaisena päivänä totuuttasi jokaisella palstalla joita terrorisoit trollaamisellasi luotsinpestin suojista.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Näinhän sinä sanot, kun et itse uskalla mennä peilin eteen. Sieltä saattaisi totuus katsella takaisin silmiin.

    Puuppaako kimmiä ap? Voi reppanaa,,

    Äänestä

  • Mamujen halailija vasureiden ihailusi persuista pihalle potkittu natsi vetää aina yhtä hiljaiseksi.....

    Äänestä

Soini on hieno mies, joka antaa arvoa vastustajilleen. Toista luokkaa kuin nykyiset törkyturpapersut.

Äänestä
  • On aina yhtä käsittämätöntä kuinka sinä persuista pihalle potkittu natsi Soinia palvot joka salkkunsa säilyttääkseen persut hajotti natsikorttia heilutellen kun kannatus suli alta prseen myymisen seurauksena Sipilälle salkkua vastaan..

    Äänestä

Soini ei nyt muista omaa miestään Teukkaa, vaikka nousee vielä ääniharavaksi.

Äänestä
  • Eiväthän Li ja Teukka paini ihan samassa sarjassa. Pitää ymmärtää tämä näkökulma.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Eiväthän Li ja Teukka paini ihan samassa sarjassa. Pitää ymmärtää tämä näkökulma.

    Soini ikuisen katkerana Halla persuille niiden eurovaalien dissaamiseksi katsoi aiheelliseksi vajota niinkin alas kuin vassarin vaalityötä tukemalla. Joka ei kusekkaan Soiniin päin

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Soini ikuisen katkerana Halla persuille niiden eurovaalien dissaamiseksi katsoi aiheelliseksi vajota niinkin alas kuin vassarin vaalityötä tukemalla. Joka ei kusekkaan Soiniin päin

    Hallapurralaisissa ei rehellistä puhetta näytetä arvostavan tipankaan vertaa. No sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

Anderssonista itsekin, jo heti pressanvaalien jälkeen, veikkasin tulevaa vasemmiston eu-ääniharavaa.

Hän presidentinvaaleissa ei pettänyt omiaan, kuten tekivät demarit ja ilm. myös monet vas.liittolaisetkin. Demarit eivät antaneet Jutalleen kannatusta, vaan menivät heikkotahtoisen Haaviston taa: ja hävisivät.

Jos olisin (vielä) vassari, antaisin ääneni Li'lle.

Äänestä
  • Anna äänesi ennemmin Lille, koska nyt on huomattu, että PS:lle annettu ääni on hukkaanheitetty ääni.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Anna äänesi ennemmin Lille, koska nyt on huomattu, että PS:lle annettu ääni on hukkaanheitetty ääni.

    Lisäyksenä edelliseen, etten itsekään ole vassari enkä koskaan ole vassaria äänestänyt.

    Äänestä

Soini on tainnut käydä Liin pesällä eduskunnassa. Li on tunnetusti mielyttävää seuraa pienessä hivakassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ex-ulkoministeri Timo Soini ennustaa ”plokissaan” kesäkuun europarlamenttivaalien ääniharavan.

Europarlamentaarikkona vuosina 2009–2011 toiminut Soini julistaa ennustuksessaan, että kaikista Suomen eurovaaliehdokkaista eniten ääniä kerää vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

– Li Anderssonista tulee EU-vaalien äänikuningas. Poliittisen johtajan pitää pystyä luomaan linjaa, herättämään ja kuljettamaan keskustelua ja motivoida kannattajia. Johtaa, Soini kirjoittaa ja jatkaa:

– Li Andersson vei jopa vasemmistoliiton Naton kannalle, kun näki sen tarpeelliseksi ja perusteiltaan oikeaksi. Se ei merkinnyt sitä, että hän olisi hyväksynyt kaiken mitä Nato tekee, nyt ja tulevaisuudessa.

Andersson on ilmoittanut luopuvansa vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta tulevana syksynä.

Andersson kertoi Ylen Politiikkaradiossa torstaina kannattavansa ajatusta siitä, että euroon kuluvalla maalla tulee olla mahdollista siitä myös erota.

– Ajattelen, että sellainen mahdollisuus pitäisi olla, jos jokin maa sellaisen päätöksen haluaa tehdä, Andersson muotoili Ylellä.

Soini kannattaa lämpimästi Anderssonin ehdotusta.

– Tämä on erinomainen ehdotus. Kreikkalaiset melkein tapettiin kuristuspolitiikalla. Siinä meinasi mennä demokratiakin kaiken karmeuden kyytipoikana, Soini kirjoittaa.

Soini kertoo ”plokissaan”, ettei sentään aio Anderssonia eurovaaleissa äänestää.

– Niin kova fani en sentään ole, että Li ääneni saisi, mutta arvostuksen saa. Tekee hommansa, on kärjekäs, kovakin, mutta ei pahansuopa. Katkeruutta en hänessä näe. Sellaista Taivaan portillakin aikanaan katsotaan lempeästi.

Soinin mukaan eurovaalikampanjointi on toistaiseksi ollut luvattoman vaisuksi.

– Luulisi, ettei Suomessa EU-vaaleja käydä lainkaan. Meno on aneemisen ja apaattisen väliltä, Soini kirjoittaa."

Nyt on petetyille duunaripersuille siis aito vaihtoehto eurovaaleissa. Li väläytti mahdollisuutta rahaliitosta eroamiseen, jota Soini tervehtii ilolla. Li Andersson tulee tekemään jytkyn, joka on hallapurralaisilta pois!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu