Aikanaan jätekuski näin kertoi että suomen valtaavat . Minun isäni muutaman auton liikenneluvasta tarjosivat muutaman miljoonan . Nykyään liikenneluvat arvo = o
Onko Lassila & Tikanoja Tanskalaisten yhtiö ?
Anonyymi-ap
3101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kai otitte rahat?
"Jätehuollon" varjolla saa kuvan loputtomaan lupaan rahastaa tyhjästä.
Kun lajittelet ja viet Sortti-asemille, tulee silti 12 viikon välein lasku.
Lasku "sekajätteen noudosta" eli vievät polttamalla tuhottavaksi arvokkaan raaka-aineen, joka muuten menisi kierrätettäväksi.
Saastuttava jätepuristinauto pysähtyisi vain hetkeksi, kun jäteastia olisi alle puolillaan ja tyhjennyksestä ei laskutettaisi.
Polttamalla syntyy CO2-päästöä kun taas kierrättämällä uusiomuovksi vähenisi sekä CO2-päästö että raakaöljyn tarve.
Italiasta tuodaan jätettä jonka polttamisella tienataan rahaa.
Polttamalla halutaan tuhota myös pientalojen jätteet, jotka ympäristötietoiset asukkaat ovat jo lajitelleet ja vieneet Sortti-asemille.
Silti joutuvat maksamaan kun jäteauto käy toteamasssa jäteastian tyhjäksi