Putinin tarkoituksena oli hyökätä röyhkeästi ja kaappauksenomaisesti suoraan Kiovaan ja tapaa Zelensky. Se piti toteuttaa maahanlaskujoukoilla, FSB:llä ja Wagnerin palkkatappajilla. Maahanlaskujoukot ottaisivat haltuun Hostomelin lentokentän, johon tuotaisiin lisäjoukkoja lentokuljetuksin. FSB:n ja Wagnerin piti suoraan Kiovaan soluttautumalla tai jo siellä valmiiksi ollen tappaa Zelensky ja avainjohtajat. Samaan aikaan käynnistettiin laajamittainen hyökkäys koko Ukrainan valtaamiseksi, jonka oletettiin tukevan kaappausta ja toisaalta onnistuvan sekasorrossa kun johto olsi eliminoitu kaappauksessa Kiovassa.
No, kaikki meni persiilleen. Siksi Venäjä hävisi sodan 25.2.2022. Ukraina löi Hostomelin maahanlaskun eikä Venäjä saanut kenttää haltuun. Samaan aikaan rajoilla puolustus piti. Zelenskin salamurha epäonistui. Tuona yönä hän oli itsekin luotiliivi päällä ja ase kädessä lukittujen ovien takana tarvittaessa valmis taistelemaan FSB:n ja Wagnerin salamurhaajia vastaan. Kaikki oli sinetöity kun hän aamulla totesi sosiaalisessa mediassa keskeltä Kiovaa lähimpien alaistensa kanssa, että hän on kohde numero yksi, hän pysyy Kiovassa, hän ei tarvitse kyytiä vaan ammuksia.
Tästä eteenpäin Putinilla on ollut vain yksi vaihtoehto, sotia katkeraan loppuun saakka. Hän ei pääse enää ikinä länsimaisiin neuvottelupöytiin ja tapaamisiin. Ainoa tapaaminen hänellä on Haagissa. Jos hän lopettaa sodan, omat tappavat hänet vallankaappauksessa. Venäjä osoittaa jo nyt hajoamisen merkkejä. Tappiot ovat päivittäin noin 1500. FSB ja armeija taistelevat verisesti vallasta puolustusministeriössä ja yleisesikunnassa. Uusi puolustusministeri määrättiin tehtävään kun tajuttiin, että Neuvostokaluston varastot ovat tyhjät viimeistään 2026 ja uustuotanto ei riitä läheskään paikkaamaan tappioita.
Nämä kaikki faktat voidaan varmistaa julkisista lähteistä. Näin siinä käy kun lähtee uskonnollisesti hihhuloimaan ja hyökkäilemään naapureitaan vastaan.
Milloin Venäjä hävisi Ukrainan sodan?
43
243
Vastaukset
- Anonyymi
Disinformaatiota ja suoranaisia valheita. Venäjä tuottaa yksin enemmän aseita ja ammuksia kuin NATO yhteensä ja Venäjällä on moninkertainen määrä sotilaita kuin Ukrainalla. Tappiot ovat paljon pienemmät kuin tällaisilla foorumeilla ja valhemediassa kerrotaan.
- Anonyymi
Viime vuonna Venäjäm invalidien määrä nousi 1,7 miljoonasta 2,2 miljoonaan. Mistäköhän johtuu? Venäjän tappiot ovat tähän mennessä yhteensä yli miljoona (kuolleet, vammautuneet, kadonneet). Venäjän vuoden 2022 hyökkäysarmeija on tuhottu täysin. Siitä ei ole mitään jäljellä. Nyt taistellaan pikakoulutetulla täydennysmiehistöllä ja 1960-80-luvun neuvostoliittolaisella kalustolla I ja II maailmansodan lihamyllytaktiikoilla.
Alkoholinkulutus Venäjällä on huipussaan koska kaikki menee masentavasti päin vittua. Mistä luulet, että verinen puhdistus puolustusministeriössä ja yleisesikunnassa johtuu? Ei kai sellaista olisi jos kaikki menisi hyvin ja suunnitelmien mukaan? Venäjä on kuilun partaalla ja se tulee hajoamaan lähiaikona. - Anonyymi
Totta, länsimaat ja USA on todella rappiolla jos katsotte mitä muissa maissa tapahtuu.
Venäjällä on sivistynyttä väkeä eivätkä sortuneet edes tappppppopiikkeihin...säästyivät sairauksilta, vammoilta ja kuolemilta. - Anonyymi
Anonyymi
2024-05-23 19:11:20
Disinformaatiota ja suoranaisia valheita.
-------
butlerri julkistaa itse omanlaistaan delirium unformaatiota.
Sen tietää jopa ilman palkkaa töitä tekevät Tiltut. - Anonyymi
Totta sikäli, että tuskimpa mikään muu maa on niin umpikahelin diktaattorin vallassa, että käyttäisi budjetistaan sotaan ja sisäiseen väkivaltaan enemmän varoja kuin terveydenhuoltoon, ympäristönsuojeluun ja koulutukseen yhteensä.
Olette venäläiset ansainneet sen!
- Anonyymi
Putin käy omaa sotaansa. Tavallinen kansa kohtaa sen vain kaupoissa. Länsimaiset tuotteet ovat hävinneet. Lentokoneet eivät pysy ilmassa, koska huoltoa ja varaosia ei ole. Kaikki suuret merkit mediavälineet ovat poistuneet kartalta. Ja autot.
Nythän Venäjä on siirtynyt kymmeniä vuosia, ehkä jopa 70-80-luvulle saakka.
Tämä on valitettavasti kansanluonteessa tuttua kärsimys.- Anonyymi
"Tavallinen kansa kohtaa sen vain kaupoissa."
Kyllä sota näkyy jokaisessa kylässä. Kannattaa seurata kanavia, jotka dokumentivat tappioita. Hyvä esimerkki on "KIU ✪ Russian Officers killed in Ukraine", joka tilastoi tapetut upseerit kuolinilmoituksista, hautajaisista ja muistomerkeistä. Ihan minimissään sodassa on tähän mennessä kuollut yli 4100 upseeria. Se on melkoinen määrä, sama määrä kuin kaikki Suomen Puolustusvoimien virassa olevat upseerit ja opistoupseerit yhteensä.
- Anonyymi
Sotilasjohtajien pidätys ja tod näk pitkät vankeustuomiot kertovat paljon
sisäisestä sortumasta. Olisi varmasti sotilaallisesti rankkojen täsmäiskujen
paikka, koska mitään diplomatiaa ei ole havaittavissa.
Tämä tulee tietenkin Usasta, jos ja kun aseet annetaan käyttöön.
Putinin aika olisi siirtyä eläkkeelle säilyttääkseen elämän.
Pitäisi puhua Kristuksesta ja Ortodoksisuudesta, mutta ajat eivät salli.- Anonyymi
”Putinin aika olisi siirtyä eläkkeelle säilyttääkseen elämän.”
Montako eläkkeellä olevaa tai ollutta diktaattoria tunnet? Niinpä, diktaattorit kuolevat vallan kahvaan takertuneena tai väkivaltaisesti tapettuna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Putinin aika olisi siirtyä eläkkeelle säilyttääkseen elämän.”
Montako eläkkeellä olevaa tai ollutta diktaattoria tunnet? Niinpä, diktaattorit kuolevat vallan kahvaan takertuneena tai väkivaltaisesti tapettuna.NO UKRAINAN ZELESTÄ TULI NYT ENSIMMÄINEN DIKTAATTORI - HÄN PITÄÄ VALTAA VAIKKA EI OLE ENÄÄ LAILLISESTI PRESIDENTTINÄ.
Näin se vaan menee...
https://www.youtube.com/watch?v=Glql4kqP6cM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NO UKRAINAN ZELESTÄ TULI NYT ENSIMMÄINEN DIKTAATTORI - HÄN PITÄÄ VALTAA VAIKKA EI OLE ENÄÄ LAILLISESTI PRESIDENTTINÄ.
Näin se vaan menee...
https://www.youtube.com/watch?v=Glql4kqP6cMSe tuskin on sinun murheesi ....
Tai oikeastaan juuri se.
- Anonyymi
ei siellä mitään sotaa käydä vaan kusetetaan idiooteilta rahaa 🤣
Ei voinut EU rahaa etelämaihin enää kylvää ja kas kummaa käsien hierojat keksi keinon - Anonyymi
Kyllä kansa tietää: sanoi Vennamo. Eli diktaattorit päätyvät omaan kohtaloonsa.
Vaikea kuvitella 2 vuoden päähän. Historioitsijat puhuvat 10 vuodesta vielä lisää
aikaa Putinille, mutta olosuhteet ovat kiristyneet niin ettei se ole mahdollista.
Kaiken kattavasti. Ukrainan liittyminen Natoon lopettaa Putinin valloituksen ja poskien laajentumisen botoksilla. Venäjä voisi sisäisesti ottaa uusia aikavyöhykkeitä käyttöön osoittaakseen suuruutensa. Kun Vladivostokissa Venäjällä kello on 12, on se heti rajan takana Kiinassa 10 ja Tokiossa 11, vaikka Tokio sijaitsee idempänä kuin Vladivostok. Totta kai kunnioitus ihmisiä kohtaan säilyy. Medvedev vois brändätä oman konjakkimerkin ja nostaa talouden kuntoon.- Anonyymi
"Venäjä voisi sisäisesti ottaa uusia aikavyöhykkeitä käyttöön osoittaakseen suuruutensa."
Päin vastoin Venäjä on siirtymässä yhteen aikavyöhykkeeseen.
Medvedev: "Kun soitin Xille Pekingiin uuden vuoden toivotukset niin hän sanoi, että vuosi on jo vaihtunut. Kun soitin vaimolleni Sveitsiin syntymäpäiväonnittelut, hän sanoi niiden olevan vasta huomenna. Meidän pitäisi siirtyä yhteen aikavyöhykkeeseen."
Putin: "Minulle kävi samoin. Soitin Prigozinin vaimolle surunvalittelut miehensä menehtymisen johdosta niin kone ei ollut noussut vielä edes ilmaan." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Venäjä voisi sisäisesti ottaa uusia aikavyöhykkeitä käyttöön osoittaakseen suuruutensa."
Päin vastoin Venäjä on siirtymässä yhteen aikavyöhykkeeseen.
Medvedev: "Kun soitin Xille Pekingiin uuden vuoden toivotukset niin hän sanoi, että vuosi on jo vaihtunut. Kun soitin vaimolleni Sveitsiin syntymäpäiväonnittelut, hän sanoi niiden olevan vasta huomenna. Meidän pitäisi siirtyä yhteen aikavyöhykkeeseen."
Putin: "Minulle kävi samoin. Soitin Prigozinin vaimolle surunvalittelut miehensä menehtymisen johdosta niin kone ei ollut noussut vielä edes ilmaan."Karmeaa sota satiiria, mutta ne aikajanat. Valtioiden erilaisten käytäntöjen vuoksi kellonajat eivät kaikin osin tunnu mitenkään loogisilta. Medvedev on kerrankin oikeassa ilmeisesti ei hiprakassa. Varjon ja valon vaihtelut.
Lintujen unelmia
- Anonyymi
Varo, ettet tukehdu Putinin letkuun, muslimitrolli.
Anonyymi kirjoitti:
Varo, ettet tukehdu Putinin letkuun, muslimitrolli.
Se on vanha peli jos joka eri mieltä hän on putin hän on terroristi .hän ja hän
lammas 3 vuotta länsi myy lintujen unelmia Ukrainalaiset
-kohta Trump voitta ja Ukraina sota se on historia- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:
Se on vanha peli jos joka eri mieltä hän on putin hän on terroristi .hän ja hän
lammas 3 vuotta länsi myy lintujen unelmia Ukrainalaiset
-kohta Trump voitta ja Ukraina sota se on historiaOpettele suomen kieli, muslimiterroristi.
Anonyymi kirjoitti:
Opettele suomen kieli, muslimiterroristi.
Kyllä kyllä olen varma ymmärsit hyvin -nyt sinulle kipeä -hei minulle hyvä idea juo vettä suola kanssa se auta usko minua joskus kun lammas tulee kipeä juo vettä suola kanssa sitten parane
haheha- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:
Se on vanha peli jos joka eri mieltä hän on putin hän on terroristi .hän ja hän
lammas 3 vuotta länsi myy lintujen unelmia Ukrainalaiset
-kohta Trump voitta ja Ukraina sota se on historiaPutin voi sinut pian viedä vaikka mustaan delfiiniin...varo sanojasi.
Anonyymi kirjoitti:
Putin voi sinut pian viedä vaikka mustaan delfiiniin...varo sanojasi.
No se sinä pelkää ja muu länsi pelkää putin
Jos Venäjä voitta se on mitä me toivomme jos Venäjä voitta he ovat tulossa sinun länsi makuhuone- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:
No se sinä pelkää ja muu länsi pelkää putin
Jos Venäjä voitta se on mitä me toivomme jos Venäjä voitta he ovat tulossa sinun länsi makuhuoneHuomatkaa tästä tyypistä se, että hän ilmestyy toisinaan, kun natotrolli sanoo jotain. Todennäköisesti saman tyypin luomus: toisella koneella luotu "mukamas ulkomaalainen", tai "mukamas venäläinen". Pakko olla haaste, johon on vastattava, ja jota on saatava laitettua uhkaavaksi patsaaksi.
Narsisti elää haasteista. Ja narsistilla ei ole ateismin kanssa mitään tekemistä. Hän kääntyy sinne, mistä tuulee eniten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin voi sinut pian viedä vaikka mustaan delfiiniin...varo sanojasi.
Vastasit itse luomallesi hahmolle? Miksi tulet ateismipalstalle vetämään teatterias?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettele suomen kieli, muslimiterroristi.
Miksi vastailet itse luomallesi hahmolle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varo, ettet tukehdu Putinin letkuun, muslimitrolli.
Onko sulla aihetta vetää tota teatteria täällä?
- Anonyymi
Onpas nyt kerrakseen desiä, 'ala natopropaganda.
- Anonyymi
Otsikko luettiin muttei enempää vuodatuksia tuskan runtelemasta pettyneestä roskalehtiä lukevasta sopulista...
Putin on hyvä ja maailman arvostetuimpia päämiehiä - todellinen johtaja.
Hän meni lopettamaan tuon USAn rahoittaman 2014 alkaneen vallankaappauksen jälkeisen sekasorron, natsivallan jossa tapetaan ja kidutetaan ihmisä vailla demokratiaa....myydään ja hyväksikäytetään lapsia, harrastetaan jenkkien rahoittamaa bioasetuotantoa kun jenkit ei omalla maallaan saa tuota tehdä...varastelu ja raiskauksetkin loppuvat kun näette jo hienoja tuloksia, nostakaa hattua Putinille!
https://www.youtube.com/watch?v=Glql4kqP6cM- Anonyymi
Kyllä nostaisin hattua, jos olisi hattu. Putin kuuluu nk. hyviin. Ja se, miten länsi on alkanut häntä mollata, on antanut lännen vääryyden ilmi.
Kuka käski pommittaa Itä-Ukrainan venakkovähemmistöä, ja usuttaa Venjä hyökkäykseen, kuten Venäjän laki velvoittaa, että Venäjän on suojeltava kansaansa myös ulkomailla?
- Anonyymi
Kääpiö haluaa tulitaukoa. Paras merkki siitä, että koulukiusaaja on häviöllä kun se anelee lopettamaan 😆
Exclusive: Putin wants Ukraine ceasefire on current frontlines
https://www.reuters.com/world/europe/putin-wants-ukraine-ceasefire-current-frontlines-sources-say-2024-05-24/- Anonyymi
Hyypiöhän tuo Zelenskyi on ja diktaattorin roolissa kun ei enää presidentti.
Tästä hyvvää materiaalia miten eteneminen sujuu, ei puheissa vaan ihan rintamalla ja natsipakolaiset antautuvat runsain mitoin jos haluavat selvitä hengissä vielä.
https://www.youtube.com/watch?v=Glql4kqP6cM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyypiöhän tuo Zelenskyi on ja diktaattorin roolissa kun ei enää presidentti.
Tästä hyvvää materiaalia miten eteneminen sujuu, ei puheissa vaan ihan rintamalla ja natsipakolaiset antautuvat runsain mitoin jos haluavat selvitä hengissä vielä.
https://www.youtube.com/watch?v=Glql4kqP6cMJep! Fiksummat ukrainalaiset lähtivät muihin maihin ajoissa.
Nyt he pakenevat jopa uiden joen yli ja kuolleita on hukkumalla ja omien ampumana.
Natsimiehistö ei tunne sääliä vaanteurastaa säälittä omiaankin....hakevat kaduilta ja kapakoista...suomalaisiakin toki kymmeniä tullut ja kuollut, osa palannut peloissaan "sankareina" ehehhehh
Suomen tuki vain tuhoaa ukrainalaisia kuolemaan, merkillistä että sotaa kannatetaan eikä rauhaa...halutaan selkeästi jenkkien tapaan tappaa lisää kunhan ei vaan jenkkejä itseään...heitäkin mennyt upseeristoa myöten eivätkä sen vuoksi halua enempää auttaa suurin lisäavuin. Jenkeille tosiaan ihan sama kuka kuolee kunhan ei omat. He ovat aina muitten mailla tekemässä pahojaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep! Fiksummat ukrainalaiset lähtivät muihin maihin ajoissa.
Nyt he pakenevat jopa uiden joen yli ja kuolleita on hukkumalla ja omien ampumana.
Natsimiehistö ei tunne sääliä vaanteurastaa säälittä omiaankin....hakevat kaduilta ja kapakoista...suomalaisiakin toki kymmeniä tullut ja kuollut, osa palannut peloissaan "sankareina" ehehhehh
Suomen tuki vain tuhoaa ukrainalaisia kuolemaan, merkillistä että sotaa kannatetaan eikä rauhaa...halutaan selkeästi jenkkien tapaan tappaa lisää kunhan ei vaan jenkkejä itseään...heitäkin mennyt upseeristoa myöten eivätkä sen vuoksi halua enempää auttaa suurin lisäavuin. Jenkeille tosiaan ihan sama kuka kuolee kunhan ei omat. He ovat aina muitten mailla tekemässä pahojaan.Oho. Yks joka tietää jotain.
- Anonyymi
Aloittajalla omituinen kiihkotyylinen teksti..ei Putin ole halunnut tavata Zelesnksyitä laikaan.
Zelenskyi ei ole 20.5. enää presidenttikään vaan diktaattori,, kuten varmaan tiedät?
Putin meni hienosti lopettamaan 2014 alkaneen USAn rahoittaman vallankaappauksen jälkeisen sodan, kidututkset, varastelun, raiskaukset, lasten hyväksikäytön sekä myynnin, bioasetehtaat, korruption etc. - Anonyymi
Putin on valmis jäädyttämään sodan jos se pysäytetään hankituille rajoille. Tämä on vain propagandaa ja hyökkäysintoa lisätään jos tulee tauko. Kumma että Suomen rajan takana sykkii aikapommi ja tuhoisa. NATO liitto pelastaa Suomen se on pelote jota Lars Leevi Putinia pelkää kuollakseen.
- Anonyymi
Tuon uutisen pohjalta pitäisi ennemminkin alkaa miettimään mihin laitetaan kaikki miljoonat naapurista Suomeen pyrkivät pakolaiset. Siellä on venakkoja, suomalaisia, suomen sukuisia kansoja yms., ja ne kaikki pitäisi seuloa.
- Anonyymi
SOPIVAT NE SIELLÄ OLEMAAN.
NEUVOSTOLIITON AIKAAN PINTA-ALAA OLI 67 SUOMEN PINA-ALAN VERRAN.
JAKAVAT VAAN VENÄJÄN PIENIIN VALTIOIHIN.
- Anonyymi
BTW, miksi natotrolli tulee vetämään pakkomielle Venäjä teatteria ateismipalstalle tuoden kardox mielikuvitus "mukamas ulkomaalainen" typpinsä mukanaan?
- Anonyymi
PUUTININ HYÖKKÄYS KIOVAAN EPÄONNISTUI.
VALTAAMINEN EI ONNISTUNUT. NYT SOTA ON UKRAINASSA KÄYTY VUOSIEN AJAN.
KAUANKOHAN TUOTA VIELÄ KESTÄÄ. - Anonyymi
Hesarissa on hyvä analyysi asiasta. Käihkö sanoo juuri sen, mitä minä avauksessa.
Nyt pitää varmistaa, että Putinin vinkuma tulitauko annetaan vasta sitten kun Venäjä on vetäytynyt koko Ukrainan alueelta kuten sekin lupasi Budapestin sopimuksessa.
”Lähteiden mukaan Putin olisi turhautunut siihen, kuinka länsi hänen mielestään hillitsee neuvotteluja. Lähteiden mukaan hän olisi turhautunut myös Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin päätökseen kieltäytyä neuvotteluista.
Kremlin huipulla käydyistä keskusteluista tietävät lähteet kertoivat, että Putin uskoisi Venäjän tähänastisten saavutusten riittävän venäläisten vakuuttamiseen siitä, että sodassa on saavutettu voitto. Reutersin lähteet uskovat, että Putin jättäisi jo mieluusti sodan taakseen.
Käihkön mielestä analyysi kuulostaa uskottavalta.
”Venäjä on epäonnistunut sodan alkuperäisissä tavoitteissaan. Ukrainaa ei ole alistettu, ja tämä on ollut selvää jo vuoden 2022 maaliskuusta asti. Putinin on tuotava tavoitteita lähemmäs, jos alkaa vaikuttaa siltä, ettei Venäjä onnistu Kiovan valtaamisessa ja koko Ukrainan miehittämisessä. Silloin voitto on kehystettävä jo miehitettyjen alueiden varaan.”
https://www.hs.fi/maailma/art-2000010450941.html - Anonyymi
Ukrainan hyökkäys, jota "länsi" masinoi meni täysin pieleen vuonna 2023. Nyt Venäjä on päivittäin vapauttanut pari-kolme kylää, edetessään kohti länttä. Samaan aikaan naziukrainalaiset ja länsi parkuu, sitä.
- Anonyymi
Illia Ponomarenko tietää sen, mitä kaikki täysjärkiset ovat jo huomanneet.
Putinin tulitaukotoiveet ja Šoigun siirto kertovat, että Venäjän resurssit ehtyvät, sanoo sotatoimittaja Illia Ponomarenko
https://www.hs.fi/maailma/art-2000010447024.html
Venäjä häviää tämän sodan ja jos ei heti vetäydy, tyytymättömyys lisääntyy niin, että koko imperiumi hajoaa.
Слава Україні! - Anonyymi
"Ukrainan hyökkäys" Nazit venälntä hyökkäsi ukrainaan 10v sitten vuonna 2014 ja anpuivat tyhmyyttään alas Matkustajalennon MH17. Nyt kun venä kaatuu niin se ei enää voi pitää syyllisiä piilossa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809